torstai 22. toukokuuta 2014

Il saccone portaiden alla - bella bella!

Portaiden alusta on ollut iso murheenkryyni meidän kodissa. Inhoan epämääräistä romua kerääviä nurkkia, ja tämä on juuri sellainen, vieläpä melko näkyvä paikka, vaikka onkin "nurkka".

Ei ole mukavaa, kun taloon sisään tuleva - olipa vieras tai omaa väkeä - kohtaa ensimmäisenä näkymänä pölyttyneet tavararöykkiöt.

Olen nyt kuitenkin saanut tämän paikan kutakuinkin hallintaan, ja yleisvaikutelma on suhteellisen siisti, vaikka portaiden alla on edelleen säilytyspaikka monelle tavaralle. Siellä on:
  • kierrätyslehtikeräys
  • kenkäkaappi
  • seinälle ripustetut korit, joissa säilytetään pientä tilbehööriä, joka on menossa johonkin suuntaan, sekä aurinkolaseja ja kenkienhoitovälineitä
  • kaksi suurta lankakerää koristeena ja kun eivät muualta ole parempaa paikkaa löytäneet
  • pieni trampoliini
  • yhdet monot ja yhdet luistimet (nämä pitää kyllä kesän ajaksi siivota jonnekin muualle)
  • lisäksi uutena säilytyskalusteena Pinosta ostettu suuri "paperipussi", joka ei ole tavallinen paperipussi, vaan jonkunlainen selluloosasta valmistettu säkki, jonka voi jopa pestä vedellä, ja pussin sisällä ulkoilu- ja urheiluvälineitä

"Paperipussi" on italialaisen Essent'ialin. Merkin webbisivuilta löytyy valtava valikoima erilaisia pusseja ja säkkejä, ei pelkästään tätä Pinon myymää mallia, sekä muita sisustustuotteita. Jälleenmyyjistä en löytänyt mainintaa. Italialaisten merkkien webbisivut ovat usein käytettävyydeltään ja informaatioarvoltaan köyhiä, kauniita kylläkin.

 

 
(Kaksi viimeistä kuvaa valmistajan sivuilta.)

Tuossa "paperipussissa" (tämä on aina laitettava lainausmerkkeihin, koska paperipussi se ei ole) on ihana mattapinta. Säkki on hassun rouhean näköinen portaiden alla - aika näyttää onko vähän liiankin rouhea eli alkaako se ajan myötä tuntua ihan vaan epämääräiseltä jätesäkiltä.

Siinä tapauksessa sille pitää keksiä uusi paikka. Tulee heti mieleen, että pussi olisi hieno esimerkiksi jättimäisen kukkaruukun suojana, jos vaikka pientä puuta haluaisi kasvattaa ruukussa. Myös lelukorina se toimisi - ehkä kaadankin meidän kaikki legot sinne...

11 asiaa, 11 kysymystä ja 11 vastausta

Sain elämäni ensimmäisen - toivottavasti ei viimeisen - blogihaasteen Kodikkaasti neliössä -blogin Piialta. Kiitos Piia, tämän on huisinhauskaa.

Tässä ovat säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja välittää tämä  haaste heille.
5. Sinun tulee kertoa blogissasi, ketkä haastat.
6. Et voi haastaa uudelleen sitä henkilöä, joka haastoi sinut.

Yksitoista on kyllä aika paljon! En tiedä keksinkö yhtätoista blogia, jonne haasteen sinkoaisin menemään!?! Mutta minäpä aloitan nyt kuitenkin helpoimmasta päästä eli jo esitettyihin kysymyksiin vastaamisesta.

11 asiaa minusta - aivan epämääräisessä assosiaatiojärjestyksessä

1. Olen monissa asioissa hirvittävän tarkka pilkunviilaaja. Esimerkiksi nyt saan varmasti ikuisuuden kulumaan siihen, että mietin, mitkä yksitoista asiaa minun olisi järkevää / sopivaa / mukavaa / perusteltua / edullista / ... kertoa itsestäni. Kontrollifriikki (minä) ei voi mitään asiaa tehdä liian heppoisin perustein.

2. Olen esteetikko. Rakastan kaikkea kaunista, ahdistun rumista ympäristöistä. Toisaalta näen kauneutta hyvinkin rosoisissa ympäristöissä. Onnellisimmaksi tunnen itseni, ja ajatuskin kulkee paremmin, kun ympärilläni on siistiä ja harmonista.

