Anne te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjä on sujuvan elämän Niksi-Pirkka #lukupiiri

Paikka kaikelle -ryhmässä Facebookissa aloitettiin helmikuussa lukupiiri, jossa luetaan järjestämisoppaita ja keskustellaan niistä. Aion osallistua lukupiiriin, ja lukea listalla olevat kirjat, myös ne, jotka jo kertaalleen olen lukenut. Ensimmäinen kirja on Anne te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjä, jonka luulin jo kertaalleen lukeneeni, mutta joka olikin jäänyt minulta kesken. Aloitin alusta uudelleen.

Varoituksen sana koko lukupiirihommasta: Tällainen järjestämisaiheiden rakastaja suhtautuu myönteisesti kaikkiin tämän aihealueen kirjoihin. Järjestämisen ja uudenlaisen tavarasuhteen opettelun merkitystä en kyseenalaista. Joku, jonka mielestä kodin järjestyksessä pitäminen on pinnallista tai hassua marttailua, saattaa kokea järjestämisoppaat turhanpäiväisenä, minä en.

Sympaattinen aloittajan opas kurinalaisuuden voimaan uskovalle

Kaaoksen kesyttäjä on helppolukuinen, sympaattinen ja erittäin kauniisti taitettu kirja, jota voi suositella ihan ensimmäiseksi tutustumiseksi tavaroiden karsimisen aihepiiriin. En ehkä itse ole täsmälleen kohderyhmää (enää), koska kirjan alkupuolen tavaroihin keskittyvä osuus tarjoaa minulle ikävän vähän samastumiskohtia. En kykene enää inspiroitumaan ihan perusohjeista kun oman kodin tavaravirrat on jo aikaa sitten pääsääntöisesti kesytetty, ja minulle on jo ehtinyt muodostua hyvin vahva mielipide siitä mikä toimii meillä ja mikä ei.

Tuntuu että pitää ihan puolustella sitä että löydän Kaaoksen kesyttäjästä jonkin verran kritisoitavaa. Suosittelen sitä silti lämpimästi! Jokainen löytäköön oman tiensä!

Te Velde-Luoman suhtautuminen elämänmuutoksiin on hyvin perinteinen: vaaditaan vain sisäinen motivaatio ja itsekuria. Olen itse paljon pohtinut kurinalaisuuden, itsekurin ja rationaalisuuteen pohjautuvan päätöksenteon merkitystä elämässäni, ja olen hiljalleen menettämässä uskoni kurinalaisuuteen hyvänä elämänhallinnan periaatteena. Kirjassa tavarakuormia verrataan ylipainoon ja annetaan ymmärtää, että kumpaankin pätee sama mekanismi: kun tajuat mikä on elämässä tärkeää ja otat itseäsi niskasta kiinni, pienin askelin pääset kohti normaalipainoa/roinatonta kotia. Nykyään tiedetään että itsekuri ei pitkälle riitä, vaan että ihmisen psykologiset, jopa ihmiskehon fyysiset ja kemialliset prosessit ovat paljon monimutkaisempia ja voimakkaampia kuin itsekuri.

Ylipäätään kirjan alkupuolen esimerkit kiireisestä elämästä eivät puhuttele minua koska olen jo aikaa sitten siivonnut elämästäni asiat joita tekisin vain siksi että se on trendikästä tai koska "niin kuuluu tehdä". Toisaalta mainitaan pyörällä töihin ajaminen esimerkkinä hyvistä asioista kun taas itse näkisin sen täydellisenä aikasyöppönä. Turhina velvollisuuksina nostetaan esimerkeiksi asioita jotka itse koen elämässä kaikkein tärkeimpänä, kuten tuttavien tapaaminen. Selvästikin Anne on hyvin hyvin erilainen ihminen kuin minä! Samoja periaatteita voi tietenkin soveltaa omaan elämään mutta hankalaa se tunnetasolla on kun oma ensireaktio on moneen ohjeeseen: ”Mutta eihän se noin mene!”

Sujuvan elämän Niksi-Pirkka

Kaaoksen kesyttäjän "perusmetodi tavarakaaoksen kesyttämiseksi" (s. 47) jää yllättävän löysäksi. Karsimisen periaatteita ei ole muotoiltu kovin ytimekkäästi: ”mikä on tarpeellista, inspiroivaa, kaunista...”. Jo lauseessa käytetyt kolme pistettä ovat paljastavia: selkeää reseptiä ei anneta, ja tällä periaatteella ei välttämättä tarvitse luopua yhtään mistään.

Verrattuna Konmariin (joka on lukupiirilistalla seuraavana), tämä onkin Kaaoksen kesyttäjän suurin heikkous: metodia ei ole loppuun asti yksinkertaistettu ja tuotteistettu. Toisaalta, hieman löyhempänä monenlaisten erilaisten toimintatapojen luettelona Kaaoksen kesyttäjä puhuttelee sellaista lukijaa, joka etsii vinkkejä sujuvampaan arkeen mutta ei halua tehdä täyskäännöstä elämässään. Siinä missä Konmari on uskonlahko, Kaaoksen kesyttäjä on sujuvan elämän Niksi-Pirkka.

Tavaroidenseulontatekniikka (s. 55) sen sijaan on hyvin suoraviivainen, ja kirjassa kivasti kuvilla havainnollistettu. Jos minun pitäisi valita Konmari-metodin ja tämän välillä, suosittelisin tätä koska te Velde-Luoman neljän laatikon tekniikka on armollisempi, arkielämän keskellä toimivampi, vähemmän disruptiivinen kuin Konmarin tapa, jossa kaikki saman kategorian esineet haetaan kaikista kaapeista kerralla ulos.

Neljä eri laatikkoa seulontavaiheeseen. Kuva kirjasta Kaaoksen kesyttäjä.

Hupsis - digitalisaatio tapahtui!

Kaaoksen kesyttäjä ei tyydy neuvomaan materian raivaamisessa ja järjestelyssä vaan käsittelee myös paperien arkistointia, elektronisessa muodossa olevan datan, kuten sähköpostien järjestämistä, ja vieläpä ajankäyttöäkin. Tämä monipuolisuus on sekä sen vahvuus että heikkous. Näin montaa aluetta on mahdotonta käsitellä perinpohjaisesti yhdessä kirjassa, ja moni luku on pelkkää vinkkiluetteloa ilman syvempää pohdintaa. Toisaalta monipuolisuus tekee Kaaoksen kesyttäjästä jotain enemmän kuin tavaroidenkarsimisoppaan.

Lukiessani hämmästelin, millaisen aimoharppauksen digitalisaatio on ottanut siinä vajaassa kymmenessä vuodessa joka on kulunut kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemisen jälkeen! Kaaoksen kesyttäjän vinkit papereiden säilyttämiseen ovat auttamattomasti vanhentuneet. Kuka vielä käsittelee tiliotteita tai suurinta osaa laskuistakaan paperisina? Miksi tuloja ja menoja pitäisi kategorisoida paperilla ja mapeissa kun pankin mobiiliappsi tekee sen automaattisesti? Jos sinun pankkisi appsi ei sitä tee, vaihda DanskeBankiin. Suosittelen hyppäämään kirjan sivut 82-85 kokonaan yli. Älä hyvä ihminen noudata ainakaan sitä neuvoa, että jokaisen vuoden rahaliikenteelle pitäisi olla oma mappinsa! Käytä aikasi hyödyllisemmin esimerkiksi kissavideoita YouTubesta katsellen!

Sähköpostin käsittelyyn annetut vinkit eivät myöskään nykypäivän tietotyöläiselle päde. Monissa nykypäivän työtehtävissä sähköposti on keskeinen työväline eikä ole kertakaikkiaan mahdollista tehdä työtään tehokkaasti niin että katsoisi sähköpostinsa vain kerran päivässä. Muina aikoina siis työt seisoisivat? Kaipaisin itse epätoivoisesti ratkaisua sähköpostitulvaongelmaan, mutta tähän mennessä en ole kohdannut vielä yhden yhtä aidosti toimivaa metodia omaan tilanteeseeni. (Sivumennen sanottuna uskon, että minun perusongelmani on liian suuri työn määrä, ja sähköpostin hallitsemattomuus on tästä vain oire. Mutta se on toisen pohdinnan aihe.)

Pistä korvan taakse Eisenhowerin ajatteluun perustuva ajankäytön nelikenttä

Ajankäytön hallinnan asiat ovat tässä elämänvaiheessa minulle kirjan parasta antia ja päätinkin Kaaoksen kesyttäjää lukiessa hankkia käsiini lisää ajankäyttökirjallisuutta. 

Eisenhowerin ajattelusta inspiraationsa saanut ajankäytön nelikenttä (s. 102) on oivaltava ja alkaa varmasti elää mielessäni omaa elämäänsä. Tähän paneutumista suosittelen lämpimästi, ja aion itsekin syvälukea tämän luvun kirjasta vielä uudelleen.

