Työhuoneinspiraatiota etsimässä

Minä teen pääsääntöisesti kotoa käsin töitä. Tämä tarkoittaa, että istuskelen päivät pääksytysten oman kodin työhuoneessa - samassa paikassa missä tätäkin kirjoitan. Olen tyytyväinen etätyömahdollisuuteen, ja pidän siitä, että saan työpäivinäkin oleskella kotona.

Samalla kuvaan tulee tietysti halu muokata työhuonetta sellaiseksi tilaksi, että siellä on kaikin puolin hyvä tehdä töitä. Huomaan innostuvani aina kun sisustuslehdissä stailataan työtiloja ja blogeissa kuvataan bloggarin työpistettä tai tehdään siihen muutoksia. (Tähän olisi kiva laittaa se linkki juuri hiljattain näkemästäni työpistemuutoksesta, mutta kun en muista missä blogissa se oli...)

Huomasin, että olin myös asuntomessuilla kuvannut yllättävän paljonkin juuri työtiloja. Seuraavassa arkistoistani löytyneet kuvat sekä omia huomioitani hyvästä työhuoneesta.

Kevyesti yläaulan nurkkauksessa

Kuvassa työpiste on sijoitettu talon yläaulan yhteyteen. En itse suosi ajatusta, että työtila on jonkun toisen tilan nurkassa (varsinkaan makuuhuoneessa!), mutta ymmärrän, ettei kaikilla ole tarvetta erilliseen työhuoneeseen. Minulla on.

Muuhun tilaan sijoitettu työpiste luo helposti rauhattoman vaikutelman, varsinkin jos on paljon avohyllyjä. Tässä aulaan sijoitetussa työpisteessa on metreittäin avohyllyä. Hyllyille oli asuntomessuja varten nätisti aseteltu kaikenlaista kaunista - silti häiritsevän liikaa kampetta minun makuuni - mutta kuvitelkaa nuo hyllyt kuorrutettuna erivärisillä mapeilla ja paperipinoilla. Mielestäni kaunis stailaus, mutta ei toimi käytännössä. Sellaista työpistettä ei olekaan, missä ei jonkinlaista sälää pyöri ympäriinsä. Sälät pitää saada laatikoihin tai kaapin ovien taakse piiloon.

Pitkä pukkijalkainen pöytä on kyllä kiva. Minäkin haaveilen isommasta pöydästä.

Nuoren miehen koulupöytä

Minun työhuoneesta puuttuu seinäkello! Mutta haluanko oikeastaan edes sellaista? Tuijottaisinko sitä aina puhelinpalavereissa istuessani, minuutteja laskien?

On kiva kun työpöydän ääressä istuessa näkymä ei ole seinää vasten. Minun työpöytäni on Muuramen L-muotoinen taso, jonka ääressä istuessa katseen suunta on huoneen ovelle, ikkuna jää selän taakse. Minulle tämä järjestely on kaikkein ihanteellisin, koska minusta epämiellyttävintä on se, että työtilan sisääntulo jää selän taakse.

Industrial-tyyliä kaksikolle

Tämä työpöytäjärjestely lastenhuoneessa oli minusta todella hauska ja onnistunut. Kahdesta vastakkain asetetusta työpöydästä muodostuu yhdessä jalkalamppujen kanssa muhkea saareke. Lastenhuoneisiin on yleensä pakko sisällyttää paljon toimintoja: ne ovat melkein aina yhdistettyjä makuuhuoneita, työpisteitä ja oleskelutiloja.

En muista miten tuossa huoneessa oli järjestetty tavaroiden säilytys. Koulupöytien laatikostoilla ei vielä pitkälle pääse. Kouluikäisellä lapsella on monenlaista kampetta, mikä taistelee tilasta pöytätasolla ja hyllyillä: koulukirjat, kirjoitustarvikkeet, tietokone ynnä muut tietotekniset härpäkkeet ja niiden laturit ja oheislaitteet. Itse mietin jatkuvasti ratkaisuja poikani huoneen säilytykseen, ja työpöytä on suurin ongelma.

