tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ylimääräisestä eroon vieras-WC:ssä

Kirjoitin tuon otsikon ja villi mielikuvitukseni keksi sille heti monta merkitystä, ehhehe. Mutta enpä muuta sitä enää, olkoon noin.

Ihan alkuperäinen ajatus tuon otsikon takana oli kertoa, että nyt on sitten meidän vieras-WC tai pikkuvessa, niin kuin sitä ystävällisesti arjessa nimitetään, raa'asti siivottu kaikesta ylimääräisestä romppeesta. Tämän "vieras-WC:n" ominaispiirre on se, että se on paikka, jossa mieheni hygieniatuotteet säilytetään ja jossa partaa ajetaan ja tukkaa laitetaan. Minun kauneudenhoidolliset toimenpiteeni tapahtuvat yläkerran kylpyhuoneessa, jossa kaappitilaa on jonkin verran enemmän.

Kävin ennen karsinnan aloittamista keskustelun siippani kanssa, ja hän oli sitä mieltä, ettei vessan kaapeista löydy mitään ylimääräistä, "vastahan minä sen siivosin".

Jaa että ei löydy - hertsileijaa! Että voivat yksi mies ja yksi esiteini-ikäinen miehenalku hillota laatikoihinsa valtavan määrän hiusgeelejä, deodorantteja, kosteusvoiteita ja partavesiä! En mielelläni heitä mitään roskikseen, mutta nyt aivan todella oli pakko heittää ikivanhoja pullonpohjia suoraan roskapussiin, koska minkäänlaista toivonhiventä en niiden tuotteiden elinkaarelle enää nähnyt.

Tavoitteeni oli saada allastaso tyhjäksi siinä määrin, että lopulta voin asettaa pari kaunista purnukkaa siihen koristeeksi. Saavutin tavoitteen - paitsi jäljellä on vielä miesväen asennekasvatus siihen, että siihen tasolle ei sitten tosiaan niitä hiusvahapurkkeja jätetä, vaan niille on nyt oma paikkansa siististi laatikossa.

Kyllä minä tämän taiston vielä voitan!



Ikkunassa on Koziolin muovinen elementti (vai miksi ihmeeksi tuota nyt kutsuisi), joka on kai tarkoitettu ripustettavaksi seinäkkeeksi yhdessä useamman samanlaisen kanssa, mutta siitä tuli juuri täydellisenkokoinen "verho" WC:n ikkunaan.





Lopuksi haluan esitellä vielä käsityötuotokseni, joka asustelee pikkuvessassa: kaakelimosaiikeilla päällystetty WC-harjateline, joka kuten kuvasta näkyy mätsää ihan mahetsusti WC:n kaakeleiden kanssa. Tein tämän työn kansalaisopiston mosaiikkikurssilla, ja kylläpä siellä ihmisillä nauru maittoi, kun näkivät mitä minulla oli työn alla.


Tässäkin sai uuden elämän jo ulosheittotuomion saanut esine, turkoosinvärinen muovinen WC-harjateline! Kierrätys ja tuunaus kunniaan!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pop-in in Balmuir pop-up

Olen viikonlopun touhuista lopenuupunut. Jos sunnuntaina väsyttää näin paljon, miten sitä jaksaa maanantaina?!? Jospa malttaisin tänään mennä ajoissa nukkumaan - ja "ajoissa" minun tapauksessani tarkoittaa ennen kello kahta, joten vielä ehtii pari tuntia viettää omaa laatuaikaa.

Jonkin verran voimaannun näistä kuvista, jotka otin lauantaina täällä Oulussa Balmuirin pop-up shopissa. Balmuirilla ei ole omaa liikettä ja verkkokauppaakin pistetään vasta pystyyn, joten yleensä valikoimaan pääsee tutustumaan sen mukaan, mitä kaupan sisäänostaja on tuotevalikoimasta halunnut omaan valikoimaan ottaa.

Balmuir merkkinä on minulle aiemmin ollut vain etäisesti tuttu. Brändi tuo mieleen lähinnä ylelliset huivit. Pop-up shoppiin lähdin hakemaan pellavaisia pussilakanoita ja tyynyliinoja. Ne ostinkin, farkunsiniset sellaiset, ja mukaan tarttui kyllä sitten muutakin: kasmirhuivi ja peili. Siitä peilistä lisää toisella kertaa.





Balmuirin tuotteilla voi hyvin toteuttaa havittelemaani "hotellityyliä", nämä kehykset ovat siitä hyviä esimerkkejä. Jotkut tuotteet taas ovat liian siirtomaatyylisiä tai sitten liian romanttisia minun makuuni. Jos katsoo tuota yllä olevaa kuvaa, tuo kynäpurkki on jo hieman liian "safari" minulle, mutta taustalla olevat kehykset taas sopisivat meidän kirjastohuoneeseen aivan täydellisesti.


