sunnuntai 31. elokuuta 2014

Puutarhani nuupahtaneet show-taiteilijat

Kyllä harmittaa, kun heinäkuussa puutarhan ollessa kauneimmillaan jäi kuvaamatta ihan kokonaan.

Sain tänä kesänä luotua mielestäni kauneimman koskaan tekemäni kesäkukkaistutuksen pihan keskelle suureen punaiseen muoviruukkuun eikä minulla ole komeudesta yhtään kuvaa sen prime timesta. Nyt se näyttää tältä:


Loiston ajat ovat siis auttamattomasti ohi. Istutuksessa on yksi iso korallikeijunkukan taimi, yksi suurikokoinen pelargoni ja kaksi petuniaa. Keijunkukkahan toki on perenna, mutta tämä oli taimitarhasta löytynyttä jotain ulkomailta tuotua lajiketta, jonka talvenkestävyydestä ei ole varmuutta. Ajattelin, että laitetaanpa se kesäkukkaistutukseen niin se saa "15 minuuttia kuuluisuutta", ihailua yhden kesän verran.

Terassin edessä minulla on kesäkukkia kahdessa erikokoisessa harmaassa astiassa, teen näihin ruukkuihin aina "synkronoidut" istutukset samoista kasveista. Tänä kesänä on ollut pelargoneja ja ahkeraa liisaa. Kävi kyllä niin, että ahkera liisa oli niin aggressiivinen leviäjä, että pelargoni ei oikein päässyt oikeuksiinsa. Se raasu kurkottelee paria kukkavartta ahkera liisa -merestä.


Ja sitten on tämä bougainvillea, jolla on tyhmä suomalainen nimi ihmeköynnös. Mikään ihmeen "ihme" ja mikä ihmeen "köynnös"? En suostu käyttämään tuota nimeä, vaan puhun tuttavallisesti buggiksesta, koska täytyy tunnustaa, että en oikein tiedä, miten bougainvillea pitäisi lausua.


Buggis ei ole ränsistynyt vielä yhtään lukuunottamatta sitä seikkaa, että emännän into nyppiä kuivuneita kukkia pois on kesän loppua kohti hiipunut eikä sitä kyllä paljon olla kasteltukaan. (Minulla tippuu elokuussa ihan sananmukaisesti hanskat käsistä.)

Buggiksen voisi yrittää myös talvehdittaa, jos vain olisi paikka, missä sen tekisi. Sääli on tappaa tuo ihana kasvi kylmään, mutta talvehdittamiseen en ole koskaan kyennyt, koska hanskojen putoaminen ja paikan puuttuminen.


Kesäkukat ovat loppukesästä kuin väsyneitä kabareetanssijoita: kauniita ja laittautuneita, mutta iltaa kohti uupuneita, kaikkensa antaneita, huulipuna levinnyt, sulkapäähine repsottaa ja nailoneissa on silmäpako. Niihin suhtautuu lempeydellä - olihan show todella hieno niin kauan kuin sitä kesti.

lauantai 30. elokuuta 2014

Elokuun kukkijat

Tarkoitukseni oli kuvata tänä kesänä kaikki puutarhan kukkijat, tai ainakin niistä kauneimmat, mutta pääasialliseen sesonkiaikaan, eli heinäkuussa, heiluin puutarhassa ihan muiden välineiden kuin kameran kanssa. Ja sitten oli liian kuuma. Ja blogi oli ylipäätään vähän kesäterässä. Ja niin edelleen, mitä näitä selityksiä on. Kesäkuun kukkijoista löytyy tarinaa ja kuvia täältä.

Tänään kävelin pihassa katselmoimassa tilannetta. Nyt kukkivat kesän viimeiset sitkeät sissit, ne, joiden kukkiessa tietää, että kesän loppu on lähellä.

