tiistai 30. joulukuuta 2014

Riisisuklaatervehdykset naapureille

Minulle kävi samalla tavalla kuin viime vuonnakin: blogi jäi suunnittelemattomalle tauolle lähes koko marras- ja joulukuun ajaksi. Lifestyle-blogi nojaa siinä määrin valokuviin, että näin synkkään aikaan, kun hyvien kuvien ottaminen on tällaiselle amatööritunarille lähestulkoon mahdotonta, myös postausten määrä hiipuu.

Olen tosin itsekin ollut aika hiipunut, joten pelkästään valokuvausteknisistä syistä blogi ei ole ollut hiljainen. 

Joulun aikaankin on kaikkea ihanaa esteettistä ja sisustuksellista toki tapahtunut, ja joulun aikaan nyt varsinkin tapahtuu! Sääli, että valo, laitteisto ja etenkään taidot eivät riitä hämärässä kuvaamiseen. Kunhan aurinko jonain päivänä pilkistää, pääsen työstämään juttua meidän olohuoneen muutoksista.

Joulun aikana iloitsin muun muassa näiden naapuriperheille lähteneiden joulumuistojen väkertämisestä.


Ostin Iittalan harmaita Kastehelmi-kulhoja ja vuorasin ne joulunpunaisella silkkipaperilla. Tein Yhteishyvän Ruoka-lehden ohjeen mukaan riisisuklaata (tosin korvasin salmiakkisuklaan Fazerin Sinisellä ja margariinin luomuvoilla), jonka annostelin Sinooperista ostettuihin nätteihin paperisiin minivuokiin.


Sitten paketoin kulhot sellofaaniin ja koristin mustalla rusetilla ja sinettitarralla. Tavarantoimitus tapahtui aatonaattona kaikkiin koteihin, joissa kotona oltiin, yhteen kotiin aattona ja yhtä emäntää en ole vieläkään tavoittanut, joten yksi paketti jäi meidän pöytää koristamaan.


Kuluneena jouluna luotin mitä suurimmassa määrin olemassaoleviin materiaalivarastoihini ja yritin välttää ostamasta uusia papereita, naruja ynnä muita. Ihan täysin en onnistunut, mutta kuitenkin sen vertaisesti, että sain varastojani hieman vajennetuksi.

Tällaiselle askartelu- ja käsityöhullulle esteetikolle joulu on vaarallista aikaa: kiusauksia piilee joka nurkalla ja helposti lähtee lapasesta. Yritän kuitenkin sinnikkäästi opettaa itselleni hieman minimalistisempaa suhtautumista tavaroihin - jopa niihin houkutteleviin askartelutarvikkeisiin.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulukorttiteollisuutta

Meiltä lähtee vuosittain noin viisikymmentä joulukorttia. Itsetehtyjä. 

Se tarkoittaa suhteellisen heavy machinery -tehdastyöskentelyä muutaman viikon ajan. Minulla on järeä paperileikkuri, joka jyystää paperia ja kartonkia satoja ja satoja kertoja marras-, joulukuun aikana.

Askartelutarvikevarastoistani löytyy joulupukkia, tonttua, tähteä, piparkakkua ja enkeliä monessa muodossa. Joulukorttitehtailu vaatii myös liimaa, kohotarroja, kaksipuolista teippiä, kuvioleikkureita ja -saksia, kartonkeja, papereita ja korttipohjia, joita keräillään pitkin vuotta sen mukaan, miten inspiraatio iskee.


Joulukortti-design muhii mielessä marraskuun aikana ja alkaa joulukuun alkupäivinä kehkeytyä konkreettisemmaksi jalostuakseen lopulliseen olomuotoonsa joulukuun puoleenväliin mennessä.

Toisinaan seuraavan vuoden joulukortit on suunniteltu edellisenä talvena - siinä tapauksessa toteutus muhii mielen perukoilla seuraavan vajaan vuoden ajan.


Kun varsinainen tehdasjytinä pyörähtää käyntiin, perhe on hiljaa.

Äiti työstää joulukortteja - nyt on turha puhua lumitöistä, biologian kokeista tai lakanoiden vaihtamisesta. Arkiruoka - anteeksi MIKÄ? Menkää Heselle, voi hyvää päivää!!! Isän miettimä ja valmistelema päivällinen katetaan tarvittaessa eteiseen, koska ruokapöytä on pyhitetty korkeammalle tarkoitukselle. Äiti saapuu toki kiitollisena (joskin hajamielisenä) paikalle, täytyyhän tehdastyöläisen syödä!


Joskus iskee epätoivo: en jaksa, näitä on liian monta, keskeiset elementit loppuvat kesken, liima on huonolaatuista, design ei täytä laatuvaatimuksia! Siinä vaiheessa pelastaa (1) peräänantamattomuus, (2) luovuus. Päätän, että näitä tehdään 50 kpl ja sillä sipuli.