3. Stressaan ihan liikaa työasioita. Tämän tunnustaminen itselleni ja muille on ollut kova paikka, koska olen halunnut ajatella olevani työelämässä kova luu. En kuitenkaan taida olla. Työni on erittäin vastuullista ja oikeastaan päivittäin kovin kuormittavaa, joten painiskelen stressinhallinnan kanssa jatkuvasti. Opettelen luovuttamaan ja luopumaan liiasta täydellisyydentavoittelusta. Kaikkea ei ehdi tehdä sataprosenttisen hyvin.

4. Olen lukutoukka. Luen jatkuvasti ja aina. Minulla on yöpöydällä aina useampi kirja kesken. Yritän pysytellä kirjallisuuden suhteen ajan hermolla. Kirjallisuus on minulle rakkain taiteenlaji. Kirjallisuusharrastukseen lasken myös teatterin, koska teatteri on minulle ensisijaisesti tekstin henkiinherättämistä. Musikaalit ovat minusta aivan turhia juuri tästä syystä - niissä harvemmin teksti on pääosassa.

 
Kuva: Studio PSV / Reijo Koirikivi

5. Olen kielen ja viestinnän ammattilainen, joka on kuin ohimennen ja salakavalasti ajautunut tietohallinnon johtotehtäviin. En ole kovin teknologiaorientoitunut, vaan minua kiinnostaa lähinnä ihmisen ja teknologian suhde, se, miten ihmiset käyttävät teknisiä vempaimia ja millaisia tarpeita heillä on. Tietohallinnossa näen tärkeimpänä tehtävänäni ihmisten (työ)arkipäivän helpottamisen.

6. Minulla on ihana poika, tällä hetkellä 11-vuotias, ja ihana aviomies. Perhe on tärkeämpi kuin mikään muu elämässäni. Stressaan elämässäni muista asioista, mutta perhe on ilon ja onnen lähde. No jaa, pääasiassa :-) Onhan huoliakin aina...

7. Olen maailman epäurheilullisin ihminen. Inhoan hengästymistä, hikoilemista, kahisevia urheiluvaatteita, liikuntapaikkojen pukukoppien hajua, kilpailuhenkisyyttä, suoritusten mittaamista, uupunutta oloa urheilusuorituksen jälkeen, lihaskipuja jne. jne. En keksi liikunnasta ja urheilusta kertakaikkiaan mitään positiivista.

8. Rakastan tanssimista - tämä vastapainona edelliselle kohdalle. Mieheni kanssa harrastamme paritansseja aina kun hyvä tilanne tulee vastaan, vaikka kursseja emme ole enää pitkään aikaan käyneet.


Kuva: Studio PSV / Reijo Koirikivi
 
9. Olen käsityöhullu. Käsityöharrastukseni kulkee elämässäni aaltoillen: välillä ompelen, toisinaan kudon, sitten taas virkkaan, toisinaan askartelen kortteja, sitten hurahdan origameihin - aina jotain on tekeillä. Pitkään oli hiljaisempi aika, mutta tuonkin ajanjakson aikana tuli näperretyksi kaikenlaista kuin huomaamatta, muun muassa noin viisi metriä lakanapitsiä :-)

10. Hurahdin puutarhaharrastukseen noin 9 vuotta sitten kun aloimme rakentaa taloa. Luin kaiken mahdollisen ja osallistuin ahkerasti internetin puutarhapalstojen keskusteluihin. Olen oppinut aivan valtavasti muun muassa ahmimalla tietoa huikeasta määrästä puutarhalehtiä. Viimeisen vuoden aikana puutarhaharrastukseni on maltillistunut, se olikin välillä aika maanista :-)

11. Elän tällä hetkellä elämässäni sellaista vaihetta, jossa haluan rauhoittua ja karsia liikoja rönsyjä. En halua tehdä asioita, joista en pidä, koska elämä on liian lyhyt sellaiseen. Karsiminen tarkoittaa esimerkiksi tavaramäärien vähentämistä, kotitöiden suhteen keskittymistä olennaiseen, ihmissuhteissa energiasyöppöjen ihmisten seuran välttelemistä ja omaan perheeseen ja läheisiin keskittymistä. Joskus voi tulla taas aktiivisempi aika, mutta juuri nyt tuntuu hyvältä hidastaa.

Piian esittämät kysymykset

1. Luetko enemmän sisustuslehtiä vai blogeja?
Blogeja. Sisustuslehdistä minulle tulee vain Glorian Koti, muita lehtiä luen aivan satunnaisesti.

