sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen yritys kuvata uutta kotia

Onpa vaikeaa alkaa lähestyä uutta kotia, sen kuvaamista kameralla ja sanoin, kun tämä blogi on alunperin inspiraationsa saanut edellisestä kodista.

Jostain on kuitenkin aloitettava, ja ilolla toki sen teen, koska uusi talomme Espoossa on mielestäni kaunis ja kaikin puolin ihana. Se on oikeastaan unelmien täyttymys, koska niin paljon olisi asioita, jotka olisin Oulun talossa halunnut muuttaa, ja jotka nyt ovat kuin ihmeen kaupalla korjaantuneet Espoon kodin oston myötä.

Rakastan talon arkkitehtuuria sellaisenaan. Välillä tuntuu, etten halua yhtään tavaraa pilaamaan talon omia puhtaita linjoja ja koskemattomia pintoja. Koska muutenkin sisustustyylimme (mieheni vielä enemmän kuin minun) kulkee kohti erittäin pelkistettyä ilmaisua, nyt vielä enemmän tuntuu olevan tarve laittaa esille vain muutama kaunis tavara, pitää kaapitkin järjestyksessä ja siivota elämästämme kaikki roina.


Huutaako portaikko tauluja seinille? Pitäisikö ikkunalaudalla olla viherkasvi tai kaksi? Minusta on hyvä näin.

Jonkin eksoottisen kasvin (ehkä bambu?) lehdestä tai sitä mukaellen on tehty koristeellinen vati. Se uinui untaan Oulussa vaatehuoneessa monta vuotta, mutta nyt sille löytyi paikka, jossa sen eleetön eleganssi pääsee oikeuksiinsa.

Rakastan tätä näkymää - portaiden kaiteiden rytmiä, puupintojen ja seinien maalivärin harmoniaa, ja jopa sitä, ettemme oikein ole saaneet päätetyksi kuinka tuo kiintokalusteenomainen syvennys sisustetaan. Tällä hetkellä keskityn vain siihen, ettei se kerää romua. Muuton vihreä kulho kyllä toimittaa joskus alakertaan menossa olevan tavaran välisäilytyspisteen virkaa. 


Keskikerroksesta on käynti sekä etu- että takaterassille. Tässä etuterassin ovi, ja sen edessä Chilewichin matto. On hämmästyttävää, miten sopeutuvaisesti Oulun kodin tavarat ovat löytäneet paikkansa. Kaikki vieraamme ovat kysyneet, mitä kalustehankintoja olemme tehneet uuteen kotiin, ja vastaus on: ei mitään.


Nyt on siis niinkin merkittävä osio talosta kuin ylempi portaikko ja terassinovi kuvattu. Toivo elää, että seuraavalla kerralla pääsen jo vaikkapa eteiseen.

Pikkuruiset Moneymakerit

Tänä keväänä tein pitkästä aikaa kylvöjä - hämmästyttävä saavutus!

Laitoin tomaatteja, vain Moneymaker-lajiketta, isoa valkoista samettikukkaa, daaliaa, isoköynnöskrassia. Osa on jo itänyt ja osassa kylvöksistä ei näy mitään eloa. Suurin osa siemenistä oli vanhoja.

Tässä kuva minun pikkuruisista tomaattivauvoista pari viikkoa sitten:


Jos ihan vakavissaan haluaisi maksimoida satoa, tomaatit olisi tietenkin pitänyt laittaa huomattavasti aikaisemmin. Minä yritän vaihteeksi harjoittaa maanviljelyä ilman stressiä, ilon kautta.

Kasvattaminen on hauskinta, ja jos sitten saan vielä muutaman tomaatin kaupan päälle, se on bonus.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Maaliskuussa meidän kotiin pesiytynyt tavara

Facebookin Paikka kaikelle -ryhmässä oli helmikuulle haaste kirjata ylös kaikki kotiin tuleva tavara. Kaikki kotiin tuleva viittaa kaikkiin ostoksiin, lahjoihin, kylkiäisiin, postin kautta tulevaan tai millä tahansa muulla tavalla kotiin päätyvään tavaraan, joka myös jää sinne, ainakin toistaiseksi.

