Mistä mulle inspiroiva sisustusblogi?

Indiedays-sivuston inspiroivimpien blogien kilpailu on käynnissä, ja inspiroiduinpa siitä minäkin tuumimaan, mitkä blogit, erityisesti sisustusblogit, minua inspiroivat.

Olen jo pitkään etsiskellyt suomalaisten blogien joukosta jotain vähän erilaista. Indiedays-sisustusblogien ehdokkaiden sarja on kertakaikkiaan laadukas omassa sarjassaan, nämä ovat kaikki todella hienoja ja asiallisesti ylläpidettyjä blogeja, mutta ne edustavat oikeastaan kaikki samaa tyyliä. Seuraan näistä melkein kaikkia, ja tiedän, että niissä toistuu sama nuorekas, kevyt, valoisa, leimallisen skandinaavinen ote kera industrial-mausteiden. Pidän näistä paljon, ja klikkaan näiden blogien kirjoitukset melkein aina auki Bloglovin-feedissäni.

Sen sijaan täytyy kyllä kritisoida Indiedaysiä. Eikö todella Suomesta löydy tälle listalle mitään muuta sisustustyyliä edustavaa blogia? Missä ovat aikuisten naisten pitämät blogit? Missä ovat klassisemmat, vähemmän vanerista ja String-hyllyistä koostuvat sisustukset? Missä ovat paksut matot, tummalla tapetoidut huoneet ja kristallikruunut? Missä ovat pimennysverhot???

Lähde: New England Home Magazine.

Meidänkin koti on varmasti monen silmään skandinaavinen, mutta makuni on jo pitkään ollut hakeutumassa kohti sitä, mitä kutsun hotellityyliksi, tarkemmin ehkä "luxury hotel style". Sitä voisi kutsua myös jonkunlaiseksi minimalistiseksi ja moderniksi versioksi New England -sisustustyylistä. Balmuir meets Muuto, you know.

Lähde: TrenDecor.

Siitä tyylistä haluaisin inspiroitua. Ikävä kyllä en löydä sellaisia blogeja suomalaisten blogien joukosta. Olen todellakin yrittänyt etsiä.

Nyt olenkin oivaltanut - ja kauan se kestikin - että löytääkseen muuta kuin skandinaavista sisustusta pitää katsoa Skandinavian ulkopuolelle. Sisustusohjelmissakin suosikkini on oikeastaan nykyään Sarahin sisustusvinkit, koska siinä todella annetaan mielikuvituksen lentää ja rakennetaan persoonallisia juttuja. En läheskään aina kelpuuttaisi Sarahin kokonaisuuksia omaan kotiini, mutta hänen tapansa koota sisustukset usein vintage-paloja käyttäen ja todella taitavasti tekstiilejä ja värejä yhdistellen on minusta aivan valtavan ihailtava. Sarah ei sisusta tyynyjä lisäämällä vaan heilauttaa lekalla seiniä halki ja rakentaa sitten uuden seinän.

Nyt olen siis alkanut aivan vakavissani screenailla ulkomaisia blogeja ja oikeastaan jo ihan ensimmäisiä availlessani tajusin, että olen todellakin hakenut inspiraatiotani väärästä suunnasta.

Lähde: Decobizz.com.

Tsekatkaapa vaikka Remodelista, Surroundings ja Design Sponge - näistä et löydä Ikean mattoja etkä Elloksen torkkupeittoja etkä ainakaan yhtään vanerihuonekalua. Virkistävää vaihtelua myös niille ainaisille tom dixoneille, house doctoreille ja ferm livingeille. (Lukija huomaa, että olen aika pitkään ehtinyt jo marinoitua tässä tyytymättömyydessäni.)

Nyt alan siis täydentää Bloglovin-listaani muiden maiden herkuilla. Niitä skandinaaveja en tietenkään unohda, koska mitä monipuolisemmin sisustuskenttää seuraa, sitä helpommin oppii löytämään oman makunsa. Ja kun ottaa välillä rautaisannoksen New Englandin tyyliä, painavia verhoja, kokolattiamattoja ja brodeerauksia, saattaa Hayn Tray Table alkaa näyttää ihan virkistävältä.

Pakollinen asuntomessupostaus 2014

Jokainen kunnon sisustusbloggari käy tietenkin asuntomessuilla - niin minäkin. Täytyy tunnustaa, että moni vuosi on jäänyt väliin, koska asuntomessujen sijainti ei ole sattunut sopivasti meidän reiteille tai vain yksinkertaisesti tuntui puisevalta käydä katselemassa taloja, kun oma rakennusprojekti oli valmistunut jo aikaa sitten.