Paras ase sekasortoa vastaan on se, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Minua helpotti esimerkiksi, kun järjestin pojan lelukaappiin (jossa vähenevässä määrin on enää leluja) pussukan, jonne työnnän johdot, laturit, kuulokkeet ynnä muut sellaiset aina kun niitä lojuu ympäriinsä. Pikkuhiljaa myös nuori mies itse on oppinut, missä näiden paikka on - ei niin että hän niitä itse sinne siivoaisi, mutta osaapahan edes etsiä oikeasta paikasta.

Raikas värimaailma 

Tässä kuvassa olen kuvannut lähinnä mattoa - en tosin muista minkämerkkinen matto tuo on.

Minusta tuossa huoneessa on aivan ihastuttava värimaailma: raikas ja samalla lämmin.

Säilytystiloja on työpöydän läheisyydessä mukavasti laatikoissa sekä korkeassa kaapissa siististi oven takana. On kätevää, kun säilytystiloihin yltää suoraan pöydän äärestä, esimerkiksi tuohon korkeaan kaappiin saa vaikkapa mappeja ja paperitelineitä ja kynäpurkkeja katseilta piiloon, ja näin pöytäpinta pysyy siistinä ja tilaa jää työskentelylle.

Vihreä työkeidas

Hehhee, tässäkin kuvassa olen varsinaisesti kuvannut mattoa - enkä tästäkään tiedä mikä matto tuo on. Kaiken kaikkiaan huone on minun makuuni aivan liian romanttinen eikä minun tyylisilmää suoranaisesti hivele tuon maton ja tapetin yhdistelmä.

Mutta huoneessa on sitä jotakin ja monet elementit ovat kauniita. Vertaa tämän postauksen ensimmäiseen kuvaan, siis siihen aulatyöpisteeseen. Tyyli on tyystin erilainen vaikka huoneesta löytyy hyvin samantyyppisiä huonekaluja: tuoli, pukkijalkainen, iso valkoinen pöytä, kuparinen pöytävalaisin.

Minimalistista toimivuutta

Jätin parhaan viimeiseksi. Huone ei ole ihan viimeistelty sisustuksen elementtien osalta ja siksi syntyy tyhjä vaikutelma, mutta perusasiat ovat kunnossa. Työtuoli saa mielellään olla pehmustettu, en ole aiemmissa kuvissa näkyvien kevyiden ja kovien tuolien ystävä kun valitaan työtuolia. Toisaalta vältän viimeiseen asti myös niitä täysin sieluttomia, teknisiä vimpuloita sisältäviä toimistotuolihärpäkkeitäkin.

Työhuoneessa pitää olla kunnon kirjahylly - kuvan hyllykköön lisäisin kyllä muutaman oven tai laatikon niin että kaikki tavarat eivät ole näkyvillä ja yleisilme olisi rauhallisempi.

Tämän huoneen tekstiileistä en erityisemmin tykkää. Mutta jos verhon jättäisi pois ja maton vaihtaisi tuohon ylhäällä olleeseen vihreään, tämä olisi työhuone juuri minun makuuni.

No mitäs minun oma työhuoneeni sitten kaipaisi? Ja sainko näistä kuvista jotain inspiraatiota? Ainakin muistui mieleen se, että tarvitsen todellakin työtuolin, jotta voin vapauttaa ruokailutilasta lainatun tuolin takaisin alakertaan. Toinen työhuoneen korkeista kaapeista on kipeästi siivouksen ja inventaarion tarpeessa - luulen, että sieltä vapautuisi tilaa joidenkin nyt esillä olevien tavaroiden säilytykseen.

Niin ja se seinäkello - kyllä vai ei?

Ihan koukussa

Että voi pienestä sisustusteosta tulla hyvälle mielelle! Mieheni nimittäin taannoin asensi työhuoneen kaapin seinään kaksi koukkua meidän läppärilaukuille, jotka venyvät yleensä pitkin lattioita.

Eikä ihan mitä tahansa koukkuja, vaan Normann Copenhagenin Sticks-koukut, joita olen pitkään ihaillut enkä lopuksi kyennyt vastustamaan kiusausta ostaa ne, kun niin kivan ja hyödyllisen käyttötarkoituksenkin keksin.

