perjantai 31. tammikuuta 2014

Syyttävät paperipinot työhuoneessa

Voi pyhä sylvi, miten ottaa voimille aloittamani kylmäverinen tavaroiden karsiminen! Ja nyt en tarkoita sitä, että hiki tulee kun kantaa kampetta paikasta toiseen, vaan sitä arvaamattoman suurta tunnekuormaa, mikä tästä työstä aiheutuu. Selviänköhän järjissäni tästä?

Tänään tyhjensin työhuoneen kaapeista kolme (3) kansiota. Meinasin hyytyä jo alkumetreillä, kun aloitin kansiosta, jossa olivat teknisen viestinnän opintojeni muistiinpanot ja materiaalit vuosilta 1998 ja 1999. Miten kauniisti olenkaan tehnyt muistiinpanot! Ja miten kertakaikkisen fiksunnäköisiä tutkielmia ja esseitä olen kirjoittanut! Miten näistä raaskii luopua?!



Kun heitän nuo paperit menemään, samalla menee iso kasa muistoja - joita en kylläkään muistanut ennen kuin aloin lehteillä kansiota. Katoaako samalla lopullisesti se kaksikymmentä vuotta nuorempi tytönheitukka, jolla oli kylläkin melko kyyninen käsitys elämästä, mutta silti monta huisinjännittävää ja ihanaa hetkeä edessä?

Päätin, että paperikeräykseen menee myös kansiollinen materiaalia, jonka olin kerännyt Tampereen kansalaisopistossa pitämiäni lasten kielikerhoja varten, vuoden 1996 paikkeilta. Noiden materiaalien tekemiseen uhrasin valtavat tuntimäärät, eikä saamani korvaus varmastikaan kattanut työmäärää. Olin luultavasti maailmankaikkeuden tunnollisin kerhonpitäjä. En ehkä pedagogisesti taitavin, mutta tunnollisin.

Vein lapsia oheistoimintana teatteriin. "Moikkelis koikkelis", alkoi kirjoittamani kirje vanhemmille. Printtasin jokaiselle osallistujalle todistuksen, johon kirjoitin henkilökohtaisen viestin. Muistan miten vaikeaa oli saada jotain positiivista paperille siitä pojasta, joka oli häiriköinyt kerhotunteja koko kauden. Mitähän siitäkin pojasta on tullut - hän on luultavasti vähän yli parikymppinen nykyään. Opin, että joidenkin vanhempien mielestä lapsia ei voi viedä McDonaldsiin, koska sieltä saa vatsataudin.

Tunnen suurta hellyttä ja myötätuntoa tuon aikaista itseäni kohtaan. Näitä tunteita en enää pääse ammentamaan, kun tuo paperipino muunnetaan vessapaperihylsyiksi.



Näillä papereilla on pieni teoreettinen mahdollisuus olla hyödyllisiä joskus tulevaisuudessa. Tuo mahdollisuus on kuitenkin niin pieni, että sen vuoksi papereita ei kannata säilyttää. Sen sijaan tunnearvoa näillä on mittaamattoman suuri määrä. Luulen, että olen niin tunteellinen ihminen, että yksi omakotitalo ei riitä kaiken tunnearvollisen tavarani säilyttämiseen. Siispä pitää pysytellä julmana.

Silti tuntuu, että keräykseen menossa oleva paperipino tuijottaa minua syyttävästi tätäkin kirjoittaessani.

Niin entäs se kolmas kansio? No se oli kokonaisuudessaan information mappingin teoriaa ja käytäntöä, ja siihen ei edes minulla ole tunnesidosta. Saa mennä enkä syyllisty.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Henkareita lisää kiitos

Siivosin tässä taannoin eteisen takkikaapin(kin) ja heittelin sieltä mäkeen turhat takit roikottamasta. Nyt siellä on tilaa, mutta liian vähän henkareita, edelleen, vaikka takkimäärä väheni.

Pikaisen surffailun tuloksena päättelin, että aikoinaan Formwerkistä ostamaamme henkarimallia ei enää mistään löydy, joten nykyisten roikottimien kavereiksi pitää valita jokin muu malli. Ja kun ajatusta tässä vien pidemmälle, voipi käydä niin, että Formwerkin kapistukset päätyvät yläkertaan makuuhuoneeseen, missä minulla on vaatteita esillä Hayn Loop-naulakossa. Kun on kerran esillä, olisi hyvä olla nätit henkarit, tuumaan ma.

Mutta asiaan - ne eteisen henkarit. Architonic-sivuston kautta minulle avautui aivan valtava maailma design-henkareita ennen kuin ehdin edes luottokauppaani AmbienteDirectiin kurkistaa.

Tässäpä seitsemän kärki löytämiäni vaihtoehtoja.

Schönbuchin malli 0102 on musta ja tyylikäs. Neljän kappaleen setti maksaa merkin omassa nettikaupassa Saksassa 80 €.

(Kuva: Schönbuch Shop)

Rexite-merkkinen Gru on minun mieleen, varsinkin nuo läpinäkyvät ja punaiset, mikseivät mustatkin. Tämä on minulle ennestään tuntematon merkki, enkä tiedä, mistä näitä voisi tilata enkä näin ollen tiedä hintaakaan.


