Il saccone portaiden alla - bella bella!

Portaiden alusta on ollut iso murheenkryyni meidän kodissa. Inhoan epämääräistä romua kerääviä nurkkia, ja tämä on juuri sellainen, vieläpä melko näkyvä paikka, vaikka onkin "nurkka".

Ei ole mukavaa, kun taloon sisään tuleva - olipa vieras tai omaa väkeä - kohtaa ensimmäisenä näkymänä pölyttyneet tavararöykkiöt.

Olen nyt kuitenkin saanut tämän paikan kutakuinkin hallintaan, ja yleisvaikutelma on suhteellisen siisti, vaikka portaiden alla on edelleen säilytyspaikka monelle tavaralle. Siellä on:

• kierrätyslehtikeräys
• kenkäkaappi
• seinälle ripustetut korit, joissa säilytetään pientä tilbehööriä, joka on menossa johonkin suuntaan, sekä aurinkolaseja ja kenkienhoitovälineitä
• kaksi suurta lankakerää koristeena ja kun eivät muualta ole parempaa paikkaa löytäneet
• pieni trampoliini
• yhdet monot ja yhdet luistimet (nämä pitää kyllä kesän ajaksi siivota jonnekin muualle)
• lisäksi uutena säilytyskalusteena Pinosta ostettu suuri "paperipussi", joka ei ole tavallinen paperipussi, vaan jonkunlainen selluloosasta valmistettu säkki, jonka voi jopa pestä vedellä, ja pussin sisällä ulkoilu- ja urheiluvälineitä

"Paperipussi" on italialaisen Essent'ialin. Merkin webbisivuilta löytyy valtava valikoima erilaisia pusseja ja säkkejä, ei pelkästään tätä Pinon myymää mallia, sekä muita sisustustuotteita. Jälleenmyyjistä en löytänyt mainintaa. Italialaisten merkkien webbisivut ovat usein käytettävyydeltään ja informaatioarvoltaan köyhiä, kauniita kylläkin.

 

 

(Kaksi viimeistä kuvaa valmistajan sivuilta.)

Tuossa "paperipussissa" (tämä on aina laitettava lainausmerkkeihin, koska paperipussi se ei ole) on ihana mattapinta. Säkki on hassun rouhean näköinen portaiden alla - aika näyttää onko vähän liiankin rouhea eli alkaako se ajan myötä tuntua ihan vaan epämääräiseltä jätesäkiltä.

Siinä tapauksessa sille pitää keksiä uusi paikka. Tulee heti mieleen, että pussi olisi hieno esimerkiksi jättimäisen kukkaruukun suojana, jos vaikka pientä puuta haluaisi kasvattaa ruukussa. Myös lelukorina se toimisi - ehkä kaadankin meidän kaikki legot sinne...

Mixrack, verhoja ja kameratestausta

Oih ja voih, Samsung NX1000 -kamerani objektiivissa oli jotain poissa paikoiltaan, ja vein kameran huoltoon viime viikolla. Sen jälkeen olen kärvistellyt ilman kameraa tähän päivään asti, mutta tänään sain naapurista lainaan ja testaukseen Canon EOS 1100D -kameran kera Canon EF-S 18-55 mm objektiivin.

Siitä huolimatta, että olen ajautunut tekemään työurani korkean teknologian firmassa ja vieläpä sen tietohallinto-osastolla (IT:tä insinööreille, halleluja...), en todellakaan ole mikään teknologiafriikki. Yritän välttää teknisten vempeleiden kanssa pelailua viimeiseen asti.

Mutta kameroihin suhtaudun lempeydellä ja äidillisellä päättäväisyydellä.

Canon EOS 1100D:stä löysin hetkosen vimputtelun jälkeen ne toiminnot ja säädöt, joita osaan järjestelmäkamerassa ylipäätään käyttää. Minulla oli apuna vain pikaopas, mutta sepä ei manuaalisista säädöistä kertonut mitään. Kyllä minä tuon kanssa osaisin olla, vaikka jumalaisen intuitiivisella käyttöliittymällä ja ihanilla pikkuohjelmilla (esim. miniatyyri) varustettua samsungiani on edelleen ikävä. Minulla on harkinnassa ostaa jokin Canon EOS -perheen edistyneempi jäsen, esimerkiksi D70, tuohon Samsungin rinnalle. Tosin aion ennen ostopäätöstä käydä hiplaamassa myös Nikonin vastaavan hintaluokan digijärkkärit läpi.

Tulipas pitkä alustus - joka tapauksessa nyt on niin, että uuden Mixrack-lehtitelineemme kuvat on otettu naapurinrouvan canonilla.