Asentaminen ei ollut ihan ongelmatonta. Paikkavalinta oli toki haastava: koukut asennetaan pitkällä ja paksulla ruuvilla, joka tuli kaapin seinästä hieman läpi toiselle puolelle, siis kaapin sisälle. Eihän ruuvi sieltä kenenkään silmään pistä, ja tämä kaappi on muutenkin työkaluille, lampuille, pattereille ynnä muulle sellaiselle hardikselle varattu. En siis mitään esteettisyysongelmaäläkkää nostanut tästä aiheesta.

Piti myös olla tarkkana, että nuo ohuemmat tikut "istuvat" oikeinpäin asennuksen jälkeen, ne kun tukevat tuota paksuinta ortta. Saimme ne kuitenkin kuin ihmeen kaupalla oikeinpäin.

Kyllä minun läppärilaukun nyt kelpaa roikuskella!

Koukut ovat itsessään kuin pieniä veistoksia. Hämmästyttävää, miten pienellä teolla saa huoneeseen ilmettä ja kodikkuutta.

PaaPiin bambiprintti henkarissa

Eihän kukaan varmaan ole kuullut ja nähnyt niitä minun kommenttejani, että seinillä pitää olla "oikeaa taidetta" eikä mitään koneellisesti printattua, ei varmaankaan...

Sellaista mieltä minä olen ollut, mutta joudun tässä pikkuhiljaa syömään sanojani, koska ostin meidän kotiin ensimmäistä kertaa tällaisen printatun kuvan, mustavalkoisen bambin pinkillä pohjalla. Oli niin söpö ja niin kertakaikkiaan väreiltään meidän työhuoneeseen sopiva, että se kiljumalla vaati päästä mukaani Kaira House -liikkeestä Oulun Stockmannin yläkerrasta.

Minä istun kaiket päivät työhuoneessa ja tätä nykyä siis vastatusten bambin kanssa. Työpäivänaikainen elämänlaatuni nousi kertaheitolla ihan uudelle levelille.

Ripustus henkarilla ei tietenkään ole oma ideani, näitä näkee blogeissa paljon. Olin jo aikaa sitten ajatellut, että tämän ripustusvinkin vielä hyödynnän, ja näin tein. Ajatukseni on, että toistaiseksi bambi saa noin jäädäkin henkariin roikuskelemaan. Jos kyllästyn, pistän kehyksiin tai mitä tahansa.

Henkari roikkuu naulassa, joka on niin atomisen pieni, että näyttää melkein kuin henkari leijuisi ilmassa.

Bambiprintti, jonka nimi on ytimekkäästi Bambi, on suomalaisen Paapii Designin Anniina Isokankaan luomus. Minusta tuntuu, että tämä on ikäänkuin tarkoitettu lastenhuoneeseen, mutta mikäänhän ei estä laittamasta sitä minne ikinä haluan. Väreiltään ja hengeltään kuva on juuri passeli työhuoneeseen - puhumattakaan työpäivääni energisoivasta vaikutuksesta!

Maalaa maailmasi vai miten se meni

Tikkurilan värilastut ovat ihania. Lastuihin valitut väriyhdistelmät ovat toinen toistaan osuvampia. Ihan kadehdin niitä ihmisiä, jotka näitä lastuja koostavat: ensinnäkin, koska he saavat tehdä sellaista työkseen ja toisekseen, koska he ovat niin taitavia. En ehkä itse osaisi tehdä yhtä kauniita yhdistelmiä.

Huomasin, että Kaunis Koti 41 -lastu sisältää meidän työhuoneen värejä.

Tämä Tikkurilan sivulta otettu screen shot ei tietenkään toista värejä samanlaisina kuin ne ovat paperisella lastulla, ja maalattu pinta on vielä asia erikseen, mutta näyttäisi siltä, että aniliininpunainen (screen shotissa näyttää violetilta) on kutakuinkin sama väri kuin meidän työhuoneiden verhoissa, ja vaalea harmaa on hyvin lähellä kaappien ovien väriä ja myös maton harmaata.

Tummaa harmaata huoneessa ei ole, mutta vastaavaa särmää tuo musta. Mustia elementtejä huoneessa ovat kirjoitusalusta, lehtikotelot, printteri ja tarjotin lipaston päällä. Muuten huone on kovin valkoinen.