(Kuva: Rexite)

Toinen uusi merkkituttavuus on Cascando, käykääpä ihailemassa heidän henkarivalikoimaansa - taivaallisen kauniita! Nappasin suosikkilistalle kolme mallia. Ensimmäinen on Chrome, joka on erittäin samannäköinen kuin ne meidän nykyiset Formwerkin henkarit.

 
Toinen on Round 20A, jossa ultra-moderni muotokieli. Meneekö virtaviivaisuudessaan jo vähän överiksi? Ja miksi ihmeessä tämän nimi on Round, kun tämä on pelkkää kulmaa koko tuote?
 
 
Kolmas on Pole, jossa on aivan herkkuvärivaihtoehdot. Pole-henkareilla saisi kaappiin hienon värikimaran, harmi vaan, että juuri tuo väriskaala ei meidän alakertaan passaa, ennemminkin nuo Grut, punaiset, mustat ja kirkkaat sopisivat meille alakertaan. Jos siis sellaista värikimaraa tavoittelisi. Polen siniset ja lilat taas sopisivat makuuhuoneeseen ihan just täsmälleen.
 
(Kuvat: Cascando)

Lähin kauppa, joka myy Cascandon tuotteita on näemmä Kööpenhaminassa enkä löytänyt verkkokauppojakaan pikaisella etsinnällä. Sen sijaan Münchenistä, jonne olen menossa ensi viikolla työmatkalle, löytyy yli 20 liikettä, joissa myydään Cascandoa. Pääasiassa nämä ovat toimistokalusteliikkeitä, joista ei koskaan tiedä, ovatko ne todellisia sisustuskauppoja, joista voi ostaa pientavaraa vai ennemminkin isoja yleisten tilojen sisustukseen erikoistuneita suunnittelutoimistoja. Sehän selviäisi soittelemalla tai sähköpostia lähettelemällä, mutta en taida jaksaa vaivautua.

Ja sitten on Magisilta Hercules, jota en kyllä Magisin sivuilta löytänyt, mutta ehkä heillä on vain uusin mallisto siellä esittelyssä. Hercules on ihan superretron näköinen, ja itse asiassa tulee mieleen, että tämäntyyppisiä saattaisi löytyä kirpputoreilta ihan pikkurahalla, joten en ole varma olisinko valmis tähän investoimaan. AmbienteDirect myy Magisia, Herculeksen hinta on 25 € / kpl. Näyttäisi olevan valikoimassa oranssina ja valkoisena.


(Kuva: Architonic)

Ja tässä vielä suomalaisen Innon Next, joka menee myös selkeesti suosikkeihin. Innon tuotteita, joista minulle tunnetuin on Oka-naulakko eri muodoissaan, myy Finnish Design Shop, mutta ei siellä ollut näitä eikä muitakaan Innon henkareita.



Ihmetyttää, ettei Kartellilla ole henkareita valikoimassaan, ei ainakaan ole tullut vastaan.

Ja toinen asia, joka ihmetyttää on, että melkoiseksi metsästykseksi menee, jos haluaa itselleen nätit henkarit. Hayn Wire-henkareita on kyllä joka paikassa tyrkyllä, mutta se on minusta samannäköinen kuin pesuloiden ilmaisrimpulat, että niitä ei meille kyllä ainakaan tule!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tavaroiden karsinta alkaa keittiöstä

Minuun kolahti aivan kertakaikkiaan se tosiasia, että jollakulla voi olla vain 75 vaatekappaletta mukaan lukien alusvaatteet, sukat, kengät ja korut. Kyseessä on Oma koti valkoinen -blogin Miia. Linkkasin Miian blogin Facebookiinkin, jossa saimme aikaan pitkän - ja edelleen jatkuvan - keskustelun tästä aiheesta.

Tuon keskustelun tuoksinassa tulin laskeneeksi omat mekkoni. Lukema: 19. Siis yhdeksäntoista juhlamekkoa tai talviaikaan käytettävää mekkoa. Kesämekkoja en edes laskenut. En mene vannomaan, etteikö pyykissä tai silityskorissakin ole muutama.

Miian tavaroidenkarsintafilosofia inspiroi minua. Olen viime päivinä miettinyt paljon, miten tavaransäilytys kodissamme järjestettäisiin, koska säilytystilaa on liian vähän. Tai pitäisikö sanoa: meillä on liikaa tavaraa siihen nähden paljonko talossa on säilytystilaa.

Olen ajautunut muun muassa haaveilemaan talon laajennuksesta, yhtenä suurena puoltavana tekijänä juurikin se, että saisimme lisää säilytystilaa. Talonlaajennus vaatisi todennäköisesti pientä lainaakin. Olin (olen?) siis valmis ottamaan lainaa, jotta saisin säilytetyksi tavaraa, jota ei koskaan käytetä!?!