Syysleimu on nimensä mukaisestikin syksyn kukkija. Mokoma syysleimu on minulle mysteeri. Se katosi kukkapenkistäni välillä melkein kokonaan eikä ainakaan kukkinut, mutta nyt se on herännyt henkiin. Jo keväällä kiinnitin huomiota, että muutamia syysleimun varsia nousi esiin. Ja nyt se sitten kukkii! Ihanaa.


Yksi kaikkein luotettavimmista kasveistani on kaunopunahattu. Se on terve kasvi ja uskollinen. Joka kevät se nousee maasta rutiinilla ja samalla rutiinilla pullauttaa esiin kukkansa loppukesästä. Olen joskus kasvattanut kasvia siemenestäkin, mutta en enää muista onko jokin osa kaunopunahattupuskastani omien viljelmien tulosta. Ehkä ei.

Kaunopunahattua voi lämpimästi suositella jokaiseen puutarhaan. Se on helppohoitoinen ja terve kasvi ja lisäksi vielä näyttävä, suurikokoinen perenna, jonka kukinta on todella hieno.



Ja tietenkin meillä kukkii myös peruna! Olen tänä kesänä ensimmäistä kertaa laittanut multiin siemenperunoita. En ole vielä yhtään vartta nostanut ylös, joten en tiedä olenko menestynyt perunankasvattajana. Eikös ne perunat näihin aikoihin pidä nostaa? Pitäisiköhän pyytää töistä perunannostolomaa ja lapselle koulusta myös. Minullahan onkin ehkä kymmenkunta perunanvartta tuolla...

En muistanutkaan, että perunalla on näin kaunis kukka.


Lisäksi pihalla kukki vielä purppurapunalatva, jokin violettikukkainen maksaruoholajike, punaväriminttu, kurjenpolvi, tulikellukka, kuunlilja ja päivänlilja sekä tietysti hieman ränsistyneet kesäkukkaistutukseni. Kurjenpolvi, tulikellukka ja päivänlilja kukkivat jo toista kertaa tälle kesällä, on selvästikin ollut suotuisa kesä, kun perennat ehtivät kahteen kertaan kukkia.

Jännityksellä odotan ehtiikö kullerokin kukkia toiseen kertaan - toisinaan se sattuu sille päälle.

torstai 28. elokuuta 2014

Metsässä samoilua ja haikeita ajatuksia

Tänä kesänä tein jotain sellaista, mitä en ole ennen tehnyt, ja josta jäi todella hyvä mieli: kävin tutustumassa isoäitini ja isäni perintönä minulle kulkeutuneeseen metsätilaan. Meni häpeällisen kauan ennen kuin sain tämän sinällään pienen operaation suoritetuksi. Osasyynä saamattomuuteeni oli, ettei tilalle ollut tietä, ja minähän en mikään metsässäsamoilijatyyppi tiettävästi ole.


Jo viime talvella alulle laitettiin kuitenkin tien rakentaminen, ja ennen sitä luonnollisestikin metsän raivaaminen, jotta tie saatiin rakennetuksi. Vielä pitää tasoitella ja tiivistellä - tai mitä tuollaisille metsäteille nyt pitääkään tehdä, mutta oli kuin olikin mahdollista päräyttää autolla paikan päälle suoraan metsäpalstani keskelle, ja lähteä siitä samoilemaan. Koko metsäalue on nyt myös harvennushakattu, joten senkin puolesta kulkeminen oli helpompaa.


Toistan: en mitenkään erityisesti nauti metsässä kulkemisesta, en ainakaan näin haastavassa maastossa, vaikka arvostan kyllä kauniita maisemia ja erityisesti metsän tuoksua. Olimme silti koko perhe innoissamme pienestä retkestämme. Poikani tiivisti tunnelman sanoiksi: "Äiti kun tää on sun metsä, niin saatko sä tehdä täällä ihan mitä sä haluat?" Piti ihan miettiä - lain puitteissa kai saan tehdä mitä vaan.