Tuon Taika-maalin sävyä 2076 HM löytyy myös joistakin yksityiskohdista, esimerkiksi korteista seinällä tai värikkäistä pahvisista säilytyslaatikoista. Nyt minua tietysti houkuttaisi kovasti maalata päräyttää jotain työhuoneesta tuolla Taika-maalilla.

Mutta mitäs maalaisin? Sain villin idean maalata osan yhtä seinää ja oven ympäriltä tuolla Taikan värillä, joka lastun mukaan on puuterinen roosa ennemminkin kuin hailakka lila (kuten yllä).

En yleensä koskaan maalaa mitään, pitäisikö nyt rohkaistua?

Työhuoneen tavaroiden karsinta alkaa tuottaa tulosta

Olen sanalla sanoen tyytyväinen aikaansaannokseeni työhuoneen papereiden ja tavaroiden karsimisen suhteen. Taputapu, siinä hyväksyvä selkääntaputus minulta minulle.

Kerroin aiemmin, miten koville otti heittää rakkaita papereita menemään, ja teinkin sitten pienoisen sääntölievennyksen, ja lupasin itselleni yhden kansiollisen "muistopapereita". Oli ihan pakko hakea jo kertaalleen paperinkeräykseen tuomittujen paperienkin pinosta jokunen nippu takaisin, kun tuntui etten kertakaikkiaan pääse menetyksestä yli.

Sen sijaan työhuoneen Muurame-lipaston päällys vaati lähinnä vain sinniä, kuten täällä Oulussa sanotaan, siis sitä, että jatkoin epämääräisten käsityöaloitusten ja paperipinojen sorttaamista kyllästymiseen asti. Ja sitten vielä vähän.

Nyt tasolle pystyy oikeasti laskemaan tavaroita käsistään. Tämä on huima saavutus.

Ostin huoneeseen myös maton, Kodin Ykkösen Anno-sarjaa, ja huone tuntuu nyt myös huomattavasti kodikkaammalta. Olin viivytellyt maton ostoa, koska mielestäni työhuone on hankalan mallinen maton kannalta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että voin ihan hyvin ostaa tuollaisen pienen, sievän ja halvan maton, vaikka se ei ikuisuuksia tuolla huoneessa olisikaan. Varmasti sille löytyy käyttöä muualta, jos täällä siihen kyllästyn.

Mustalla muovitarjottimella on vielä muutama juttu, joille en kertakaikkiaan keksi järkevää paikkaa. Jos haluatte tietää, niin siinä on postimerkkien vuosilajitelmia, joita olen aikoinaan saanut mummoltani lahjaksi, ja kokoelma Hampuri-aiheisia kortteja. En kumpiakaan roskiinkaan viitsisi heittää, ja Hampuri-korttikokoelmalla on suuri muistoarvo, koska asuin Hampurissa vuoden.
Haluaisikohan joku ostaa postimerkkilajitelmia?

Nämä pahvilaatikot löysin myös Kodin Ykkösestä, paitsi tuon ylimmän, joka on itse päällystämäni mikäliepahvilaatikko. Vain alimmainen on täynnä tavaraa, nekin muistoesineitä. Olen laittanut todella paljon kaikenlaista esineistöä kirpputorille, mutta muutamista en pysty luopumaan. Nyt yritän koota muistoesineet yhteen paikkaan, jotta näkisin paljonko tällaista tavaraa meillä on, ja jotta saisin määrän pidettyä aisoissa.

Aikakauslehtiä lähti myös aivan valtavat määrät. Olin ilahtunut kun naapurinrouva oikein halusi maksaakin puutarhalehtien vuosikerroista, mutta suurin osa lehdistä meni paperinkeräykseen. Tarkoitus oli viedä niitä kirjastoonkin, mutta puhti loppui kesken, oli vain helpompaa kipata koko lasti kierrätykseen. Nyt yritän pitää sen periaatteen, että paria vuotta vanhempia lehtiä en säilytä. Niitä ei kertakaikkiaan koskaan tule luetuksi uudelleen.

Työhuoneen seinällä ei tähän asti ole ollut mitään. Olen uniikkien taideteosten ystävä - minulle taulu on yhtä kuin maalaus tai vähintäänkin grafiikantyö, joskus harvoin valokuva. Printtijulisteet kuuluivat teini-ikään, tai niillä voi somistaa varastoja tai työpaikan sermejä.