Hämmästyttävää kyllä, että kauneimmat syntyvät sinä paniikkihetkenä, kun lapsi syö pöydänreunalla iltapalaansa, kuulustellaan sitä biologian koealuetta ja paperileikkuri syöksee määrämittaan leikattua katonkia samalla kun aivo raksuttaa lukemia korttipohjien ja kuorien määrästä.


Sitten tulee se vapauttava hetki, kun kaikki kortit ovat valmiina. Mukana on toki muutama vähemmän kaunis, nämä lähtevät vastaanottajille, joiden varmuudella tiedän suhtautuvan lempeästi tekosiini, vaikka aina ei ihan priimaa pukkaakaan. Siunattuja olkoot äidit, anopit ja vähemmän esteettisesti suuntautuneet ystävät!


Sitten on jäljellä enää vuoden kuulumisten kirjoittaminen. Meidän perheen kortti ei koskaan ole pelkkä "Hyvää joulua toivottaa se ja se", vaan myös joulukirje, jossa koko perheen kuulumiset tiivistetään minimalistisen pieneen tilaan ja kondensoidaan muutamaan lauseeseen paperinpalalle, joka liimataan kortin sisäseinämään. Siinä kerrotaan lomat, harrastukset, suuremmat projektit ynnä muut mainitsemisen arvoiset elämäntapahtumat, joita - yllättävää kyllä - jokaiseen vuoteen mahtuu.

Muuten en näitä itsekään muistaisi, mutta käyn vuoden perhekalenterin läpi ja kirjoittelen sieltä merkittävimmät ylös, niistä sitten koostan joulukorttikuulumiset. Lopputuloksen hyväksytän miehelläni ennen kuin printtaan.


Ja kaiken tämän jälkeen, kun vielä kaikkien vuoden aikana muuttaneiden osoitteet on yhteisiltä tuttavilta ja väestörekisteristä selvitetty, joulumerkit ostettu ja kuoret kiinni nuoltu - ihmeiden ihme - viidenkymmenen kortin armada lähtee matkaan.

Usein meidän kortit ovat - sattuneesta syystä - niitä, jotka kolahtavat postilaatikkoon vasta joulunpyhien jälkeen.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kun harava lumeen hautautui

Tänä syksynä enemmän kuin ennen syksyyn on mielestäni liittynyt vahva pysähtyneisyyden tunnelma. On aivan kuin elämä olisi muuttunut hidastetuksi filmiksi, ja kaikki eloisuus tuntuu kadonneen. Olen ollut väliin aivan hirvittävän alakuloinenkin, mutta juuri nyt on hyvä tunne tästä hitaudesta.

Taistelin ikäänkuin vastaan, ja kun lopulta antauduin, hitaus alkoikin tuntua hyvältä. Aion ottaa sen vastaan ja antaa sen asettautua taloksi. Sitten kun on tarpeeksi kauan ollut hidasta, jähmeää, hämärää ja hissuttelua, voi vuorostaan antautua touhottamiselle ja vouhottamiselle.


Tahtotilani on muutenkin riisua ja yksinkertaistaa elämääni, hankkiutua eroon kaikesta mikä syö aikaani niiltä asioilta, joita oikeasti haluan tehdä, ja kaikesta mikä vie energiaani ikävällä tavalla. Lukuvinkkinä tähän Zen Habits -blogi ja erityisesti vasta lukemani kirjoitus Empty Container. Postaus on kauniisti kirjoitettu, mutta ei pelkästään sitä, vaan se sisältää myös ihan käytännön vinkkejä. On tietysti olemassa myös ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin haluavat olla kiireisiä ja uskotella itselleen, että kiire on jotenkin pakon sanelemaa, mutta heille kiire on varmaankin onnea tuova asia, minulle ei.

Syyslomalla matkustimme Etelä-Savoon äitini luokse, ja juuri tuolla viikolla kylmyys oikein yllätti meidät, satoi lunta, ja paluupäivänämme oli kymmenen astetta pakkasta.



Viikko oli ladattu täyteen nautinnollista rauhaa ja hitautta. Hissuttelimme kolmistaan äitini talossa, minä, äitini ja poikani. Istuimme sohvassa, juttelimme tuntitolkulla, katsoimme televisiota, laitoimme ruokaa, nukuimme päiväunia, poika vietti laatuaikaa pädinsä ja läppärinsä kanssa, kävelimme metsässä, tein paikallisella kirppiksellä perusteellisen kierroksen. Yhtenä iltana meillä kävi vieraita - sekin aivan ihana kotoinen ilta hauskojen naapureiden kanssa.

Haravoimme, minä tosin ihan vain pikkiriikkisen, mummi ja poika ahkerammin.


Hitauden ja pysähtyneisyyden vaikutelmaa ei mikään kuvaa paremmin kuin vielä vihreiden kasvien päälle satanut lumi. Haravoinnit ovat kesken, työkalutkin peittää pieni lumikerros. Aurinko paistaa vinosti, vähän niin kuin sitäkin laiskottaisi.