Hieman kritisoin sitä näkemystä että suunnittelematon haahuilu, ”epämääräinen ajankulu”, olisi ainakaan yksinomaan huono asia. Juuri epämääräinen joutilas aika, sohvalla istuskelu, kaukaisuuteen tuijottelu tai sattumanvaraisuuteen perustuva nettisurffailu tekee sielulle erityisen hyvää. Rajansa lorvailullakin mutta ei kaiken tekemisen tarvitse olla pelkästään joko tärkeää ja pakollista tai poikkeuksellisen inspiroivaa.




Ajankäytön laatulohkot. Kuva kirjasta Kaaoksen kesyttäjä.

Koostin vielä itselleni muistiin Kaaoksen kesyttäjän parhaat vinkit ja oivallukset:

• Älä ryhdy työhön jos olet uupunut tai masentunut. Raivaaminen vaatii päätöksentekokykyä, joka puolestaan vaatii virkeyttä. 
• Tarkastele tavaroitasi kuin vieraan silmin ja kyseenalaista niiden läsnäolo-oikeus. 
• Minkä tahansa tekemisen suunnittelussa on tiedostettava siivoamisen rooli. Mitä enemmän tekemisen tykötarpeita, sen enemmän tarvitaan aikaa niiden paikalleen palauttamiseen. 
• Vaikeasti rei’itettävät (arkistoitavat paperitavarat) voi laittaa muovitaskuun, jossa on tukena A4-kokoinen pahvi. (Tässä siis nimenomaan tämä pahvi on se uusi juttu!)
• Ajastaminen: Tee järjestelyä, arkistointia tai muuta puuhaa 10 minuuttia tai puoli tuntia kerrallaan. Et uuvu ja jaksat aloittaa uudelleenkin.
• Pitkästymisen jääminen historiaan: Internetin keksimisen jälkeen ei tekemisestä ole ollut pulaa. 

Lue myös mitä Paikka kaikelle -blogin Ilana Aalto sanoo Kaaoksen kesyttäjästä!

Maaliskuussa meidän kotiin pesiytynyt tavara

Facebookin Paikka kaikelle -ryhmässä oli helmikuulle haaste kirjata ylös kaikki kotiin tuleva tavara. Kaikki kotiin tuleva viittaa kaikkiin ostoksiin, lahjoihin, kylkiäisiin, postin kautta tulevaan tai millä tahansa muulla tavalla kotiin päätyvään tavaraan, joka myös jää sinne, ainakin toistaiseksi.

Pois laskuista jätetään ruoka ja nopeasti kuluvat päivittäistarvikkeet kuten wc-paperi sekä sellainen tavara joka lähtee ulos yhtä nopeasti kuin on sisäänkin tullut, vaikkapa mainokset, jotka menevät postilaatikosta pikavilkaisun jälkeen paperinkeräyspinoon.

En ehtinyt helmikuun haasteeseen mukaan, ja helmikuu olisi tämän haasteen kannalta muutenkin ollut epäedustava kuukausi koska siihen mahtui yli kaksi viikkoa lomailua. Parasta on kirjata ihan normaalin kuukauden tavaravirrat. Päätin aloittaa kirjaamisen maaliskuun alusta.

Nyt on maaliskuu lopussa, ja melko hyvin olen muistanut laittaa ylös meidän tavaravirrat. Varmasti jotain on unohtunutkin.

Sivumennen sanottuna maaliskuun aikana meiltä on myös lähtenyt aika paljon tavaraa, mutta tässä haasteessa ei ollut tarkoitus laskea tavaroiden nettomäärää (hankitut minus lähteneet) vaan pelkästään sisään tulevat. Ainoastaan siinä tapauksessa olen miinustellut, jos tavara on tullut maaliskuussa ja lähtenyt maaliskuussa. Silloin se on maaliskuun osalta epärelevantti koska ennen maaliskuuta sitä ei ollut eikä sitä ole myöskään maaliskuun jälkeen.

Koska tulimme kuun ensimmäisenä päivänä lomamatkalta, ja tavallaan kotiin pölähti silloin jonkun verran uusia tavaroita, jotka kuitenkin oli hankittu jo helmikuun puolella, päätin laskea vain 1.3. alkaen hankitut tavarat. Näin ollen mukaan tulivat Phuketin lentokentän ostokset sekä lentokoneesta ilmaiseksi mukaan saatu kuulokekotelo mutta ei muuta Thaimaasta ostettua.

Tässä meidän lista:

- Kaksi huivia Phuketin lentokentältä (ostin kylläkin neljä, mutta kaksi niistä meni jo kuukauden aikana eteenpäin tuliaisina joten en laske niitä)
- Kotelo kuulokkeille, ilmainen lentokoneesta (sain sen kyllä jo menomatkalla, mutta aikomukseni oli jättää se koneeseen, mutta tein tietoisen päätöksen ottaa se mukaan)
- Glorian koti -lehti
- Aku Ankka -lehtiä ilmeisesti 4 kpl (vai keskeytettiinkö tilaus juuri tässä, en ole ihan varma...?)
- Vatsatautilääkkeitä, jotka eivät tulleet saman tien kokonaan käytetyiksi ja jäivät näin ollen lääkelaatikkoon: Imodium-pakkaus, maitohappobakteeripurkki, kaksi pakkausta nesteytysjuomia
- Postissa tulleita kodin arkistoon jääviä papereita: e-resepti, paperiresepti, metsäkeskuksen rahoitusselvitys, laskuja arviolta 7 kpl, lääkärikäyntikuitteja ja muita lippulappuja vakuutusyhtiön korvaushakemuksia varten arviolta 10 paperia, lapsen kouluaine
- Voidenäyte mainoslehden välistä
- Kymmenkunta muovipussia
- Pari paperipussia
- Kotiliesi-lehti
- Kattila (uuteen kotiin muuton myötä jouduimme hankkiutumaan lähes kaikista vanhoista kattiloista eroon koska induktioliesi, ja nyt on pikkuhiljaa paikattu puutteita)
- Tulppaanikimppu
- Jakku
- Mekko
- 2 vyötä
- Pussukka meikkisiveltimille
- 2 koruaskarteluosaa
- Piirustus/askartelusetti
- Ehkä vajaa 10 kpl esitteitä kädentaitomessuilta ja golf-messuilta
- 2 pkt golf-palloja
- Golf-hansikas
- 1 tii (mainoskpl messuilta, eipä näitä yleensä yksittäin hankita)
- Reseptilehti, ilmainen, kauppareissulta
- Takkavälinesetti
- 2 kpl wc-harjatelineitä Formwerkistä (edelleen sisustetaan uutta kotia...)
- WC-paperiteline Formwerkistä
- Pussi taimimultaa
- Pussi kukkamultaa
- Narsisseja, persilja, rungollinen rosmariini, pari muuta pientä kasvia pääsiäisistutuksiin, kolme pelargonin minitainta
- Kaksi pussia kasvinsiemeniä
- Muovirasia, periaatteessa kertakäyttöinen, mutta otin kylvöjäni varten sen talteen ja käyttöön
- Kaksi HSL:n matkakorttia, yksi minulle, yksi lapselle
- Golf-housut
- Kaksi golf-paitaa
- Golf-liivi
- Golf-lippis
- Retkipöytä ja neljä jakkaraa
- Mekko (en kyennyt vastustamaan tarjousta)
- Kymmenkunta vaatetta äidiltä kirpparilla myytäväksi, tarkoitus päästä niistä eroon parin viikon sisällä, mutta saapa nähdä miten käy...

Jos tästä vetää pieniä tilastollisia johtopäätöksiä, niin taloon tuli tavalla tai toisella kuun aikana 111 uutta tavaraa (riippuu toki vähän siitä miten esimerkiksi paketillinen golf-palloja lasketaan, minä laskin sen yhtenä, sen sijaan neljän ruukun narsissipakkauksen laskin neljäksi tavaraksi).

Näistä hämmästyttävät 22 kpl oli vaatteita! Tähän tosin vaikuttavat nuo kymmenisen äitini vanhaa vaatetta, jotka minun nyt kuitenkin on laskettava, koska ei ole mitään varmuutta että pääsen niistä heti eroon.

Lehtiä ja muuta paperitavaraa tuli kappaleissa laskettuna 41 - ja itse asiassa veikkaan että tämä luku on suurempi, koska ihan kaiken paperin perässä en pysynyt kuukauden aikana.

Sisustus- ja kodintavaraa tuli 27 yksikön verran, ja tähän vaikuttaa toki vahvasti meidän tilanne, kun uudessa kodissamme on vielä keskeneräisyyksiä. Kodinhoitohuoneen kaapinovien kahvat asennettiin muuten maaliskuun aikana, mutta niitä en laittanut tähän listalle, koska en koe, että ne olisivat ovista erillisiä esineitä, ja ovet meillä oli kaapeissa jo.