2. Jos voisit matkustaa mihin vain, minne lähtisit?
Miksi en voisi matkustaa minne vain, jos haluaisin? Olemme lomakohteena ihastuneet Thaimaahan, ja sinne varmasti matkustamme taas uudelleen. Muita kohteita, jotka ovat harkintalistalla, ovat Japani ja risteily Karibialla.

3. Lempijäätelösi?
Toffee-Puffet.

4. Kotiasusi?
Mustat trikoot/verkkarit pehmeästä, ohuesta kankaasta ja löysät paidat ja villatakit. Toisinaan leggarit ja mekko.

5. Onnistunein sisustusratkaisusi?
Oi, tämä on vaikea! Mainitsen nyt vaikka sen, kun talomme rakennusvaiheessa kävi ilmi, että poikamme huoneen läpi kulkee ilmastointiputki, siis pystysuunnassa. Sitä sitten ihmeteltiin, että mitä sen kanssa tehdään. Minä halusin siihen ympärille koteloinnin, ja keksin, että kotelointi maalataan liitutaulumaalilla. Koteloinnin ja sivuseinän väliseen koloon teetin puusepällä kiintokalusteena kirjahyllyn. Ratkaisu näyttää hyvältä, eikä ollenkaan siltä, että tässä on piiloteltu ilmastointiputkea :-)
 
 

6. Onko sisustustyylisi muuttunut vuosien varrella? Jos on, niin miten?
Pakostikin on muuttunut samalla kun itse olen aikuistunut ja kypsynyt, ja koska muoti muuttuu, se vaikuttaa aivan välttämättä siihen, mikä omaan silmään näyttää hyvältä. Ainakin minulle on selkiytynyt se, mistä pidän ja mistä en pidä. Kodin sisustuksessa tavoittelen eräänlaista kevennettyä hotellityyliä kun ennen ei ollut mitään sisustuksen punaista lankaa.

7. Paras matkasi tai matkamuistosi?
Loma Dubaissa muutama vuosi sitten oli perheemme ikimuistoinen luksusloma.

8. Lempikukkasi?
Pioni, sellainen tiivis, ei vielä levälleen avautunut.

9. Suurin sisustushaaveesi?
Kodinhoitohuoneen ja saunaosaston laajentaminen, ja samalla koko talon peräseinän siirtäminen parilla metrillä kauemmaksi. Tekisin myös sisääntulon uusiksi, haluaisin eroon ahtaasta tuulikaapista, jonka arkkitehti halusi väen vängällä meidän taloon piirtää.

10. Ostatko ennemmin uutta vai tuunaatko vanhaa?
Mieluummin tuunaisin, mutta käytännössä ostan enemmän uutta. Tässä rajoittaa myös aviomieheni maku, hänellä on hyvin trendikäs ja moderni sisustusmaku, johon epämääräiset tuunailut eivät sovi.

11. Älypuhelin vai tavallinen kännykkä?
Älypuhelin - ilman en enää mitenkään tulisi toimeen. Olen täysin addiktoitunut Facebookin ja sähköpostien selailuun kännykällä ja moniin appseihinkin, esim. karttapalvelut, Safari, Whatsapp...
 
Täytyypä jatkaa tämän haasteen seuraavat pykälät toisena päivänä. Nyt alkavat nimittäin silmät luppasemaan.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tomaatit kohta jo ulkoruokintaan

Kovasti on ollut tänään lämmin päivä, vaikka ei tällainen tietokoneen äärellä työpäivänsä viettävä henkilö säistä paljon mitään tiedäkään. Illansuussa sentään vietimme hetken ulkona, kun kaupunkireissulla pysähdyttiin lapsen kanssa jäätelökioskille.

Nyt sitä sitten toivoo, että voisi olla varma säiden pysyvän tällaisina tai siitä, että lämpötila ei ainakaan nollan alle enää laskisi. Täällä Oulun korkeudella kesäkukkien istuttamisen ja arimpien kasvien ulkokasvatukseen siirtämisen varmuusrajana on totuttu pitämään kesäkuun 10. päivää.

Nämä rehut olisi mukava jo istuttaa lasiterassille, jossa näinä päivinä ovat vallinneet sangen trooppiset olosuhteet.


Tomaattikasvista sanotaan, että sen kasvu tyrehtyy alle 15 asteessa, joten ulos vietäessä olisi hyvä, että lämpötila pysyttelisi ainakin suurimman osan vuorokautta yli 15 asteen, vaikka yön aikana kävisikin alempana. Jos ulkona ei ole lämmintä, ei kasvia ole mitään järkeä viedä ulos vaikka kuinka istutushimotus olisi päällä.