L-kokoinen Mixrack on varsinainen tilaihme. Vaikka sanomalehti ei mahdukaan siihen kaksinkerroin taiteltuna, kuten aiempaan lehtikoriimme, tähän sulloutuu lehtimassaa valtavat määrät. Jostain syystä Mixrack näyttää siistimmältä kuin aiempi kangaskori, vaikka voisi kuvitella, että vaikutelma olisi epäsiisti, koska kaikki lehdet ovat näkyvissä. Ehkä siisteyden vaikutelman tuo napakka rautakehikko.

Portaiden alusta tuli tosiaan jotenkin siistimmän näköiseksi, vaikka vieläkään ei voi kameralla osoittaa vasemmalle päin tästä kuvasta ennen kuin olen saanut sieltä tavaraa myydyksi / löytänyt niille omat säilytyspaikat / heittänyt niillä vesilintua. Erittäin vähällä käytöllä ollut pikkutrampoliini tai jumppapallo, anyone? Sellaisia löytyy meidän portaiden alta.

Niin että mitä niistä verhoista, jotka otsikossa mainittiin? No sitä vaan, että tämän päivän pääasiallinen sisustusoperaatio oli verhoihin liittyvä. Sain vihdoin valmiiksi ikuisuusprojektini, eli työhuoneen verhot - tai siis sain kolmannen verhon ommelluksi, silitys ja ripustus ovat vielä tekemättä.

Toinen verhokohteeni oli ruokailutila. Minimalismin hengessä päätin olla ostamatta ruokailutilaan uusia verhoja, vaikka kovasti mieli teki, koska saan pian pöydälle uudet tabletit ja oven eteen uuden kynnysmaton, Chilewich-tilaukseni on nimittäin saapunut. Löysin ihan omasta kaapista vanhat verhot, jotka sopivat varmasti uusiin Chilewich-kamppeisiin vallan mukavasti, mutta olivat liian lyhyet ja vaativat siis pidennysoperaation. Ei ollut iso homma, mutta olen erittäin ylpeä itsestäni kun sen tein, tällaiset jäävät minulla nimittäin helposti roikkumaan.

Tänään on siis päivä hurahtanut nopeasti ja erittäin mukavasti kamera-asioita pohdiskellen, naapurin kameraa testaillen sekä verhoja ommellen. Ei pöllömpi päivä, sanokaa minun sanoneen.

Henkareita lisää kiitos

Siivosin tässä taannoin eteisen takkikaapin(kin) ja heittelin sieltä mäkeen turhat takit roikottamasta. Nyt siellä on tilaa, mutta liian vähän henkareita, edelleen, vaikka takkimäärä väheni.

Pikaisen surffailun tuloksena päättelin, että aikoinaan Formwerkistä ostamaamme henkarimallia ei enää mistään löydy, joten nykyisten roikottimien kavereiksi pitää valita jokin muu malli. Ja kun ajatusta tässä vien pidemmälle, voipi käydä niin, että Formwerkin kapistukset päätyvät yläkertaan makuuhuoneeseen, missä minulla on vaatteita esillä Hayn Loop-naulakossa. Kun on kerran esillä, olisi hyvä olla nätit henkarit, tuumaan ma.

Mutta asiaan - ne eteisen henkarit. Architonic-sivuston kautta minulle avautui aivan valtava maailma design-henkareita ennen kuin ehdin edes luottokauppaani AmbienteDirectiin kurkistaa.

Tässäpä seitsemän kärki löytämiäni vaihtoehtoja.

Schönbuchin malli 0102 on musta ja tyylikäs. Neljän kappaleen setti maksaa merkin omassa nettikaupassa Saksassa 80 €.

(Kuva: Schönbuch Shop)

Rexite-merkkinen Gru on minun mieleen, varsinkin nuo läpinäkyvät ja punaiset, mikseivät mustatkin. Tämä on minulle ennestään tuntematon merkki, enkä tiedä, mistä näitä voisi tilata enkä näin ollen tiedä hintaakaan.

(Kuva: Rexite)

Toinen uusi merkkituttavuus on Cascando, käykääpä ihailemassa heidän henkarivalikoimaansa - taivaallisen kauniita! Nappasin suosikkilistalle kolme mallia. Ensimmäinen on Chrome, joka on erittäin samannäköinen kuin ne meidän nykyiset Formwerkin henkarit.

 

Toinen on Round 20A, jossa ultra-moderni muotokieli. Meneekö virtaviivaisuudessaan jo vähän överiksi? Ja miksi ihmeessä tämän nimi on Round, kun tämä on pelkkää kulmaa koko tuote?

 

 

Kolmas on Pole, jossa on aivan herkkuvärivaihtoehdot. Pole-henkareilla saisi kaappiin hienon värikimaran, harmi vaan, että juuri tuo väriskaala ei meidän alakertaan passaa, ennemminkin nuo Grut, punaiset, mustat ja kirkkaat sopisivat meille alakertaan. Jos siis sellaista värikimaraa tavoittelisi. Polen siniset ja lilat taas sopisivat makuuhuoneeseen ihan just täsmälleen.