Ei hyvää päivää! Ensimmäisenä keinona on otettava haltuun tavaroiden karsiminen. Miian tavoite (luin tämän jostain toisesta postauksesta, joka oli merkitty tavaroiden karsinta -aiheella) on tavaroiden väheneminen 15 %:lla tämän vuoden aikana. En osaa asettaa tuollaista numeerista tavoitetta omalle karsimisprojektilleni, mutta laadullinen tavoite voisi olla se, että pääsisin eroon jokapäiväisestä harmituksesta, jonka esillä lojuvat tavarat ja täydet kaapit saavat aikaan. Toinen tavoite on tyhjän pöytä- ja tasopinta-alan lisääntyminen, tämä ihan vain siitä syystä, että siisti ja avoin koti tuo hyvää oloa ja avartaa ajatuksiakin.

Keittiössä näytti eilen tältä (huomio, testailin hieman PictureMonkeyn kuvankäsittelyominaisuuksia, joten väritys on aika ylimaallinen, pikkasen vaatiin vielä harjoittelua...):



Tilanne ei ole keittiössä vallan mahdottoman paha. Mutta kun luo äärikriittisen silmäyksen tasoille (pöydät ja kaappien päällykset), huomaa, että tavaraa hiipii koko ajan viemään sitä puhdasta pinta-alaa. Esimerkiksi kuvan oikeassa ylänurkassa olevan kaapin päällä on melkoinen maljakko- ja kynttelikkökokoelma. Ja keittiön päätytasolla, oikeassa reunassa, leikkuulaudat valtaavat alaa. Jääkaapin ja pakastimen ovien lippulaput voisi järkeistää. Eipä olisi välttämättä huono idea perustaa keittiöön ihan omaa ilmoitustaulua, jotta nuo ovet pääsisivät oikeuksiinsa rosteripintoineen.
 
 

Tiskialtaiden takana olevan ikkunalaudan pitäisin mielelläni kutakuinkin tyhjänä, mutta siihen on kertynyt näitä nipsukeräilypurkkejani, joissa kuivatan myös huovuttamani villapallot. Ja sitten noita kaatimia - milloinkohan tulee se tilanne, että tarvitsisin neljää kaadinta yhtäaikaa?


Tavaran karsimisen vaikeus on siinä, että tavaran arvoa ei voi mitata pelkällä "tarvitsemisella". Yksi ystäväni kommentoi Facebookissa, että hänellä on mekkoja vain sen verran kuin tarvitsee. Mutta kuka määrittelee tarpeen? Minusta minunkin mekkoni ovat kaikki tarpeellisia syystä tai toisesta. Osasta voisin toki luopua, mutta minusta on tarpeen, että minulla on useampi mekko, josta valita mieleinen kuhunkin tilanteeseen. Samantyyppinen asenne mekkoihin - tosin ihan erilaisiin kuin minun mekot - löytyy Hunajaista-blogin Riikalta.

Kun tavaroita karsitaan, on "tarve" vain yksi näkökohta. Jos todella katsottaisiin vain tarvetta, pärjäisimme aivan uskomattoman vähällä. Tavaroita ostetaan ja omistetaan myös, koska ne herättävät tunteita ("me saatiin tämä häälahjaksi"), niihin liittyy traditioita (esim. 12 kpl kutakin astiaa tunnetaan jonkunlaisena standardina) tai päähänpinttymiä ("tärkeät paperit pitää säilyttää 10 vuoden ajan"). Tavaroiden kerääminen, ostaminen ja omistaminen tuo turvallisuudentunnetta. Turha sitä on kainostella: on varsin ihanaa ostaa ja omistaa esineitä!

Nämä tällaiset kohdat kodistani joutuvat tästä eteenpäin vainon kohteeksi - ja uskokaa tai älkää, tältäkin tasolta jo yhden tilpehöörikorin tyhjensin ja poistin!


Mitä tuollekin tasolle voi tehdä?!? Se suorastaan huutaa laskemaan päälleen pikkunippeleitä ja papereita. Arjen keskellä siihen huutoon vastaa ihminen aivan liian helposti, ja niinpä tavarat kerääntyvät - ja kerääntyvät - ja kerääntyvät...

Selvästi tällä kohtaa on tarve paikalle, jossa voi säilyttää kyniä, vihkoa ostoslistojen kirjoittamista varten ja laskuja, alennuskuponkeja ja sen sellaista. Kodin pitää olla myös toimiva, ja jos tarvitsen keittiön tietämillä muistiinpanovälineitä useaan kertaan viikossa, kyllä silloin keittiön tietämillä pitää muistiinpanovälineet olla. En minä sellainen sisustusnatsi ole, että en ajattelisi käytännöllisyyttä lainkaan.

Mutta voisiko tämä muistiinpanojentekemispaikka olla kaunis ja siisti? Vinkkejä tämän ongelmakohdan siistimiseen?

perjantai 24. tammikuuta 2014

Perjantain punaiset

Luin tänä aamuna jostain blogista - jota en nyt enää löydä! - kirjoituksen sinisestä väristä ja sen vaivihkaisesta hiipimisestä koteihin tauon jälkeen. Postauksessa ja kommenteissa oltiin herttaisen yhtä mieltä siitä, että sininen oli suosiossa jokin aika sitten (itse veikkaisin reilua kymmentä vuotta), mutta että nyt aika alkaa olla kypsä antaa siniselle jälleen mahdollisuus.