Kosmetiikkaa en uskomatonta kyllä ostanut itselleni enkä perheelle koko kuukauden aikana - jäin kyllä epäilemään onko jotain jäänyt huomioimatta. Vain meikkisivellinsetti menee kauneudenhoitokategoriaan.

Jotta muita johtopäätöksiä pystyisi vetämään, täytyisi tällaista kirjanpitoa pitää pidempään. Tämän kuukauden kokemuksen perusteella sanon kuitenkin, että aikamoista sitoutumista tavaroiden vahtaaminen ja laskeminen vaatii. Perheenjäsenetkin pitää valmentaa mukaan, koska heidän mukanaan kotiin kantautuu kaikenlaista vaivihkaa.

En taida jaksaa toista kuukautta ainakaan heti perään.

Turha blogitauko ja asiaa pussien invaasiosta

Minä täällä taas hei! Blogi on ollut täysin suunnittelemattomalla ja perusteettomalla tauolla, joten ilman sen kummempia selityksiä eipä muuta kuin asiaan!

Paljon, hyvin paljon ja erittäin innokkaasti olen jatkanut seikkailujani tavaroiden karsimisen ja kodin siistimisen filosofioiden ja käytäntöjen maailmassa. Luen parhaillaan Marie Kondon siivoushörhöilykirjaa, ja palaan siihen varmasti aikanaan, mutta käytännön tasolla suurinta iloa on tuottanut kulttuurihistorian tutkija Ilana Aallon Paikka kaikelle -blogi ja erityisesti blogin ympärille kasvanut Facebook-yhteisö, jonka keskusteluihin osallistun nykyään lähes päivittäin.

Paikka kaikelle -ryhmässä keskustellaan sellaisista aiheista kuin vaatteiden viikkaaminen, lasten rikkinäisistä leluista eroon hankkiutuminen, mikä on sopiva määrä sukkia tai mekkoja yhdelle ihmiselle tai matkustaminen kera keveiden matkatavaroiden.

Eilen minua askarrutti suhteeni muovi- ja paperipusseihin.

Kauniiden paperikassien varannot.

Montako hyllyä on järjellinen määrä käyttää pussien, siis käytännössä roskien säilyttämiseen tarvittavien esineiden, säilyttämiseen? Mitä jos kiintyy kauniisiin paperikasseihin - mikä on järkevä määrä säilyttää niitä? Entä jos käyttää kauppareissuilla aina kangaskassia, ja roskapussit loppuvat, kun niitä ei kaupasta tasaisesti tule, voiko itseään ympäristötietoisena pitävä ihminen silloin ostaa rullallisen muovipusseja, jotka siis ovat olemassa vain sitä tarkoitusta varten, että ne menevät roskiin?

Kodinhoitohuoneen yläkaapissa on isoja pusseja ja kauniita kasseja.

Inventoin eilen meidän pussivarannot, ja tulin päätelmään, että meiltä löytyvät seuraavanlaiset pussikategoriat:

• Normaalikokoiset muovipussit, siis ne tavalliset ruokakauppojen pussit, jotka sopivat parhaiten tavallisen energiajätteen keräämiseen tarkoitettuun astiaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös hieman epämääräisemmän kokoisia, esim. vaatekaupoista tulleita pusseja.
• Pienemmät muovipussit, joita käytetään WC:n ja muiden pienten roskisten pusseina. (Ihan kaikkein pienimmät heitän pois ja pyrin siihen, ettei niitä meille tulekaan, mutta hedelmäpusseja ei voi välttää, mutta niitä en myöskään säilytä.)
• Isot pussit, sekä muoviset että paperiset, joita tarvitaan toisinaan suurten tavaroiden tai suurempien tavaramäärien kuljettamiseen, vaikkapa kirpputorille viemiseen. Näitä pyrin säilyttämään vain muutaman kerrallaan, ja aika hyvin saankin nämä kiertämään meiltä pois, kuitenkaan roskiin heittämättä.
• Pakkausmuovi ja jätesäkit vielä suurempien tavara- tai roskamäärien säilytykseen ja kuljetukseen. Säilytän myös kirkasta muovia, jonka avulla voi pakata tavaroita nätisti niin että näkee mitä paketin sisällä on, ja pussin koko ei rajoita. Näitä säilytän samassa paikassa isojen pussien kanssa. 
• Kauniit pussit. Poikkeuksellisen kauniit paperipussit (pääasiassa) ja muovipussit (pari kappaletta), joita voi käyttää silloin, kun vie tuliaisia tai antaa kotoa vieraalle viemisiä. Näissä tilanteissa ratkaisee estetiikka. Citymarketin muovipussiin ei ole kiva pakata rasiallista kakkupaloja tai salaattikulhoa. Näitä pusseja voi myös käyttää kotona säilyttiminä, niissä voi säilyttää vaikka toisia pusseja!
• Lahjakassit ovat vielä oma luokkansa. Näihin kuuluvat siis ne pussukat, jotka eivät tule kaupasta ilmaiseksi, vaan joita oikeasti ostetaan lahjojen paketoimista varten. Viinipulloille tarkoitettujen lahjakassien määrä on mielestäni saavuttanut ystävä- ja sukulaispiirissä saturaatiopisteen, niitä tulee ja menee eikä niitä kannata eikä tarvitse uusia ostaa koska siisteinä niitä voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Meiltä löytyy tällä hetkellä neljä siistissä kunnossa olevaa viinipullolahjapussia, ja varmaankaan useampaan ei kerralla tarvetta ole.

Pienen järkevöittämisprosessin tuloksena tilanne kotonamme on nyt sellainen, että normaalikokoiset ja pienemmät pussit vievät yhden keittiönkaapin hyllyn, jossa takaosassa on tosin tilaa muullekin tavaralle. Kodinhoitohuoneen yksi yläkaappi täyttyy kutakuinkin kokonaan isoista pusseista, pakkausmuovista, jätesäkeistä ja kauniista pusseista. Työhuoneen yhdellä hyllyllä on pieni siisti kassi lahjakasseja, se vie hyllyltä tilaa alle neljäsosan.

Jos on investoinut design-tuotteeseen ja saa sen mukana arvokkaan näköisen paperikassin, eihän sitä VOI heittää roskiin, eihän?

Toisin sanoen kokonaisuudessaan noin kaksi hyllyä kodistamme menee pussien säilyttämiseen. Onkohan se paljon vai vähän? Itse olen tilanteeseen tyytyväinen, erityisesti koska pussi-invaasio tuntuu olevan hallinnassa. Toisaalta en varmasti ole se kaikkein minimalistisinkaan pussiensäilyttäjä.

Ainoa noloutta ja kontrolloimattomuuden tunnetta aiheuttava on tuo "kauniiden pussien" kategoria. Niiden käyttö on vähäistä, ja silti tuntuu ihan mahdottomalta heittää niitä roskiin. Jatkossa aion kiinnittää huomiota siihen, että ennen lahjakassin ostamista tarkastan voiko jotakin "kaunista pussia", joka ei ole varsinainen lahjakassi, käyttää lahjakassitarkoitukseen. Lahjansaaja ei ehkä huomaa eroa, mutta maailmaa on taas pelastettu piirun verran.

Jouluanalyysi tavaraperspektiivistä

Loppiaispäivänä meillä "siivottiin joulu pois" niin kuin sanonta kuuluu. Kuuselta vietiin kaikki sen helyt ja se raahattiin ulos kylmään kuolemaan. Mennessään se protestoi ripottelemalla matkan varrelle ainakin kilon neulasia, joita näinä päivinä on löytynyt erinäisistä mielenkiintoisista paikoista mukaan lukien mieheni alushousut.

Joulu on mahdottoman otollista aikaa pohdiskella kaikenlaisen roinan määrää. Ennen joulua seurasin useita eri lähteitä, joissa kannustettiin vähätavaraiseen jouluun (esimerkiksi Facebookin Tavara päivässä pois -yhteisön joulukalenteri), annettiin vinkkejä lahjavyöryn tyrehdyttämiseen tai roinattomaan tapaan antaa lahjoja (tsekkaa Jennin Uudet joululahjasäännöt tai Minimalismin ilo -blogin yhteenveto).

Minä jäin loppiaisena pohtimaan, mikä on kohtuullinen määrä joulukoristeita sellaisessa taloudessa - niin kuin meidän - jossa säilytystiloista on jatkuvasti pulaa (siis täsmällisemmin sanottuna: tavaran määrä on liian suuri suhteessa käytettävään säilytystilaan).