Kävelimme tien päähän ja siitä metsän poikki rantaan - Keski-Suomen maisemat ovat huikaisevat. Ranta tuolla tontilla on aivan kivinen, ja jos tänne mökin joskus haluaisi rakennuttaa, vaatisi se varmaan aikamoiset laiturirakennelmat tai vaihtoehtoisesti huimat maansiirtotyöt. Ehkä säilytämme kuitenkin metsän metsänä.


Minulle on kerrottu, että isäni piti lapsena erityisesti tuosta kivikosta - nyt siellä hyppi siis hänen lapsenlapsensa, minun poikani, joka niinikään osaa arvostaa hyvää kiipeilykiveä ja joka urhoollisena gentlemannina autteli äitin pahimpien kolojen yli. Mielessäni kuvittelen, että isäni saattoi olla lapsena paljonkin samannäköinen kuin poikani - pellavapäitä molemmat. Haikeita ajatuksia ei ihan voinut välttää.


Tuo metsä tulee varmasti aina olemaan minulle yhtä aikaa rakas ja etäinen: etäinen, koska paikkakunta sinällään ei liity elämääni mitenkään eikä siellä ei ole ketään tuttujani, vain kaukaisia sukulaisia, joita en henkilökohtaisesti tunne, mutta rakas, koska se nostaa esille muistoja mummista ja isästä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Valoa makuuhuoneen lukutoukille

Jatketaanpa sitten niiden pienten sisustustekojen linjalla. Viime viikonloppuna saimme asennetuksi makuuhuoneeseen uudet lukuvalot.

Höhöö, ei pitäisi sanoa "me", koska mieheni teki työt ja avustajanakin hääräsi tällä kertaa poikani. Minä kävin vain määräilemässä, mihin kohtaan asennetaan ja laatua valvomassa. Työnjohtotehtävissä siis.


Tilasin valaisimet Valaisintalo-fi-verkkokaupasta, ja kyseessä eivät mitkään erityiset design-lamput ole, en edes muista mikä näiden merkki tai mallin nimi on. Kävin kyllä sinnikkäästi läpi kaikki mahdolliset merkit, koska otan mielelläni kotiin aikaa kestäviä, laadukkaita esineitä, ja olen niistä valmis pitkän pennin pulittamaankin.

Tällä kertaa minulla oli kuitenkin niin tarkka määritelmä käytettävyydelle, että oli pakko selata läpi noita hyvin laajojen valikoimien nettikauppoja. Tuota Valaisintaloa voin kyllä lämpimästi suositella, esimerkiksi toimitus oli uskomattoman nopea.


Ja tämä malli onkin meille ihan täydellinen. Etsin siis pinta-asennettavaa mallia, jossa katkaisin on johdossa tai valaisimessa itsessään. Halusin mahdollisimman kevytrakenteisen, mielellään harmaan tai metallinvärisen mallin. Lisäksi valaisimen piti olla tarpeeksi ulottuva niin että se toimii nimenomaan tehokkaana valonlähteenä sängyssä lukijalle ja sen piti yltää yli paksun sängynpäädyn. Myös säädettävyyttä piti olla, jotta valon saa myös suunnattua pois ja toisaalta mielellään niinkin, että näillä saa valaistuksi tarvittaessa koko huoneen.

Poistatimme katosta valaisinpistokkeen kokonaan ja peitimme sen peitelevyllä. En vaan kertakaikkiaan saanut kattovalaisinta tuntumaan ja näyttämään hyvältä makuuhuoneessa. Tuntui ihan hassulta, että sängyn yläpuolella roikkuu jotain.


Makuuhuoneeseen on lisäksi tulossa pöytävalaisin vasta hankkimamme Valantin lipaston päälle. Se ajaa sitten sitä tunnelmavalaistusasiaa ja toimii myös lisävalona, jos yleisvaloa tarvitaan. Tosin nämä lukuvalokaunokaiset ovat valaisuteholtaan sellaista luokkaa, että kun valaisimen kaulan nostaa suoraksi, koko huone valaistuu.