Nyt kuitenkin teippasin rohkeasti seinälle pari kaunista korttia. Tällä tavalla ronskisti teipillä seinään läntättyinä kortit eivät näytä feikkitauluilta, vaan juuri siltä mitä ne ovatkin: seinälle teipattuja kortteja. Ihan kiva kollaasi, johon silmäni osuvat lähes päivittäin.

Ja kirjahyllyn avohyllyt ovat niin houkuttelevan näköisiä, kun kaikki on järjestyksessä! Ihmeellistä, miten sanakirjatkin menivät kirpputorilla kaupaksi, vaikka kuvittelin, että ei kai nykyään kukaan ihan perussanakirjoja paperisina käytä. Sen sijaan vanhat ja edelleen hyviksi havaitut, yksikieliset Dudenit ja Collinsit, sekä äidiltä ja tädeiltä perityt ihanat vanhat sanakirjat ja latinan kieliopit säilytin itselläni.

Työhuone ei edelleenkään tullut valmiiksi. En tällä kertaa siivonnut muuta kuin tasot ja kirjahyllyt. Kaappeja ja laatikoita vielä riittää, mutta tämä on aikaavievä projekti. Annan itselleni aikaa - muuten vaarana on kyllästyminen ja uupuminen.

Nyt on hyvä aika odottaa uutta inspiraation aaltoa. Kyllä se sieltä tulee.

Työhuone vihdoinkin (melko) siistinä

Työhuoneen totaalisiivous alkaa pikkuhiljaa näyttäytyä edistyksenä myös siistiytyneiden nurkkien muodossa eikä pelkästään poistuneen tavaran määränä.

Välillä meinasi jo epätoivo yllättää, ja ajatus, etten ikinä enää saa huonetta järjestykseen

Työhuone ei ole suurensuuri, mutta paperia sieltä lähti siivouksen myötä aivan kä-sit-tä-mä-tön määrä. Yksi paperinkeräysastia, siis onkos se jotain 250-litrainen, tuli lähestulkoon täyteen jo ensimmäisistä poistoista, ja sen jälkeen olen vielä poistanut paperia aikakauslehtien muodossa ehkä noin metrin korkuisen pinon verran. Silti kansioihin arkistoitua paperia jää edelleen ehkä noin puolentoista hyllymetrin verran.

Ja minä siis siivosin tällä kertaa vain kirjahyllyn. Työhuoneen laatikostoon en koskenut juurikaan, ja kahteen kiinteään kaappiin en ollenkaan. Laatikoston olen siivonnut aika vasta, ja kaappien suhteen joudun varmaan keräämään hieman energiaa - alkaa olla puhti pois. No jaa, raivasin kyllä laatikoston päällyksen, ja sen tavarapaljouskauheus olikin se liikkeelle paneva voima.

Näkymä ikkunalta huoneeseenpäin näyttää omaan silmääni nyt jo liiankin "siistiltä". Kirjoja meidän kodissa tulee aina olemaan paljon, joten niitä on turha yrittääkään siivota silmistä pois. Työhuone on aina ollut niin täynnä kampetta, että esimerkiksi seinille ei ole tehnyt mieli laittaa mitään. Mattoakaan ei ole. Tästä eteenpäin kiinnitän katsettani enemmän koristelemiseen. That's the fun part!

Lehtien suhteen olen yrittänyt jonkun aikaa noudattaa sellaista logiikkaa, että yhdestä kahteen vuosikertaa voi säilyttää lempparilehtiään. Säilyttelen Glorian Kodit, käsityö- ja askartelulehdet ja puutarhalehdet. Miehen tilaamista säilytetään Mikrobitit, Golf- ja Pokeri-lehdet.

Nyt huomasin, että vuosien 2011 ja 2012 Glorian Kodit ovat täynnä vielä ihan ajankohtaiselta näyttävää asiaa, ja jemmasin lehtiä itselleni yöpöydän hyllylle. Aikeenani on selata ne vielä kertaalleen läpi ja sitten vasta laittaa paperinkeräykseen. Viherpihoja ja Kotipuutarhoja ajattelin viedä kirppikselle, koska niiden jutut ovat melko aikaa kestäviä, ja ainakin itse aikoinaan puutarhaa suunnitellessa himoitsin puutarhalehtien vanhoja vuosikertoja. Ehkä niistä joku kiinnostuu - tai sitten ei.