Siivosin muistaakseni viime jouluna joulukoristelaatikot, joita meillä on kaksi, perusteellisesti. Heitin kaiken rikkinäisen tai muusta syystä käyttämättä jääneen pois - ja nyt en äkkiseltään muista mihin menivät ne hirvittävät hilettä varistavat joulukuusenpallot, jotka joskus olin ostanut, mutta joita en koskaan kuuseen tullut ripustaneeksi. Toivottavasti ne menivät jo kirpparille eivätkä piileksi jossakin jemmaamassani kirpparille menossa olevassa kätkössä.

Kaksi laatikkoa ei ole kovin paha - eihän? Näissä laatikoissa säilytämme kuusenkoristeet ja muut pienet koristukset, jotka joskus jouluisin pääsevät esille (toisinaan eivät, ja tänä jouluna meillä oli kyllä niin minimalistinen joulu, etten laatikosta kelpuuttanut esille mitään muuta kuin osan kuusenkoristeista). Laatikot mahtuvat mukavasti pojan huoneen yläkaappiin eikä sinne sitten paljon muuta mahdukaan.

Totesin kyllä jälleen, että seuraavakin karsimiskierros tuottaisi varmasti tulosta, koska läheskään kaikki noiden kahden laatikon sisältämät tavarat eivät ole erityisen kauniita esineitä tai rakkaita oman lapsen näpertelemiä, kyyneleitä heruttavia tekeleitä.

Kuusenkynttilät ja kaamosvalot ovat sitten vielä erikseen, ne vievät suuren osan yhdestä yläkaapista.

Niin ja onhan meillä luonnollisestikin kynttilöitä ja kynttilänjalkoja ja tuikkulyhtyjä. Tämäntyyppistä esineistöä on säilössä kirjahyllyn kaapissa. Senkin siivosin joulun alla ja tein inventaarin omistamistamme kynttilöistä - niiden määrä ei ollut ihan vähäinen. Niinpä teinkin päätöksen, etten osta yhden yhtä tuikkupussia enkä pöytäkynttilää tänä jouluna. Sen sijaan kruunukynttilöitä kului niin paljon, että niitä ostin useaan otteeseen, en varastoidakseni, vaan koska edellinen paketti tuli käytetyksi kokonaan.

Joulunaikaan liittyvää välineistöä löytyy siis meidän taloudessa tällä hetkellä kolmesta eri kaapista. En tiedä, miten kohtuullinen tai kohtuuton tuo määrä on, mutta ainakaan enempää tilaa en suostu joululle antamaan kodistamme. 

Ja mitä niihin joululahjoihin tulee, tänä vuonna selvisimme todella vähällä, mistä olen valtavan iloinen. "Vähällä" tarkoitan sitä, että pidin kurinalaisesti kiinni sopimuksesta, että aikuisille ei osteta (paitsi tietysti omalle miehelle, äidille ja anopille, naapureiden "tervehdyksiä" en laske), mihinkään suureelliseen rahaa ei laiteta, vältetään tavaralahjoja ja annetaan kierrätettyjä (äitini sai meidän vanhimman ipadin, anoppi toivoi meidän olohuoneen mattoa, joka oli väistymässä uuden tieltä).

Tämä oli myös ensimmäinen joulu, jona lapseni ei saanut yhtään lelua lahjaksi, ja tästä seikasta olen ylen kiitollinen. Kaksitoistavuotias ei juurikaan enää leluilla leiki, ja lahjat olivatkin nyt erityyppisiä. Esiteini vaikutti joka tapauksessa tyytyväiseltä.

Joulu noudatteli pitkälti tavarafilosofiaamme, joka on tässä viime vuosien aikana kehittynyt nykymuotoonsa: kohti keveämpää, roinavapaampaa elämää.

Riisisuklaatervehdykset naapureille

Minulle kävi samalla tavalla kuin viime vuonnakin: blogi jäi suunnittelemattomalle tauolle lähes koko marras- ja joulukuun ajaksi. Lifestyle-blogi nojaa siinä määrin valokuviin, että näin synkkään aikaan, kun hyvien kuvien ottaminen on tällaiselle amatööritunarille lähestulkoon mahdotonta, myös postausten määrä hiipuu.

Olen tosin itsekin ollut aika hiipunut, joten pelkästään valokuvausteknisistä syistä blogi ei ole ollut hiljainen. 

Joulun aikaankin on kaikkea ihanaa esteettistä ja sisustuksellista toki tapahtunut, ja joulun aikaan nyt varsinkin tapahtuu! Sääli, että valo, laitteisto ja etenkään taidot eivät riitä hämärässä kuvaamiseen. Kunhan aurinko jonain päivänä pilkistää, pääsen työstämään juttua meidän olohuoneen muutoksista.

Joulun aikana iloitsin muun muassa näiden naapuriperheille lähteneiden joulumuistojen väkertämisestä.

Ostin Iittalan harmaita Kastehelmi-kulhoja ja vuorasin ne joulunpunaisella silkkipaperilla. Tein Yhteishyvän Ruoka-lehden ohjeen mukaan riisisuklaata (tosin korvasin salmiakkisuklaan Fazerin Sinisellä ja margariinin luomuvoilla), jonka annostelin Sinooperista ostettuihin nätteihin paperisiin minivuokiin.

Sitten paketoin kulhot sellofaaniin ja koristin mustalla rusetilla ja sinettitarralla. Tavarantoimitus tapahtui aatonaattona kaikkiin koteihin, joissa kotona oltiin, yhteen kotiin aattona ja yhtä emäntää en ole vieläkään tavoittanut, joten yksi paketti jäi meidän pöytää koristamaan.

Kuluneena jouluna luotin mitä suurimmassa määrin olemassaoleviin materiaalivarastoihini ja yritin välttää ostamasta uusia papereita, naruja ynnä muita. Ihan täysin en onnistunut, mutta kuitenkin sen vertaisesti, että sain varastojani hieman vajennetuksi.

Tällaiselle askartelu- ja käsityöhullulle esteetikolle joulu on vaarallista aikaa: kiusauksia piilee joka nurkalla ja helposti lähtee lapasesta. Yritän kuitenkin sinnikkäästi opettaa itselleni hieman minimalistisempaa suhtautumista tavaroihin - jopa niihin houkutteleviin askartelutarvikkeisiin.

Louis Poulsen siirtyi ruokailutilaan

Kirjoittelin jo miljoona vuotta sitten (klik) aikomuksestani siirtää työhuoneen Louis Poulsen -kattovalaisin ruokailutilaan. Nyt se on sitten siirretty, ja pidän tästä uudesta, astetta rauhallisemmasta ruokailutilanäkymästä todella paljon.

Entinen valaisin näkyy tässä kevään korvilla tehdyssä postauksessa. Ihan kivalta sekin näytti. Iiih, nyt sitä on melkein ikävä.

Sain entisen ruokailutilan valaisimen myydyksi, ja vieläpä ihan mukavaan hintaan. En pidä käytetyillä tavaroilla kovia hintoja, koska mielestäni oleellista on, että tavara liikkuu. Silti kirpaisee, jos on maksanut jostakin esineestä omaisuuden eikä sille löydy ostajaa järjelliseen hintaan. Onneksi ihmiset ovat hintatietoisia ja osaavat mukavasti googlailla kaikenlaista tietoa esiin, joten on helppo vakuuttaa heidät alkuperäisen tuotteen korkeastakin hinnasta.

Keittiön entinen valaisin oli Markslöjdin Amarant-sarjan valaisin, ja alkuperäinen ostohinta on varmaankin ollut parinsadan euron luokkaa. Tosin ostimme taloon aikoinaan kerralla paljon valaisimia, joten oletettavasti saimme tuolloin paljousalennusta eli ihan täyttä hintaa emme ehkä Amarantista maksaneet. Sain lampusta Facebookin kirpputorin kautta 75€.

Mitä olette mieltä, teinkö hyvät kaupat? Itse pidän nyrkkisääntönä, että noin kolmannes uuden hinnasta on kohtuullinen korvaus hyväkuntoisesta käytetystä, ja tässä tapauksessa sain vähän enemmän kuin kolmanneksen.

Keittiöön on nyt laskeutunut kuin pieni aurinko pöydän päälle! Meillä kahviteltiin sukulaisporukalla sunnuntaina poikani syntymäpäivän kunniaksi, ja koska omakin syntymäpäiväni sattuu syyskuulle, saan usein poikani syntymäpäivänä lahjoja ja kukkia. Se on ihan hauskaa, koska omia synttäreitä ei näillä lukemilla enää juuri kehtaa juhlia - paitsi täysiä vuosikymmeniä, kuten viime vuonna.

Ja leikkokukat ovat juuri sitä, mitä synttäripäivänä eniten toivon. Toinen vakiolempparilahja on luonnollisestikin kuohuviini ja sampanja. Ja kummatkin kuihtuvat/kuluvat pois, joten nurkkiin ei kasaannu yhtään ylimääräistä rompetta.