Ihan kuin luonto sanoisi ihmiselle: lopeta jo se hössöttäminen, anna olla, heivaa jo se harava!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Valanti ja puusepäntaitoa makuuhuoneessa

On ollut pitkä prosessi päivittää makuuhuonetta uuteen kuosiin. Merkittävin uusi hankinta on jo Kodikkuutta makuuhuoneeseen -postauksessa vilahtanut Valantin Lähellä-senkki (klik).


Olen sangen vaikuttunut Valantin konseptista: periaatteessa melkein mikä tahansa on mahdollista. Kalusteista on olemassa tietyt standardimallit, -värit ja -koot, mutta käytännössä kaikki on mukautettavissa asiakkaan omien toiveiden mukaan. Tällainen pikkutarkka sisustaja kuten minä arvostaa tällaista palvelua suuresti. Voin vain kuvitella, mitä se tarkoittaa yrityksen tuotantoprosessille - nostan hattua Valantin tuotannonsuunnittelijoille ja prosessikehittäjille.



Meidän Lähellä-senkkiä muokattiin perusmallista paljonkin: Halusin korkeammat "jalat" eli siis enemmän avaruutta senkin alle. Laatikoiden leveys suhteutettiin haluttuun kokonaisleveyteen, toivoin mahdollisimman rauhallista vaikutelmaa, joten lipastossa on kuusi samankokoista laatikkoa. Laatikoiden sisällä oleviin vaneriosiin lisättiin korkeutta, koska halusin maksimoida säilytystilan (standardimallissa laatikoiden sivut ovat matalammat). Väri valittiin Tikkurilan maalisävykartasta niin, että se on mahdollisimman lähellä tummanharmaata sängynpäädyn väriä. Maalaus toteutettiin korkeakiiltoisena.

Kun kaluste toimitettiin, olivat kustomoinnit aivan täydellisesti kohdallaan. Mikään ei mennyt vikaan.


Lipasto ahmaisee sisäänsä valtavan määrän tavaraa ja tuo lisäksi makuuhuoneeseen ylellisen määrän laskutilaa sekä paikan pöytälampulle. Yksi laatikko on varattu koruilleni. Yksi laatikko jäi vielä melkein tyhjäksi - on vapauttava tunne, kun kodissa on myös tyhjiä laatikoita, hyllyjä ja kaappeja.


Ihailen kaunista mutta konstailematonta puusepäntyötä.



---
Lähellä-senkistä saatu alennus bloginäkyvyyttä vastaan.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Olo on kuin omenalla

Olen taas ollut tien päällä sekä työasioissa että tällä viikolla syyslomalla, ja matkustaminenhan tarkoittaa aina matkakäsitöitä.

Ai mitä ihmeen matkakäsitöitä. No, matkakäsityön määritelmähän on seuraavanlainen: pieni, helposti mukana kuljetettava, vähän tilaa vievä käsityöprojekti, jossa tyypillisesti toistetaan samaa pienikokoista elementtiä uudelleen ja uudelleen.

Matkakäsitöinä kuljetan yleensä aina mukanani huovutusvillaa, josta huovuttelen illan tullen hotellihuoneessa huopapalloja. Olen myös neulonut vauvanpeitonpalasia ja päällystänyt virkkaamalla muovihelmiä.

Tällä kertaa repäisin syysloman junamatkalle mukaan Pro Guide to Crochet -lehden ohjeen pikkuiselle omenanmuotoiselle, virkatulle pussukalle.

Ja nyt pussukka on valmis. Tunnistaako sen teidän mielestänne omenaksi?


Pussukkaan löytyivät tarvikkeet laajoista lanka- ja virkkuukoukkuvarastoistani - tämäkin tärkeä matkakäsityön ominaisuus, koska ei ole aikaa pohtia pitkään mihin ryhtyisi, vaan olemassaolevista varastoista nykäistään mukaan mitä sattuu löytymään, yleensä jotain sellaista, mikä on ollut alulla tai aikeissa jo pitkään. Monista paloista koostuvat ikuisuusprojektit ovat tähän myös hyviä.


Omenanpuolisko näyttää takaapäin tältä:


Alkuperäisessä ohjeessa omenapussukkaan ommellaan vetoketju, ja itse asiassa minulla jopa oli tätä varten ostettuna punainen vetoketju, mutta omenastani tuli niin pieni, että päätin laittaa sulkemismekanismiksi kolme nappia. Sopivat napit löytyivät ihan ohimennen Mikkelin Graanin Prisman jouluaskarteluvalikoimista, kun siellä maanantaina ruokaostoksilla pyörähdimme.


Paluumatkalle huomenna riittää samaa puuhaa. Ajattelin kokeilla omenapussukan ohjeen varioimista isompaan kokoon. Isompaan pussukkaan ompelisin myös vuorin - niin ja käyttäisin sen vetoketjun.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Tyynypeitto ja kuvankäsittelyharjoituksia

Joskus ihmettelen omaa valmiuttani altistaa itseni ivanaurulle, mutta taas mennään. Se mikä ei tapa, vahvistaa, vai miten se oli.