Lisäksi päätin myös perua ainakin toisen minulle tulevan puutarhalehden tilauksen samoin kuin Tietoviikon, joka kylläkin on loistolehti, mutta jota minun ei tule luetuksi. Saan rautaisannoksen IT-alan uutisia TiVin sähköpostikirjeiden ja internet-sivujen kautta. Tiede-lehden tilauksen jo peruin jokunen aika sitten. Helsingin Sanomien tilauksen ajattelin muuttaa verkkolehtitilaukseksi.

Toinen jemmailukohteeni ovat lahjat. Ostelen sopivissa tilanteissa eri ihmisille sopivia lahjoja varastoon, jotta on mistä ottaa, jos poikani jonkun kaverin synttärit pääsevät unohtumaan tai jos jollekulle pitää nopeasti löytää tuliaisvieminen. Lahjavarastoni sain nyt mahdutetuksi yhteen Iittalan Vakkaan. Vakat ovat nyt Stockan kanta-asiakasalennuksessa, käyn ehkä hakemassa toisenkin, koska olen aivan ymmyrkäisen ihastunut tähän esineeseen.

Hommaa riittää vielä. Muurame-laatikoston päällys ikkunan edessä näyttää tänään tältä:

Tilanne ei ole paha, kun vertaa lähtötilanteeseen. Lähtötilannetta en edes blogiin kehdannut kuvata, täytyy myöntää.

Se täytyy sanoa, että kun on kantanut kuution verran paperia ulos talosta, herkistyy sisään kannettavalle paperille. Kuten niin monessa asiassa, ennaltaehkäisy on tässäkin poikaa. Tiukempaa kuria vaan niille lehtitilauksille!

Nyt minulla on ohjelmassa TV-sarjailta miehen kanssa, jos vain hereillä pysyn. Boksilta löytyvät ainakin Viikingit, Under the Dome ja True Detective. Varsinkin tuo True Detective on aivan mahtavan hienosti toteutettu sarja.

Ikea Bråkig -laatikoita työhuoneeseen

Työhuoneen uudelleenjärjestely- ja tavaroidenkarsimisprojekti edistyy. On vaikea välttää keksimästä uusia ideoita samalla - ja ideathan ovat sangen vaarallisia, ainakin jos aviomieheltäni kysytään.

Tippaleipäaivoissani on nyttemmin kehkeytynyt ja ilmoille päässyt idea käyttää yhtenä työhuoneen säilytysratkaisuna tavaroiden säilömistä söpöihin pahvilaatikoihin. Olen hetken aikaa asiaa kypsyteltyäni tullut siihen tulokseen, että tykkään Ikean Bråkig-malliston pahvilaatikoista, ja että niiden värimaailma saattaisi sopia meille työhuoneeseen.

En missään tapauksessa ole (vielä) aallonharjalla pastellivärien suhteen, mutta aikanaan silmä alkaa tottua, ja mitä enemmän blogeja koluaa, sitä normaalimmalta nämä puuterisävyt alkavat tuntua. Edelleen meillä kotona värilogiikka on: valkoista yhdistettynä vahvoihin väreihin kuten viininpunainen, violetti, vihreä, pinkki ja tummanharmaa.

Bråkig-mallistoon kuuluu paljon muutakin kuin nämä laatikot, mutta siis haloo - mintunvihreä puutuoli?!? Seriously? En kykene sellaiseen vielä.

Salmiakkikuviot ja muu yltiöpäinen graafisuus eivät myöskään ole minun juttuni - ja tähän vielä se määre: ainakaan vielä.

Mutta nämä laatikot. Tarvitsen työhuoneeseen säilyttimiä, jotka saavat näkyä, mutta ovat myös käytännöllisiä, siis kannellisia mielellään, koska kaikkea ei voi säilyttää avoimissa koreissa ja pussukoissa. Näissä graafisuus ja pastellisuus eivät ole liian päällekäyviä. Suosikkini on tietenkin tuo violettivalkoinen salmiakkilaatikko. Savunsininen/harmaa laatikko kävisi työhuoneeseen myös ihan täydellisesti, koska korkeiden kaappien ovet ovat kutakuinkin samanväriset.