Palatakseni kierrätysaiheeseen - kotona olisi taas paljon kaikenlaista, mikä pitäisi saada kiertoon. Tykkään pitää kirppispöytää, ja nyt viime aikoina olen ihan mukavasti saanut tavaran liikkumaan myös Facebookin palstojen kautta (hyviä ovat ainakin Oulun kirppispalsta ja Muksujen merkkituotekirppari) ja Tori.fissä. Olen havainnut, että se mikä ei mene Torissa, menee Facebookissa ja päinvastoin. Tilpehöörit kauppaan sitten itsepalvelukirppiksellä, joista suosikkini Oulussa on tähän asti ollut Paljekirppis.

Olen huomannut, että Ouluun on avattu uusia kirpputoreja. Näistä olisi kiva kuulla kokemuksia. Tosin, olenkohan liian jämähtänyt enää vaihtamaan, kun olen kerran Paljekirppiksen tavoille oppinut.

Il saccone portaiden alla - bella bella!

Portaiden alusta on ollut iso murheenkryyni meidän kodissa. Inhoan epämääräistä romua kerääviä nurkkia, ja tämä on juuri sellainen, vieläpä melko näkyvä paikka, vaikka onkin "nurkka".

Ei ole mukavaa, kun taloon sisään tuleva - olipa vieras tai omaa väkeä - kohtaa ensimmäisenä näkymänä pölyttyneet tavararöykkiöt.

Olen nyt kuitenkin saanut tämän paikan kutakuinkin hallintaan, ja yleisvaikutelma on suhteellisen siisti, vaikka portaiden alla on edelleen säilytyspaikka monelle tavaralle. Siellä on:

• kierrätyslehtikeräys
• kenkäkaappi
• seinälle ripustetut korit, joissa säilytetään pientä tilbehööriä, joka on menossa johonkin suuntaan, sekä aurinkolaseja ja kenkienhoitovälineitä
• kaksi suurta lankakerää koristeena ja kun eivät muualta ole parempaa paikkaa löytäneet
• pieni trampoliini
• yhdet monot ja yhdet luistimet (nämä pitää kyllä kesän ajaksi siivota jonnekin muualle)
• lisäksi uutena säilytyskalusteena Pinosta ostettu suuri "paperipussi", joka ei ole tavallinen paperipussi, vaan jonkunlainen selluloosasta valmistettu säkki, jonka voi jopa pestä vedellä, ja pussin sisällä ulkoilu- ja urheiluvälineitä

"Paperipussi" on italialaisen Essent'ialin. Merkin webbisivuilta löytyy valtava valikoima erilaisia pusseja ja säkkejä, ei pelkästään tätä Pinon myymää mallia, sekä muita sisustustuotteita. Jälleenmyyjistä en löytänyt mainintaa. Italialaisten merkkien webbisivut ovat usein käytettävyydeltään ja informaatioarvoltaan köyhiä, kauniita kylläkin.

 

 

(Kaksi viimeistä kuvaa valmistajan sivuilta.)

Tuossa "paperipussissa" (tämä on aina laitettava lainausmerkkeihin, koska paperipussi se ei ole) on ihana mattapinta. Säkki on hassun rouhean näköinen portaiden alla - aika näyttää onko vähän liiankin rouhea eli alkaako se ajan myötä tuntua ihan vaan epämääräiseltä jätesäkiltä.

Siinä tapauksessa sille pitää keksiä uusi paikka. Tulee heti mieleen, että pussi olisi hieno esimerkiksi jättimäisen kukkaruukun suojana, jos vaikka pientä puuta haluaisi kasvattaa ruukussa. Myös lelukorina se toimisi - ehkä kaadankin meidän kaikki legot sinne...

Minimalismin maltillinen siipi

Tänään jäin miettimään, miten ja missä herkistyin ajatukselle, että ylimääräinen tavara kodissa olisi taakka. Ehkä alkusysäyksen sain Onneksi-palvelujen Katriinalta - joka ei silloin vielä ollut "Onneksi-palvelujen Katriina" vaan ihan vain ystäväni Katriina - kun tulin tietoiseksi järjestämispalveluista ja ammattijärjestäjän toimenkuvasta, ja siitä, että on ihmisiä, jotka tarvitsevat "ammattiauttajaa" kaaoksensa selvittämiseen. Herkkyyskautta oli sysäämässä liikkeelle myös oman kodin tilanne, jonka olin diagnosoinut liian vähäisiksi säilytystiloiksi ja puuttuviksi neliöiksi, ja tätä tuskaa seurannut oivallus, että kyse saattaakin olla liiasta tavarasta.

Jonkun ihmeellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin minimalismin käsitteeseen, ja aloin lukea erityisesti Minimalismin ilo -blogia. Löysin myös Mekaselskan ja Arkijärjen sekä ihan vasta tänään Keep It Simple -blogin.

Minulle minimalismi on ennen tarkoittanut - enkä vieläkään suostu tätä kytköstä täysin purkamaan - sellaista sisustustyyliä, jossa suositaan avaria, väljiä tiloja, tyhjiä pintoja ja vähäistä tavaramäärää, usein myös valkoista tai muita vaaleita värejä suurina yksivärisinä pintoina sekä modernia muotokieltä huonekaluissa ja kodin tavaroissa.

Kun nyt tätä aihepiiriä olen tässä pyöritellyt mielessäni, voin nyt jo reteästi sanoa, että minun elämääni kuuluvat nykyisellään olennaisena osana tavoite vähentää tavaroiden määrää kodissamme sekä pyrkimys elämän yksinkertaistamiseen, "hitaaseen elämään" ja olennaiseen keskittymiseen.

Uusia ohjenuoriani ovat esimerkiksi:

• "Keskity siihen mitä teet, tee nautiskellen. Älä urakoi."
• "Elämässä on vain vähän epämiellyttäviä asioita, joita on pakko tehdä. Jos minusta tuntuu, että aikaani ja energiaani kuluu asioihin, joista en pidä, minun täytyy muuttaa jotain. Muutos on mahdollinen." 

Minun minimalismini on ja tulee olemaan juuri Minun Minimalismiani. Jonkun mielestä saatan olla valeasuinen minimalisti, feikkiminimalisti, teeskentelevä wanna-be-minimalisti.

Nimittäin:

1. En voi sietää asian vetämistä överiksi. Minimalismin pointti on helpottaa ja yksinkertaistaa elämää, mutta eikös vaan olekin keksitty sen seitsemän sääntöä ja periaatetta, joita kunnon minimalisti noudattaa. On tämä P333, sitten on se tuhannen tavaran haaste, Facebookissa voi lähteä mukaan karsimaan yhden tavaran päivässä, lasketaan vaatteita ja luodaan prosesseja. Eikö riittäisi ihan vaan, että kiinnittää arjessaan huomiota siihen, ettei talo täyty ääriään myöten tavaralla? Onko ihan pakko alkaa minimalistiuskovaiseksi? Eikö saanutkaan vaan relata? Minä en ala.

2. Tavaroiden karsimisen ulkopuolelle jäävät vaatteet, kengät ja käsilaukut. Rivien välistä olen lukenut, että moni minimalisti on kokenut suuren, epäyhtenäisen vaatevaraston ahdistavana muun muassa siitä syystä, että aamuisin pitää käyttää aikaa sopivan vaateyhdistelmän löytämiseen. Minulle taas vaatteiden yhdisteleminen aina uusin ja erilaisin tavoin on suuri ilo. Käytän itse asiassa harvoin täsmälleen samaa yhdistelmää, vähintäänkin korut, huivit ja kengät vaihtelevat. (Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tämä pätee vain ns. julkipukeutumiseen. Kotona köntystän hyvinkin viikon samassa setissä.) Monelle minimalistille näyttää olevan luontaista maanläheinen ja rento pukeutuminen. Minä taas luopuisin yhdestä suurinta nautintoa tuottavasta elämänalueestani, jos ulottaisin minimalismipyrkimykset pukeutumiseen. Eli tässä asiassa toimin kuten ennenkin: jos vaatteeni eivät mahdu kaappiin, hankitaan lisäkaappi.

3. Estetiikka ennen kaikkea. Palaan siihen minimalismin määritelmään - minulle tässä on ensisijaisesti kyse estetiikasta ja sisustamisesta, toissijaisesti elämänfilosofiasta. Se elämänfilosofiapuoli on tullut vähän kaupan päälle, kun pikkuhiljaa olen alkanut ajatuksissani tehdä kytkentöjä tavarasta luopumisen ja muun luopumisen välillä. Silti minulle minimalismin pääasiallinen yllyke on edelleen tehdä tilaa kodissani, koska minusta avarat tilat ovat kauniita ja niissä yksittäiset kauniit tavarat ovat eniten edukseen. Usein tämä tarkoittaa myös uusien sisustuselementtien hankkimista. Minun minimalismini ei ole läheskään yhtä kulutuskielteistä kuin monen muun.

