Ruskeita paketteja

Enpä ole tänä vuonna panostanut jouluun juuri ollenkaan, aika säälittävää oikeastaan. Aattoillan ruokia kun oli määrä laittaa, käpertyilin vain sohvalla kännykkää sormeilemassa kun se ruuanlaittohomma vaikutti hoituvan aviomieheltä ja anopilta varsin mallikkaasti. No mutta hei, olin minä omin töppökätösin vääntänyt lanttulaatikon!

Sentään ihan pikkiriikkisen mietin miten joulupaketit paketoisin. Tämänhetkinen maailman ilmapiiri on sellainen, että tuntuu, että melko vähäeleinen paketointi tuntuu omimmalta. Ihan varmasti aikanaan kun muoti muuttuu runsaampaan ja hörselöisempään suuntaan, menen minäkin siihen mukaan, en nimittäin kuulu ollenkaan niihin ihmisiin jotka väittävät, että tämä on juuri se tyyli, joka heidän elämäänsä on tullut jäädäkseen.

Löysin Aleksanterinkadun joulu-pop-upista (toisesta niistä, tietääkseni niitä oli ainakin kaksi) kivoja luonnonläheisen värimaailman joulutarroja, joita kylvin paketteihin. Käytin nauhana ensinnäkin tällaista leveää paperinauhaa, josta kehitin rusetin / ruusukkeen, jonka kiinnitin tavallisella punaisella paperinarulla.

Yhteen pakettiin ja kahden lahjakortin kuoreen laitoin tuollaista kangasmaista nauhaa, joka ei tunnu niin muoviselta. Eihän tällaisiin paketteihin, jotka on vähän niin kuin jonkun kalakaupan käärepapereita, voi laittaa muovinauhoja, eihän?

Megabileet niin sanotusti perhepiirissä

Vappuaattoa vietettiin taas niin sanotusti perhepiirissä. Niin sanotusti sen vuoksi, että eihän tässä toki ihan oikeasti pelkästään omasta perheestä ollut kyse, mutta meidän naapurusto on siinä määrin yhteisöllismielisesti yhteenhitsautunut, että katson laajasti ymmärrettynä perheeseen kuuluvan kymmenisen lasta ja heidän aikuisensa puolenkymmenestä taloudesta.

Juhlien luonteeseen kuuluu, että porukkaa valuu sisään ja ulos ja vaihtaa paikkaa illan mittaan, ja syöminkejä ja ilonpitoa harjoitetaan monenlaisilla kokoonpanoilla. Joskus sitä tutustuu uusiinkin ihmisiin, kun "perhe" tuo vieraitaan mukanaan, mutta toisaalta tuntuu siltä, että myös vieraat alkavat hiljalleen sulautua suurperheeseen kun muutamat uudet vuodet ja vaput on yhdessä vietetty.

Vappuaaton illallisen söimme ja alkuillan vietimme meidän viereisessä naapuritalossa, jonka interiööreistä näppäsin myös pari kuvaa. Rakastan tämän talon arkkitehtuuria, ja talon emännällä on pistämätön sisustusmaku - vaikka hän omasta mielestään ei ole saanut taloa sisustetuksi vielä juuri ollenkaan.

Ruuat laittoi jälleen kerran lyömätön kaksikko, mieheni ja naapurinisäntä. Meitä on siunattu aviomiehillä, joilla homma hoituu. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta (eikä varmasti viimeinenkään), kun kaksikko toteaa, ettei emännillä ole illalle minkäänlaista pläniä, ja ottavat homman haltuun: suunnittelevat menun, käyvät kaupassa, laittavat ruuan ja kattavat pöydän. Rouvat käyvät sitten aterioimaan.

Tällä kertaa pöydässä oli peruna-avokado-salaattia kera jogurttikastikkeen, uunikasvikset sekä grillattu naudan entrecote. Jälkiruuaksi naapurinemäntä laittoi tiramisukakkua, mutta siinä vaiheessa talo oli jo täynnä muitakin naapureita ja heidän vieraitaan, ja jälkiruuaksi ilmaantui myös valtava vadillinen munkkeja.

Vappu on opiskeluajoista lähtien ollut yksi lempijuhlistani. Lapsena vappua ei juhlittu mitenkään erityisesti, mutta yliopistoaikojen vaput olivat aivan kertakaikkisen ikimuistoisia, varmaankin osaksi siitä johtuen, että heilastelimme ahkerasti teekkarien kanssa. Teekkarit jos ketkä osaavat vapunvieton. Ja niitä vappuja juhlittiin perusteellisesti useampi päivä.

Niistä vuosista lähtien vappu on ollut minulle aivan erityinen juhla - jopa siinä määrin, että jumitin tietyissä traditioissa kiinni kynsin hampain. Viime vuosina olen hellittänyt esimerkiksi vappupäivän piknikistä, ja vapusta on pikkuhiljaa tullut grillikaudenaloitusjuhla ja - no niin "perhepiirin" kotioloissa vietettävä juhla.