Pois laskuista jätetään ruoka ja nopeasti kuluvat päivittäistarvikkeet kuten wc-paperi sekä sellainen tavara joka lähtee ulos yhtä nopeasti kuin on sisäänkin tullut, vaikkapa mainokset, jotka menevät postilaatikosta pikavilkaisun jälkeen paperinkeräyspinoon.

En ehtinyt helmikuun haasteeseen mukaan, ja helmikuu olisi tämän haasteen kannalta muutenkin ollut epäedustava kuukausi koska siihen mahtui yli kaksi viikkoa lomailua. Parasta on kirjata ihan normaalin kuukauden tavaravirrat. Päätin aloittaa kirjaamisen maaliskuun alusta.

Nyt on maaliskuu lopussa, ja melko hyvin olen muistanut laittaa ylös meidän tavaravirrat. Varmasti jotain on unohtunutkin.

Sivumennen sanottuna maaliskuun aikana meiltä on myös lähtenyt aika paljon tavaraa, mutta tässä haasteessa ei ollut tarkoitus laskea tavaroiden nettomäärää (hankitut minus lähteneet) vaan pelkästään sisään tulevat. Ainoastaan siinä tapauksessa olen miinustellut, jos tavara on tullut maaliskuussa ja lähtenyt maaliskuussa. Silloin se on maaliskuun osalta epärelevantti koska ennen maaliskuuta sitä ei ollut eikä sitä ole myöskään maaliskuun jälkeen.

Koska tulimme kuun ensimmäisenä päivänä lomamatkalta, ja tavallaan kotiin pölähti silloin jonkun verran uusia tavaroita, jotka kuitenkin oli hankittu jo helmikuun puolella, päätin laskea vain 1.3. alkaen hankitut tavarat. Näin ollen mukaan tulivat Phuketin lentokentän ostokset sekä lentokoneesta ilmaiseksi mukaan saatu kuulokekotelo mutta ei muuta Thaimaasta ostettua.

Tässä meidän lista:

- Kaksi huivia Phuketin lentokentältä (ostin kylläkin neljä, mutta kaksi niistä meni jo kuukauden aikana eteenpäin tuliaisina joten en laske niitä)
- Kotelo kuulokkeille, ilmainen lentokoneesta (sain sen kyllä jo menomatkalla, mutta aikomukseni oli jättää se koneeseen, mutta tein tietoisen päätöksen ottaa se mukaan)
- Glorian koti -lehti
- Aku Ankka -lehtiä ilmeisesti 4 kpl (vai keskeytettiinkö tilaus juuri tässä, en ole ihan varma...?)
- Vatsatautilääkkeitä, jotka eivät tulleet saman tien kokonaan käytetyiksi ja jäivät näin ollen lääkelaatikkoon: Imodium-pakkaus, maitohappobakteeripurkki, kaksi pakkausta nesteytysjuomia
- Postissa tulleita kodin arkistoon jääviä papereita: e-resepti, paperiresepti, metsäkeskuksen rahoitusselvitys, laskuja arviolta 7 kpl, lääkärikäyntikuitteja ja muita lippulappuja vakuutusyhtiön korvaushakemuksia varten arviolta 10 paperia, lapsen kouluaine
- Voidenäyte mainoslehden välistä
- Kymmenkunta muovipussia
- Pari paperipussia
- Kotiliesi-lehti
- Kattila (uuteen kotiin muuton myötä jouduimme hankkiutumaan lähes kaikista vanhoista kattiloista eroon koska induktioliesi, ja nyt on pikkuhiljaa paikattu puutteita)
- Tulppaanikimppu
- Jakku
- Mekko
- 2 vyötä
- Pussukka meikkisiveltimille
- 2 koruaskarteluosaa
- Piirustus/askartelusetti
- Ehkä vajaa 10 kpl esitteitä kädentaitomessuilta ja golf-messuilta
- 2 pkt golf-palloja
- Golf-hansikas
- 1 tii (mainoskpl messuilta, eipä näitä yleensä yksittäin hankita)
- Reseptilehti, ilmainen, kauppareissulta
- Takkavälinesetti
- 2 kpl wc-harjatelineitä Formwerkistä (edelleen sisustetaan uutta kotia...)
- WC-paperiteline Formwerkistä
- Pussi taimimultaa
- Pussi kukkamultaa
- Narsisseja, persilja, rungollinen rosmariini, pari muuta pientä kasvia pääsiäisistutuksiin, kolme pelargonin minitainta
- Kaksi pussia kasvinsiemeniä
- Muovirasia, periaatteessa kertakäyttöinen, mutta otin kylvöjäni varten sen talteen ja käyttöön
- Kaksi HSL:n matkakorttia, yksi minulle, yksi lapselle
- Golf-housut
- Kaksi golf-paitaa
- Golf-liivi
- Golf-lippis
- Retkipöytä ja neljä jakkaraa
- Mekko (en kyennyt vastustamaan tarjousta)
- Kymmenkunta vaatetta äidiltä kirpparilla myytäväksi, tarkoitus päästä niistä eroon parin viikon sisällä, mutta saapa nähdä miten käy...