Balmuir on luksusta alusta loppuun: hillittyjä värejä, ylellisen tuntuisia materiaaleja, viimeisteltyä työtä, kauniita pakkauksia.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vihaisia lintuja ja Ligne Roset'ta pojan huoneessa

Olen ihaillut ihailemasta päästyänikin blogikotien siistejä lastenhuoneita. Monessa kodissa sisustustyyli kulkee johdonmukaisesti läpi talon eivätkä lastenhuoneet tee poikkeusta.

Meillä on vähän toisin. En kyllä kaihda värejä muissakaan huoneissa, mutta poikani huone on vahvojen värien ilotulitusta eikä tätä nyt kovin minimalistiseksi voi määritellä millään mittarilla mitattuna. Täällä hallitsevat nimittäin vihaiset linnut!




Tein huoneessa aivan harkitusti pahan sisustusmokan ja yhdistin kahta hyvin erilaista kuosia tekstiileissä, ja syynä oli se, etten kertakaikkiaan osannut päättää kumpaa valitsisin. Ihan aloittelijamoka siis! Toisaalta ajatus olikin tuoda tilaan vahvoja perusvärejä, punaista, sinistä ja vihreää.

Nyt jälkikäteen voi jossitella, että tyylikkäämpi kokonaisuus olisi tullut, jos verhoiksi olisi valinnut jotain mustavalkoista - ruutua, raitaa, muuta geometrista kuviota - joka olisi rimmannut mukavasti tuon puna-valko-mustan Angry Birds -kankaan kanssa, josta päiväpeitto on tehty.


Tekstiilejä on sillä tavalla yritetty synkronoida keskenään, että sekä päiväpeitto että verhot teetettiin samanlaisilla ruudullisilla ja yksivärisillä mustilla kanttauksilla. Verhoissa on vuorina pimentävä kangas. Kankaat on Eurokankaasta ja ompelutyöt on myös teetetty Eurokankaassa. Suosittelen ainakin Oulun Eurokankaan ompelupalvelua, olen teettänyt siellä ompelutöitä jo pariin otteeseen ja olen ollut todella tyytyväinen.


Toinen päätyseinä on maalattu kirkkaan limenvihreäksi. Pojan työpöytä ei kestä kuvausta, tavaraa on niin paljon. Erityisesti ärsyttää elektroniikan ja sen myötä johtojen määrä. 11-vuotiaalla on käytössään iMac, iPad sekä läppäri, niihin lisukkeena vielä parit erilaiset kuulokkeet, hiiret ja kaiuttimet, laturit... Näistä johtuen johtohässäkkä pöydän alla ja ympäristössä on infernaalinen. Pistokkeet seinässä eivät nuoren miehen käyttöön riitä, joten pitää olla vielä jatkojohtokin.

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä elektroniikan säilytyksestä ja sen integroimisesta sisustukseen. Olen nyt jo vähän tehnyt yhteen kaappiin tilaa epämääräiselle elektroniikkatilpehöörille, kuten latureille, hiirille ja kuulokkeille. Silti johtoa ja härpäkettä on näkyvillä päivästä toiseen ihan liikaa.

Miten vaikkapa tabletit ja puhelimet voisi säilyttää muuten kuin lojumassa pöydällä?


Pojan sänky on Ligne Roset'n Travel Studio -malliston sänky, jonka laatikosta avautuu varasänkymekanismi. Laatikon saa myös ihan tavallisena säilytyslaatikkona, ja olenkin jälkeenpäin harmitellut varasängyn tilaamista. Sille ei nimittäin juurikaan ole käyttöä, koska yökyläläiset on helpompi laittaa nukkumaan sängyksi avautuvaan nojatuoliin, jollainen pojan huoneesta myös löytyy.

Ligne Roset on yksi elämäni suurimpia oivalluksia, suorastaan palvon kyseistä merkkiä. Sitä saa Suomesta huonosti. Minä tiedän vain Skannon myyvän sitä, ja Skannosta pojan sänkykin on tilattu. Asia ei sinänsä ole ongelma, koska Skanno toimittaa koko Suomeen.

Tykkään tästä Travel Studio -sängystä edelleen aivan tosi paljon enkä varmasti koskaan halua luopua siitä osana kotimme sisustusta. Sänky on muhkean oloinen ja jämerä, mutta helposti liikuteltava, koska siinä on pyörät alla. Kalusteena se on Jensenien ohella laadukkainta mitä meidän talosta löytyy.


