keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Epänilkkuri-ihmiselle Clarksin nilkkurit


Jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin nilkkurit ovat nyt suuressa huudossa. Niitä näkyy ihan kaikkialla ja niitä myös käytetään ennakkoluulottomasti muun muassa hameiden kanssa, mikä kai vielä jokunen vuosi sitten oli vähän nounou.

Minä en ole nilkkuri-ihminen. Enkä syyttä ole olematta, tähän on kuulkaa hyvät syyt: käytän pääasiassa hameita ja mekkoja, ja minulla on todistettavasti lyhyet sääret (koska joudun kaikki housunlahkeet aina lyhennyttämään), ja yhdistäpä töpökkäsäärten ja hameen kanssa kengät, jotka katkaisevat jalan linjan niksnaks nilkan kohdalta. Ei näytä hyvältä.

On minulla silti ollut yhdet nilkkurit, järjettömän huonot jalassa. En ymmärrä miksi ne ostin, ja käyttämättä ne ovat jääneet koska huonot ja koska töpökkäsääret.

Mutta viime viikolla tuli Vimassa vastaan niin ihanaiset nilkkurintapaiset, etten voinut vastustaa kiusausta. Ei ihan täsmälleen määritelmänmukaiset nilkkurit, mutta vähän sinne päin.


Ostopäätöstä helpotti se seikka, että minulla oli sinä päivänä päällä mekko ja leggarit. Nilkkurit eivät näyttäneet ollenkaan pahalta leggareiden kanssa. Tajusin myös, että olen juuri keväällä ostanut Tiger of Swedenin mustat piukat housut, jotka vartavasten kävin lyhennyttämässä ja kavennuttamassa, ja joita tykkään käyttää, joten hameiden käyttö saattaa vähentyä.

Saattaa olla jopa niin, että heittäydyn vallan pillilahkeisten housujen ja väljien, kevyistä kankaista valmistettujen paitojen ja nilkkureiden käyttäjäksi. Jos on joskus käyttänyt paljon hameita, ei se tarkoita, että loppuelämänsä käyttää vain hameita.

Saatan vaihtaa tyyliä prinsessasta rockimimmiksi.




Ennustan näille nilkkureille työläämpää elämää kuin niille edellisille. Nämä ovat nimittäin hyvät jalassakin.

torstai 24. syyskuuta 2015

Lampaantaljat Maikkulan kartanosta

Mieli alkaa pikkuhiljaa suuntautua kohti syksyä, kylmiä ilmoja ja pimeitä iltoja.

Meidän pyllyjä lämmittivät koko viime talven ajan hurmaavat valkoiset lampaantaljat. Blogissa taljat ovat vilahtaneet jo pariinkin otteeseen, ensimmäisen kerran kun ne meille tulivat (klik) ja toisen kerran kun kirjoitin aamukahvittelustamme (klik).

Taljat tulivat meille lainaan Maikkulan kartanosta. Olin iloinen ja mielestäni valtavan fiksu, kun tajusin, etteihän ole välttämätöntä ostaa omaan talouteen neljää taljaa. Käyttöä niillä on vain osan vuodesta, ja loppuajaksi niille pitäisi löytää säilytyspaikka. Mielestäni on hyvä idea, ettei kaikkea osteta omaksi ja uutena, vaan lainataan, vaihdetaan, vuokrataan, kierrätetään. Tätä opettelen ja yritän toteuttaa enemmän tulevaisuudessa.



Miksi sitten Maikkulan kartanosta tuli lampaantaljoja? Ensinnäkin on niin, että Maikkula on ihastuttavan laaja palvelukokonaisuus: se on juhlapaikka, tilausravintola, pitopalvelu, illanviettopaikka (saunojakin löytyy), kartano harjoittaa vielä maatalouttakin kasvattamalla kesäisin lampaita.

Minusta lampaat ovat jotenkin sympaattinen lisä Maikkulan tunnelmaan. Lampaat tulevat Antti Holmström -nimiseltä lampurilta kartanolle touko-kesäkuussa, laiduntavat ja elelevät sitten luonnonmukaista elämää suurella aidatulla alueella. Jos pidät kesällä juhlat Maikkulassa, voit tuntea olevasi kuin vanhanajan kartanon mailla, missä hoidetaan kaikenlaisia alkutuotannon tehtäviä ja kotieläimet ovat näkyvissä pihapiirissä.


Syksyllä nuo noin 40 suomenlammasta teurastetaan, ja niiden liha ja taljat jäävät Maikkulan käyttöön. Kun Maikkulassa pidetään juhlia talvella, jokaisen vieraan tuolille riittää talja, ja sisustuksen tunnelma on perinteisen suomalainen ja rustikaali. Lisätäänpä siihen kynttilöitä, kankaiset ruokaliinat, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa, niin romanttinen talvitunnelma on taattu.

Maikkulan kartano on ollut kotina lampaille jo yli kymmenen kesän ajan. Vielälöhän tämän kesän lampaita näkyy laitumella? Käykääpä kurkistamassa.

---

Lampaantaljat on saatu lainaan bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Turha blogitauko ja asiaa pussien invaasiosta

Minä täällä taas hei! Blogi on ollut täysin suunnittelemattomalla ja perusteettomalla tauolla, joten ilman sen kummempia selityksiä eipä muuta kuin asiaan!

Paljon, hyvin paljon ja erittäin innokkaasti olen jatkanut seikkailujani tavaroiden karsimisen ja kodin siistimisen filosofioiden ja käytäntöjen maailmassa. Luen parhaillaan Marie Kondon siivoushörhöilykirjaa, ja palaan siihen varmasti aikanaan, mutta käytännön tasolla suurinta iloa on tuottanut kulttuurihistorian tutkija Ilana Aallon Paikka kaikelle -blogi ja erityisesti blogin ympärille kasvanut Facebook-yhteisö, jonka keskusteluihin osallistun nykyään lähes päivittäin.