Jos tästä vetää pieniä tilastollisia johtopäätöksiä, niin taloon tuli tavalla tai toisella kuun aikana 111 uutta tavaraa (riippuu toki vähän siitä miten esimerkiksi paketillinen golf-palloja lasketaan, minä laskin sen yhtenä, sen sijaan neljän ruukun narsissipakkauksen laskin neljäksi tavaraksi).

Näistä hämmästyttävät 22 kpl oli vaatteita! Tähän tosin vaikuttavat nuo kymmenisen äitini vanhaa vaatetta, jotka minun nyt kuitenkin on laskettava, koska ei ole mitään varmuutta että pääsen niistä heti eroon.


Lehtiä ja muuta paperitavaraa tuli kappaleissa laskettuna 41 - ja itse asiassa veikkaan että tämä luku on suurempi, koska ihan kaiken paperin perässä en pysynyt kuukauden aikana.

Sisustus- ja kodintavaraa tuli 27 yksikön verran, ja tähän vaikuttaa toki vahvasti meidän tilanne, kun uudessa kodissamme on vielä keskeneräisyyksiä. Kodinhoitohuoneen kaapinovien kahvat asennettiin muuten maaliskuun aikana, mutta niitä en laittanut tähän listalle, koska en koe, että ne olisivat ovista erillisiä esineitä, ja ovet meillä oli kaapeissa jo.

Kosmetiikkaa en uskomatonta kyllä ostanut itselleni enkä perheelle koko kuukauden aikana - jäin kyllä epäilemään onko jotain jäänyt huomioimatta. Vain meikkisivellinsetti menee kauneudenhoitokategoriaan.

Jotta muita johtopäätöksiä pystyisi vetämään, täytyisi tällaista kirjanpitoa pitää pidempään. Tämän kuukauden kokemuksen perusteella sanon kuitenkin, että aikamoista sitoutumista tavaroiden vahtaaminen ja laskeminen vaatii. Perheenjäsenetkin pitää valmentaa mukaan, koska heidän mukanaan kotiin kantautuu kaikenlaista vaivihkaa.

En taida jaksaa toista kuukautta ainakaan heti perään.


torstai 22. lokakuuta 2015

Pitkiä keskusteluja ja hassuja hattuja Madridissa

Vietin lokakuun alussa ihanan viikonlopun arkea paossa Madridissa ystävieni kanssa. Minulla on viime vuosina ollut käyntiä Madridissa työasioissa kerran tai pari vuodessa, mutta en juurikaan ole ehtinyt kaupunkiin tutustua muuten kuin lentokentän läpi suhahtaen, metrossa ja takseissa matkustaen, hotellihuoneen seiniä tuijotellen ja neuvotteluhuoneissa töitä paiskoen.