Jännityksellä odotan, kuinka kauan tämä Angry Birds -teema vielä saa armon esiteini-ikäisen pojan huoneessa. Oletan, että jokin kaunis päivä saan kuulla, että "heivaa jo äiti nämä linnut täältä jorpakkoon".

Koti kolmelle -blogin Anne kirjoitti juuri jokunen päivä sitten lastenhuoneen päivityksestä, ja siitä miten lasten kasvaessa tilan toiminnot muuttuvat ja tavarat vaihtuvat. Meillä tapahtuu juuri sitä samaa: suurin osa leluista on jo myyty kirpputorilla tai lahjoitettu eteenpäin, ja tällä hetkellä olennaista on miettiä erilaisten harrastusvälineiden, esimerkiksi juuri noiden tietokonehärpäkkeiden, säilytys.

Liitutaulunkin funktio on muuttunut, ennen sinne piirreltiin jotain hassuja juttuja, nyt sieltä löytyy esimerkiksi meillä vierailleiden tyttöjen "seinäkirjoituksia" :-)


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Puutarhamotivaation heruttelua

Kylläpä on ollut hidasta liikkeellelähtö puutarhahommien kanssa tänä vuonna, huh huh! Kevät on toki aikaisessa, mutta minulla on normitalvenakin ollut jo maaliskuun lopussa kylvöt tehtynä, ja tässä vaiheessa kevättä jo viidakko olohuoneessa. Parina viime keväänä olen kasvattanut siemenestä tomaatit ja vaihtelevasti samettikukkia, kaaleja, aitoelämänlankoja, sokeriherneitä ja mitä kaikkia.

Tältä näytti meidän olohuoneessa toukokuussa 2012.


Samana vuonna toukokuun lopulla lasiterassillamme oli tällaisia kummituksia (tomaatintaimia), ja joka aamu kävin tarkistamassa taimivauvojen voinnin.


Tänä keväänä en ole tehnyt mitään kylvöjä. Ai miksikö? Ei vain ole huvittanut. Aika aikaa kutakin ja niin poispäin. Ja tähän taas lempilauseeni: Vannomatta paras - saatan hyvinkin ajaa hurauttaa puutarhaliikkeeseen ja ostaa päräyttää tomaatintaimet vielä.

Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa tälle keväälle pihatöihin. Haravoin ehkäpä vajaan kymmenen neliön verran ja siivoilin yhdestä kukkapenkistä talventörröttäjiä. Piha on täynnä lupausta tähän aikaan vuodesta, ja eiköhän ne mahlat ala minussakin virrata, kun käyn tuolla joka ilta vähän multia kuopsuttelemassa.

Sitä kuopsuttelumotivaatiota yritän herutella katselemalla näitä keskikesän kuvia kesältä 2012.
 
Kaunopunahatut kukkivat loppukesällä.


Siemenestä kasvatettu keijunkukka kukki ensimmäistä kertaa.


Isosamettikukat ja aitoelämänlanka olivat myös kevään 2012 omia kylvöjä.


Nauhukset viihtyvät metsänsiimeksessä.


Nyt alkaa olla ilmassa jo jännitteitä: Miten ovat talven aikana muhiutuneet kaksi puutarhajätekompostiani ja yksi biojätekomposti? Nouseeko maasta yhtään sipulikukkaa? Tuliko tappioita vähälumisen talven vuoksi? Ja yksi asia minun pitää puutarha.netistä selvittää hetimiten, nimittäin miten lamohietakirsikka sietää leikkausta?

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Matami kevätkamppeissa

Kuten edellisessä postauksessa sanoin, on jännittävää julkaista omia kuvia, siis kuvia minusta itsestäni. Tunnen suoraan sanottuna itseni hieman naurettavaksi asukuvissa: minun vartaloni ei ole "ihan" kuosissa enkä muutenkaan ole mikään kaunotar vaan aivan tavallinen nelikymppinen suomalainen nainen, joka sattumoisin rakastaa vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja.

Nyt on kuitenkin niin, että ajatukseni tämän blogin kanssa oli myös pistää esille pyöreähkön aikuisen naisen muotia, joten kyllä minä sen nyt teen. Pari omaa kuvaani, mieheni ottamia, oli jo tässä postauksessa, jossa esittelin neulomiani myssyä ja kauluria, mutta nyt teen ihan puhdaslinjaisen asukuvapostauksen.

Tässä on matami lähdössä kaupungille eräänä keväisenä päivänä.