Näillä raja-arvoilla nyt sitten etenen jääräpäisesti valitsemallani tiellä. Aion johdonmukaisesti helliä tätä uutta untuvaista herkkyyttäni suhteessa tavaramääriin, karsimiseen, luopumiseen, kierrättämiseen, järjestämiseen, avariin tiloihin, keskittymiseen, elämän laadukkuuteen ja muihin sellaisiin ihaniin asioihin. Saapa nähdä mihin tämä tie vielä vie.

Ylimääräisestä eroon vieras-WC:ssä

Kirjoitin tuon otsikon ja villi mielikuvitukseni keksi sille heti monta merkitystä, ehhehe. Mutta enpä muuta sitä enää, olkoon noin.

Ihan alkuperäinen ajatus tuon otsikon takana oli kertoa, että nyt on sitten meidän vieras-WC tai pikkuvessa, niin kuin sitä ystävällisesti arjessa nimitetään, raa'asti siivottu kaikesta ylimääräisestä romppeesta. Tämän "vieras-WC:n" ominaispiirre on se, että se on paikka, jossa mieheni hygieniatuotteet säilytetään ja jossa partaa ajetaan ja tukkaa laitetaan. Minun kauneudenhoidolliset toimenpiteeni tapahtuvat yläkerran kylpyhuoneessa, jossa kaappitilaa on jonkin verran enemmän.

Kävin ennen karsinnan aloittamista keskustelun siippani kanssa, ja hän oli sitä mieltä, ettei vessan kaapeista löydy mitään ylimääräistä, "vastahan minä sen siivosin".

Jaa että ei löydy - hertsileijaa! Että voivat yksi mies ja yksi esiteini-ikäinen miehenalku hillota laatikoihinsa valtavan määrän hiusgeelejä, deodorantteja, kosteusvoiteita ja partavesiä! En mielelläni heitä mitään roskikseen, mutta nyt aivan todella oli pakko heittää ikivanhoja pullonpohjia suoraan roskapussiin, koska minkäänlaista toivonhiventä en niiden tuotteiden elinkaarelle enää nähnyt.

Tavoitteeni oli saada allastaso tyhjäksi siinä määrin, että lopulta voin asettaa pari kaunista purnukkaa siihen koristeeksi. Saavutin tavoitteen - paitsi jäljellä on vielä miesväen asennekasvatus siihen, että siihen tasolle ei sitten tosiaan niitä hiusvahapurkkeja jätetä, vaan niille on nyt oma paikkansa siististi laatikossa.

Kyllä minä tämän taiston vielä voitan!

Ikkunassa on Koziolin muovinen elementti (vai miksi ihmeeksi tuota nyt kutsuisi), joka on kai tarkoitettu ripustettavaksi seinäkkeeksi yhdessä useamman samanlaisen kanssa, mutta siitä tuli juuri täydellisenkokoinen "verho" WC:n ikkunaan.

Lopuksi haluan esitellä vielä käsityötuotokseni, joka asustelee pikkuvessassa: kaakelimosaiikeilla päällystetty WC-harjateline, joka kuten kuvasta näkyy mätsää ihan mahetsusti WC:n kaakeleiden kanssa. Tein tämän työn kansalaisopiston mosaiikkikurssilla, ja kylläpä siellä ihmisillä nauru maittoi, kun näkivät mitä minulla oli työn alla.

Tässäkin sai uuden elämän jo ulosheittotuomion saanut esine, turkoosinvärinen muovinen WC-harjateline! Kierrätys ja tuunaus kunniaan!

Työhuoneen tavaroiden karsinta alkaa tuottaa tulosta

Olen sanalla sanoen tyytyväinen aikaansaannokseeni työhuoneen papereiden ja tavaroiden karsimisen suhteen. Taputapu, siinä hyväksyvä selkääntaputus minulta minulle.

Kerroin aiemmin, miten koville otti heittää rakkaita papereita menemään, ja teinkin sitten pienoisen sääntölievennyksen, ja lupasin itselleni yhden kansiollisen "muistopapereita". Oli ihan pakko hakea jo kertaalleen paperinkeräykseen tuomittujen paperienkin pinosta jokunen nippu takaisin, kun tuntui etten kertakaikkiaan pääse menetyksestä yli.

Sen sijaan työhuoneen Muurame-lipaston päällys vaati lähinnä vain sinniä, kuten täällä Oulussa sanotaan, siis sitä, että jatkoin epämääräisten käsityöaloitusten ja paperipinojen sorttaamista kyllästymiseen asti. Ja sitten vielä vähän.

Nyt tasolle pystyy oikeasti laskemaan tavaroita käsistään. Tämä on huima saavutus.

Ostin huoneeseen myös maton, Kodin Ykkösen Anno-sarjaa, ja huone tuntuu nyt myös huomattavasti kodikkaammalta. Olin viivytellyt maton ostoa, koska mielestäni työhuone on hankalan mallinen maton kannalta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että voin ihan hyvin ostaa tuollaisen pienen, sievän ja halvan maton, vaikka se ei ikuisuuksia tuolla huoneessa olisikaan. Varmasti sille löytyy käyttöä muualta, jos täällä siihen kyllästyn.

Mustalla muovitarjottimella on vielä muutama juttu, joille en kertakaikkiaan keksi järkevää paikkaa. Jos haluatte tietää, niin siinä on postimerkkien vuosilajitelmia, joita olen aikoinaan saanut mummoltani lahjaksi, ja kokoelma Hampuri-aiheisia kortteja. En kumpiakaan roskiinkaan viitsisi heittää, ja Hampuri-korttikokoelmalla on suuri muistoarvo, koska asuin Hampurissa vuoden.
Haluaisikohan joku ostaa postimerkkilajitelmia?

Nämä pahvilaatikot löysin myös Kodin Ykkösestä, paitsi tuon ylimmän, joka on itse päällystämäni mikäliepahvilaatikko. Vain alimmainen on täynnä tavaraa, nekin muistoesineitä. Olen laittanut todella paljon kaikenlaista esineistöä kirpputorille, mutta muutamista en pysty luopumaan. Nyt yritän koota muistoesineet yhteen paikkaan, jotta näkisin paljonko tällaista tavaraa meillä on, ja jotta saisin määrän pidettyä aisoissa.

Aikakauslehtiä lähti myös aivan valtavat määrät. Olin ilahtunut kun naapurinrouva oikein halusi maksaakin puutarhalehtien vuosikerroista, mutta suurin osa lehdistä meni paperinkeräykseen. Tarkoitus oli viedä niitä kirjastoonkin, mutta puhti loppui kesken, oli vain helpompaa kipata koko lasti kierrätykseen. Nyt yritän pitää sen periaatteen, että paria vuotta vanhempia lehtiä en säilytä. Niitä ei kertakaikkiaan koskaan tule luetuksi uudelleen.

Työhuoneen seinällä ei tähän asti ole ollut mitään. Olen uniikkien taideteosten ystävä - minulle taulu on yhtä kuin maalaus tai vähintäänkin grafiikantyö, joskus harvoin valokuva. Printtijulisteet kuuluivat teini-ikään, tai niillä voi somistaa varastoja tai työpaikan sermejä.

Nyt kuitenkin teippasin rohkeasti seinälle pari kaunista korttia. Tällä tavalla ronskisti teipillä seinään läntättyinä kortit eivät näytä feikkitauluilta, vaan juuri siltä mitä ne ovatkin: seinälle teipattuja kortteja. Ihan kiva kollaasi, johon silmäni osuvat lähes päivittäin.

Ja kirjahyllyn avohyllyt ovat niin houkuttelevan näköisiä, kun kaikki on järjestyksessä! Ihmeellistä, miten sanakirjatkin menivät kirpputorilla kaupaksi, vaikka kuvittelin, että ei kai nykyään kukaan ihan perussanakirjoja paperisina käytä. Sen sijaan vanhat ja edelleen hyviksi havaitut, yksikieliset Dudenit ja Collinsit, sekä äidiltä ja tädeiltä perityt ihanat vanhat sanakirjat ja latinan kieliopit säilytin itselläni.

Työhuone ei edelleenkään tullut valmiiksi. En tällä kertaa siivonnut muuta kuin tasot ja kirjahyllyt. Kaappeja ja laatikoita vielä riittää, mutta tämä on aikaavievä projekti. Annan itselleni aikaa - muuten vaarana on kyllästyminen ja uupuminen.

Nyt on hyvä aika odottaa uutta inspiraation aaltoa. Kyllä se sieltä tulee.

Työhuone vihdoinkin (melko) siistinä

Työhuoneen totaalisiivous alkaa pikkuhiljaa näyttäytyä edistyksenä myös siistiytyneiden nurkkien muodossa eikä pelkästään poistuneen tavaran määränä.