Suhtaudun itse siniseen kutakuinkin samoin. En kuitenkaan ihan absolutisti ole sinisen suhteen ollut, kyllä sitä meiltä löytyy, makuuhuoneista paljonkin.

Mutta asia on kuitenkin selkeästi niin, että lempivärini on punainen! Ja sen kyllä huomaa!

Blogikodit kautta linjan ovat hyvin hillityn värisiä tai mustavalkoisia, joten taidan olla sisustusblogien kauhukakara, koska en siihen muottiin oikein mitenkään istu.

Perjantain kunniaksi lataan tänne muutaman palan punaista meidän kodista. Eikä tässä vielä kaikki! Nyt pysyttelin ainoastaan keittiön alueella, mutta värejä riittää minne vain menee: punaista, tummanruskeaa, sinistä, violettia, pinkkiä, limenvihreää...

Meidän keittiön alakaapit ovat punaiset (yläkaapit sitten hillitymmin bambua, lasia ja metallia). Yhdistän mielelläni punaiseen keittiöpyyhkeinä raikkaita, kirkkaita värejä, yleensä punaista ja valkoista. Kodin Ykkösestä löysin taannoin setin tällaisia kivoja sinivalkoisia ruutupyyhkeitä kera pinkkien pompuloiden. Viininpunainen ja pinkki eivät tietysti ole maailman tyylikkäin yhdistelmä, mutta oikeastaan pinkki näyttää tuota tummaa punaista vasten lähinnä punaiselta, joten ei häiritse.



Punainen joulutähti punaisessa ruukussaan on asettunut meille taloksi. Yleensä joulutähdet kuolevat heti joulun jälkeen, mutta tämä pukkaa uusia lehtiä. Joulutähden takana, kulhossa, on huovuttamiani palloja, joista kokoan mattoa. Näitä palloja meillä on "sisustuselementteinä" ympäri taloa eri muodoissaan, ja aikamoisen värikimaran nekin muodostavat, kuitenkin viileissä väreissä eikä lempiväriäni viininpunaista löydy näistä. Pinkkiä oli luonnollisesti pakko saada mattoon.


Siivosin ränsistyneen istutuksen pois sohvan pöytätasolta, ja istutin tämän pikkuisen mehikasvin omaan ruukkuunsa - tietenkin punaiseen, kuinkas muuten.


Naapurinrouva toi minulle tuliaisiksi paketin Tigerin sydänrättejä, ja nämähän toki meidän keittiöön sujahtavat mukavasti, ja vieläpä muodostavat söpön parin Ikean tiskiharjan kanssa. Tämä on muuten ainoa tiskiharja, jota suostun enää käyttämään, joten tasaisin väliajoin täytyy hankkia täydennyksiä. Joskus repäisen ja hankin harjan erivärisenä. Liika väriharmonia alkaa näyttää tylsältä. Joskus on kiva yhdistää punaiseen vaikka keltaista tai vihreää, ettei mene elämä ihan yksitotiseksi.


Jatkoin kameran kera keittiön kulman taakse, ja totesin, että punaisia elementtejä tulee vain lisää ja lisää vastaan, joten pistin kameran pois ja aloin miettiä mitä sinistä meiltä löytyy.

Viikonlopun päätteeksi siis ehkä vielä postaus nimeltä Sunnuntain siniset - tai miksei Viikonlopun violetit!

torstai 23. tammikuuta 2014

Punaiset sukat - parempi myöhään ja niin edelleen

Piti kutomani äidilleni sukat vuoden 2012 jouluksi, mutta kävikin niin, että niistä tuli hänelle syntymäpäivälahja vuonna 2013. Ja äidin syntymäpäivä on marraskuussa.


Langan merkkiä en muista, mutta sen muistan aina ja ikuisesti, että se on todella kaunista lankaa ja sitä oli mukava kutoa. Paksusta langasta kudottavat perussukat eivät juuri nyt inspiroi, ja kuten aiemmin kerroin, minulle on muodostunut heikko kohta pitsineuleiden suhteen, joten otin puikoille tämän Novitan Sukkalehden pitsisukkamallin. Pitsikuvio ei kyllä näistä kuvista juurikaan erotu.


Vähän jouduin muokkaamaan, koska silmukoita tuli ohuesta langasta johtuen näihin sukkiin enemmän kuin ohjeessa, ja siksi pitsikuvio asettui sukassa eri tavalla. Tästä seurasi se, että kärkikavennuksen kanssa jouduin vähän improvisoimaan.


Voi, tällä langalla haluaisin kutoa jotain lisää! Harmi vaan, etten tiedä, mitä lankaa se on, eikä sitä kauppaakaan enää ole, mistä langan ostin. Kaikki, ihan kaikki, pitäisi kirjoittaa muistiin vastaisuuden varalle. *hakkaa päätä seinään*

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lähde Chilewich-kimppaan!

Vielä ehtii muutaman päivän ajan mukaan tilaamaan Chilewichin tuotteita kimpassa oululaisen sisustussuunnitteluagentuuri Sisustan kautta. Tarjous on -10% normaalihinnoista, ja se on voimassa ensi maanantaihin 27.1. asti. Valikoimaan voi tutustua valmistajan sivuilla.