Mekko: Alanred, Oulun Muotikuusta
Takki: Noom, Oulun Stockmannilta
Kengät: Zinda, Helsingistä Fredrikinkadun Ziosta
Laukku: Tod's, Hampurin Neuer Wallin Tod's-liikkeestä
Helmet: Paljekirppikseltä Oulusta
Silkkihuivi: Thaimaasta
Silmälasit: Dolce & Gabbana, Instrumentariumista Oulusta

Harjoittelua vaatii myös tuo itsensä kuvaaminen, siis tekniikkamielessä. Nämä kuvat on otettu itselaukaisimella, ja tarkennuksen kanssa on vähän niin ja näin. Täytynee tutkailla muita blogeja ja kysellä neuvoja. Ihania asukuvia julkaisevat ainakin Karla ja Marjukka.

Onko lukijoilla ohjeita siitä, miten selfien ottaminen parhaiten ja kera laadukkaimpien tulosten onnistuu?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pieniä sisustustekoja ruokailutilassa

Kotona on tapahtunut tai tapahtumassa paljon pieniä sisustustekoja, joista aion raportoida tänne blogiin - en meinaa saada päätetyksi mistä aloittaisin. Yritän lähitulevaisuudessa aktivoida myös asujen kuvausta, vaikkakin omien kuvien julkaisu onkin aina vähän jännittävää.

Kerroin jo aiemmin, että ruokailutila on kokenut pienen kasvojenkohotuksen. Aiempia kuvia voi katsoa täältä.

Mitä tapahtui?
  1. Vaihdoin verhot.
  2. Hankin uudet tabletit ja kynnysmaton.
  3. Laitoin AaC-tuoleihin pehmusteet.
  4. Toin pöytään pysyväksi elementiksi ruokaliinatelineen.


Tabletit ja kynnysmatot ovat Chilewichin ja ne on tilattu oululaisesta Sisustat-sisustussuunnitteluliikkeestä. Kynnysmatosta näkyy kuvassa vain kulma, mutta siitä minun pitää vouhottaa vielä ihan erillisessä postauksessa, ja laitan sitten lisää kuvia.


Olin ihan vähällä ostaa uudet verhot, mutta löysinkin kaapista nuo hieman retrohenkiset verhot, ja ajattelin toteuttaa käytännössä uutta minimalistisempaa elämäntapaani ja jättää yhden hankinnan tekemättä. Verhot vaativat vähän puuhaa, koska ne olivat liian lyhyet. Onneksi oli alakäänteessä varaa niin sain ne pidennetyksi.

Tykkään sellaisistakin verhoista, joissa on yhdistetty kahta eri kangasta. Nuo olisi voinut pidentää myös lisäämällä ylös tai alas kaistaleen mustaa kangasta.


Hayn AaC-tuoleihin olen havitellut pehmusteita, ja ostin nyt ensihätään Ikeasta tuollaiset pyöreät pehmusteet. Ne ovat ehkä aavistuksen liian pienet näihin tuoleihin, mutta silti ihan kivat. Tykkään. Näitä oli Ikeassa muistaakseni myös kahta eri harmaata.

Myös tuo ruokaliinateline on Ikeasta. Näin tämän telineen ensimmäistä kertaa Espanjassa, vuokraamassamme lomahuvilassa. Ihastuin siellä ideaan, että lautasliinoja on pöydässä aina eikä niitä tarvitse arkena erikseen kattaa eikä pöydässä tarvitse myöskään pitää talouspaperirullaa, joka ei mielestäni mikään ruokapöydän kaunistus ole, olipa teline miten designia hyvänsä.


Pöytä on BoConceptin, ja tuli meille aikoinaan eri värisenä kuin oli tilattu - piti olla ruusupuu - mutta kiitän onneani tuosta virheestä, koska tuo wenge on värinä varmasti huomattavasti paremmin aikaa kestävä. Tämä wenge on vielä kaiken kukkuraksi melkein musta. Tykkään tummien pintojen eleettömyydestä.


Muut ne vaan muuntavat kotiensa väritystä kevättä kohti kirkkaammaksi ja vaaleammaksi, kun taas minulla iski nyt tämä harmaa kausi. Ihme homma.

Mutta eikös näytäkin ihan kohtuullisen keväiseltä, kun verhot ovat vaaleat, servetit telineessään vihreät, ja sitten vielä nuo valkoiset tulput raikastamassa ilmettä?

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Minä vinkkaan, ilmianna sinä

Lisäsin tämän blogin oikeaan reunaan listan seuraamistani blogeista tarkoituksenani lähinnä tarjota lukijoille vinkkiä ja inspiraatiota, jos minun blogini lukeminen alkaa kyllästyttää. (Ehhehe, ihan kuin joku lukisi pelkästään tätä, kylläpä olenkin hymööristinen.)

Minä luen blogeja tällä hetkellä lähinnä kolmesta kategoriasta: sisustusblogeja, DIY- ja käsityöblogeja sekä minimalistiseen, harmoniseen ja selkeään elämäntapaan kannustavia blogeja.