Paikka kaikelle -ryhmässä keskustellaan sellaisista aiheista kuin vaatteiden viikkaaminen, lasten rikkinäisistä leluista eroon hankkiutuminen, mikä on sopiva määrä sukkia tai mekkoja yhdelle ihmiselle tai matkustaminen kera keveiden matkatavaroiden.

Eilen minua askarrutti suhteeni muovi- ja paperipusseihin.

Kauniiden paperikassien varannot.

Montako hyllyä on järjellinen määrä käyttää pussien, siis käytännössä roskien säilyttämiseen tarvittavien esineiden, säilyttämiseen? Mitä jos kiintyy kauniisiin paperikasseihin - mikä on järkevä määrä säilyttää niitä? Entä jos käyttää kauppareissuilla aina kangaskassia, ja roskapussit loppuvat, kun niitä ei kaupasta tasaisesti tule, voiko itseään ympäristötietoisena pitävä ihminen silloin ostaa rullallisen muovipusseja, jotka siis ovat olemassa vain sitä tarkoitusta varten, että ne menevät roskiin?

Kodinhoitohuoneen yläkaapissa on isoja pusseja ja kauniita kasseja.

Inventoin eilen meidän pussivarannot, ja tulin päätelmään, että meiltä löytyvät seuraavanlaiset pussikategoriat:

  • Normaalikokoiset muovipussit, siis ne tavalliset ruokakauppojen pussit, jotka sopivat parhaiten tavallisen energiajätteen keräämiseen tarkoitettuun astiaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös hieman epämääräisemmän kokoisia, esim. vaatekaupoista tulleita pusseja.
  • Pienemmät muovipussit, joita käytetään WC:n ja muiden pienten roskisten pusseina. (Ihan kaikkein pienimmät heitän pois ja pyrin siihen, ettei niitä meille tulekaan, mutta hedelmäpusseja ei voi välttää, mutta niitä en myöskään säilytä.)
  • Isot pussit, sekä muoviset että paperiset, joita tarvitaan toisinaan suurten tavaroiden tai suurempien tavaramäärien kuljettamiseen, vaikkapa kirpputorille viemiseen. Näitä pyrin säilyttämään vain muutaman kerrallaan, ja aika hyvin saankin nämä kiertämään meiltä pois, kuitenkaan roskiin heittämättä.
  • Pakkausmuovi ja jätesäkit vielä suurempien tavara- tai roskamäärien säilytykseen ja kuljetukseen. Säilytän myös kirkasta muovia, jonka avulla voi pakata tavaroita nätisti niin että näkee mitä paketin sisällä on, ja pussin koko ei rajoita. Näitä säilytän samassa paikassa isojen pussien kanssa. 
  • Kauniit pussit. Poikkeuksellisen kauniit paperipussit (pääasiassa) ja muovipussit (pari kappaletta), joita voi käyttää silloin, kun vie tuliaisia tai antaa kotoa vieraalle viemisiä. Näissä tilanteissa ratkaisee estetiikka. Citymarketin muovipussiin ei ole kiva pakata rasiallista kakkupaloja tai salaattikulhoa. Näitä pusseja voi myös käyttää kotona säilyttiminä, niissä voi säilyttää vaikka toisia pusseja!
  • Lahjakassit ovat vielä oma luokkansa. Näihin kuuluvat siis ne pussukat, jotka eivät tule kaupasta ilmaiseksi, vaan joita oikeasti ostetaan lahjojen paketoimista varten. Viinipulloille tarkoitettujen lahjakassien määrä on mielestäni saavuttanut ystävä- ja sukulaispiirissä saturaatiopisteen, niitä tulee ja menee eikä niitä kannata eikä tarvitse uusia ostaa koska siisteinä niitä voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Meiltä löytyy tällä hetkellä neljä siistissä kunnossa olevaa viinipullolahjapussia, ja varmaankaan useampaan ei kerralla tarvetta ole.

Pienen järkevöittämisprosessin tuloksena tilanne kotonamme on nyt sellainen, että normaalikokoiset ja pienemmät pussit vievät yhden keittiönkaapin hyllyn, jossa takaosassa on tosin tilaa muullekin tavaralle. Kodinhoitohuoneen yksi yläkaappi täyttyy kutakuinkin kokonaan isoista pusseista, pakkausmuovista, jätesäkeistä ja kauniista pusseista. Työhuoneen yhdellä hyllyllä on pieni siisti kassi lahjakasseja, se vie hyllyltä tilaa alle neljäsosan.

Jos on investoinut design-tuotteeseen ja saa sen mukana arvokkaan näköisen paperikassin, eihän sitä VOI heittää roskiin, eihän?

Toisin sanoen kokonaisuudessaan noin kaksi hyllyä kodistamme menee pussien säilyttämiseen. Onkohan se paljon vai vähän? Itse olen tilanteeseen tyytyväinen, erityisesti koska pussi-invaasio tuntuu olevan hallinnassa. Toisaalta en varmasti ole se kaikkein minimalistisinkaan pussiensäilyttäjä.

Ainoa noloutta ja kontrolloimattomuuden tunnetta aiheuttava on tuo "kauniiden pussien" kategoria. Niiden käyttö on vähäistä, ja silti tuntuu ihan mahdottomalta heittää niitä roskiin. Jatkossa aion kiinnittää huomiota siihen, että ennen lahjakassin ostamista tarkastan voiko jotakin "kaunista pussia", joka ei ole varsinainen lahjakassi, käyttää lahjakassitarkoitukseen. Lahjansaaja ei ehkä huomaa eroa, mutta maailmaa on taas pelastettu piirun verran.