Meidän naapurustossa Chilewichin tuotteiden perään on kuolattu jo pitkään, mutta harvalla (meistä) näitä vielä on. Stockmann myy pikkuista valikoimaa Chilewichin tabletteja, mutta mattoja saanee vain pienten sisustuskauppojen tilausvalikoiman kautta. Sisustan Taina Haurun kanssa on näistä puhuttu, ja kovin kalliiksi havaittu yksittäisten tuotteiden tilaaminen. Siksi nyt on niin mahtitilaisuus hankkia näitä tuotteita.

Itse olen menettänyt sydämeni tälle värikkäälle matolle, jonka haluaisin ehkä kuitenkin vain kynnysmattokoossa.


Tässä matossa on sama värimaailma, mutta kapeammat raidat. Matto ei tässä kuvassa kyllä pääse oikeuksiinsa, katalogin PDF-tiedostossa oli samasta matosta parempi kuva. Tällä saisi meidän eteiseen ja keittiöön potkua.



Vähän maltillisempaa värimaailmaa suosivalle on paljon näitä hillityn värisiä raitoja tarjolla, sekä leveänä että kapeana. Itse en ole suuri raitojen ystävä, en ainakaan mustavalkoisten kuosien, mutta tässä raitamatossa on miellyttävät sävyt.


Tabletteja on Chilewichin portfoliossa aivan valtavat määrät erilaisia. Niitä on vaikea hahmottaa verkkokaupan kuvissa, pitää päästä liikkeeseen käpälöimään, jos mielii saada selvemmän käsityksen.


Suosittelenkin käyntiä Tainan luona, jotta pääsee näkemään malleja. Tainalla on työhuone ja showroom osoitteessa Kirkkokatu 11. Itse ajattelin yrittää ehtiä piipahtaa siellä huomenna, sillä tiedän, että torstaista perjantaihin Taina on reissussa. Tarkemmat yhteystiedot täältä.

Kuvat lainattu valmistajan sivuilta: http://www.chilewich.com/
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

tiistai 21. tammikuuta 2014

Käsityöt sisustuksessa, osa I

Tuumasin, että aloitan tällaisen sarjan, jonka aiheena on se, miten käsityöharrastus näkyy sisustuksessa. Ja tässä vaiheessa lukija nostaa kulmakarvojaan ja ihmettelee, miksi ihmeessä joku haluaisi kuvata sitä, miten keskeneräinen neule lojuu sohvalla ja lankakerä on kierinyt sohvan alle, ja työpöydän kulmalla on kasa roskiin menossa olevia langanpätkiä, ja sitä miten pieniä ompelutarvikkeita säilötään viikko- ja kuukausitolkulla TV-tasolla siinä ensimmäisenä käteen sattuneessa muovisessa pakastepurkissa. Elävöittääkö se kenenkään mieltä katsella sellaisia kuvia? Juu ei. Aionkin dissata nämä näkökulmat ja keskittyä siihen, miten käsityöt voivat olla kotona esillä jotenkin kauniisti, tai ainakin vähemmän häiritsevästi.

(Mutta vannomatta paras, saatan tehdä myös sellaisen Näin pilaat muuten kauniin kotisi keskeneräisillä käsitöillä -postauksen.)

Meidän eteisessä - heti kun on päässyt siitä tuulikaapista, jonka kiroan alimpaan helvettiin ja jota ei koskaan olisi pitänyt tähän taloon piirtää - tulijan toivottavat tervetulleeksi tällaiset muhkeat lankapallot:

 

En muista mitä lankaa nuo ovat, mutta Snurresta ne ostin ja kiikutin kotiin Ouluun. Siitä asti, eli tähän mennessä noin puoli vuotta, ne ovat olleet tuossa. Ja koko sinä aikana tuo toinen kori ei ole päässyt seinälle asti, lähinnä siitä syystä, että miehelläni ja minulla on erimielisyys siitä, mille kohdalle se tuossa seinällä ruuvaillaan kiinni. Koreissa säilytämme aurinkolaseja, kengännauhoja ynnä muuta sellaista eteistavaraa. Korien merkitys on nykyään pienempi, koska tuon kuvassa näkyvän kenkäkaapin ylin laatikko on ihan tavallinen laatikko, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma alueensa. Sinne saa piiloon kaikki pienet tärkeät kapineet, joita eteisessä pyörii.


En minä näitä palloja kyllä sisustuselementeiksi ostanut, vaan tarkoitus oli (on) virkata niistä kylpyhuoneen matto. Mutta kun ovat niin kotiutuneet tuohon eteiseen, niin hätäkös tässä.





sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Patenttineuletta pukkaa


Tässäpä esittelen mukavan neulomisprojektin. Neuloin anopille pipon ja kaulurin - kuvissa poseeraan kuitenkin minä.