Välillä meinasi jo epätoivo yllättää, ja ajatus, etten ikinä enää saa huonetta järjestykseen

Työhuone ei ole suurensuuri, mutta paperia sieltä lähti siivouksen myötä aivan kä-sit-tä-mä-tön määrä. Yksi paperinkeräysastia, siis onkos se jotain 250-litrainen, tuli lähestulkoon täyteen jo ensimmäisistä poistoista, ja sen jälkeen olen vielä poistanut paperia aikakauslehtien muodossa ehkä noin metrin korkuisen pinon verran. Silti kansioihin arkistoitua paperia jää edelleen ehkä noin puolentoista hyllymetrin verran.

Ja minä siis siivosin tällä kertaa vain kirjahyllyn. Työhuoneen laatikostoon en koskenut juurikaan, ja kahteen kiinteään kaappiin en ollenkaan. Laatikoston olen siivonnut aika vasta, ja kaappien suhteen joudun varmaan keräämään hieman energiaa - alkaa olla puhti pois. No jaa, raivasin kyllä laatikoston päällyksen, ja sen tavarapaljouskauheus olikin se liikkeelle paneva voima.

Näkymä ikkunalta huoneeseenpäin näyttää omaan silmääni nyt jo liiankin "siistiltä". Kirjoja meidän kodissa tulee aina olemaan paljon, joten niitä on turha yrittääkään siivota silmistä pois. Työhuone on aina ollut niin täynnä kampetta, että esimerkiksi seinille ei ole tehnyt mieli laittaa mitään. Mattoakaan ei ole. Tästä eteenpäin kiinnitän katsettani enemmän koristelemiseen. That's the fun part!

Lehtien suhteen olen yrittänyt jonkun aikaa noudattaa sellaista logiikkaa, että yhdestä kahteen vuosikertaa voi säilyttää lempparilehtiään. Säilyttelen Glorian Kodit, käsityö- ja askartelulehdet ja puutarhalehdet. Miehen tilaamista säilytetään Mikrobitit, Golf- ja Pokeri-lehdet.

Nyt huomasin, että vuosien 2011 ja 2012 Glorian Kodit ovat täynnä vielä ihan ajankohtaiselta näyttävää asiaa, ja jemmasin lehtiä itselleni yöpöydän hyllylle. Aikeenani on selata ne vielä kertaalleen läpi ja sitten vasta laittaa paperinkeräykseen. Viherpihoja ja Kotipuutarhoja ajattelin viedä kirppikselle, koska niiden jutut ovat melko aikaa kestäviä, ja ainakin itse aikoinaan puutarhaa suunnitellessa himoitsin puutarhalehtien vanhoja vuosikertoja. Ehkä niistä joku kiinnostuu - tai sitten ei.

Lisäksi päätin myös perua ainakin toisen minulle tulevan puutarhalehden tilauksen samoin kuin Tietoviikon, joka kylläkin on loistolehti, mutta jota minun ei tule luetuksi. Saan rautaisannoksen IT-alan uutisia TiVin sähköpostikirjeiden ja internet-sivujen kautta. Tiede-lehden tilauksen jo peruin jokunen aika sitten. Helsingin Sanomien tilauksen ajattelin muuttaa verkkolehtitilaukseksi.

Toinen jemmailukohteeni ovat lahjat. Ostelen sopivissa tilanteissa eri ihmisille sopivia lahjoja varastoon, jotta on mistä ottaa, jos poikani jonkun kaverin synttärit pääsevät unohtumaan tai jos jollekulle pitää nopeasti löytää tuliaisvieminen. Lahjavarastoni sain nyt mahdutetuksi yhteen Iittalan Vakkaan. Vakat ovat nyt Stockan kanta-asiakasalennuksessa, käyn ehkä hakemassa toisenkin, koska olen aivan ymmyrkäisen ihastunut tähän esineeseen.

Hommaa riittää vielä. Muurame-laatikoston päällys ikkunan edessä näyttää tänään tältä:

Tilanne ei ole paha, kun vertaa lähtötilanteeseen. Lähtötilannetta en edes blogiin kehdannut kuvata, täytyy myöntää.

Se täytyy sanoa, että kun on kantanut kuution verran paperia ulos talosta, herkistyy sisään kannettavalle paperille. Kuten niin monessa asiassa, ennaltaehkäisy on tässäkin poikaa. Tiukempaa kuria vaan niille lehtitilauksille!

Nyt minulla on ohjelmassa TV-sarjailta miehen kanssa, jos vain hereillä pysyn. Boksilta löytyvät ainakin Viikingit, Under the Dome ja True Detective. Varsinkin tuo True Detective on aivan mahtavan hienosti toteutettu sarja.

Marli pelasti ongelmanurkan

Yläkerran tilanne eskaloituu hetki hetkeltä, kun riivin tavaraa kaapeista ulos ja lajittelen sitä pinoihin, mutta en vielä ole siinä vaiheessa, että voisin alkaa järjestellä kampetta takaisin kaappeihin. Kävelykelpoinen lattiapinta-ala alkaa olla vähissä.

Sillä välin alakerrassa olen päässyt tyydyttävään tulokseen tämän rojuläjän kanssa, muistanette aikaisemmasta postauksesta:

Piipahdin nimittäin lauantaina oululaisessa Spazio-sisustuskaupassa, ja tajusin siellä, että tämä Alessin metallinen, valkoiseksi maalattu Marli-vati on juuri sitä mitä tälle tasolle tarvitsen.

Oli nimittäin niin, että sain mielessäni tiivistetyksi tuon sotkupaikan ongelmat pariin ydinkohtaan. Ensinnäkin on turha kuvitella, ettei siinä pyörisi paljon papereita. Tarvitaan siis kunnon säilytin paperille. En kuitenkaan halua keittiöön mitään toimistolokeroita, ja lisäksi paperit ovat yleensä pienehköjä lippulappuja tai laskuja, jotka on tyypillisesti taitettu A5-kokoisiksi, joten A4-kokoista säilytintä ei tarvita. Tämä Alessin vati on siis ihan täydellinen.

Itse asiassa myös A4-kokoiset paperit mahtuvat siihen juuri ja juuri, ei isoa pinoa, mutta pari paperia.

Lisäksi havainnoin, että tasolle tarvitaan paikka pikkuhilpehöörille. Vaikka kuinka kuvittelisin, että tilpehöörit siivotaan aina omille paikoilleen, käytännössä niin ei tapahdu. Siispä tilpehöörikippo on must. Ja kynille paikka myös, sehän on selvää.

Neronleimaukseni oli, että siirsin nyt keittiöön vieras-WC:stä keraamiset pikkukipot, joissa on ollut esillä muutamia koruja. Olinkin jo pitkään ajatellut, että on ihan turha makuuttaa epämääräistä settiä koruja WC:n tasolla, koska korut valitsen aina yläkerrassa makuuhuoneessa. Jos käyttäisin täsmälleen samoja joka päivä, silloin olisi hyvä olla vakkarikoruille paikka jossain uloskäynnin tietämillä, mutta tosiasiassa en ole enää pitkään aikaan niin tehnyt, joten nyt on sekin korukasa siivottu pois.

Nyt näyttää jo paljon mukavammalta:

Kalenteri on samalla paikalla puhtaasti käytännöllisistä syistä ja saa ollakin. Jätin myös tässä jo aiemmin olleen pienen metallisen paperitelineen paikalleen. Se on juuri sopiva alennuslipukkeiden ynnä muiden kuponkien säilyttämiseen, ja nyt ne tulevat ehkä käytetyksikin kun eivät huku muun paperin sekaan.

Mitä olette mieltä, siistiytyikö ongelmapaikka?

Syyttävät paperipinot työhuoneessa

Voi pyhä sylvi, miten ottaa voimille aloittamani kylmäverinen tavaroiden karsiminen! Ja nyt en tarkoita sitä, että hiki tulee kun kantaa kampetta paikasta toiseen, vaan sitä arvaamattoman suurta tunnekuormaa, mikä tästä työstä aiheutuu. Selviänköhän järjissäni tästä?

Tänään tyhjensin työhuoneen kaapeista kolme (3) kansiota. Meinasin hyytyä jo alkumetreillä, kun aloitin kansiosta, jossa olivat teknisen viestinnän opintojeni muistiinpanot ja materiaalit vuosilta 1998 ja 1999. Miten kauniisti olenkaan tehnyt muistiinpanot! Ja miten kertakaikkisen fiksunnäköisiä tutkielmia ja esseitä olen kirjoittanut! Miten näistä raaskii luopua?!