Kyllä asuntomessuilta aina jotain jää käteen. Osa annista on ideoita, joita voisi soveltaa omaankin kotiin, osa on vain oivalluksia siitä, miten asioita voi tehdä tai mikä näyttää kauniilta tai mikä on muodissa. 

En ole niitä asuntomessukävijöitä, jotka kulkevat arvostellen kohteesta kohteeseen, vaan otan asian esteettisen nautinnon kannalta. Makuja on monia, ja on mielestäni ihan epäreilua arvostella yhden perheen valintoja omista lähtökohdista käsin. Mitä iloa on messuilla käymisestä, jos reitin kulkee otsa rypyssä ja ivallinen hymy naamalla?

Niin kuin mieheni sen sanoi minulle kuiskaten: "Mä en haluu kulkee noiden kahden naisen perässä, kun ne valittaa joka asiasta". Kyseiset rouvat kritisoivat vieläpä äänekkäästi juuri sitä taloa, jonka oli suunnitellut meidänkin talon piirtänyt arkkitehti - joten otin asian melkein henkilökohtaisesti.

Minun lähtökohdistani käsin panin messuilla merkille muun muassa seuraavia asioita:

Terassit vaan jatkavat kasvamistaan ja lisääntymistään. Joissain kohteissa terassi tuntui peittävän yli puolet pihasta - no eipä tarvitse ajella nurmikkoa, jee! Helppohoitoisesta puukomposiitista rakennetut patiot kera oleskelupergoloiden, paljujen ja ulkoporeammeiden kertovat kyllä siitä, että Suomen kesästä (ja talvestakin) otetaan kaikki ilo irti myös omalla pihalla. Itsellekin tuli taas valtava himo ei pelkästään vaihtaa puukomposiittiin, vaan myös laajentaa etupihan terassia ja laittaa sinne ulkoporeamme. One of these days...

Autotallin voi ihan hyvin rakentaa myös talon eteen. Olemme paljon pohtineet meidän pihan mahdollisuuksia autotallin suhteen. Meillä on nyt hyvin kapea autokatos ja pieni, kylmä varasto. Haluaisimme autotallin, huoltokatoksen ja huomattavasti isomman lämmitetyn varaston. Asuntomessuilla moneen autotalliin ajetaan ikään kuin pihan poikki viistosti, ja oleskelupihasta jää osa autotallin taakse, siis kadultapäin katsottuna. Ja näyttää ihan pätevältä ratkaisulta. Ehkäpä mekin uhraamme isomman nurmikenttämme ja rakennamme siihen tallin.

Alla olevassa kuvassa autotalli ei ole varsinaisesti talon edessä, mutta siihen ajetaan "viistosti", ei suoraan tieltä, ja se on linjassa pensasaidan kanssa, piha jää sen taakse.

Yhä enemmän on moderneja koteja, perinnetaloja yhä vähemmän. Toisaalta modernimman arkkitehtuurin suhteen ei ollut suuria yllätyksiä. Ainoana uutena juttuna pidän U-muotoisen talon tulemista, siis sellaista arkkitehtuuria, jossa talon keskelle muodostuu atrium-piha. Minusta ne atrium-pihat ovat aivan ihania laittoipa siihen U:n keskelle sitten istutuksia tai oleskelupaikan tai uima-altaan. Kaikkein perinteikkäimmät talot me jätimme miehen kanssa käymättä - kun arkkitehtuuri ei nappaa, ei jotenkin osaa suhtautua sisätiloihinkaan vakavasti.

Seinä on pinta, jonka voi täyttää jollain jännittävällä. Olen tiedostanut tämän aikaisemminkin, erityisesti miettiessäni meidän ruokailutilan ja olohuoneen yhdistävää seinäpintaa, mutta nyt se iski tajuntaan napakammin: seinille voi tehdä kaikkea kivaa. Voi maalata itse kuvioita tai liimailla perhosia, voi laittaa kivipinnan tai jonkun huiman kuviotapetin. Joku hurja seinä on ihan pakko päästä toteuttamaan kotona.

Oli kiva käydä messuilla, vaikka sainkin mielettömät rakot varpaisiin kävelemisestä. Luulin, että tällä kertaa minulla olisi ollut hyvä kenkävalinta, mutta ehkä siinä helteessä rakot olisivat tulleet mistä kengistä vain. Kaikkia taloja emme jaksaneet emmekä olisi ennen sulkemisaikaa ehtineetkään käydä. Ensi kerralla pitää varustautua paremmin...

Retroa ja antiikkia äidin luona

Vähän eilisen äitienpäivän hengessä: Minulla on Maailman Paras Äiti, ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, äitini on yksi parhaita ystäviäni. Kun minulla on suuri suru, olen kipeänä tai joku on sanonut minulle pahasti, soitan äitille. Äiti löytää juuri oikeat sanat lohduttamiseen. Hän on vain kertakaikkisen ihana ihminen. (Soitan kyllä muulloinkin kuin noissa mainitsemissani tilanteissa.)