Joka tapauksessa nyt on niin, että latasin itselleni kokeiluversion Adobe Lightroomista ja aloin samantien testailla sitä, ilman ohjeiden lukemista. Aion kyllä perehtyä ohjeisiinkin, mutta mielestäni on ihan hyödyllistä vain heittäytyä kokeilemaan erilaisia ohjelmistoja, jotta saa heti alkajaisiksi mukavan näppituntuman.

Kovin kaunista tai tasaista jälkeä en kyllä tällä metodilla saanut. Kuvasarjani oli poikkeuksellisen huonolaatuinen jo kamerasta tullessaan, ja tein editoinnin JPG-muotoisiin kuviin. Mitään RAW-hässäköitä en ole vielä opetellut.

Alla siis kuvasarja, jossa kokeiltu kuvankäsittelyä Lightroomilla, mutta joissa näkyy myös vinkki torkkupeittojen säilyttämiselle.

1. Onko teille siunaantunut paljon fleece-peittoja ynnä muita torkkupeittoja? Meillä löytyy näitä monessa värissä eivätkä läheskään kaikki ole aktiivikäytössä. Torkkupeittoja kuitenkin tarvitaan, koska aina silloin tällöin tarvitaan vieraille lisäpeittoja, peitto autoon matkaa varten, lämmikkeitä terassilla istujille jne. Olen aika ankara kaikelle ylimääräiselle tavaralle, mutta nämä eivät siis ole menossa kirpparille.

Kuvassa värit ovat kutakuinkin oikeat, mutta kylmähköt. Muokattu kuva on ikävästi rakeinen, mikä johtuu alkuperäisestä kuvasta. Valo huoneessa ei riittänyt ilman salamaa kuvaamiseen, ja minä laiska en edes viitsinyt jalustaa ottaa, vaan kuvasin käsivaralla.


2. Ota kaksi peittoa, ja taittele niistä toinen napakaksi neliöksi. Taittele sitten toinen peitto suorakulmioksi, laita neliö sen sisään ja taittele suorakulmio sen ympärille. Periaatteissa voisi kai taitella myös kaksi erillistä neliötä, mutta mielestäni tällainen sisäkkäinen rakenne pysyy paremmin kasassa ja tuottaa tasaisemman lopputuloksen.

Tässä kuvassa värit ovat ylimaalliset ja kuva kovin rakeinen. Ilmeisesti tein tästä liian kirkkaan. Värit ovat liian kylmät verrattuna reaalimaailman väreihin.


3. Saat nätin ja napakan neliön muotoisen paketin.

Tämä kuva on kaikinpuolin huono. Vihreä tausta on ihan erivärinen kuin muissa kuvissa eikä myöskään vastaa aitoa. Kuvassa on kuin keltaisenharmaa harso päällä. Kamera olikin vaikea saada tarkentamaan tasaiseen punaiseen pintaan. En tiedä, miten käsittelin tämän kuvan eri tavalla verrattuna kahteen aikaisempaan. Joka tapauksessa harjoitusta vaaditaan vielä, koska tällaisia kuvia ei kehtaa julkaista. (Nyt julkaisen, koska tämä postaus kertoo harjoitusprosessista.)


4. Tunge paketti varovasti tyynyliinan sisään niin että se säilyttää tasaisen neliömäisen muotonsa. Suorista kulmat tyynyliinan sisällä niin että neliö asettuu tyynyliinapussiinsa kauniisti.

Tämä kuva on värien sävyn suhteen tässä sarjassa lähinnä aitoa, mutta tässäkin on kuvassa rakeisuutta, joka tulee alkuperäisen kuvan epätarkkuudesta. En tiedä, miten Lightroomilla pystyy muokkaamaan kuvia tarkemmiksi, tai pystyykö ylipäätään.


5. Ja näin sinulla on uusi sisustustyyny, joka on monikäyttöinen, koska se muuntuu kahdeksi peitoksi käden käänteessä, ja toisaalta niillä peitoilla on kätevä säilytyspaikka eivätkä ne loju rumasti ympäriinsä.

Viimeinen kuva on ihan mukiinmenevä lukuunottamatta sitä, että värit ovat hieman kalseat edelleen, ilmeisesti lämpöä olisi pitänyt lisätä. Toisaalta alkuperäinen kuvakin oli tarkennukseltaan parempi kuin sarjan aiemmat.


Siinäpä oli tyynypeittovinkkini - ja kuvankäsittelyosaamisen osalta on pakko todeta, että ehkä kannattaa sitten seuraavaksi todellakin lukea niitä ohjeita, mielellään mennä johonkin koulutukseenkin. En toistaiseksi löytänyt Lightroomista sellaisia toiminnallisuuksia kuin kuvan rotaatio tai perspektiivin muokkaaminen. Ja eikö ohjelmassa ole undo-painiketta!?!

torstai 9. lokakuuta 2014

Kodikkuutta makuuhuoneeseen

Paljon pohdin näinä päivinä kodikkuutta - mistä sen tuntu syntyy, millä sisustuselementeillä sitä luodaan, miten vältetään tunkkaisuus ja liian tavaramäärän aiheuttama epäsiisteyden tai ylisisustamisen vaikutelma.