Opin uutta, nimittäin tuon patenttineuleen. Ensin ohje ei meinannut avautua minulle, ja ajattelin kauhuissani, että olen niin tumpelo, että en osaa edes tällaista ihan perusjuttua tehdä. Interwebbi auttoi, ja löysin ohjeen, josta ymmärsin vihdoin patenttineuleen tekniikan. Minun ohjeessani puhuttiin "langankierrosta" kun oikeastaan on kyse "langannostosta" nurin puikolle.


Ohje on Dropsin malli nimeltä Kate, joka on suunniteltu Eskimo-langalle. Minä käytin Marks & Kattens Samo Palett -lankaa, joka lienee jonkun verran paksumpi kuin Eskimo. Vaikutelma verrattuna ohjeen kuvaan on isompi, paksumpi ja muhkeampi.


Piposta tuli reilunkokoinen löpsykkä, mikä on aika kiva, koska sen saa tuolta takaraivolta sillä tavalla nykyaikaisesti roikkumaan, eli ei mene päätä myöten.


Kaulurin alareunan kanssa ajauduin ongelmiin. Reunan pitää nimittäin olla todella joustava, jotta se tuntuu mukavalta tuosta olkavarren kohdalta. Kun sain kaulurin valmiiksi, oli alareuna ihan liian kireä ja se veti koko kaulurin kurtulle niskaan.

Ratkaisin asian niin, että huovutin aloituslanganpäähän kiinni jatkolangan ja nypiskelin alareunan kautta linjan löysemmäksi - onni onnettomuudessa, että oli huopuvaa lankaa. Lopputulos on ihan löppänän löysä niin kuin kuuluukin.


Toinen minulle uusi juttu tässä työssä oli isojen puikkojen käyttö. Joustinneuleen neuloin 7 puikoilla ja patenttineuleen 9 puikoilla. Seitsemän puikoilla neulomisesta tykkäsin, mutta ysin puikot olivat jo vähän liikaa. Luulen, että pitäydyn ainakin lähitulevaisuudessa pienemmissä puikkokoissa.


Sinällään malli on ihana, ja toimii varmaan toisenlaisillakin langoilla. Mieli tekisi laittaa sama setti heti uudestaan alulle - jos ei muuten, niin ihan siksi, että saisin nämä itsellenikin. Anoppi kävi hakemassa omansa pois.


Saattelin kera vakuutteluiden, että jos ei tule pidetyksi, voi palauttaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Iski vimma elävöittää portaikkoa

Olen alkanut tuumia, pitäisikö meidän portaikkoa jotenkin elävöittää.


Jos nyt suunnittelisin tätä taloa, haluaisin toteuttaa noiden pienten ruutujen sijaan tähän yhtenäisestä lasista erkkerin. Kadehdin meidän naapureiden arkkitehtuuria, heillä on sellainen kahden kerroksen läpi kulkeva lasituubierkkerihommeliini, josta on hienot näkymät joka suuntaan, varsinkin toisesta kerroksesta. Tässä linkki kuvaan naapuritalon lasierkkeristä, kuva on arkkitehtitoimisto Archeuksen. (Esimerkiksi meidän takapihaa on kiva katsella tuolta kakkoskerroksesta vähän epätavanomaisemmasta näkökulmasta. Meidän talo on siis tuota kuvaa katsottaessa heti seuraava talo oikealla.)

Ehkä joskus vielä toteutan haaveeni ja laajennan meidän taloa tästä portaikon kohdalta ulospäin.

Mutta nyt on siis kyseessä portaikon arviointi nykyasussaan. Tässä näkymä alakerrasta ylöspäin:


Näkymä keskitasanteelta ylöspäin. Takana näkyvä huone on työhuone. Aikomuksenani on siirtää tuo Louis Poulsenin valaisin keittiönpöydän yläpuolelle. Ja ihan todella meinasin tuoda keittiön valaisimen työhuoneeseen, mutta tämän ratkaisun kanssa aviomies nikottelee vielä. Voi olla, että keittiönpöydänlamppu meneekin myyntiin.






Tästä alla näkyvästä kuvakulmasta käy sitten ilmi se asia, mikä minua on alkanut hieman häiritä: näkymä on kaikessa minimalistisuudessaan suorastaan ankea! Eikö tämä tila pitäisi jotenkin sisustaa, stailata, pukea, elävöittää?!?


Ennen tuossa välitasanteella oli valtavat kasat aikakauslehtiä, jotka aina ärsyttivät minua siinä ollessaan, ja olin kovin tyytyväinen kun sain ne siivotuksi pois. Nyt tuntuu, että tuo ikkunoiden edusta suorastaan huutaa jotain elementtiä.


Ja kuten aina, minulla on tietenkin idea - ja jopa aviomiehen hyväksymä sellainen. Ajattelin ottaa ja maalata kapean sivupöydän, joka tällä hetkellä on ruokailutilassa, ja tuoda sen tähän tasanteelle. Sivupöytä ei ole kuin metrin mittainen, joten se saattaa yksinään näyttää vähän nököltä tässä, mutta jos sen rinnalle toisi vaikka isossa lasiastiassa jonkin lisäelementin: pähkinäpuun oksia tai viinipullonkorkkeja tai muuta sellaista. Jos pelkkä koristeleminen tökkää (kuten minulla usein tökkää), pöydän rinnalle voisi tuoda vaikka naulakon, ja ripustaa siihen käsilaukkuja. Äh, jälkimmäinen on varmaan huono idea.