Joskus luin puutarhablogeja, mutta tällä hetkellä puutarhainnostukseni on aallonpohjassa, joten ihmisten ihastelut krookusten keväisestä ilmiintymisestä tai tomaatintaimien sielunelämän pohdiskelut eivät kiinnosta pätkääkään. Sinänsä huvittavaa, että vielä viime keväänä en tiennyt mitään mielenkiintoisempaa kuin tomaatintaimien sielunelämä. Minä olen innostuja - yksi kiinnostuksenkohde nousee esiin, toinen lopahtaa, ei siitä kannata sen suurempaa numeroa tehdä.

2000-luvun alkuvuosista noin vuoteen 2007 luin äitiblogeja ja kirjoitin sellaista itsekin hyvin ahkerasti. Nykyään kaikenlainen mammailuhössötys lähinnä yököttää.

Ihan vinkkinä vähemmän blogeja seuraaville - tunnetteko Bloglovinin? Bloglovin on blogienseurantapalvelu, jonne voi koostaa listan itseä kiinnostavista blogeista ja saada syötteen vaikkapa sähköpostiin aina kun listalla oleva blogi päivittyy. Itse olen disabloinut sähköpostinotifikaatit ja käyn seuraamassa listani tilannetta osoitteessa www.bloglovin.com. Aloitan jokaisen aamun pädin äärellä tsekkaamalla blogipäivitykset samalla kun hörpin aamuteetäni.

Bloglovin-näkymäni näytti hetki sitten tältä:



Omalle listalleni tuohon oikealle en linkannut kaikkia seuraamiani blogeja, vaan valitsin sellaiset, joista todella haluan vinkata. Seuraan kyllä puolella silmällä myös monia Suomen suosituimpia blogeja kuten Valkoinen harmaja, Modernisti kodikas ja Oma koti valkoinen. Kritisoin kuitenkin näistä monia siitä, että ne ovat kuin samasta puusta veistettyjä, ja lisäksi suurimmassa osassa postauksia on kuvia pelkästään olohuoneesta tai sitten arvotaan tavaraa (jota en halua).

Minulle hyvän blogin ominaisuuksia ovat:
  • Oikeakielisyys. Olipa miten kauniit kuvat tai miten hyvä aihe hyvänsä, en seuraa blogeja, joiden suomenkieli on huonoa. Jotkut seuraamistanikin ovat kipurajalla. En itsekään kirjoita täysin kirjakielellä, enkä sitä odota muiltakaan, mutta oletan, että kielioppi on pääsääntöisesti hallussa eikä teksti ole täynnä kolmea pistettä ja hymiöitä.
  • Rajattu aihe. En jaksa lukea tuntemattomien ihmisten haircut-tyyppistä tarinaa, vaan arvostan sitä, että kirjoittaja pysyttelee pääsääntöisesti valitsemassaan aiheessa. Haluan luottaa siihen, että sisustusblogista löytyy sisustusasiaa ja käsityöblogista käsitöitä. Tietenkin ajoittain on kiva lukea myös pieniä poikkeamia varsinaisesta aiheesta, esimerkiksi juuri tällaisia kuin tämä, metatarinaa blogimaailmasta.
  • Koukuttavat stoorit. Kiinnostun erityisesti kodin muutoskohteista, DIY-tutoriaaleista, pidempien projektien etenemisen seuraamisesta, bloggaajan oman ajatusprosessin ymmärtämisestä.
  • Mainstreamistä poikkeaminen. Trendiaallonharjalla ratsastaminen ja blogista toiseen samana toistuvien tuotteiden (vrt. Hayn Tray-pöytä, Kubus-kynttilänjalat, ja Ikean Stockholm-matto) esittely ei kiinnosta. Suhtaudun epäluuloisesti kaikkiin blogeihin, joiden nimessä on sana "valkoinen" tai "white" - ne näyttävät ja kuulostavat toistensa kopioilta, ikävä kyllä.
  • Dialogi. Oletan, että kommentteihin vastataan. Parasta on kun bloggaaja poimii aiheen edellisestä keskustelusta, rakentaa ikäänkuin pitkää juonta yhdessä lukijoiden kanssa.
  • Bloggaajan ikä. Kaikkein nuorimpien vouhotusta en jaksa seurata. Bloggaajien suhteen olen ikärasisti. Alle kolmekymppisten kirjoituksia en oikeastaan lue, ei vain kertakaikkiaan löydy yhteistä kaikupohjaa.
Se ihan paras sisustusblogi on vielä löytämättä. Tässä sen resepti: Blogia kirjoittaa nelikymppinen, korkeasti koulutettu, naispuolinen työssäkäyvä ja tiedostava tietotyöläinen, joka sisustaa modernia omakotitaloa skandinaaviseen tyyliin, mutta persoonallisesti, pintatrendejä vältellen, vanhaa esineistöä arvostaen. Hänellä on käytössään järjestelmäkamera. Rahasta ei ole olennaisesti puutetta. Blogia höystävät tuunausvinkit, asukuvat ja kesäisin puutarha- ja pihaelämästä kertovat jutut. Blogi on kirjoitettu hyvällä, oivaltavalla suomenkielellä ja siellä kukkii huumori. Bloggaaja ei harrasta söpöstelyä ja yltiöpositiivisuutta, eikä laita postausta tulppaanikimpusta ystävänpäivänä.