Olen nyt yrittänyt luoda makuuhuoneeseemme kodikasta ja lempeää tunnelmaa sisustamalla uusiksi ikkunaseinää vastapäätä olevaa seinää.

Tällaiselta seinusta nyt näyttää.


Ostimme Valantin lipaston jokunen kuukausi sitten (ja aion palata tähän lipastoaiheeseen vielä erikseen). Samassa yhteydessä myin pois tällä seinällä aiemmin sijainneen kapean ja korkean, kirsikanvärisen lipaston samoin kuin Ikean kirjahyllykön ja siirsin penkkiarkun/arkkupenkin portaikkoon tasanteelle. Tämän seinustan kalustus meni siis ihan kokonaan uusiksi.

Halusin lipaston yläpuolelle peilin, ja paljon kauniita peilejä onkin ollut tarjolla, kun pyöreät peilit ovat nyt niin kovin muodikkaita. Itse päädyin Balmuirin nahkaiseen, ovaalinmuotoiseen peiliin, jonka voi ripustaa pystyyn tai vaakaan riippuen siitä, miten "vyöt" asentaa.


Halusin toteuttaa makuuhuoneeseen myös taulukollaasin meidän hääkuvista. En ole maailman romanttisin ihminen, mieheni on paljon minua romanttisempi, mutta jokin mukava tunne syntyy siitä, että meidän rakkauden juhlamme kuvat ovat meitä joka päivä seinällä muistuttamassa. Pusuja vaan kullalleni, joka taas matkailee ja on minusta tuhansien kilometrien päässä! Älä anna taifuunin sinua viedä!


Kehykset ostin Stockmannilta ja ne liimattiin seinälle pienillä tarroilla. Yksi kuva vielä puuttuu, se nimittäin tulla tömähti alas - ei olisi pitänyt eksperimentoida erilaisilla teipeillä.

Lopullisen silauksen sain lipaston päällykselle uudella valaisimella, jota ensin hartaasti odotin ja jonka sitten unohdin postiin kahdeksi viikoksi. Kyseessä on Foscarinin Lumiere XXL. Tilasin sen suosikkinettikaupastani AmbienteDirectistä.


Tason päällä säilytän useimmin käytössä olevia korujani Iittalan Vitriini-rasioissa, joita olen toivonut ja saanut lahjaksi vuosien varrella. Makuuhuoneen vakiovarustukseen kuuluu myös betoninen sydän, jolla ei oikeasti ole yhtään mitään virkaa, mutta joka on sympaattinen ja tuntuu mukavalta kädessä.


Minulla on makuuhuoneeseen haussa vielä tummempi ja pesämäisempi tunnelma, vaikka tummat verhot, paksut matot ja lilan väriseksi maalattu päätyseinä tuovat kyllä huoneeseen lämpöä ja pehmeyttä. Haaveilen oikeastaan jostain tummahkosta tapetista tällä sekä päätyseinällä.

Liika valoisuus sattuu silmiin.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Mistä mulle inspiroiva sisustusblogi?

Indiedays-sivuston inspiroivimpien blogien kilpailu on käynnissä, ja inspiroiduinpa siitä minäkin tuumimaan, mitkä blogit, erityisesti sisustusblogit, minua inspiroivat.

Olen jo pitkään etsiskellyt suomalaisten blogien joukosta jotain vähän erilaista. Indiedays-sisustusblogien ehdokkaiden sarja on kertakaikkiaan laadukas omassa sarjassaan, nämä ovat kaikki todella hienoja ja asiallisesti ylläpidettyjä blogeja, mutta ne edustavat oikeastaan kaikki samaa tyyliä. Seuraan näistä melkein kaikkia, ja tiedän, että niissä toistuu sama nuorekas, kevyt, valoisa, leimallisen skandinaavinen ote kera industrial-mausteiden. Pidän näistä paljon, ja klikkaan näiden blogien kirjoitukset melkein aina auki Bloglovin-feedissäni.

Sen sijaan täytyy kyllä kritisoida Indiedaysiä. Eikö todella Suomesta löydy tälle listalle mitään muuta sisustustyyliä edustavaa blogia? Missä ovat aikuisten naisten pitämät blogit? Missä ovat klassisemmat, vähemmän vanerista ja String-hyllyistä koostuvat sisustukset? Missä ovat paksut matot, tummalla tapetoidut huoneet ja kristallikruunut? Missä ovat pimennysverhot???


Lähde: New England Home Magazine.