Synttärimuistoja Allin Matalasta

Täytin viime syksynä 40 vuotta, ja järjestin noin neljällekymmenelle ystävälleni kemut oululaisessa Allin Matalan juhlatilassa Toppilassa. Allin Matala on aivan suurenmoinen paikka tämän kokoisten ja tyylisten juhlien järjestämiseen - en suoraan sanottuna parempaa tilaa pysty kuvittelemaan.

Panimomiljöön rosoisuus antaa juhlalle romanttisen karheat puitteet, jotka ovat kaukana turhasta söpöstelystä. Täällä on tiiliseinää ja kattoparrua, karskeja pylväitä, lautalattiaa ja laattaa. Pääjuhlatilan lisäksi on keittiö, eteistilat ja tietenkin WC:t. Minusta kaikki tilat olivat siistejä ja mukavasti sisustettuja.

Tila on passeli vaikkapa pienille tai keskikokoisille häille, koska karskinrouheassa ympäristössä voi somistaa ja kattaa loppujen lopuksi ihan millaisella tyylillä tahansa. Parhaiten toimii minusta suhteellisen eleetön, ja kaikkea muovimaisuutta välttävä somistus. Oulun Olutseura piti juuri viime viikonloppuna 25-vuotisjuhlansa samassa paikassa, joten tämä tila kyllä taipuu monenlaisen tilaisuuden näyttämöksi.

Minun nelikymppisissäni tila pystyttiin kalustamaan väljästi niin että ihmiset pystyivät liikkumaan vaivattomasti ja tuoleja ei tarvinut laittaa kovin tiheästi pöytien ääreen. Huomattavasti tiiviimpikin pöytä- ja tuoliryhmittely olisi ollut mahdollinen. Allin Matalassa voi järjestää jopa 80 hengen tilaisuuksia.

Minun suunnittelemani kattaus oli suhteellisen yksinkertainen, mutta olin kuitenkin ostanut joitakin kattauselementtejä ihan tätä juhlaa varten. Värimaailma oli valkoinen, vihreä ja violetti - yksi lempiväriyhdistelmistäni.

Aina kahta ruokailijaa kohden oli yksi Jukka Rintalan suunnitteleman kertakäyttöliinan pätkä poikittain. Kullekin ruokailijalle oli kankainen ruokaliina (pitopalvelusta vuokratut). Ruokaliina oli sidottu silkkinauhalla, johon oli pujotettu origamikurki. Origamilinnuissa oli kussakin yksi itämainen viisaus, joka liittyi vanhenemiseen, ikään, hyvään elämään ja sen sellaisiin sopiviin teemoihin. Neljänkymmenen origamikurjen taitteleminen oli ihanaa puuhaa!

Muutenkin kantava ajatukseni kattaukselle, somistukselle ja ruualle oli itämaisuus. Noutopöydän valikoimassa oli limemarinoituja katkaravunpyrstöjä, kanateriyaki-vartaita, nuudelisalaattia, mangosalaatti, ja pääruokana chili-inkiväärihärkää basmatiriisin kera. Tarjoilut tilasin Juhla-Nekasta, joka olikin loistava pitopalvelu. Juhla-Nekan Riinan kanssa tuntui, että toimimme aivan super-saumattomasti yhteen, ja kaikki sumpliminen onnistui vaivattomasti.

Jälkiruuaksi oli ihania täytekakkuja, jotka naapurinrouvat olivat leiponeet, he kun ovat aivan professionaaleja leipomaan kaikenlaisia mousse- ja hyydykekakkuja. En kovin pidä perinteisistä kermatäytekakuista, ja kun naapurinrouvat leipovat juuri sellaisia kakkuja, joista tykkään, oli kätevää, että sain tilata kakut heiltä.

Olin askarrellut pöytiin myös pienet kansiot, joissa oli pöytäseurueelle kysymyksiä, kuten: Keitä tässä pöydässä istui? Mistä illan aikana juteltiin? Mitä vinkkejä antaisit Tanjalle vanhenemiseen liittyen? Näistä tuotoksista syntyi sympaattinen muistokansio juhlista - sain hulvattoman hauskoja ja viisaita vinkkejä loppuelämääni varten, ja tällä tavalla pääsin vähän osalliseksi kaikkien juhlijoiden keskusteluista, koska itseään ei voi kloonata istumaan jokaiseen pöytään koko illan ajaksi - vaikka se mukavaa olisi ollutkin, kloonit olisivat sitten voineet raportoida minulle.