Tomaatti ei ole yhtä arka kuin vaikkapa basilika mutta ei myöskään yhtä kestävä kuin vaikkapa kaali. Luullakseni kuitenkin istutan nämä säkkeihin lasitetulle terassille ihan lähipäivinä. Pitää sitten suojata harsoilla, jos säätiedotus ennustaa hallaa, ja hätätilanteessa laitetaan öljylämmitin puhisemaan.

Tänä kesänä tomaatintaimeni eivät ole itse kasvatettuja vaan Yrjänäisen puutarhalta Oulun Hintasta hankittuja. Lajikkeissa oli sekä tuttuja että tuntemattomia:

Diamantino: Runkotomaatti, joka käsittääkseni tekee normaalikokoisia hedelmiä.
Yellow Pear: Keltaisia, päärynänmuotoisia hedelmiä, mutta kokoluokkaa en tiedä.
Money Maker: Tätä minulla oli viime vuonna, mutta satoisuutta en muista, normaalikokoiset punaiset hedelmät, ihan perusrunkotomsku.

Ihanaa, että ihan tuolta meidän lähipuutarhalta saa näinkin monipuolisesti taimia. Nämä eivät edes olleet ainoat lajikkeet, oli myös pensastomaatteja ja jokin vähäsatoinen lajike, joka kuulema on melkein vain koristekasvi, josta pari tomaattia saa. Minulle pitää olla runkotomaatteja, joilla saa terassille kunnon viidakon!

perjantai 16. toukokuuta 2014

PaaPiin bambiprintti henkarissa

Eihän kukaan varmaan ole kuullut ja nähnyt niitä minun kommenttejani, että seinillä pitää olla "oikeaa taidetta" eikä mitään koneellisesti printattua, ei varmaankaan...

Sellaista mieltä minä olen ollut, mutta joudun tässä pikkuhiljaa syömään sanojani, koska ostin meidän kotiin ensimmäistä kertaa tällaisen printatun kuvan, mustavalkoisen bambin pinkillä pohjalla. Oli niin söpö ja niin kertakaikkiaan väreiltään meidän työhuoneeseen sopiva, että se kiljumalla vaati päästä mukaani Kaira House -liikkeestä Oulun Stockmannin yläkerrasta.


Minä istun kaiket päivät työhuoneessa ja tätä nykyä siis vastatusten bambin kanssa. Työpäivänaikainen elämänlaatuni nousi kertaheitolla ihan uudelle levelille.


Ripustus henkarilla ei tietenkään ole oma ideani, näitä näkee blogeissa paljon. Olin jo aikaa sitten ajatellut, että tämän ripustusvinkin vielä hyödynnän, ja näin tein. Ajatukseni on, että toistaiseksi bambi saa noin jäädäkin henkariin roikuskelemaan. Jos kyllästyn, pistän kehyksiin tai mitä tahansa.

Henkari roikkuu naulassa, joka on niin atomisen pieni, että näyttää melkein kuin henkari leijuisi ilmassa.

Bambiprintti, jonka nimi on ytimekkäästi Bambi, on suomalaisen Paapii Designin Anniina Isokankaan luomus. Minusta tuntuu, että tämä on ikäänkuin tarkoitettu lastenhuoneeseen, mutta mikäänhän ei estä laittamasta sitä minne ikinä haluan. Väreiltään ja hengeltään kuva on juuri passeli työhuoneeseen - puhumattakaan työpäivääni energisoivasta vaikutuksesta!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tekemisen hetki ja prosessi - mutta valmista ei tule

Mikä on kun ei mikään käsityöproggis tule valmiiksi!?!? Joka ikinen päivä minulla on käsissä jokin homma värkättävänä, mutta valmista vaan ei synny.

No ihan oikeasti tiedän mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että olen addiktoitunut tekemisen hetkeen ja prosessiin sen sijaan, että tekisin käsitöitä päämäärätietoisesti. Tästä syystä valitsen helpohkoja mutta pitkäpiimäisiä ikuisuusprojekteja, joista paraatiesimerkki on se huopapallomatto. Se matto ei käytännössä eikä varmaan teoriassakaan tule ikinä valmiiksi. Huoh.

Nyt kuitenkin toivoisin, että saisin valmiiksi ikuisuusprojektivauvanpeiton, koska sukuun on tullut uusi vauva, serkku meidän pojalle.

Työ on kyllä hyvin alulla.

 
Viimeisimpien laskujen mukaan vauvanpeittopalasia on vähän yli 20. Tarvitsen 35.