Meidänkin koti on varmasti monen silmään skandinaavinen, mutta makuni on jo pitkään ollut hakeutumassa kohti sitä, mitä kutsun hotellityyliksi, tarkemmin ehkä "luxury hotel style". Sitä voisi kutsua myös jonkunlaiseksi minimalistiseksi ja moderniksi versioksi New England -sisustustyylistä. Balmuir meets Muuto, you know.


Lähde: TrenDecor.

Siitä tyylistä haluaisin inspiroitua. Ikävä kyllä en löydä sellaisia blogeja suomalaisten blogien joukosta. Olen todellakin yrittänyt etsiä.

Nyt olenkin oivaltanut - ja kauan se kestikin - että löytääkseen muuta kuin skandinaavista sisustusta pitää katsoa Skandinavian ulkopuolelle. Sisustusohjelmissakin suosikkini on oikeastaan nykyään Sarahin sisustusvinkit, koska siinä todella annetaan mielikuvituksen lentää ja rakennetaan persoonallisia juttuja. En läheskään aina kelpuuttaisi Sarahin kokonaisuuksia omaan kotiini, mutta hänen tapansa koota sisustukset usein vintage-paloja käyttäen ja todella taitavasti tekstiilejä ja värejä yhdistellen on minusta aivan valtavan ihailtava. Sarah ei sisusta tyynyjä lisäämällä vaan heilauttaa lekalla seiniä halki ja rakentaa sitten uuden seinän.

Nyt olen siis alkanut aivan vakavissani screenailla ulkomaisia blogeja ja oikeastaan jo ihan ensimmäisiä availlessani tajusin, että olen todellakin hakenut inspiraatiotani väärästä suunnasta.


Lähde: Decobizz.com.

Tsekatkaapa vaikka Remodelista, Surroundings ja Design Sponge - näistä et löydä Ikean mattoja etkä Elloksen torkkupeittoja etkä ainakaan yhtään vanerihuonekalua. Virkistävää vaihtelua myös niille ainaisille tom dixoneille, house doctoreille ja ferm livingeille. (Lukija huomaa, että olen aika pitkään ehtinyt jo marinoitua tässä tyytymättömyydessäni.)

Nyt alan siis täydentää Bloglovin-listaani muiden maiden herkuilla. Niitä skandinaaveja en tietenkään unohda, koska mitä monipuolisemmin sisustuskenttää seuraa, sitä helpommin oppii löytämään oman makunsa. Ja kun ottaa välillä rautaisannoksen New Englandin tyyliä, painavia verhoja, kokolattiamattoja ja brodeerauksia, saattaa Hayn Tray Table alkaa näyttää ihan virkistävältä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Minä sydän Giorgio

Nyt minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa vaihteen vuoksi kauneusaiheesta, ettei ihan pelkästään sisustamiseksi ja käsitöiksi mene. Nyt kun on se maustelaatikkokin siivottu, voin hyvällä mielellä hankkia uusia meikkejä. Pettämätön logiikka, hmmm?

En ehkä olekaan vielä blogissa vouhottanut rakkaudestani Giorgio Armanin meikkituotteisiin? Sanottakoon se nyt sitten tässä, että olen ihan hurahtanut Armaniin, joka on samalla sivuuttanut aikaisemman lempparimerkkini Chanelin. Tietyt perustuotteet kuten meikkipuuteri ja poskipuna minulla on edelleen Chanelilta, mutta enpä ihmettelisi, jos nekin pikkuhiljaa korvautuisivat Armanilla.

Ja nyt Armanilta on vallan mahdottoman hyviä uutisia. On nimittäin tullut myyntiin aivan uudenlainen kulmaväri, Maestro Eye & Brow. Sepä ei kuitenkaan olekaan pelkkä kulmaväri, vaan monikäyttöinen meikki, jolla voi tehdä rajaukset, sitä voi käyttää luomivärinä ja periaatteessa sillä voi "värittää" myös hiuksia, esimerkiksi naamioida pahimman juurikasvun piiloon.


Maesto Eye & Brow on voidemainen meikki, joka levitetään kulmille siveltimellä. Siveltimellä levitettäviä kulmavärejä on perinteisesti ollut huonosti saatavilla. Itse suosin nimenomaan siveltimellä levitettäviä enkä oikein lämpene kulmakynille. Juuri siksi iloitsenkin tästä uutuudesta niin suuresti. Harvemmin sitä menee päästään sekaisin tässä määrin yhden meikkipurtilon vuoksi.

Testasin tuotteen soveltuvuutta rajaukseen, ja periaatteessa hyvin toimii siinäkin, mutta kovin tumma rajauksesta ei tietenkään tule, koska kulmavärit nyt eivät vaan yleensä ole kovin tummia. Rajaussivellintä ei tarvitse kostuttaa eikä muitakaan temppuja tehdä, pelkästään "kaapaista" purkista väriä siveltimeen.

Luomille levitys sujuu parhaiten sormin, sanoi minulle Stockmannin Armani-edustaja, ihana Sofia. Sofia myös testasi tuotteen sekä kulmilleni että luomilleni ja valitsi minulle oikean värin.