Sen tunnelmavalaisimenkin olen jo valinnut ja AmbienteDirectistä tilannutkin. Siitä, lipastosta ja lipaston yläpuolisesta seinästä asiaa myöhemmin. Olen ihan täpinöissä, kun makuuhuoneen sisustus alkaa olla pikkuhiljaa siinä kuosissa, mihin olen sitä vuositolkulla kehitellyt!

Ihan koukussa

Että voi pienestä sisustusteosta tulla hyvälle mielelle! Mieheni nimittäin taannoin asensi työhuoneen kaapin seinään kaksi koukkua meidän läppärilaukuille, jotka venyvät yleensä pitkin lattioita.

Eikä ihan mitä tahansa koukkuja, vaan Normann Copenhagenin Sticks-koukut, joita olen pitkään ihaillut enkä lopuksi kyennyt vastustamaan kiusausta ostaa ne, kun niin kivan ja hyödyllisen käyttötarkoituksenkin keksin.



Asentaminen ei ollut ihan ongelmatonta. Paikkavalinta oli toki haastava: koukut asennetaan pitkällä ja paksulla ruuvilla, joka tuli kaapin seinästä hieman läpi toiselle puolelle, siis kaapin sisälle. Eihän ruuvi sieltä kenenkään silmään pistä, ja tämä kaappi on muutenkin työkaluille, lampuille, pattereille ynnä muulle sellaiselle hardikselle varattu. En siis mitään esteettisyysongelmaäläkkää nostanut tästä aiheesta.

Piti myös olla tarkkana, että nuo ohuemmat tikut "istuvat" oikeinpäin asennuksen jälkeen, ne kun tukevat tuota paksuinta ortta. Saimme ne kuitenkin kuin ihmeen kaupalla oikeinpäin.


Kyllä minun läppärilaukun nyt kelpaa roikuskella!



Koukut ovat itsessään kuin pieniä veistoksia. Hämmästyttävää, miten pienellä teolla saa huoneeseen ilmettä ja kodikkuutta.

tiistai 19. elokuuta 2014

Milano: Il Duomo ja Castello Sforzesco

Vielä muutama muisto kesän Milanon matkalta, lähinnä tällaisia fiilistelykuvia, ei mitään informaatiota sinällään.

Milanon maamerkki, Il Duomo, loistelias katedraali, oli vaikuttava nähtävyys. Huomaan kuitenkin tällaisissa massiivisissakin kohteissa yleensä tykästyväni yksityiskohtiin. Ja niin kai "isoja asioita" pitää aina lähestyä: pala palalta.


Hurmaannuin muun muassa lattian kuvioinnista.


Menimme hissillä katolle. Siellä oli kaunista, mutta minua korkeat paikat pelottavat, joten minun piti ihastella pienimuotoisesti. Välillä vain istuin portaalla ja odotin kun mies kävi vähän pidemmän lenkin kävelemässä.




Veistokset, erityisesti naisia ja lapsia esittävät, viehättävät.


Toinen vaikuttava kohde oli Castello Sforzesco, linna muureineen, vallihautoineen, puistoineen

Jos nyt käsitän oikein, niin tämä on sama paikka, missä osa Borgias-televisiosarjan kohtauksista on kuvattu. Siinähän on se Sforzan suku, jonka kanssa niillä borgioilla on kissanhännänvetoa jatkuvasti. Yksi borgioista käy kuhertelemassa sen Sforzan emännän kanssa, ja samalla reissulla käy köpelösti emännän veljelle, vai kukahan se oli.


Vaikuttavia lavasteita joka tapauksessa.