Ilmianna, jos olet löytänyt tällaisen blogin tai kirjoitat sellaista itse. Alan heti seurata.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Käsitöitä tien päällä

Minä kun lähden reissuun, käsityöt lähtevät mukaan. En pysty, en kertakaikkiaan pysty, olemaan matkalla ilman mitään mahdollisuutta käsillä tekemiseen. Käsityö pitää olla mukana niitä hetkiä varten, kun istuskelee tapaamiensa ihmisten kanssa rupattelemassa tai katsoo hotellihuoneessa telkkaria tai herää keskellä yötä eikä saa unta, tai vain hetkittäisiä tylsyydenaikoja varten.

Käsityö auttaa rentoutumaan ja se tuo mukavaa kotoisaa rutiinia ja rakennetta myös matkustuspäiville. Matkallakin saattaa tulla katsoneeksi televisiota, enkä minä jaksa keskittyä televisio-ohjelmiin, jos ei ole käsityötä samalla tehtäväksi. Jo pelkästään tästä syystä käsityö kulkee aina mukana.

Olen kerran Helsingissä etsinyt epätoivoisesti hotellini lähellä olevista kaupoista pientä määrää villaa ja huovutusneulaa, kun ajatus illasta hotellihuoneessa ilman käsityötä alkoi tuntua ahdistavalta. Silloin päätin, että minulle ei koskaan enää käy näin.

En tietenkään ota mukaani sitä kaikkein suurinta kudinta, jota olen jo neliömetrin verran kutonut. Sellaiset vievät matkalaukusta liikaa tilaa. Myöskään suurta keskittymistä vaativaa pitsineuletta tai virkkuuta, jossa pitää koko ajan laskea kerroksia ja silmukoita, ei kannata ottaa mukaan. Kun ottaa virkkuun esille viideksitoista minuutiksi lentokentän portilla ennen koneen lähtöä tai kutoo muutaman kerroksen osallistuessaan kokoukseen, ei pysty keskittymään ohjeeseen.

Matkoja varten pitää olla pienikokoisia, helppoja töitä. Pieni lankakerä mahtuu mukaan tai kymmenen grammaa huovutusvillaa.

Viime viikonloppuna ja tämän viikon ensimmäiset päivät olen ollut minireissulla Helsingissä ja äitini luona Etelä-Savossa. Matkakäsitöinä mukana on ollut vajaa kerällinen pinkkiä lankaa ja puikot, joilla on syntynyt 15 cm x 15 cm kokoisia lappuja, joista aikanaan kokoan vauvanpeiton. Ennen kuin matka on ohi, luulen kerän muuntuneen lapuiksi. Tällä hetkellä huolestuttaa riittävätkö tykötarpeet koko matkan ajalle.


Mukana on myös myös vähäinen määrä violettia villaa ja huovutusneula. Matkan aikana on syntynyt jo puolenkymmentä huopapalloa.


Näissä töissä on kummassakin ongelma: eivät sovellu lentokoneeseen otettavaksi, koska näiden kanssa ei pääse turvatarkastuksesta läpi. Huovutusneulan kanssa en edes kuvittele yrittäväni, ja metalliset neulepuikot sallitaan joskus, joskus ei, joten en ota riskiä. Käsityöt menevät siis ruumaan, ja lentokentällä ja koneessa on keksittävä muuta viihdykettä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Namuja pienille noidille

Suhtautumiseni virpomiseen on hieman ambivalentti. Nykymuodossaan virpominen on kai ymmärrettävä lasten naamiaisleikkinä, jolla huvitetaan naapurustoa ja kerätään vähän namuja ja rahaa.

Toisaalta en voi olla ajattelematta, että on hieman karmivaa pukea lapsia noidiksi. Lisäksi moni kokee ovelta ovelle kiertämisen ja kerjäämisen erittäin vaivaannuttavana perinteenä: ei ole kiva pilata lasten iloa ja olla antamatta mitään, mutta pakonomainen apua-tänään-on-virpomispäivä-paniikkilahjominen on todella rasittavaa. Tiedetäänpä monen paenneen virpomispäivää kotoaan...