Olen ollut aistivinani, että monikäyttöisyys on meikeissä uusi trendi. Jokaista meikkaustoimenpidettä varten ei tarvita erillistä purnukkaa, vaan yhdellä pääsee jo pitkälle. Itse jonkun verran matkustavana arvostan oikein todella paljon sitä, jos yhdellä meikkipurkilla korvaa kolme.

Stockmannilla on (vai loppuikohan jo...?) Armanin kampanja meneillään: Jos ostat Armanin tuotteita yli sadalla eurolla, saat meikkilaukun, minikokoisia tuotteita ja meikkauslahjakortin kaupan päälle. Ja nyt pitää vähän selitellä: Minähän siis en ihan jokaiseen kampanjaan lähde mukaan, en ainakaan minkään meikkipussin ja minikokoisten tuotteiden vuoksi.

MUTTA tässä tapauksessa minä olin joka tapauksessa ostamassa sitä kulmaväriä - tiesin jo heti mainoksen nähtyäni, että se on minua varten luotu (kuulostan ihan Vain elämää -osallistujalta). Lisäksi olin etsiskellyt ruskeasävyistä luomiväriä silmämeikin pohjaväriksi ja Sofian opastuksella löysin kivan värin.


Näillä sain satasen jo melkein täyteen, joten pitihän se loppukin pinnistää, koska onhan kokonaistaloudellista ostaa jotain sellaista, mitä muutenkin (ehkä) ostaisi ja saada samalla ilmaiseksi jotain sellaista, mistä olisi valmis maksamaankin. Ostin siis vielä ruskean rajauskynän - erivärisiä rajauskyniä ei naisella voi koskaan olla liikaa, eihän? Minulla on sitäpaitsi nyt jonkinlainen ruskea kausi menossa, kun ennen en suosinut ruskeaa luomillani ollenkaan, korkeintaan hyvin tummana versiona varjostuksessa.


Tuli siis satanen täyteen ja sain hyvin käyttökelpoisen paketin, jossa oli meikkivoidetta, kahtakin erilaista seerumia, Armanin uuden tuoksun näyte (tosin tätä sain näytteen jo Milanossa eli ei uusi juttu minulle), minikokoinen ripsiväri (suosittelen lämpimästi Armanin ripsivärejä) ja olikohan vielä jotain muutakin. Erityisesti nyt siis iloitsen siitä meikkauslahjakortista - Sofialla on aina ilo käydä meikattavana. Siinä ei saa pelkästään meikkiä naamaan, vaan myös rautaisannostuksen meikkaustietoutta ja -vinkkejä.


Ainoa ongelma Armanin tuotteissa on niiden saatavuus. Tietojeni mukaan vain Helsingin ja Oulun Stockmann myyvät Armanin meikkejä Suomessa. Ne eivät kuulu myöskään lentokenttien valikoimiin eikä niitä ulkomaillakaan juuri missään näe. Kesällä Milanossa löysin Armanin meikkiosaston yhdestä tavaratalosta, vaikka olisi voinut kuvitella, että Italiassa niitä on joka kulmassa.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Haaste: Siivoa maustelaatikko

Arkijärki-blogin Jenni siivosi maustehyllyään ja haastoi muutkin mukaan samaan hommaan. Olin juuri ajatellut, että meidän maustelaatikko kaipaisi siivousta ja järkeistämistä, joten tartuin haasteeseen - hyvä sysäys saada tämä asia hoidetuksi.

Meillä mausteita säilytetään oikeastaan kahdessa paikassa: hellan alapuolella olevassa laatikossa sekä kutakuinkin sitä vastapäätä olevan apteekkarinkaapin alahyllyllä. Tuo kaapin alahylly sisältää kyllä kaikenlaista muutakin. Päätin, että ensisijaisesti paneudun hellanaluslaatikkoon.

Se näytti ennen siivousta tältä.



Tyhjensin laatikon ensin kokonaan, ja loin jo siinä vaiheessa ensisilmäyksen purnukoihin, joita laatikon sisältä tuli esiin. Sitten imuroin ja pyyhin laatikon puhtaaksi.

Sitten alkoi mielenkiintoisin osuus eli lajittelu. Toivoin, että löytäisin mahdollisimman monta tuplapakkausta, jotka voisin yhdistää yhdeksi tai muuta sellaista, mistä pääsisin ehkä kokonaan eroon.

Ikäväkseni näin ei käynyt. Löysin kanelia ja chili-mausteseosta kumpaakin kahdessa purkissa, ja näistä yhdistin yhden kanelipurkin ja yhden chilipurkin. Samalla vapautui purkkeja ja laitoin yhteen Provencen yrtit, jotka olivat laatikossa pussukassa. En yhtään tykkää käyttää mausteita pusseista, vaan pidän pusseja siellä apteekkarinkaapin alahyllyllä täyttöpakkauksina.