Äitillä on myös hauska talo järven rannalla. Kesäisin vietän äitin talossa aikaa niin paljon kuin vain omasta puutarhastani maltan olla pois. Huhtikuun alussa kävin äitin luona kyläilemässä, ja muistin taas, miten monta ihanaa huonekalua ja esinettä hänen talossaan piilotteleekaan. Talo oli aikoinaan mummolani, ja sieltä löytyy mummon ja vaarin tavaroita mutta myös perintönä saatuja tai muuten sinne kulkeutuneita suvun esineitä.

Tämän kampauspöydän muistan jo lapsuudestani. Se ja pöytään kuuluva jakkara ovat alkuperäisessä 50-luvun (?) asussa, ja erittäin hyväkuntoisia. Kukaan pöhköpää ei ole tullut maalanneeksi niitä tai tehneeksi muutakaan pyhänhäväistystä. Mikäli minulla on asiaan mitään sanomista, tätä parivaljakkoa ei koskaan myydä tai anneta pois, olen kiintynyt siihen.

Tajusin vasta, että 70-lukulainen lastenkiikkukin varmaan luokitellaan retrotavaraksi nykyään. Tämä on minun oma keinutuolini, jota en viimeisen 35 vuoden aikana juurikaan ole arvostanut, mutta nyt katson sitä ihan uusin silmin. Se on oikeastaan ihastuttava.

Mummo osasi soitella mandoliinilla jokusen kappaleen ja mummo oli mieleenpainuva tyyppi muutenkin. Muuta en mandoliinista tiedäkään, mutta olisi hauska tietää enemmän, esimerkiksi sen ikä ja alkuperä.

Tämäntyylisiä pinnatuoleja talosta löytyy monta, en edes osaa sanoa kuinka monta. Puunvärisiä taitaa olla kaksi, punaiseksi maalattuja on muutamia, ja lisäksi taitaa olla yksi tai kaksi sellaista, jossa on kahta väriä, puunvärinen istuinosa ja mustat jalat ja pinnat (vai olikohan se toisinpäin).

Pinnatuolit ovat valtavan sympaattisia, ja on harmillista, etteivät ne meille kotiin sovi, näistä nimittäin ihan kaikkia ei varmastikaan äitini tarvitse. Työtuoleja meille tarvittaisiin parikin, mutta pinnatuoli ei siihen tarkoitukseen liene se paras kuitenkaan.



Miten nättejä nuo punaiset tuolit ovatkaan tuota haaleankeltaista, mustalla saumattua tiiliseinää vasten! Voiko retrompaa näkymää enää olla!

Megabileet niin sanotusti perhepiirissä

Vappuaattoa vietettiin taas niin sanotusti perhepiirissä. Niin sanotusti sen vuoksi, että eihän tässä toki ihan oikeasti pelkästään omasta perheestä ollut kyse, mutta meidän naapurusto on siinä määrin yhteisöllismielisesti yhteenhitsautunut, että katson laajasti ymmärrettynä perheeseen kuuluvan kymmenisen lasta ja heidän aikuisensa puolenkymmenestä taloudesta.

Juhlien luonteeseen kuuluu, että porukkaa valuu sisään ja ulos ja vaihtaa paikkaa illan mittaan, ja syöminkejä ja ilonpitoa harjoitetaan monenlaisilla kokoonpanoilla. Joskus sitä tutustuu uusiinkin ihmisiin, kun "perhe" tuo vieraitaan mukanaan, mutta toisaalta tuntuu siltä, että myös vieraat alkavat hiljalleen sulautua suurperheeseen kun muutamat uudet vuodet ja vaput on yhdessä vietetty.

Vappuaaton illallisen söimme ja alkuillan vietimme meidän viereisessä naapuritalossa, jonka interiööreistä näppäsin myös pari kuvaa. Rakastan tämän talon arkkitehtuuria, ja talon emännällä on pistämätön sisustusmaku - vaikka hän omasta mielestään ei ole saanut taloa sisustetuksi vielä juuri ollenkaan.

Ruuat laittoi jälleen kerran lyömätön kaksikko, mieheni ja naapurinisäntä. Meitä on siunattu aviomiehillä, joilla homma hoituu. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta (eikä varmasti viimeinenkään), kun kaksikko toteaa, ettei emännillä ole illalle minkäänlaista pläniä, ja ottavat homman haltuun: suunnittelevat menun, käyvät kaupassa, laittavat ruuan ja kattavat pöydän. Rouvat käyvät sitten aterioimaan.