Tältä kesältä on reissut reissattu, mitä ilmeisimmin. Minulla on kuitenkin kesälomaa vielä jäljellä yksi viikko ja neljä päivää - sattuneista syistä. Mikään ei periaatteessa estäisi lähtemästä vielä kesää pitkittämään jonnekin lämpimään, Espanjaan vaikka. Saahan sitä haaveilla.

maanantai 11. elokuuta 2014

Tuliaisia Japanista

Olen aivan hullaantunut kaikenlaisiin japanilaisiin tavaroihin! Mieheni on nyt lyhyellä aikavälillä käynyt Japanissa kaksi kertaa työmatkalla, ja kummallakin kerralla tuonut mukanaan jos vaikka mitä ihanaa.


Mustaa teetä ihanassa pinkissä vetoketjupaketissa.

Kun ostat kaupassa tavaran Japanissa, se kääritään ensin kauniiseen paperiin ja laitetaan sitten vasta muovikassiin - ja muovikassitkin ovat kyllä muovikassien aatelistoa, laadukkaan oloista paksua muovia ja usein kauniisti suunniteltuja. Kovin ekologista tällainen moneen kertaan pakkaaminen ei ole - varsinkin kun ennen sitä pakkauspaperikerrosta tavara saattaa olla jo laatikossa! - mutta toisaalta tällainen huolenpito tavarasta ehkä auttaa kunnioittamaan kutakin tavarakappaletta eri tavalla kuin tusinamuovipussiin heitetty nyssäkkä.



Banaanileivonnaisia rasiassa ja kokkiveitsi toisessa.

Olipa kyse karkkipussista, teepakkauksesta, askartelutarvikkeista tai mistä vaan mitä tuliaisiksi olemme pojan kanssa saaneet, pakkaukset (ja toki niiden sisällä olevat tavaratkin) ovat kauniisti suunniteltuja ja iloisen värisiä.

Oman säväyksensä pakkauksiin tuovat tietysti japanilaiset kirjainmerkit, joista en mitään ymmärrä, ja jotka ehkä juuri siitä syystä näyttävät lähinnä koristuksilta.


Rooibos-teetä, toinen 'Relaxation' ja toinen 'Beauty'.

Olen kiinnittänyt huomiota myös tavaroiden mukana tulevaan dokumentaatioon. Edellisellä kerralla sain tuliaisiksi askartelutarvikkeita, muun muassa origamipapereita, joita olin toivonut. Joissain origamipaperipakkauksissa oli mukana pieniä kirjasia, joissa oli hyvin innovatiivisia ohjeita. Kyseessä eivät olleet perinteiset origamiohjeet, kurjet ja kukkaset ja sen sellaiset, jotka myös ovat kivoja, vaan näytettiin miten tehdään pieni paperitasku eväille tai kääre kukille tai viinipullolle tai pienet viirit koristamaan leivoksia.

Tällä kertaa sain kangaskaistaleen, jonka mukana tuli ohjevihkonen kera ideoiden mitä kangassuikaleella voi tehdä. Kääräisisinkö päähän vai taittelisinko siitä kuitenkin suojuksen kasvopaperilaatikolle tai eväsboksille?




perjantai 8. elokuuta 2014

Pakollinen asuntomessupostaus 2014

Jokainen kunnon sisustusbloggari käy tietenkin asuntomessuilla - niin minäkin. Täytyy tunnustaa, että moni vuosi on jäänyt väliin, koska asuntomessujen sijainti ei ole sattunut sopivasti meidän reiteille tai vain yksinkertaisesti tuntui puisevalta käydä katselemassa taloja, kun oma rakennusprojekti oli valmistunut jo aikaa sitten.

Kyllä asuntomessuilta aina jotain jää käteen. Osa annista on ideoita, joita voisi soveltaa omaankin kotiin, osa on vain oivalluksia siitä, miten asioita voi tehdä tai mikä näyttää kauniilta tai mikä on muodissa. 