Myös paprikajauhetta oli kahdessa paketissa, joista toinen pussukka, mutta miehen mukaan ne olivat "eri paprikaa", joten en saanut yhdistää niitä.

Pasta basilico -mausteseos, jota laitan melkein jokaikiseen ruokaan, oli loppumassa, ja näin ollen sitäkin löytyi kaksi purkkia (siis se melkein tyhjä, ja uusi avaamaton). Tyhjensin jämät tyhjenevästä purkista uuteen ja taas oli yksi purkki vähemmän laatikossa.

Siirsin laatikkoon kuulumattomat tavarat muualle. Niitäkään ei kyllä ollut montaa. Hammastikkujen ja cocktail-tikkujen paikaksi on myös vakiintunut maustelaatikko - tätä järjestystä ei pidä emännän muuttaman.

Lopuksi järjestelin purkit takaisin laatikkoon, ja tällä kertaa niin, että eturivissä ovat käytetyimmät, kakkosrivissä yrtit, pippurilaadut lähellä toisiaan, leivontaan käytettävät takarivissä.


Muutamat purnukat eivät suosiolla mahtuneet.


Näistä Nomun naudanlihamausteen otin pöydälle esille, jospa se siitä tulisi käytetyksi. Harissan ja karpaloilla maustetun suolan siirsin apteekkarinkaappiin, koska näitä tarvitsee niin harvoin, että turhaan ovat maustelaatikossa tilaa viemässä.

Edelleen ihmettelen, miten meillä voi olla kuutta eri laatua pippuria maustelaatikossa, kun suurimmassa osassa tapauksista käytämme pelkästään mustapippuria myllystä?!?

torstai 2. lokakuuta 2014

Novitan kotoisa syksy

Ostin Novitan syksynumeron. Olin hieman pettynyt sisältöön. Ja samaan hengenvetoon pitää todeta, että käsityölehti on aina käsityölehti - ne ovat aina ihania. Niitä voi selailla kerran jos toisenkin. Ja selailla vielä uudelleen. Ja laittaa hyllyyn ja ottaa jonkun ajan päästä taas esille ja sitten selailla taas.


Tämän lehden neulemallisto on niin mahdottoman maanläheistä tyyliä, että! Lehden pääartikkeli on kuvattu luomutilalla, jossa kasvatetaan lampaita. Kuvat ovat toki kauniita, mutta mallien stailaus on sitä tyyliä, jota aikoinaan näki 90-luvulla saksalaisten opiskelijatyttöjen keskuudessa: isoja villapaitoja, hapsottavia hiuksia, hieman kulahtanut värimaailma.

Tätä linjaa näkyy nykyään paljon lehtien sivuilla, lienee siis uusi trendi. Minä en kuitenkaan taida vielä luopua ladylike-tyylistäni.

Tämä alla oleva paita on kylläkin ihana. Toteuttaisin sen ehkä mustana ja ilman korkeaa kaulusta.


Jos minulla olisi pieni tyttö, neuloisin alla olevan kuvan villatakin. Myös vauvanpeitto on kiva. Muistaakseni tuon vauvanpeiton ohje löytyy myös pinkin Onni-langan kääreestä, hipeltelin nimittäin juuri tuota lankaan taannoin kaupassa. Olikohan vielä niin, että peitto syntyy yhdestä kerästä.


Novitan 7 veljestä -lankaperheeseen on jälleen tullut uutuuksia. Olen aivan hullaantunut tähän Viidakko-sävyyn, jossa vuorottelevat musta ja valkoinen. Lopputulos on kuin valkoisen tiikerin turkki, verratkaapa vaikka tähän! Mitä tuosta voisi kutoa? Jonkun pienen topin ehkä? Miten olisi hame? Ehkä liian raju?


Joitakuita geometristen kuvioiden ystäviä saattavat ilahduttaa lehden ohjeet sisustustekstiileihin. Kudotut tyynyt ovat kivannäköisiä, mutta ehkä kuitenkin liian retroja meidän kodin tyyliin.


Sokerina pohjalla: neulekoulussa opetetaan neulomaan erilaisia palmikkoja. Kehtaanko myöntääkään, että minä en osaa neuloa palmikkoa, tai en ole koskaan yrittänytkään. Olen olevinani joku käsityöihminen ja palmikkoa en osaa!


Tarkemmin ajatellen Novitan syyslehdessä oli aika paljonkin kivoja juttuja. Käsityölehtiinhän liittyy sellainen ilmiö, että harvemmin tulee toteuttaneeksi montaakaan mallia, ainakaan useampaa per lehti, mutta ideat jäävät elämään ja kumpuilevat esiin myöhemmissä projekteissa pitkänkin ajan päästä.

Ei kannata heivata lehteä ensivaikutelman perusteella - katsopa vain, niin jo kahden vuoden päästä haluan ehdottomasti toteuttaa tästä lehdestä sen kaikkein lammasmaisimman villiksen.