Olen jo käyttänyt kaiken keltaisen ja kaiken liukuvärjätyn langan. Sinistä ja vihreää löytyy vielä eli niitä tulee peittoon pakostikin eniten. Villalappujen taaksen ompelen peiton vuorikankaaksi jonkun pehmeän kankaan. Vauvat ansaitsevat niin pehmeän aloituksen elämään kuin vain mahdollista.

 
Tekisi mieleni jo päästä kokoamaan. Vähän olen jo kokeillut kokoamista, mutta tulin siihen tulokseen, että laput kannattaa ensin höyrytellä, minkä jälkeen niitä on helpompi käsitellä.


Että eipä sitten muuta kuin kutimet käteen ja telkkarin eteen istumaan. Heippa!

Kyllä se kevät sieltä tulee

Kovin tekisi mieli jo siirtyä keväisempään vaatetukseen, vaan eipä meitä vielä kovin keväisillä säillä ole hellitty.

Yritän nyt kokeilla vaakaraitaa pukeutumisessani. Ihastuin Your Facen raitapaitaan siinä Helsingin lentokentän liikkeessä, josta en ikinä pääse pois ostamatta jotain. Saapa nähdä tuleeko paitaa loppujen lopuksi käytetyksi paljon.

Mitäs tykkäätte? Pitäisikö tällaisen pyöreähkön täti-ihmisen välttää vaakaraitaa?


Kuten kuvasta näkyy, hihat ovat minulle auttamattoman liian pitkät, joten paita vaatisi pientä muokkausta. Ei olisi iso homma.

Balmuirin kasmirhuivi on uusi suosikkini. Se on liukuvärjätty, ja yritän aina sitoa sen niin, että tummempi ruskea tulee kasvojeni lähelle, koska minua pukevat tummemmat värit paremmin.

Yhdistelmä ei ole liian tanttamainen, kun kaverina on tuollainen reipas farkkuhame, olkoonkin että beigen värinen. Haaveilen ihan perussinisestä farkkuhameesta myös!


Tuo farkkuhamekin taitaa muuten olla sieltä lentokentän kaupasta, aika iso osa vaatteistani taitaa olla sieltä, kääks! Mutta juuri lentokentällä on usein aikaa shoppailuun, kun ei parempaakaan tekemistä ole. Siinä kaupassa on myös todella hyvä palvelu.

Raitapaita: Your Face
Farkkuhame: Your Face
Kengät: Clarks
Huivi: Balmuir
Korvikset: Lapponia

maanantai 12. toukokuuta 2014

Retroa ja antiikkia äidin luona

Vähän eilisen äitienpäivän hengessä: Minulla on Maailman Paras Äiti, ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, äitini on yksi parhaita ystäviäni. Kun minulla on suuri suru, olen kipeänä tai joku on sanonut minulle pahasti, soitan äitille. Äiti löytää juuri oikeat sanat lohduttamiseen. Hän on vain kertakaikkisen ihana ihminen. (Soitan kyllä muulloinkin kuin noissa mainitsemissani tilanteissa.)

Äitillä on myös hauska talo järven rannalla. Kesäisin vietän äitin talossa aikaa niin paljon kuin vain omasta puutarhastani maltan olla pois. Huhtikuun alussa kävin äitin luona kyläilemässä, ja muistin taas, miten monta ihanaa huonekalua ja esinettä hänen talossaan piilotteleekaan. Talo oli aikoinaan mummolani, ja sieltä löytyy mummon ja vaarin tavaroita mutta myös perintönä saatuja tai muuten sinne kulkeutuneita suvun esineitä.

Tämän kampauspöydän muistan jo lapsuudestani. Se ja pöytään kuuluva jakkara ovat alkuperäisessä 50-luvun (?) asussa, ja erittäin hyväkuntoisia. Kukaan pöhköpää ei ole tullut maalanneeksi niitä tai tehneeksi muutakaan pyhänhäväistystä. Mikäli minulla on asiaan mitään sanomista, tätä parivaljakkoa ei koskaan myydä tai anneta pois, olen kiintynyt siihen.


Tajusin vasta, että 70-lukulainen lastenkiikkukin varmaan luokitellaan retrotavaraksi nykyään. Tämä on minun oma keinutuolini, jota en viimeisen 35 vuoden aikana juurikaan ole arvostanut, mutta nyt katson sitä ihan uusin silmin. Se on oikeastaan ihastuttava.