Mutta vielä hullummaksi menee: Mitäs jos tuohon tilaan laittaisi katosta amppelikasveja roikkumaan? Koska portaikon tasanne on talon seinän ulkopuolelle ulottuva erkkeri, sen "katto" on matalammalla kuin varsinainen huonekorkeus on tässä. Katso tämän jutun ensimmäinen kuva, jos ei hahmotu.

Sen sijaan matto tuossa tasanteella menisi jo ihan överiksi. Näkemyksiä?

Tässä tällainen tyylikäs suunnitelma, kyllähän tästä saa hyvän käsityksen mitä tarkoitan sillä elävöittämisellä. Eikös vaan? Ne amppelit puuttuvat, juupa juu.

Pitsineuletta ja suhmurointia

Pidän itseäni enemmän virkkaus- kuin neulomisihmisenä. Enpä silti ihmettelisi, jos olisin elämässäni kutonut enemmän kuin virkannut. Virkkausohjeisiin suhtaudun lähtökohtaisesti optimistisesti: kyllä minä tämän ymmärrän, jos yritän. Sen sijaan neuleohjeisiin suhtautumiseni on skeptisempi: jotain tässä voi mennä vikaan.

Tällä taustalla pitää ymmärtää, että olen viime aikoina melkoisesti röyhistellyt rintaani, koska olen kutonut pitsineuletta. (Ja heti iski alemmuuskompleksi, onkohan tuo edes oikea termi...) Tarkoitan siis sellaista neuletta, mistä syntyy yhden värisellä langalla jokin kuvio, mutta ei siis monivärinen kuvioneule. Siis niin kuin pitsimäinen neule, you know?

Tehtailin syksyn aikana jo kaikenlaista - siitäpä juontaa tämä uusi itsevarmuuteni. Neuloin naapurintytölle pitsineuletuubihuivin ja -pipon, sitten äidille villasukat, joissa kulki päällä pitsineulos, ja lopuksi uskaltauduin vähän haastavamman kuvion pariin aikeenani neuloa huivi, mutta sepä pitsi selätti minut! Selvitin sen kiemurat kyllä, mutta se vaati niin ylimaallista keskittymistä, että päätin luovuttaa.

Palasin sen tuubihuivi-/pipopitsin malliin, joka on näin yksinkertainen (pitsikuvio on Novitan lehdestä, muuten huivi on oma ideoimani):


Valkoisten ruutujen kohdalla kudotaan oikealla oikein ja nurjalla nurin. Ympyrän kohdalla tehdään langankierto. Kolmioiden kohdalla neulotaan kaksi silmukkaa yhteen ja viivojen kohdalla neulotaan nurjalla oikein.
Tässä pienessä mallissa näkyy pitsineuleen nerokkuus: Yleensä aina jumalallinen symmetria vallitsee. Ja kun yhdessä kohdassa silmukat vähenevät (neulotaan yhteen), toisessa niitä lisätään (langankierrot). Niin yksinkertaisen loogista ja kaunista. Loogisesti ajatteleva, virkkaava emäntä pitää huolen, että silmukat eivät lähde holtittomasti lisääntymään tai vähenemään, vaan pysyvät ruodussa. Joskus käy niin, että on yksi silmukka liikaa tai liian vähän - silloin on tapahtunut VIRHE!!! Protestanttisen tunnollinen neuloja purkaa silloin virheen alkulähteelle, mutta joku toinen saattaa joutua kiusaukseen suhmuroida virheen piiloon tavalla tai toisella.
Luulin aina ennen kuuluvani tuohon ensimmäiseen kategoriaan, mutta tämän über-ohuen langan kanssa olen ollut itselleni anteeksiantavaisempi. Suhmuroin siis.
Luin juuri Tiede-lehdestä, miten hyvää käsityöt ja näprääminen tekevät aivoille. En tiedä tarkoitettiinko siinä ihan tätä - todennäköisesti ei - mutta minusta neuleohjeiden matemaattinen järjestelmällisyys on balsamia sielulle arjen kaaoksen keskellä.
Tällaista siitä huivineuloksesta nyt sitten tulee:






Kyseessä ei liene maailman kaunein käsityö, ja aika monta virhettä olen tehnyt, vaikka olenkin kovin yrittänyt laskea mantraani: langankierto, nosta yksi, kudo yksi, nosta nostettu silmukka kudotun yli, neulo kolme oikein, neulo kaksi silmukkaa yhteen, langankierto ja niin edelleen ja niin edelleen aina vain uusia toistoja toisensa perään.
Dropsin ohut, juuri tällaisiin pitsineuleisiin tarkoitettu Lace-lanka on anteeksiantavainen virheiden suhteen. En edes itse meinaa löytää virheitäni jälkeenpäin, vaikka yleensä olen itse itseni paras ja pahin kriitikko. Puikkojen koko on 3,5. Minulla on vanhat metalliset puikot nyt tässä työssä, ja mietin kaiken aikaa puisten ostamista. Metallisethan voi laittaa kierrätykseen, joten eihän se ole törsäilyä, jos ostaa uudet, eihän?
Huivia on valmistunut nyt reilut 50 cm, ja tarkoitukseni on kutoa 120-150 cm, jotta saan tästä kaksinkerroin kiepautettavan tuubin. Toivo elää, että tämä valmistuu viimeistään ensi jouluksi, niin saan kääräistä tämän äidille lahjapakettiin. (Äiti tietää jo mitä on tulossa.)