Me asumme omakotitaloalueella, jossa on paljon lapsia, ja ovikello kilkkaa virpomispäivänä aamusta iltaan. En yleensä itse ole pääsiäiseksi askarrellut mitään, joten virpominen on oikeastaan kiva tapa saada kotiin koristeltuja vitsoja.


Viime vuonna hieman ärsyynnyin joidenkin lapsiryhmien opportunistisesta asenteesta. Vitsat olivat ylimalkaisesti koristeltuja, pari höyhentä siellä ja täällä. Ovelle tuli iso joukko lapsia, joista jokainen oli vailla "palkkaa". Vastineeksi sain yhden oksan. Kuvittelin, että jokainen lapsi palkkansa vastineeksi antaa vitsan, mutta mukana olikin vapaamatkustajia!

Toivoisin, että vanhemmat opastaisivat lapsiaan huomaavaiseen virpomiskäyttäytymiseen. Virpomisesta saisi jäädä hyvä mieli kaikille osapuolille eikä sen kuuluisi olla ahne saalistusretki, jolla otetaan naapureista irti kaikki mikä irti lähtee ja minimoidaan vaivannäkö.

En toki halua itse olla se ilkeä naapurintäti, joka vei lasten vitsat ja kitsasteli palkoissa. Minä nimenomaan en kitsastele palkoissa, ja siksipä toivoisinkin, että pikkunoidat hoitavat tunnollisesti oman osuutensa leikistä.


Kotiin omalle väelle ostin myös jo pääsiäisherkkuja, sokerikuorrutettuja suklaarakeita ja Lindtin pieniä ja keskikokoisia suklaamunia. Yllättäen ensimmäiset kulhot pöydälle aseteltuja pääsiäisnamuja ehtivät tyhjentyä jo viime viikon aikana, ja perjantaina ostin täydennyksiä.


Montakohan kertaa nämä kulhot pitää vielä täyttää ennen kuin edes ollaan pääsiäisessä?



Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tänä vuonna en ole kotona virpomispäivänä, olen kyläilemässä äitini luona. Äidin luokse metsän keskelle virpojia ei todennäköisesti tule. Tällä kertaa mieheni ja poikani saavat palkita lapsilaumat meillä kotona - minä toki hankin tykötarpeet ennen lähtöäni.

Että menkää vaan noitalapset meille ja hoitakaa homma tyylillä!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Aurinko paistaa risukasaankin välillä

Olen ollut sangen alakuloinen viime päivät, mutta tänään tuntui kuin universumi olisi päättänyt piristää minua pikkuisilla lahjoilla. Naurakaa vaan, mutta kyllä ihan materialistisetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi yllättävässä määrin.

Kävi ensinnäkin niin, että sain tiedon, että rikki mennyt Samsungin minijärkkärini oli palautunut huollosta. Riitelin sitä huoltoon laittaessani huoltojäpisköiden kanssa siitä, kattaako takuu korjauksen vai ei. Jäpiskät olivat sitä mieltä, että ei, kun "tää on ihan selvästi jostain ottanut osumaa". Minä jääräpäisesti sanoin, että laitetaan se arvioon. Pelottelivat vielä arvion hinnalla, joka tulisi minun maksettavakseni, jos vika ei olisi takuun piirissä. Ja kuinka kävi - huolto meni takuun piikkiin, kulut minulle 0€, ja kamerassa softapäivitys sekä uusi objektiivi!

Olisin pärjännyt ihan tuolla onnenpotkulla, mutta minua onnisti vielä siinäkin, että sain Rajalalta tilaamani uuden kameran tänään. Se tuli perille aivan uskomattoman nopeasti noin 1,5 vuorokaudessa. Tänään olen siis saanut räpeltää räpeltämästä päästyäni uudella kameralla. (Onnea himmentää vain se, että tilaamani toinen objektiivi ei näyttäisi käyvän tuohon kameraan. Tyhmä, tyhmempi, Tanja.)


Kolmanneksi hain tänään Taina Haurun Sisustat-liikkeestä tilaamani Chilewichin kynnysmatot ja tabletit, sain ne paikoilleen, ja silitin ja ripustin ikkunaan uudet-vanhat verhot, jotka rimmaavat Chilewich-kamppeiden kanssa. Ruokailutilan uudesta ilmeestä pitää räpsiä kuvia uudella kameralla ihan piakkoin. Tänään en onnistunut saamaan oikein julkaisukelpoisia kuvia, jotenkin auringonlasku värjäsi kaiken punertavaksi ja voipa olla kuvaajassakin vikaa, mutta tässä nyt yksi kuitenkin.