Mummo osasi soitella mandoliinilla jokusen kappaleen ja mummo oli mieleenpainuva tyyppi muutenkin. Muuta en mandoliinista tiedäkään, mutta olisi hauska tietää enemmän, esimerkiksi sen ikä ja alkuperä.


Tämäntyylisiä pinnatuoleja talosta löytyy monta, en edes osaa sanoa kuinka monta. Puunvärisiä taitaa olla kaksi, punaiseksi maalattuja on muutamia, ja lisäksi taitaa olla yksi tai kaksi sellaista, jossa on kahta väriä, puunvärinen istuinosa ja mustat jalat ja pinnat (vai olikohan se toisinpäin).


Pinnatuolit ovat valtavan sympaattisia, ja on harmillista, etteivät ne meille kotiin sovi, näistä nimittäin ihan kaikkia ei varmastikaan äitini tarvitse. Työtuoleja meille tarvittaisiin parikin, mutta pinnatuoli ei siihen tarkoitukseen liene se paras kuitenkaan.



Miten nättejä nuo punaiset tuolit ovatkaan tuota haaleankeltaista, mustalla saumattua tiiliseinää vasten! Voiko retrompaa näkymää enää olla!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Maalaa maailmasi vai miten se meni

Tikkurilan värilastut ovat ihania. Lastuihin valitut väriyhdistelmät ovat toinen toistaan osuvampia. Ihan kadehdin niitä ihmisiä, jotka näitä lastuja koostavat: ensinnäkin, koska he saavat tehdä sellaista työkseen ja toisekseen, koska he ovat niin taitavia. En ehkä itse osaisi tehdä yhtä kauniita yhdistelmiä.

Huomasin, että Kaunis Koti 41 -lastu sisältää meidän työhuoneen värejä.


Tämä Tikkurilan sivulta otettu screen shot ei tietenkään toista värejä samanlaisina kuin ne ovat paperisella lastulla, ja maalattu pinta on vielä asia erikseen, mutta näyttäisi siltä, että aniliininpunainen (screen shotissa näyttää violetilta) on kutakuinkin sama väri kuin meidän työhuoneiden verhoissa, ja vaalea harmaa on hyvin lähellä kaappien ovien väriä ja myös maton harmaata.

Tummaa harmaata huoneessa ei ole, mutta vastaavaa särmää tuo musta. Mustia elementtejä huoneessa ovat kirjoitusalusta, lehtikotelot, printteri ja tarjotin lipaston päällä. Muuten huone on kovin valkoinen.

Tuon Taika-maalin sävyä 2076 HM löytyy myös joistakin yksityiskohdista, esimerkiksi korteista seinällä tai värikkäistä pahvisista säilytyslaatikoista. Nyt minua tietysti houkuttaisi kovasti maalata päräyttää jotain työhuoneesta tuolla Taika-maalilla.

Mutta mitäs maalaisin? Sain villin idean maalata osan yhtä seinää ja oven ympäriltä tuolla Taikan värillä, joka lastun mukaan on puuterinen roosa ennemminkin kuin hailakka lila (kuten yllä).

En yleensä koskaan maalaa mitään, pitäisikö nyt rohkaistua?

torstai 8. toukokuuta 2014

Minimalismin maltillinen siipi

Tänään jäin miettimään, miten ja missä herkistyin ajatukselle, että ylimääräinen tavara kodissa olisi taakka. Ehkä alkusysäyksen sain Onneksi-palvelujen Katriinalta - joka ei silloin vielä ollut "Onneksi-palvelujen Katriina" vaan ihan vain ystäväni Katriina - kun tulin tietoiseksi järjestämispalveluista ja ammattijärjestäjän toimenkuvasta, ja siitä, että on ihmisiä, jotka tarvitsevat "ammattiauttajaa" kaaoksensa selvittämiseen. Herkkyyskautta oli sysäämässä liikkeelle myös oman kodin tilanne, jonka olin diagnosoinut liian vähäisiksi säilytystiloiksi ja puuttuviksi neliöiksi, ja tätä tuskaa seurannut oivallus, että kyse saattaakin olla liiasta tavarasta.



Jonkun ihmeellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin minimalismin käsitteeseen, ja aloin lukea erityisesti Minimalismin ilo -blogia. Löysin myös Mekaselskan ja Arkijärjen sekä ihan vasta tänään Keep It Simple -blogin.

Minulle minimalismi on ennen tarkoittanut - enkä vieläkään suostu tätä kytköstä täysin purkamaan - sellaista sisustustyyliä, jossa suositaan avaria, väljiä tiloja, tyhjiä pintoja ja vähäistä tavaramäärää, usein myös valkoista tai muita vaaleita värejä suurina yksivärisinä pintoina sekä modernia muotokieltä huonekaluissa ja kodin tavaroissa.