Harmitukseni on suuri, kun näitä ei ole tulossa nettikauppaan myyntiin ollenkaan. Onko se nyt sitten tosiaan suunnattava viikonloppuna Haaparantaan näitä ostamaan.

Kuvat: Ikea Fans Sverige FB-sivujen kansio. Samasta kansiosta löytyy valtavasti kuvia myös malliston muista tuotteista.

Syyttävät paperipinot työhuoneessa

Voi pyhä sylvi, miten ottaa voimille aloittamani kylmäverinen tavaroiden karsiminen! Ja nyt en tarkoita sitä, että hiki tulee kun kantaa kampetta paikasta toiseen, vaan sitä arvaamattoman suurta tunnekuormaa, mikä tästä työstä aiheutuu. Selviänköhän järjissäni tästä?

Tänään tyhjensin työhuoneen kaapeista kolme (3) kansiota. Meinasin hyytyä jo alkumetreillä, kun aloitin kansiosta, jossa olivat teknisen viestinnän opintojeni muistiinpanot ja materiaalit vuosilta 1998 ja 1999. Miten kauniisti olenkaan tehnyt muistiinpanot! Ja miten kertakaikkisen fiksunnäköisiä tutkielmia ja esseitä olen kirjoittanut! Miten näistä raaskii luopua?!

Kun heitän nuo paperit menemään, samalla menee iso kasa muistoja - joita en kylläkään muistanut ennen kuin aloin lehteillä kansiota. Katoaako samalla lopullisesti se kaksikymmentä vuotta nuorempi tytönheitukka, jolla oli kylläkin melko kyyninen käsitys elämästä, mutta silti monta huisinjännittävää ja ihanaa hetkeä edessä?

Päätin, että paperikeräykseen menee myös kansiollinen materiaalia, jonka olin kerännyt Tampereen kansalaisopistossa pitämiäni lasten kielikerhoja varten, vuoden 1996 paikkeilta. Noiden materiaalien tekemiseen uhrasin valtavat tuntimäärät, eikä saamani korvaus varmastikaan kattanut työmäärää. Olin luultavasti maailmankaikkeuden tunnollisin kerhonpitäjä. En ehkä pedagogisesti taitavin, mutta tunnollisin.

Vein lapsia oheistoimintana teatteriin. "Moikkelis koikkelis", alkoi kirjoittamani kirje vanhemmille. Printtasin jokaiselle osallistujalle todistuksen, johon kirjoitin henkilökohtaisen viestin. Muistan miten vaikeaa oli saada jotain positiivista paperille siitä pojasta, joka oli häiriköinyt kerhotunteja koko kauden. Mitähän siitäkin pojasta on tullut - hän on luultavasti vähän yli parikymppinen nykyään. Opin, että joidenkin vanhempien mielestä lapsia ei voi viedä McDonaldsiin, koska sieltä saa vatsataudin.

Tunnen suurta hellyttä ja myötätuntoa tuon aikaista itseäni kohtaan. Näitä tunteita en enää pääse ammentamaan, kun tuo paperipino muunnetaan vessapaperihylsyiksi.

Näillä papereilla on pieni teoreettinen mahdollisuus olla hyödyllisiä joskus tulevaisuudessa. Tuo mahdollisuus on kuitenkin niin pieni, että sen vuoksi papereita ei kannata säilyttää. Sen sijaan tunnearvoa näillä on mittaamattoman suuri määrä. Luulen, että olen niin tunteellinen ihminen, että yksi omakotitalo ei riitä kaiken tunnearvollisen tavarani säilyttämiseen. Siispä pitää pysytellä julmana.

Silti tuntuu, että keräykseen menossa oleva paperipino tuijottaa minua syyttävästi tätäkin kirjoittaessani.

Niin entäs se kolmas kansio? No se oli kokonaisuudessaan information mappingin teoriaa ja käytäntöä, ja siihen ei edes minulla ole tunnesidosta. Saa mennä enkä syyllisty.