Riisisuklaatervehdykset naapureille

Minulle kävi samalla tavalla kuin viime vuonnakin: blogi jäi suunnittelemattomalle tauolle lähes koko marras- ja joulukuun ajaksi. Lifestyle-blogi nojaa siinä määrin valokuviin, että näin synkkään aikaan, kun hyvien kuvien ottaminen on tällaiselle amatööritunarille lähestulkoon mahdotonta, myös postausten määrä hiipuu.

Olen tosin itsekin ollut aika hiipunut, joten pelkästään valokuvausteknisistä syistä blogi ei ole ollut hiljainen. 

Joulun aikaankin on kaikkea ihanaa esteettistä ja sisustuksellista toki tapahtunut, ja joulun aikaan nyt varsinkin tapahtuu! Sääli, että valo, laitteisto ja etenkään taidot eivät riitä hämärässä kuvaamiseen. Kunhan aurinko jonain päivänä pilkistää, pääsen työstämään juttua meidän olohuoneen muutoksista.

Joulun aikana iloitsin muun muassa näiden naapuriperheille lähteneiden joulumuistojen väkertämisestä.

Ostin Iittalan harmaita Kastehelmi-kulhoja ja vuorasin ne joulunpunaisella silkkipaperilla. Tein Yhteishyvän Ruoka-lehden ohjeen mukaan riisisuklaata (tosin korvasin salmiakkisuklaan Fazerin Sinisellä ja margariinin luomuvoilla), jonka annostelin Sinooperista ostettuihin nätteihin paperisiin minivuokiin.

Sitten paketoin kulhot sellofaaniin ja koristin mustalla rusetilla ja sinettitarralla. Tavarantoimitus tapahtui aatonaattona kaikkiin koteihin, joissa kotona oltiin, yhteen kotiin aattona ja yhtä emäntää en ole vieläkään tavoittanut, joten yksi paketti jäi meidän pöytää koristamaan.

Kuluneena jouluna luotin mitä suurimmassa määrin olemassaoleviin materiaalivarastoihini ja yritin välttää ostamasta uusia papereita, naruja ynnä muita. Ihan täysin en onnistunut, mutta kuitenkin sen vertaisesti, että sain varastojani hieman vajennetuksi.

Tällaiselle askartelu- ja käsityöhullulle esteetikolle joulu on vaarallista aikaa: kiusauksia piilee joka nurkalla ja helposti lähtee lapasesta. Yritän kuitenkin sinnikkäästi opettaa itselleni hieman minimalistisempaa suhtautumista tavaroihin - jopa niihin houkutteleviin askartelutarvikkeisiin.

Joulukorttiteollisuutta

Meiltä lähtee vuosittain noin viisikymmentä joulukorttia. Itsetehtyjä. 

Se tarkoittaa suhteellisen heavy machinery -tehdastyöskentelyä muutaman viikon ajan. Minulla on järeä paperileikkuri, joka jyystää paperia ja kartonkia satoja ja satoja kertoja marras-, joulukuun aikana.

Askartelutarvikevarastoistani löytyy joulupukkia, tonttua, tähteä, piparkakkua ja enkeliä monessa muodossa. Joulukorttitehtailu vaatii myös liimaa, kohotarroja, kaksipuolista teippiä, kuvioleikkureita ja -saksia, kartonkeja, papereita ja korttipohjia, joita keräillään pitkin vuotta sen mukaan, miten inspiraatio iskee.

Joulukortti-design muhii mielessä marraskuun aikana ja alkaa joulukuun alkupäivinä kehkeytyä konkreettisemmaksi jalostuakseen lopulliseen olomuotoonsa joulukuun puoleenväliin mennessä.

Toisinaan seuraavan vuoden joulukortit on suunniteltu edellisenä talvena - siinä tapauksessa toteutus muhii mielen perukoilla seuraavan vajaan vuoden ajan.

Kun varsinainen tehdasjytinä pyörähtää käyntiin, perhe on hiljaa.

Äiti työstää joulukortteja - nyt on turha puhua lumitöistä, biologian kokeista tai lakanoiden vaihtamisesta. Arkiruoka - anteeksi MIKÄ? Menkää Heselle, voi hyvää päivää!!! Isän miettimä ja valmistelema päivällinen katetaan tarvittaessa eteiseen, koska ruokapöytä on pyhitetty korkeammalle tarkoitukselle. Äiti saapuu toki kiitollisena (joskin hajamielisenä) paikalle, täytyyhän tehdastyöläisen syödä!

Joskus iskee epätoivo: en jaksa, näitä on liian monta, keskeiset elementit loppuvat kesken, liima on huonolaatuista, design ei täytä laatuvaatimuksia! Siinä vaiheessa pelastaa (1) peräänantamattomuus, (2) luovuus. Päätän, että näitä tehdään 50 kpl ja sillä sipuli.

Hämmästyttävää kyllä, että kauneimmat syntyvät sinä paniikkihetkenä, kun lapsi syö pöydänreunalla iltapalaansa, kuulustellaan sitä biologian koealuetta ja paperileikkuri syöksee määrämittaan leikattua katonkia samalla kun aivo raksuttaa lukemia korttipohjien ja kuorien määrästä.

Sitten tulee se vapauttava hetki, kun kaikki kortit ovat valmiina. Mukana on toki muutama vähemmän kaunis, nämä lähtevät vastaanottajille, joiden varmuudella tiedän suhtautuvan lempeästi tekosiini, vaikka aina ei ihan priimaa pukkaakaan. Siunattuja olkoot äidit, anopit ja vähemmän esteettisesti suuntautuneet ystävät!

Sitten on jäljellä enää vuoden kuulumisten kirjoittaminen. Meidän perheen kortti ei koskaan ole pelkkä "Hyvää joulua toivottaa se ja se", vaan myös joulukirje, jossa koko perheen kuulumiset tiivistetään minimalistisen pieneen tilaan ja kondensoidaan muutamaan lauseeseen paperinpalalle, joka liimataan kortin sisäseinämään. Siinä kerrotaan lomat, harrastukset, suuremmat projektit ynnä muut mainitsemisen arvoiset elämäntapahtumat, joita - yllättävää kyllä - jokaiseen vuoteen mahtuu.

Muuten en näitä itsekään muistaisi, mutta käyn vuoden perhekalenterin läpi ja kirjoittelen sieltä merkittävimmät ylös, niistä sitten koostan joulukorttikuulumiset. Lopputuloksen hyväksytän miehelläni ennen kuin printtaan.

Ja kaiken tämän jälkeen, kun vielä kaikkien vuoden aikana muuttaneiden osoitteet on yhteisiltä tuttavilta ja väestörekisteristä selvitetty, joulumerkit ostettu ja kuoret kiinni nuoltu - ihmeiden ihme - viidenkymmenen kortin armada lähtee matkaan.

Usein meidän kortit ovat - sattuneesta syystä - niitä, jotka kolahtavat postilaatikkoon vasta joulunpyhien jälkeen.