torstai 9. tammikuuta 2014

Makupaloja Tölkkidesign-kirjasta

Mainitsin edellisessä postauksessa joululahjaksi saamani, Seija Saarisen toimittaman Tölkkidesign-kirjan. Samainen Seija Saarinen on aiemmin toimittanut kirjan kahvipussiaskartelusta, joten hän jatkaa kunnioitettavalla kierrätysaskartelulinjalla.

Olen nyt selannut kirjan muutamaan kertaan läpi, ja kokonaisuus alkaa mukavasti hahmottua. Tänään vietimme poikani kanssa iltahetken kirjan äärellä - hänet toki sain puoliksi pakottaa mukaan, mutta tunnen lapseni hyvin, pienellä houkuttelulla hänet saa kiinnostumaan.

Eikä syyttä! Kirja vaikuttaa todella hyvältä. Se ei ole pelkkä coffee table book, vaan nipsuaskartelun perusteos, rautaisannos tekniikka- ja työohjeita. En meinaa malttaa, että pääsen aloittamaan oman projektin.

Pojan kanssa laskettiin meidän perheen tähän mennessä keräämät nipsuvarannot, ja totesimme, että joudun aloittamaan melko maltillisesti. Tähän laskin nyt 26 kpl nipsuja, jotka tarvitaan rannekorun tekemiseen.


Poika mieltyi välittömästi tähän rannekorumalliin, joten jos onnistun ensimmäisen kanssa, teen näitä heti toisen perään. Ehkä koekappaleen teen kuitenkin itselleni, ja sitten voin hifistellä pojalle korun hänen toiveidensa mukaan. (Jos siis onnistun. Siis JOS!)


Kirjan alussa on perusteelliset tekniikkaohjeet, joihin viitataan varsinaisissa työhjeissa. Tämä konsepti näyttäisi toimivan hyvin. Pidän siitä, että ohjeet ovat perusteelliset ja työvaiheista on paljon kuvia.


Kunhan harjaannun, haaveilen jostain tämäntapaisesta kaulakorusta. Sekä minun että pojan lempiväri on pinkki, mutta korun virkkaisin ehkä kuitenkin hopealangalla.


Kirjan vyöosio innosti meitä kovin. Se alkoikin hyvin lupaavasti pääkalloteemalla. Tämä vyö on nahkavyön tuunaus nipsuilla. Voi jospa jostain löytyisikin tuollainen pääkallosolki tai vyö kera tuollaisen soljen! Veikkaanpa, että pojankoltiainen tykkäisi kovasti.


 
Tykkäsimme kyllä myös näistä ihan puhtaasti nipsuista tehdyistä vöistä. Tällaisiin töihin nipsuja alkaakin kulua jo isompia määriä. Tuollaisen kapeamman vyön saa aikaiseksi jo noin sadalla nipsulla, mutta leveämpään menee enemmän. 


Moni on ihaillut nipsuista tehtyjä laukkuja. Itse en ole niihin vielä kovin hurahtanut, olen jämähtänyt koru- ja vyöasteelle, mutta kirjasta löytyy kyllä monia ihmeen kauniita laukkumallejakin. Ja nipsujahan siis kuluu näihin.


Tässä isompi salkkutyyppinen kassi, johon nipsuja menee yli 1100. Osassa kirjan malleja myös lanka on kierrätettyä, käytetään esimerkiksi sitä sellaista muovinauhaa, jolla kopiopaperilaatikot on kiinni. Myös lyhyet langanjämät voi käyttää näihin askarteluihin, koska lankaa tarvitaan vain pari metriä, jos on tekemässä vaikkapa yhdeksän nipsun kukkia tai rannekoruja.


Niin ja paljonkos meillä niitä nipsuja olikaan...? Tässä minun säälittävä kasani (josta puuttuvat rannekorua varten valitsemani).


Lapsen kanssa laskimme, että nipsuja on nyt koossa noin 130. Kun vielä on niin, että kaikki nipsut eivät ole keskenään samanlaisia, ja yhteen työhön pitäisi tietenkin olla, saa tässä vielä hetken keräillä ennen kuin pääsee laukkuja värkkäämään.

En nyt kuitenkaan suostu stressaantumaan nipsujen määrästä. Aloitan joka tapauksessa jollain ihan pienellä. Nyt pitäisi vaan päättää millaisella langalla ja millä värillä virkkailen sen ekan rannekorun. Mietin, olisiko kiva juju virkata mustalla paljettilangalla... Tai ehkä sittenkin maanläheisesti pellavalangalla, jota ostin arkastelukirppiseltä... Niin ja onhan minulla se ihana turkoosi pellavalanka, jonka ostin kesällä Snurresta... Hmmmmm...