 

(Kuvat: Cascando)

Lähin kauppa, joka myy Cascandon tuotteita on näemmä Kööpenhaminassa enkä löytänyt verkkokauppojakaan pikaisella etsinnällä. Sen sijaan Münchenistä, jonne olen menossa ensi viikolla työmatkalle, löytyy yli 20 liikettä, joissa myydään Cascandoa. Pääasiassa nämä ovat toimistokalusteliikkeitä, joista ei koskaan tiedä, ovatko ne todellisia sisustuskauppoja, joista voi ostaa pientavaraa vai ennemminkin isoja yleisten tilojen sisustukseen erikoistuneita suunnittelutoimistoja. Sehän selviäisi soittelemalla tai sähköpostia lähettelemällä, mutta en taida jaksaa vaivautua.

Ja sitten on Magisilta Hercules, jota en kyllä Magisin sivuilta löytänyt, mutta ehkä heillä on vain uusin mallisto siellä esittelyssä. Hercules on ihan superretron näköinen, ja itse asiassa tulee mieleen, että tämäntyyppisiä saattaisi löytyä kirpputoreilta ihan pikkurahalla, joten en ole varma olisinko valmis tähän investoimaan. AmbienteDirect myy Magisia, Herculeksen hinta on 25 € / kpl. Näyttäisi olevan valikoimassa oranssina ja valkoisena.

(Kuva: Architonic)

Ja tässä vielä suomalaisen Innon Next, joka menee myös selkeesti suosikkeihin. Innon tuotteita, joista minulle tunnetuin on Oka-naulakko eri muodoissaan, myy Finnish Design Shop, mutta ei siellä ollut näitä eikä muitakaan Innon henkareita.

Ihmetyttää, ettei Kartellilla ole henkareita valikoimassaan, ei ainakaan ole tullut vastaan.

Ja toinen asia, joka ihmetyttää on, että melkoiseksi metsästykseksi menee, jos haluaa itselleen nätit henkarit. Hayn Wire-henkareita on kyllä joka paikassa tyrkyllä, mutta se on minusta samannäköinen kuin pesuloiden ilmaisrimpulat, että niitä ei meille kyllä ainakaan tule!

Käsityöt sisustuksessa, osa I

Tuumasin, että aloitan tällaisen sarjan, jonka aiheena on se, miten käsityöharrastus näkyy sisustuksessa. Ja tässä vaiheessa lukija nostaa kulmakarvojaan ja ihmettelee, miksi ihmeessä joku haluaisi kuvata sitä, miten keskeneräinen neule lojuu sohvalla ja lankakerä on kierinyt sohvan alle, ja työpöydän kulmalla on kasa roskiin menossa olevia langanpätkiä, ja sitä miten pieniä ompelutarvikkeita säilötään viikko- ja kuukausitolkulla TV-tasolla siinä ensimmäisenä käteen sattuneessa muovisessa pakastepurkissa. Elävöittääkö se kenenkään mieltä katsella sellaisia kuvia? Juu ei. Aionkin dissata nämä näkökulmat ja keskittyä siihen, miten käsityöt voivat olla kotona esillä jotenkin kauniisti, tai ainakin vähemmän häiritsevästi.

(Mutta vannomatta paras, saatan tehdä myös sellaisen Näin pilaat muuten kauniin kotisi keskeneräisillä käsitöillä -postauksen.)

Meidän eteisessä - heti kun on päässyt siitä tuulikaapista, jonka kiroan alimpaan helvettiin ja jota ei koskaan olisi pitänyt tähän taloon piirtää - tulijan toivottavat tervetulleeksi tällaiset muhkeat lankapallot:

 



En muista mitä lankaa nuo ovat, mutta Snurresta ne ostin ja kiikutin kotiin Ouluun. Siitä asti, eli tähän mennessä noin puoli vuotta, ne ovat olleet tuossa. Ja koko sinä aikana tuo toinen kori ei ole päässyt seinälle asti, lähinnä siitä syystä, että miehelläni ja minulla on erimielisyys siitä, mille kohdalle se tuossa seinällä ruuvaillaan kiinni. Koreissa säilytämme aurinkolaseja, kengännauhoja ynnä muuta sellaista eteistavaraa. Korien merkitys on nykyään pienempi, koska tuon kuvassa näkyvän kenkäkaapin ylin laatikko on ihan tavallinen laatikko, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma alueensa. Sinne saa piiloon kaikki pienet tärkeät kapineet, joita eteisessä pyörii.

En minä näitä palloja kyllä sisustuselementeiksi ostanut, vaan tarkoitus oli (on) virkata niistä kylpyhuoneen matto. Mutta kun ovat niin kotiutuneet tuohon eteiseen, niin hätäkös tässä.