Työmatkoilla tehdään luonnollisestikin töitä, yleensä pitkiä, raskaita päiviä, niin että jopa päivälliselle raahautuminen iltaisin ottaa voimille. Joskus ennen ihmettelin, kuka oikein tilaa hotelleiden huonepalvelun kautta ruokaa ja miksi - en ihmettele enää. Siinä vaiheessa kun on tehnyt kymmenen tunnin työpäivän, ollut altistuneena uusille asioille ja ihmisille, ja ripsiväri on hieman valahtanut, tukka hapsottaa ja piilolinssit kirvelevät silmiä, ei riitä enää energiaa ja avointa mieltä vaeltelulle kaupungin katuja pitkin juuri sitä oikeaa ravintolaa etsiskellen.


Nyt kuitenkin viikonloppu sujui rennoissa merkeissä. Tapaan tämän ystäväporukkani kanssa, kutsutaan heitä tässä nyt leikkisästi vaikkapa Töölön mummoiksi, jonkinlaisella kokoonpanolla vähintään kerran vuodessa. Matkustamme mielellämme jonnekin tapaamaan toisiamme, koska ei ole osoittautunut hyväksi ajatukseksi olla kenenkään kotipaikkakunnalla.

Pääpaino on kuitenkin tapaamisessa, ei turistikohteiden läpijuoksemisessa. Emme siis kärsineet huonoa omaatuntoa siitä, että perjantai-iltana kävimme vain lähikaupasta ostamassa viiniä, juustoja ja muuta naposteltavaa, ja roikuimme ystävieni vuokraamalla asunnolla iltamyöhään. On ihan eri tunnelma lipittää viiniä ja lohkoa suuhunsa juustonpaloja kun avoimista ikkunoista leyhyy sisään lämmin kesäilma ja kaduilta kuuluu espanjankielistä kalkatusta.

Ystävieni kämppä oli Anton Martinin alueella, minä asustelin hotellissa Paseo del Pradon varrella. Viehättävän rentoja seutuja. 
 
Lauantaina hippaloitsimme kaupungilla - lukuunottamatta päiväunia, jotka kuuluvat luonnollisesti ohjelmaan nelikymppisillä leideillä - ja vaikuttava kohde oli ruokaan keskittyvä kauppahalli, jonka nimeä en nyt taas muista.

 Harvemmin Suomessa näkee simpukoita syötävän jalkakäytävän reunalla. Tyylikästä, kuten koko Madrid on tyylikäs, tosin vähän rosoisella tavalla.

Herkkuja näyteikkunassa. Meidän syömiset menivät jotenkin vähän pieleen. Söin itsekseni ensimmäisenä iltana valtavan hyvin, seuraavana iltana ruokapaikkani oli ihan ala-arvoinen, ja seuraavinakin päivinä jotenkin osuimme ravintoloihin, jotka eivät ihan kärkikastiin menneet.

Lauantain kävelyretkellämme törmäsimme sattumoisin juhlaseurueeseen, mitä ilmeisimmin kyseessä olivat häät, vaikka morsiusparia emme nähneetkään. Oli ihan pakko ottaa kamerasta kaikki mikä irti lähti, siinä määrin hämmentävää pukuloistoa saimme todistaa. 

Suomalainen nainen ei kertakaikkiaan missään olosuhteissa pukeudu siihen tapaan kuin nämä espanjalaiset häävieraat, ja se on niin sääli! Suomalaiseen silmääni vaatekoreus vaikutti satumaiselta, karnevalistiselta, epätodelliselta, aivan kuin toisesta avaruudesta. 

Pukeudun itse keskimäärin ehkä vähän "yli" suomalaisittain tilanteessa kuin tilanteessa, olen usein todistanut ihmisten päällä juhlissa samoja vaatteita kuin itse käytän arkipäivänä, ja arkipukeutumiseeni kuuluvat ehdottomasti myös korkokengät ja isot korut, mutta edes minä en varmaan tuntisi oloani kotoisaksi hatussa, jossa on vajaan metrin mittaisen sulka.


Tämän naisen hatun sulka on hyvin maltillinen.

Miten elegantilta ihminen voikaan näyttää savuke kädessään. Ja nuo sääret! Ja korot!