Kattauksessa halusin panostaa myös astioihin. Olen senlaatuinen nirppanokka, että nyrpistelin Allin Matalan melko matalille "viinilaseille" enkä sitten kelpuuttanut niitä kattaukseen, vaan vuokrasin pitopalvelusta viinilasit ja kuohuviinilasit. Tällaisista yksityiskohdista tulee minulle hyvä mieli ja todellinen juhlantuntu, ja kovin suurista rahasummista ei ole kuitenkaan kyse.

Opin jo aikoinaan häitäni järjestäessä, että juhlia suunnitellessa ei ole oikea aika säästää, ennemminkin harmittamaan jää se, jos ei ole panostanut kunnolla, vaan alkaa pihistellä yksityiskohdissa. Kun kerta juhlitaan, juhlitaan tyylillä. Laskut tulevat maksetuksi sitten aikanaan.

Olin tilannut juhliin kaksi kukka-asetelmaa, yhden pienemmän lahjapöytää koristamaan ja suuremman noutopöytään. Tykkäsin näistä asetelmista valtavasti, ja ne olikin niin laadukkaasti tehty, että kestivät meillä kotona vielä viikkokausia juhlien jälkeen.

Suosittelen lämpimästi pippaloiden pystyyn pistämistä aina kun se vain on mahdollista. Olin itse jo aikaa sitten päättänyt, että nelikymppisiäni juhlitaan isosti, ja sen päätöksen pidin. Juhlien järjestäminen jo itsessään oli todella mukavaa, ja kun vielä kaikki onnistui suunnitelmien mukaan, ja vieraatkin viihtyivät, voin olla tyytyväinen.

Juhlien jälkeen oli jonkun aikaa todella tyhjä olo. Nyt kun synttäreistäni on kulunut jo puoli vuotta, tuntui taas hauskalta palata näihin kuviin.

Varsinaisesta bileporukasta en viitsi blogiin laittaa kuvia, pidettäköön ne pienemmän piirin levityksessä, vaikka hulvaton tunnelma toki niistä kuvista välittyisi paremmin. Puheita pidettiin, leikkejä leikittiin, tanssittiin, laulettiin SingStaria. Viiniä ja olutta kului uskomattomat määrät - onneksi en ottanut pitopalvelun vinkkejä juomien määrien arvioimisesta vakavasti vaan varasin juomamäärät luottaen siihen, että tunnen ystäväpiirini...

Itse hymyilen kaikissa minusta otetuissa kuvissa ääliömäisen tyytyväisen näköisenä - parasta säästää blogosfääri siltä näkymältä!

Rapukestit muistoissamme

Niin se vaan kesä alkaa olla auttamattomasti ohi - murhe, suru, kyynel! Nyt on juuri oikea hetki katsoa viime kesän kuvia ja tunnelmoida vielä hetki niiden äärellä ennen kuin siirretään fokus kertakaikkisen lopullisesti tulevaan eli joulutouhottamiseen.

Itse olen laittanut kutimillani jo joululahjoja alulle, muun muassa virkistänyt pitkästä aikaa sukankutomistaitoja. Niistä kuitenkin tuonnempana, sillä nyt on luvassa pieni katsaus kesään, nimittäin heinä-elokuun vaihteessa meillä järjestettyihin rapukutsuihin.

Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että jokaiselle ruokailijalle varataan tietyt tykötarpeet: Snapsilasi kuuluu ehdottomasti asiaan ja jotenkin sitä toivoo, että kaikilla olisi sen verran seikkailumieltä, että vähintään sen yhden snapsin kykenee kulauttamaan. Tilli on rapujen ehdoton seuralainen, mutta on myös meitä, jotka emme erityisesti tillin mausta välitä, joten meillä tilli tarjoiltiin erillisistä pikkukulhoista. Jokaiselle varataan myös kulhollinen sitruunalla raikastettua vettä käsien huuhtomiseen. Servettejä pitää olla vino pino, koska rapujen syöminen on sottaista (mutta hauskaa) käsityötä.

Meidän tapauksessa kattaus oli pelkistetty. Tuntuu, että rapukesteillä tykötarvetta on niin valtavasti että vielä erikseen koristeleminen tukkisi pöytätilan ihan kokonaan. Toki edelleen pidän mielessä sitä ideaa rapuaiheisesti kirjotuista ruokaliinoista... Suuret metallikulhot tulevat tarpeeseen siinä vaiheessa kun perkuujätettä pitää saada lautaselta siirretyksi pois.

 

 

Meillä tarjoiltiin alkuruuaksi chili-bataattikeittoa - ja se koristeeksi tarkoitettu pistaasimurska tietysti unohtui! Muuten varattiin rapuja ja paahtoleipää niin paljon, että kaikille riitti mahan täydeltä. Lisäksi mieheni oli tehnyt paahtoleipiä varten maustevoin.

 

Ja tässä niitä ihanuuksia sitten on:

Kun on tarpeeksi sinnikkäästi väkertänyt ja käsityötä tehnyt, on vihdoin ansainnut palkintonsa, sen täydellisen rapuleivän!