En ole niitä asuntomessukävijöitä, jotka kulkevat arvostellen kohteesta kohteeseen, vaan otan asian esteettisen nautinnon kannalta. Makuja on monia, ja on mielestäni ihan epäreilua arvostella yhden perheen valintoja omista lähtökohdista käsin. Mitä iloa on messuilla käymisestä, jos reitin kulkee otsa rypyssä ja ivallinen hymy naamalla?

Niin kuin mieheni sen sanoi minulle kuiskaten: "Mä en haluu kulkee noiden kahden naisen perässä, kun ne valittaa joka asiasta". Kyseiset rouvat kritisoivat vieläpä äänekkäästi juuri sitä taloa, jonka oli suunnitellut meidänkin talon piirtänyt arkkitehti - joten otin asian melkein henkilökohtaisesti.

Minun lähtökohdistani käsin panin messuilla merkille muun muassa seuraavia asioita:

Terassit vaan jatkavat kasvamistaan ja lisääntymistään. Joissain kohteissa terassi tuntui peittävän yli puolet pihasta - no eipä tarvitse ajella nurmikkoa, jee! Helppohoitoisesta puukomposiitista rakennetut patiot kera oleskelupergoloiden, paljujen ja ulkoporeammeiden kertovat kyllä siitä, että Suomen kesästä (ja talvestakin) otetaan kaikki ilo irti myös omalla pihalla. Itsellekin tuli taas valtava himo ei pelkästään vaihtaa puukomposiittiin, vaan myös laajentaa etupihan terassia ja laittaa sinne ulkoporeamme. One of these days...




Autotallin voi ihan hyvin rakentaa myös talon eteen. Olemme paljon pohtineet meidän pihan mahdollisuuksia autotallin suhteen. Meillä on nyt hyvin kapea autokatos ja pieni, kylmä varasto. Haluaisimme autotallin, huoltokatoksen ja huomattavasti isomman lämmitetyn varaston. Asuntomessuilla moneen autotalliin ajetaan ikään kuin pihan poikki viistosti, ja oleskelupihasta jää osa autotallin taakse, siis kadultapäin katsottuna. Ja näyttää ihan pätevältä ratkaisulta. Ehkäpä mekin uhraamme isomman nurmikenttämme ja rakennamme siihen tallin.

Alla olevassa kuvassa autotalli ei ole varsinaisesti talon edessä, mutta siihen ajetaan "viistosti", ei suoraan tieltä, ja se on linjassa pensasaidan kanssa, piha jää sen taakse.



Yhä enemmän on moderneja koteja, perinnetaloja yhä vähemmän. Toisaalta modernimman arkkitehtuurin suhteen ei ollut suuria yllätyksiä. Ainoana uutena juttuna pidän U-muotoisen talon tulemista, siis sellaista arkkitehtuuria, jossa talon keskelle muodostuu atrium-piha. Minusta ne atrium-pihat ovat aivan ihania laittoipa siihen U:n keskelle sitten istutuksia tai oleskelupaikan tai uima-altaan. Kaikkein perinteikkäimmät talot me jätimme miehen kanssa käymättä - kun arkkitehtuuri ei nappaa, ei jotenkin osaa suhtautua sisätiloihinkaan vakavasti.




Seinä on pinta, jonka voi täyttää jollain jännittävällä. Olen tiedostanut tämän aikaisemminkin, erityisesti miettiessäni meidän ruokailutilan ja olohuoneen yhdistävää seinäpintaa, mutta nyt se iski tajuntaan napakammin: seinille voi tehdä kaikkea kivaa. Voi maalata itse kuvioita tai liimailla perhosia, voi laittaa kivipinnan tai jonkun huiman kuviotapetin. Joku hurja seinä on ihan pakko päästä toteuttamaan kotona.