Pienellä sivukadulla pääsimme todistamaan yhden vierasryhmän saapumista kirjolle, ja saimme samalla vastauksen kysymykseen, miten yli kymmenen sentin koroilla selviytyy juhlista. Salaisuus on se, että kirkon kulman taakse asti sipsutellaan mukavasti ballerinoissa, ja sitten vaihdetaan.

Käsilaukku ja kengät sävy sävyyn, ja hattu kruunaa koko komeuden. Fantastico!

Kyllä on tällä emännällä hymy herkässä! Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! Olen kerta kerralta vakuuttuneempi siitä, että Espanja on se paikka, missä haluan viettää eläkepäiväni.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Epänilkkuri-ihmiselle Clarksin nilkkurit


Jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin nilkkurit ovat nyt suuressa huudossa. Niitä näkyy ihan kaikkialla ja niitä myös käytetään ennakkoluulottomasti muun muassa hameiden kanssa, mikä kai vielä jokunen vuosi sitten oli vähän nounou.

Minä en ole nilkkuri-ihminen. Enkä syyttä ole olematta, tähän on kuulkaa hyvät syyt: käytän pääasiassa hameita ja mekkoja, ja minulla on todistettavasti lyhyet sääret (koska joudun kaikki housunlahkeet aina lyhennyttämään), ja yhdistäpä töpökkäsäärten ja hameen kanssa kengät, jotka katkaisevat jalan linjan niksnaks nilkan kohdalta. Ei näytä hyvältä.

On minulla silti ollut yhdet nilkkurit, järjettömän huonot jalassa. En ymmärrä miksi ne ostin, ja käyttämättä ne ovat jääneet koska huonot ja koska töpökkäsääret.

Mutta viime viikolla tuli Vimassa vastaan niin ihanaiset nilkkurintapaiset, etten voinut vastustaa kiusausta. Ei ihan täsmälleen määritelmänmukaiset nilkkurit, mutta vähän sinne päin.


Ostopäätöstä helpotti se seikka, että minulla oli sinä päivänä päällä mekko ja leggarit. Nilkkurit eivät näyttäneet ollenkaan pahalta leggareiden kanssa. Tajusin myös, että olen juuri keväällä ostanut Tiger of Swedenin mustat piukat housut, jotka vartavasten kävin lyhennyttämässä ja kavennuttamassa, ja joita tykkään käyttää, joten hameiden käyttö saattaa vähentyä.

Saattaa olla jopa niin, että heittäydyn vallan pillilahkeisten housujen ja väljien, kevyistä kankaista valmistettujen paitojen ja nilkkureiden käyttäjäksi. Jos on joskus käyttänyt paljon hameita, ei se tarkoita, että loppuelämänsä käyttää vain hameita.

Saatan vaihtaa tyyliä prinsessasta rockimimmiksi.




Ennustan näille nilkkureille työläämpää elämää kuin niille edellisille. Nämä ovat nimittäin hyvät jalassakin.

torstai 24. syyskuuta 2015

Lampaantaljat Maikkulan kartanosta

Mieli alkaa pikkuhiljaa suuntautua kohti syksyä, kylmiä ilmoja ja pimeitä iltoja.

Meidän pyllyjä lämmittivät koko viime talven ajan hurmaavat valkoiset lampaantaljat. Blogissa taljat ovat vilahtaneet jo pariinkin otteeseen, ensimmäisen kerran kun ne meille tulivat (klik) ja toisen kerran kun kirjoitin aamukahvittelustamme (klik).

Taljat tulivat meille lainaan Maikkulan kartanosta. Olin iloinen ja mielestäni valtavan fiksu, kun tajusin, etteihän ole välttämätöntä ostaa omaan talouteen neljää taljaa. Käyttöä niillä on vain osan vuodesta, ja loppuajaksi niille pitäisi löytää säilytyspaikka. Mielestäni on hyvä idea, ettei kaikkea osteta omaksi ja uutena, vaan lainataan, vaihdetaan, vuokrataan, kierrätetään. Tätä opettelen ja yritän toteuttaa enemmän tulevaisuudessa.