Ja vielä muutama muu testiräpsy. Ainakin syväterävyyttä (tulikohan nyt oikea termi) pystyy säätämään tällä pelillä ihan toisella tavalla kuin pikku-Samsungilla.




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Merlin Beach Resort: Esteetikon hotelliarvostelu

Palaan vielä hetkeksi taannoiseen hiihtolomaamme, jolla emme hiihdolle uhranneet ajatustakaan. Rakastan kyllä ulkoilemista - silloin kun se tapahtuu noin 30 asteen leppeässä lämmössä, uima-altaan reunalla köllötellen, mielellään kera frozen strawberry daiquirin. Muunlaista ulkoilua vältän viimeiseen asti.

Koska tämä on sisustuspainotteinen lifestyle-blogi, olennaista on toki tarkastella hotelliamme "sillä silmällä". Hotellimme oli esteetikolle ihan mukava asuinpaikka, en voi valittaa.

Sisäänkäyntiin ainakin oli panostettu.



Hotellin ulkopuolella tietä reunustivat nämä bougainvilleat - vähän toista kuin koto-Suomessa. Tosin kyllä minulla kukki bougainvillea viime kesänä oikein nätisti oman talon kulmalla, vaikka pakkanen tappoikin sen ennen kuin ehdin uhrata ajatusta talvisäilölle. Nämä Thaimaan bouggikset on sen minun kasvin jättiläisserkkuja.



Asuinkerrosten porraskäytävät olivat avoimia allasalueille. Oli mukavaa, kun ilmastoidusta hotellihuoneesta ulos tullessa oli heti trooppisessa ilmanalassa ja kuuli ulkoilman ja allaselämän äänet.


Tässä ilmastossa arkkitehtuurissa voi vapaasti revitellä ympäröivän luonnon kanssa, kun edes yöksi ei tarvitse sulkea suuriakaan "reikiä" seinissä.


Allasalue on tällaisella lomalla yksi niistä asioista, joihin eniten kiinnittää huomiota, ja johon loma helposti kompastuu, jos on kompastuakseen. Esimerkiksi viime vuonna Turkin lomalla altaat olivat kiinni, vaikka käsityksemme mukaan niiden piti olla käytössä ja veden lämmitetty. Onneksi löytyi sisäaltaita. Se olikin varmasti meidän viimeinen Turkin "rantaloma".

No, Phuketissa ei ollut niitä ongelmia.




Ranta sen sijaan ei meidän hotellilla ollut paras mahdollinen. Pohjassa oli paljon korallikiveä, mikä teki rannasta laskuveden aikaan ruman. Nousuveden aikaankaan ei tehnyt mieli mennä uimaan mereen kun tiesi että pohja on kivinen. Meriuintia harrastimme sitten Patong Beachillä. Tässä kuvassa kuitenkin vene meidän hotellin rannasta.


Meidän parvekkeelta oli kivasti näkymä sekä altaalle että merelle. Melkein kaikista hotellin huoneista taisi olla, koska hotellin pihat, toisin sanoen altaat, avautuivat merelle päin.


Suihkulähteitä riitti. Minä pidän lapsellisen paljon suihkulähteistä, veden solinaa on mukava kuunnella, se teki alueelle mukavan äänimaailman.


Mukava paikka - voin suositella lämpimästi.

Kuten sanottua, niille, jotka kiinnittävät arkkitehtuuriin ja sisustuksiin huomiota, Merlin Beach Resort on oikein miellyttävä kokemus. Annan sille kiitos muillakin osa-alueilla ihan yhtä lailla: Ravintoloita oli paljon, pari niistä oikein hyvätasoisiakin. Lapsiperheille tämä Finnmarkojen Blue Village -konseptihotelli on ihan unelma, koska kaikenikäisille lapsille on toimintaa, ja ohjaajat olivat pääasiassa suomalaisia. Kaikenlaiset palvelut toimivat hyvin, me käytimme huonepalvelua, spata, sairaanhoitopalveluita, kauppoja, shuttle bussia, vesijumppaa, viereistä taksitolppaa...

Ai niin. Erityismaininta vielä viereisen Twin Sands Resortin Blue Mango -ravintolalle. Blue Mangossa kävimme pariin otteeseen, ja sieltä saa taivaallisen ihanaa ruokaa ja ystävällistä palvelua, ja siellä on länsimaalainen kokki. Blue Mangoon kannattaa ajaa vähän kauempaakin Phuketista dinnerille. Toivottavasti ravintola pysyy pystyssä - me ainakin menemme katsastamaan sen uudelleen seuraavalla Phuketin lomallamme.