Kun nyt tätä aihepiiriä olen tässä pyöritellyt mielessäni, voin nyt jo reteästi sanoa, että minun elämääni kuuluvat nykyisellään olennaisena osana tavoite vähentää tavaroiden määrää kodissamme sekä pyrkimys elämän yksinkertaistamiseen, "hitaaseen elämään" ja olennaiseen keskittymiseen.

Uusia ohjenuoriani ovat esimerkiksi:
  • "Keskity siihen mitä teet, tee nautiskellen. Älä urakoi."
  • "Elämässä on vain vähän epämiellyttäviä asioita, joita on pakko tehdä. Jos minusta tuntuu, että aikaani ja energiaani kuluu asioihin, joista en pidä, minun täytyy muuttaa jotain. Muutos on mahdollinen." 


Minun minimalismini on ja tulee olemaan juuri Minun Minimalismiani. Jonkun mielestä saatan olla valeasuinen minimalisti, feikkiminimalisti, teeskentelevä wanna-be-minimalisti.

Nimittäin:

1. En voi sietää asian vetämistä överiksi. Minimalismin pointti on helpottaa ja yksinkertaistaa elämää, mutta eikös vaan olekin keksitty sen seitsemän sääntöä ja periaatetta, joita kunnon minimalisti noudattaa. On tämä P333, sitten on se tuhannen tavaran haaste, Facebookissa voi lähteä mukaan karsimaan yhden tavaran päivässä, lasketaan vaatteita ja luodaan prosesseja. Eikö riittäisi ihan vaan, että kiinnittää arjessaan huomiota siihen, ettei talo täyty ääriään myöten tavaralla? Onko ihan pakko alkaa minimalistiuskovaiseksi? Eikö saanutkaan vaan relata? Minä en ala.

2. Tavaroiden karsimisen ulkopuolelle jäävät vaatteet, kengät ja käsilaukut. Rivien välistä olen lukenut, että moni minimalisti on kokenut suuren, epäyhtenäisen vaatevaraston ahdistavana muun muassa siitä syystä, että aamuisin pitää käyttää aikaa sopivan vaateyhdistelmän löytämiseen. Minulle taas vaatteiden yhdisteleminen aina uusin ja erilaisin tavoin on suuri ilo. Käytän itse asiassa harvoin täsmälleen samaa yhdistelmää, vähintäänkin korut, huivit ja kengät vaihtelevat. (Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tämä pätee vain ns. julkipukeutumiseen. Kotona köntystän hyvinkin viikon samassa setissä.) Monelle minimalistille näyttää olevan luontaista maanläheinen ja rento pukeutuminen. Minä taas luopuisin yhdestä suurinta nautintoa tuottavasta elämänalueestani, jos ulottaisin minimalismipyrkimykset pukeutumiseen. Eli tässä asiassa toimin kuten ennenkin: jos vaatteeni eivät mahdu kaappiin, hankitaan lisäkaappi.



3. Estetiikka ennen kaikkea. Palaan siihen minimalismin määritelmään - minulle tässä on ensisijaisesti kyse estetiikasta ja sisustamisesta, toissijaisesti elämänfilosofiasta. Se elämänfilosofiapuoli on tullut vähän kaupan päälle, kun pikkuhiljaa olen alkanut ajatuksissani tehdä kytkentöjä tavarasta luopumisen ja muun luopumisen välillä. Silti minulle minimalismin pääasiallinen yllyke on edelleen tehdä tilaa kodissani, koska minusta avarat tilat ovat kauniita ja niissä yksittäiset kauniit tavarat ovat eniten edukseen. Usein tämä tarkoittaa myös uusien sisustuselementtien hankkimista. Minun minimalismini ei ole läheskään yhtä kulutuskielteistä kuin monen muun.

Näillä raja-arvoilla nyt sitten etenen jääräpäisesti valitsemallani tiellä. Aion johdonmukaisesti helliä tätä uutta untuvaista herkkyyttäni suhteessa tavaramääriin, karsimiseen, luopumiseen, kierrättämiseen, järjestämiseen, avariin tiloihin, keskittymiseen, elämän laadukkuuteen ja muihin sellaisiin ihaniin asioihin. Saapa nähdä mihin tämä tie vielä vie.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kynnysmattohehkutusta

Miten fiiliksissä voi ihminen olla kynnysmatosta?!? Ilmeisesti melkoisen. Kerroin jo aiemmin Chilewich-tilauksestani sekä sen myötä tapahtuneesta ruokailutilan päivityksestä. Chilewichin tuotteiden tilaus oli ollut jo pitkään harkinnassa, ja vihdoin toteutui.