Kun heitän nuo paperit menemään, samalla menee iso kasa muistoja - joita en kylläkään muistanut ennen kuin aloin lehteillä kansiota. Katoaako samalla lopullisesti se kaksikymmentä vuotta nuorempi tytönheitukka, jolla oli kylläkin melko kyyninen käsitys elämästä, mutta silti monta huisinjännittävää ja ihanaa hetkeä edessä?

Päätin, että paperikeräykseen menee myös kansiollinen materiaalia, jonka olin kerännyt Tampereen kansalaisopistossa pitämiäni lasten kielikerhoja varten, vuoden 1996 paikkeilta. Noiden materiaalien tekemiseen uhrasin valtavat tuntimäärät, eikä saamani korvaus varmastikaan kattanut työmäärää. Olin luultavasti maailmankaikkeuden tunnollisin kerhonpitäjä. En ehkä pedagogisesti taitavin, mutta tunnollisin.

Vein lapsia oheistoimintana teatteriin. "Moikkelis koikkelis", alkoi kirjoittamani kirje vanhemmille. Printtasin jokaiselle osallistujalle todistuksen, johon kirjoitin henkilökohtaisen viestin. Muistan miten vaikeaa oli saada jotain positiivista paperille siitä pojasta, joka oli häiriköinyt kerhotunteja koko kauden. Mitähän siitäkin pojasta on tullut - hän on luultavasti vähän yli parikymppinen nykyään. Opin, että joidenkin vanhempien mielestä lapsia ei voi viedä McDonaldsiin, koska sieltä saa vatsataudin.

Tunnen suurta hellyttä ja myötätuntoa tuon aikaista itseäni kohtaan. Näitä tunteita en enää pääse ammentamaan, kun tuo paperipino muunnetaan vessapaperihylsyiksi.

Näillä papereilla on pieni teoreettinen mahdollisuus olla hyödyllisiä joskus tulevaisuudessa. Tuo mahdollisuus on kuitenkin niin pieni, että sen vuoksi papereita ei kannata säilyttää. Sen sijaan tunnearvoa näillä on mittaamattoman suuri määrä. Luulen, että olen niin tunteellinen ihminen, että yksi omakotitalo ei riitä kaiken tunnearvollisen tavarani säilyttämiseen. Siispä pitää pysytellä julmana.

Silti tuntuu, että keräykseen menossa oleva paperipino tuijottaa minua syyttävästi tätäkin kirjoittaessani.

Niin entäs se kolmas kansio? No se oli kokonaisuudessaan information mappingin teoriaa ja käytäntöä, ja siihen ei edes minulla ole tunnesidosta. Saa mennä enkä syyllisty.

Tavaroiden karsinta alkaa keittiöstä

Minuun kolahti aivan kertakaikkiaan se tosiasia, että jollakulla voi olla vain 75 vaatekappaletta mukaan lukien alusvaatteet, sukat, kengät ja korut. Kyseessä on Oma koti valkoinen -blogin Miia. Linkkasin Miian blogin Facebookiinkin, jossa saimme aikaan pitkän - ja edelleen jatkuvan - keskustelun tästä aiheesta.

Tuon keskustelun tuoksinassa tulin laskeneeksi omat mekkoni. Lukema: 19. Siis yhdeksäntoista juhlamekkoa tai talviaikaan käytettävää mekkoa. Kesämekkoja en edes laskenut. En mene vannomaan, etteikö pyykissä tai silityskorissakin ole muutama.

Miian tavaroidenkarsintafilosofia inspiroi minua. Olen viime päivinä miettinyt paljon, miten tavaransäilytys kodissamme järjestettäisiin, koska säilytystilaa on liian vähän. Tai pitäisikö sanoa: meillä on liikaa tavaraa siihen nähden paljonko talossa on säilytystilaa.

Olen ajautunut muun muassa haaveilemaan talon laajennuksesta, yhtenä suurena puoltavana tekijänä juurikin se, että saisimme lisää säilytystilaa. Talonlaajennus vaatisi todennäköisesti pientä lainaakin. Olin (olen?) siis valmis ottamaan lainaa, jotta saisin säilytetyksi tavaraa, jota ei koskaan käytetä!?!

Ei hyvää päivää! Ensimmäisenä keinona on otettava haltuun tavaroiden karsiminen. Miian tavoite (luin tämän jostain toisesta postauksesta, joka oli merkitty tavaroiden karsinta -aiheella) on tavaroiden väheneminen 15 %:lla tämän vuoden aikana. En osaa asettaa tuollaista numeerista tavoitetta omalle karsimisprojektilleni, mutta laadullinen tavoite voisi olla se, että pääsisin eroon jokapäiväisestä harmituksesta, jonka esillä lojuvat tavarat ja täydet kaapit saavat aikaan. Toinen tavoite on tyhjän pöytä- ja tasopinta-alan lisääntyminen, tämä ihan vain siitä syystä, että siisti ja avoin koti tuo hyvää oloa ja avartaa ajatuksiakin.

Keittiössä näytti eilen tältä (huomio, testailin hieman PictureMonkeyn kuvankäsittelyominaisuuksia, joten väritys on aika ylimaallinen, pikkasen vaatiin vielä harjoittelua...):

Tilanne ei ole keittiössä vallan mahdottoman paha. Mutta kun luo äärikriittisen silmäyksen tasoille (pöydät ja kaappien päällykset), huomaa, että tavaraa hiipii koko ajan viemään sitä puhdasta pinta-alaa. Esimerkiksi kuvan oikeassa ylänurkassa olevan kaapin päällä on melkoinen maljakko- ja kynttelikkökokoelma. Ja keittiön päätytasolla, oikeassa reunassa, leikkuulaudat valtaavat alaa. Jääkaapin ja pakastimen ovien lippulaput voisi järkeistää. Eipä olisi välttämättä huono idea perustaa keittiöön ihan omaa ilmoitustaulua, jotta nuo ovet pääsisivät oikeuksiinsa rosteripintoineen.

 

 



Tiskialtaiden takana olevan ikkunalaudan pitäisin mielelläni kutakuinkin tyhjänä, mutta siihen on kertynyt näitä nipsukeräilypurkkejani, joissa kuivatan myös huovuttamani villapallot. Ja sitten noita kaatimia - milloinkohan tulee se tilanne, että tarvitsisin neljää kaadinta yhtäaikaa?

Tavaran karsimisen vaikeus on siinä, että tavaran arvoa ei voi mitata pelkällä "tarvitsemisella". Yksi ystäväni kommentoi Facebookissa, että hänellä on mekkoja vain sen verran kuin tarvitsee. Mutta kuka määrittelee tarpeen? Minusta minunkin mekkoni ovat kaikki tarpeellisia syystä tai toisesta. Osasta voisin toki luopua, mutta minusta on tarpeen, että minulla on useampi mekko, josta valita mieleinen kuhunkin tilanteeseen. Samantyyppinen asenne mekkoihin - tosin ihan erilaisiin kuin minun mekot - löytyy Hunajaista-blogin Riikalta.

Kun tavaroita karsitaan, on "tarve" vain yksi näkökohta. Jos todella katsottaisiin vain tarvetta, pärjäisimme aivan uskomattoman vähällä. Tavaroita ostetaan ja omistetaan myös, koska ne herättävät tunteita ("me saatiin tämä häälahjaksi"), niihin liittyy traditioita (esim. 12 kpl kutakin astiaa tunnetaan jonkunlaisena standardina) tai päähänpinttymiä ("tärkeät paperit pitää säilyttää 10 vuoden ajan"). Tavaroiden kerääminen, ostaminen ja omistaminen tuo turvallisuudentunnetta. Turha sitä on kainostella: on varsin ihanaa ostaa ja omistaa esineitä!

Nämä tällaiset kohdat kodistani joutuvat tästä eteenpäin vainon kohteeksi - ja uskokaa tai älkää, tältäkin tasolta jo yhden tilpehöörikorin tyhjensin ja poistin!

Mitä tuollekin tasolle voi tehdä?!? Se suorastaan huutaa laskemaan päälleen pikkunippeleitä ja papereita. Arjen keskellä siihen huutoon vastaa ihminen aivan liian helposti, ja niinpä tavarat kerääntyvät - ja kerääntyvät - ja kerääntyvät...

Selvästi tällä kohtaa on tarve paikalle, jossa voi säilyttää kyniä, vihkoa ostoslistojen kirjoittamista varten ja laskuja, alennuskuponkeja ja sen sellaista. Kodin pitää olla myös toimiva, ja jos tarvitsen keittiön tietämillä muistiinpanovälineitä useaan kertaan viikossa, kyllä silloin keittiön tietämillä pitää muistiinpanovälineet olla. En minä sellainen sisustusnatsi ole, että en ajattelisi käytännöllisyyttä lainkaan.

Mutta voisiko tämä muistiinpanojentekemispaikka olla kaunis ja siisti? Vinkkejä tämän ongelmakohdan siistimiseen?