Oli kiva käydä messuilla, vaikka sainkin mielettömät rakot varpaisiin kävelemisestä. Luulin, että tällä kertaa minulla olisi ollut hyvä kenkävalinta, mutta ehkä siinä helteessä rakot olisivat tulleet mistä kengistä vain. Kaikkia taloja emme jaksaneet emmekä olisi ennen sulkemisaikaa ehtineetkään käydä. Ensi kerralla pitää varustautua paremmin...

torstai 7. elokuuta 2014

Auringonpaistetta olohuoneessa

Blogi on ollut kertakaikkisen kesäterässä viime viikot.

En voi edes väittää, että olisin ollut ulkona nauttimassa auringonpaisteesta, koska olen oikeastaan jo ihan kyllästynyt helteeseen. Silti ei ole tehnyt mieli istahtaa tietokoneen ääreen blogia kirjoittamaan. Somessa kyllä olen ollut aktiivinen koko kesän. Tätä nykyä löytyy minulta myös Instagram-tili, ja senkin nimi on ihanaarki. Saa tulla seuraamaan.

Tänään kunnioitin vasta siivottua taloa räpsimällä kuvia olohuoneesta, joka kylpi valossa. Aurinko loi ihania raitojaan mattoon, sohvaan ja seinälle.


Meidän olohuonetta hallitsee suurikokoinen, Taidekeskus Salmelasta hankittu Annuli Viherjuuren maalaus, joka edustaa juuri sitä taidesuuntausta, josta itse pidän todella paljon: modernia, mutta mukana ripaus jotain esittävää, mieluiten jonkunlaisia ihmishahmoja. Tätä työtä ovat jotkut kritisoineet sopimattomaksi olohuoneeseen, siinähän kaulailee pariskunta lakanoissa hellässä syleilyssä, mutta minusta se on juuri sopiva meidän kotiin, joka on täynnä rakkautta.


Viihde-elektroniikkaa olohuoneestamme löytyy vain kahden B&O:n kaiuttimen ja yhden Sonos-boksin verran. Olohuone on meillä ensisijaisesti varattu seurusteluun, ja esimerkiksi televisiota ei täällä suvaita.


Olohuoneessa ei tällä hetkellä ole sohvapöytää, ja keskilattia näyttää hieman tyhjältä. Epäkäytännöllistäkin sohvapöydän puuttuminen on, kun olohuoneessa kuitenkin pitää toisinaan kahvikupille ja pullalautaselle olla laskupaikka - jos siis niitä vieraita sattuisi käymään. Meillä oli sohvan edessä ennen kaksi pientä neliönmuotoista pöytää, mutta möin toisen niistä pois, ja toinen kulkeutuu aina mieheni mukana kirjastohuoneeseen apupöydäksi, kun hän tekee siellä töitä. Yksi ihan lähiajan hankinnoista onkin sohvapöytä tai kaksi.

Myös matto on jollain aikavälillä menossa vaihtoon. Pidän juuri tuollaisista paksuista villamatoista, mutta haluan yksivärisen.


Kirjastohuoneen ovelta katsottuna, sohvasta poispäin, näkyy takka, jonka takana on ruokailutila. Rahit on hankittu lisäistuimiksi ja laskutilaksi. Ne voi myös halutessaan siirtää sohvan eteen, mutta pidän niistä eniten ikkunan edessä.


Tyynynpäälliset olen teettänyt Eurokankaassa. Tämä hassu lehtihöpsötys oli päähänpistoni, kun hain jotakin kangasta, jossa olisi vähän särmää, kolmiulotteisuutta tai muuta tavallisuudesta poikkeavaa.

Haaveenani on loihtia olohuoneeseen tyyli, joka olisi kuin hotellin aula tai hotellisviitin oleskelutila. Hotellityyliin kuuluvat yleensä suuret, paksut matot ja verhot, mutta verhoja en ole vielä valmis tähän tilaan tuomaan. Sen sijaan pöytä- ja lattiavalaisimet kuuluisivat ehdottomasti asiaan. En vain millään pääse eteenpäin valaisinvalinnoissa.

Onneksi otan sisustamisen prosessina enkä projektina.