Miksi sitten Maikkulan kartanosta tuli lampaantaljoja? Ensinnäkin on niin, että Maikkula on ihastuttavan laaja palvelukokonaisuus: se on juhlapaikka, tilausravintola, pitopalvelu, illanviettopaikka (saunojakin löytyy), kartano harjoittaa vielä maatalouttakin kasvattamalla kesäisin lampaita.

Minusta lampaat ovat jotenkin sympaattinen lisä Maikkulan tunnelmaan. Lampaat tulevat Antti Holmström -nimiseltä lampurilta kartanolle touko-kesäkuussa, laiduntavat ja elelevät sitten luonnonmukaista elämää suurella aidatulla alueella. Jos pidät kesällä juhlat Maikkulassa, voit tuntea olevasi kuin vanhanajan kartanon mailla, missä hoidetaan kaikenlaisia alkutuotannon tehtäviä ja kotieläimet ovat näkyvissä pihapiirissä.


Syksyllä nuo noin 40 suomenlammasta teurastetaan, ja niiden liha ja taljat jäävät Maikkulan käyttöön. Kun Maikkulassa pidetään juhlia talvella, jokaisen vieraan tuolille riittää talja, ja sisustuksen tunnelma on perinteisen suomalainen ja rustikaali. Lisätäänpä siihen kynttilöitä, kankaiset ruokaliinat, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa, niin romanttinen talvitunnelma on taattu.

Maikkulan kartano on ollut kotina lampaille jo yli kymmenen kesän ajan. Vielälöhän tämän kesän lampaita näkyy laitumella? Käykääpä kurkistamassa.

---

Lampaantaljat on saatu lainaan bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Turha blogitauko ja asiaa pussien invaasiosta

Minä täällä taas hei! Blogi on ollut täysin suunnittelemattomalla ja perusteettomalla tauolla, joten ilman sen kummempia selityksiä eipä muuta kuin asiaan!

Paljon, hyvin paljon ja erittäin innokkaasti olen jatkanut seikkailujani tavaroiden karsimisen ja kodin siistimisen filosofioiden ja käytäntöjen maailmassa. Luen parhaillaan Marie Kondon siivoushörhöilykirjaa, ja palaan siihen varmasti aikanaan, mutta käytännön tasolla suurinta iloa on tuottanut kulttuurihistorian tutkija Ilana Aallon Paikka kaikelle -blogi ja erityisesti blogin ympärille kasvanut Facebook-yhteisö, jonka keskusteluihin osallistun nykyään lähes päivittäin.

Paikka kaikelle -ryhmässä keskustellaan sellaisista aiheista kuin vaatteiden viikkaaminen, lasten rikkinäisistä leluista eroon hankkiutuminen, mikä on sopiva määrä sukkia tai mekkoja yhdelle ihmiselle tai matkustaminen kera keveiden matkatavaroiden.

Eilen minua askarrutti suhteeni muovi- ja paperipusseihin.

Kauniiden paperikassien varannot.

Montako hyllyä on järjellinen määrä käyttää pussien, siis käytännössä roskien säilyttämiseen tarvittavien esineiden, säilyttämiseen? Mitä jos kiintyy kauniisiin paperikasseihin - mikä on järkevä määrä säilyttää niitä? Entä jos käyttää kauppareissuilla aina kangaskassia, ja roskapussit loppuvat, kun niitä ei kaupasta tasaisesti tule, voiko itseään ympäristötietoisena pitävä ihminen silloin ostaa rullallisen muovipusseja, jotka siis ovat olemassa vain sitä tarkoitusta varten, että ne menevät roskiin?

Kodinhoitohuoneen yläkaapissa on isoja pusseja ja kauniita kasseja.