Tällä kertaa pöydässä oli peruna-avokado-salaattia kera jogurttikastikkeen, uunikasvikset sekä grillattu naudan entrecote. Jälkiruuaksi naapurinemäntä laittoi tiramisukakkua, mutta siinä vaiheessa talo oli jo täynnä muitakin naapureita ja heidän vieraitaan, ja jälkiruuaksi ilmaantui myös valtava vadillinen munkkeja.

Vappu on opiskeluajoista lähtien ollut yksi lempijuhlistani. Lapsena vappua ei juhlittu mitenkään erityisesti, mutta yliopistoaikojen vaput olivat aivan kertakaikkisen ikimuistoisia, varmaankin osaksi siitä johtuen, että heilastelimme ahkerasti teekkarien kanssa. Teekkarit jos ketkä osaavat vapunvieton. Ja niitä vappuja juhlittiin perusteellisesti useampi päivä.

Niistä vuosista lähtien vappu on ollut minulle aivan erityinen juhla - jopa siinä määrin, että jumitin tietyissä traditioissa kiinni kynsin hampain. Viime vuosina olen hellittänyt esimerkiksi vappupäivän piknikistä, ja vapusta on pikkuhiljaa tullut grillikaudenaloitusjuhla ja - no niin "perhepiirin" kotioloissa vietettävä juhla.

Loft-tyyliä oululaisella pellolla

Meidän lähellä on myynnissä talo, joka naapurustomme rouvien kesken on herättänyt paljon puhetta. Yhden rouvan mielestä kohde on aivan super-ihqu kun taas muutama muu ei tykkää ollenkaan, ja lopuilla on mielipiteitä siitä välistä.

Itse lukeudun siihen "siitä välistä" -porukkaan.

Talo näyttää ulkoapäin keskeneräiseltä, ilmeisesti onkin eikä vain näytä. Piha on myös laittamatta. Tämä voi olla hyväkin - jos olisin taloa ostamassa, tykkäisin mieluummin laittamattomasta pihasta kuin "valmiista" pihasta, joka ei olisi oman makuni mukainen.

Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtä tilaa, jonka yksi seinä muodostuu ikkunoista. Tämä tila näyttääkin olevan talon arkkitehtooninen valttikortti. Rakennustapaa tuntematta on vaikea sanoa, miten lasiseinä toimii käytännössä. Itseäni arveluttaisi energiankulutus, pysyykö tila lämpimänä talvella ja millä hiilijalanjäljellä. Ehkä nykytekniikalla isot ikkunapinta-alat eivät ole enää ongelma.

Keittiössä näyttäisi saareke olevan viimeistelemätöntä tai viimeistelemättömän näköiseksi jätettyä betonielementtiä, ehkä itse valettua. Pitkästä tiskipöydästä tykkään. Harmittavan vähän näkee nykyään tiskipöytiä, vaikka rosteripinnalla saa siistiä, vähän teollisen kiiltävää tunnelmaa aikaiseksi.

Ruskeista tiiliseinistä en tykkää. Vaikutelma on liian 70-lukulainen tämän talon tyyliin nähden. Miksi tiili ei ole punaista? Sopisi paljon paremmin. Silti tiiliseinän esiinjättäminen on hyvä idea, ja toimii tässä talossa hyvin.

Alla olevassa kuvassa talon loft-tyyli näkyy leimallisimmin. Sähköjohdot on ainakin tällä kohtaa vedetty pinnassa kunnon teollisuushallimalliin, ja portaiden ja ylätasanteen kaiteet näyttävät ihan tavalliselta verkkoaidalta.

Pidän loft-tyylistä, mutta pidän siitä silloin kun sitä löytyy aidosta ympäristöstä eli vanhojen teollisuus- tai kaupparakennusten ullakkohuoneista. Tässä talossa on ikävästi feikatun maku. Tyylin olisi voinut toteuttaa hienovaraisemmin.

Kylpyhuone on vaikuttavan iso. Betonipintaa on taas paljon - ehkä liiankin paljon? Vaihtelevuutta tulisi, jos osa pinnasta olisi jotain muuta, vaikkapa lasia, jos perinteinen kaakelipinta ei iske.

Oma mielipiteeni on, että talo on vaikuttava, ja pystyisin kyllä kuvittelemaan asuvani siellä, vaikka kaikki ratkaisut eivät minua miellytäkään. Epäilyspuolelle jää ratkaisujen toimivuus (esimerkiksi lämmitys, huokoiset betonipinnat) sekä ajattomuus (tyyli saattaa näyttää huippumuodikkaalta nyt, mutta parin vuoden päästä ehkä jo auttamattoman vanhanaikaiselta).

Onnea perheelle myyntiin - kyllä tästä joku saa itselleen hienon kodin!

Kuvat: Etuovi.