Näitä pieniä kynnysmattoja pitää tilata kaksin kappalein, mikä ei huono diili ole ollenkaan. Kyllä nyt kelpaa astua ovista sisään. Toinen matto on etupihan terassilta ruokailuhuoneeseen avautuvan oven edessä sisäpuolella. Siinä kohtaa on ihan pakko varsinkin kesäisin olla matto, koska meidän perheessä on etenkin kaksi paljain jaloin ruohoa sisään kantavaa ihmistä, nimittäin minä ja poikani. Toinen matto on pääoven edessä ulkona.

Minusta nämä värit vaan ovat kertakaikkisen elegantit ja sopivat täydellisesti ruokailutilan uuden harmaa-luonnonvalkoinen-vihreä-värimaailman kanssa yhteen. Keittiö on heti tästä ovesta oikealla, ja siellä taas hallitsee viininpunainen väri. Siihenkin nämä maton värit sointuvat kauniisti.




lauantai 3. toukokuuta 2014

Megabileet niin sanotusti perhepiirissä

Vappuaattoa vietettiin taas niin sanotusti perhepiirissä. Niin sanotusti sen vuoksi, että eihän tässä toki ihan oikeasti pelkästään omasta perheestä ollut kyse, mutta meidän naapurusto on siinä määrin yhteisöllismielisesti yhteenhitsautunut, että katson laajasti ymmärrettynä perheeseen kuuluvan kymmenisen lasta ja heidän aikuisensa puolenkymmenestä taloudesta.

Juhlien luonteeseen kuuluu, että porukkaa valuu sisään ja ulos ja vaihtaa paikkaa illan mittaan, ja syöminkejä ja ilonpitoa harjoitetaan monenlaisilla kokoonpanoilla. Joskus sitä tutustuu uusiinkin ihmisiin, kun "perhe" tuo vieraitaan mukanaan, mutta toisaalta tuntuu siltä, että myös vieraat alkavat hiljalleen sulautua suurperheeseen kun muutamat uudet vuodet ja vaput on yhdessä vietetty.

Vappuaaton illallisen söimme ja alkuillan vietimme meidän viereisessä naapuritalossa, jonka interiööreistä näppäsin myös pari kuvaa. Rakastan tämän talon arkkitehtuuria, ja talon emännällä on pistämätön sisustusmaku - vaikka hän omasta mielestään ei ole saanut taloa sisustetuksi vielä juuri ollenkaan.



Ruuat laittoi jälleen kerran lyömätön kaksikko, mieheni ja naapurinisäntä. Meitä on siunattu aviomiehillä, joilla homma hoituu. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta (eikä varmasti viimeinenkään), kun kaksikko toteaa, ettei emännillä ole illalle minkäänlaista pläniä, ja ottavat homman haltuun: suunnittelevat menun, käyvät kaupassa, laittavat ruuan ja kattavat pöydän. Rouvat käyvät sitten aterioimaan.


Tällä kertaa pöydässä oli peruna-avokado-salaattia kera jogurttikastikkeen, uunikasvikset sekä grillattu naudan entrecote. Jälkiruuaksi naapurinemäntä laittoi tiramisukakkua, mutta siinä vaiheessa talo oli jo täynnä muitakin naapureita ja heidän vieraitaan, ja jälkiruuaksi ilmaantui myös valtava vadillinen munkkeja.


Vappu on opiskeluajoista lähtien ollut yksi lempijuhlistani. Lapsena vappua ei juhlittu mitenkään erityisesti, mutta yliopistoaikojen vaput olivat aivan kertakaikkisen ikimuistoisia, varmaankin osaksi siitä johtuen, että heilastelimme ahkerasti teekkarien kanssa. Teekkarit jos ketkä osaavat vapunvieton. Ja niitä vappuja juhlittiin perusteellisesti useampi päivä.

Niistä vuosista lähtien vappu on ollut minulle aivan erityinen juhla - jopa siinä määrin, että jumitin tietyissä traditioissa kiinni kynsin hampain. Viime vuosina olen hellittänyt esimerkiksi vappupäivän piknikistä, ja vapusta on pikkuhiljaa tullut grillikaudenaloitusjuhla ja - no niin "perhepiirin" kotioloissa vietettävä juhla.