Inventoin eilen meidän pussivarannot, ja tulin päätelmään, että meiltä löytyvät seuraavanlaiset pussikategoriat:

  • Normaalikokoiset muovipussit, siis ne tavalliset ruokakauppojen pussit, jotka sopivat parhaiten tavallisen energiajätteen keräämiseen tarkoitettuun astiaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös hieman epämääräisemmän kokoisia, esim. vaatekaupoista tulleita pusseja.
  • Pienemmät muovipussit, joita käytetään WC:n ja muiden pienten roskisten pusseina. (Ihan kaikkein pienimmät heitän pois ja pyrin siihen, ettei niitä meille tulekaan, mutta hedelmäpusseja ei voi välttää, mutta niitä en myöskään säilytä.)
  • Isot pussit, sekä muoviset että paperiset, joita tarvitaan toisinaan suurten tavaroiden tai suurempien tavaramäärien kuljettamiseen, vaikkapa kirpputorille viemiseen. Näitä pyrin säilyttämään vain muutaman kerrallaan, ja aika hyvin saankin nämä kiertämään meiltä pois, kuitenkaan roskiin heittämättä.
  • Pakkausmuovi ja jätesäkit vielä suurempien tavara- tai roskamäärien säilytykseen ja kuljetukseen. Säilytän myös kirkasta muovia, jonka avulla voi pakata tavaroita nätisti niin että näkee mitä paketin sisällä on, ja pussin koko ei rajoita. Näitä säilytän samassa paikassa isojen pussien kanssa. 
  • Kauniit pussit. Poikkeuksellisen kauniit paperipussit (pääasiassa) ja muovipussit (pari kappaletta), joita voi käyttää silloin, kun vie tuliaisia tai antaa kotoa vieraalle viemisiä. Näissä tilanteissa ratkaisee estetiikka. Citymarketin muovipussiin ei ole kiva pakata rasiallista kakkupaloja tai salaattikulhoa. Näitä pusseja voi myös käyttää kotona säilyttiminä, niissä voi säilyttää vaikka toisia pusseja!
  • Lahjakassit ovat vielä oma luokkansa. Näihin kuuluvat siis ne pussukat, jotka eivät tule kaupasta ilmaiseksi, vaan joita oikeasti ostetaan lahjojen paketoimista varten. Viinipulloille tarkoitettujen lahjakassien määrä on mielestäni saavuttanut ystävä- ja sukulaispiirissä saturaatiopisteen, niitä tulee ja menee eikä niitä kannata eikä tarvitse uusia ostaa koska siisteinä niitä voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Meiltä löytyy tällä hetkellä neljä siistissä kunnossa olevaa viinipullolahjapussia, ja varmaankaan useampaan ei kerralla tarvetta ole.

Pienen järkevöittämisprosessin tuloksena tilanne kotonamme on nyt sellainen, että normaalikokoiset ja pienemmät pussit vievät yhden keittiönkaapin hyllyn, jossa takaosassa on tosin tilaa muullekin tavaralle. Kodinhoitohuoneen yksi yläkaappi täyttyy kutakuinkin kokonaan isoista pusseista, pakkausmuovista, jätesäkeistä ja kauniista pusseista. Työhuoneen yhdellä hyllyllä on pieni siisti kassi lahjakasseja, se vie hyllyltä tilaa alle neljäsosan.

Jos on investoinut design-tuotteeseen ja saa sen mukana arvokkaan näköisen paperikassin, eihän sitä VOI heittää roskiin, eihän?

Toisin sanoen kokonaisuudessaan noin kaksi hyllyä kodistamme menee pussien säilyttämiseen. Onkohan se paljon vai vähän? Itse olen tilanteeseen tyytyväinen, erityisesti koska pussi-invaasio tuntuu olevan hallinnassa. Toisaalta en varmasti ole se kaikkein minimalistisinkaan pussiensäilyttäjä.

Ainoa noloutta ja kontrolloimattomuuden tunnetta aiheuttava on tuo "kauniiden pussien" kategoria. Niiden käyttö on vähäistä, ja silti tuntuu ihan mahdottomalta heittää niitä roskiin. Jatkossa aion kiinnittää huomiota siihen, että ennen lahjakassin ostamista tarkastan voiko jotakin "kaunista pussia", joka ei ole varsinainen lahjakassi, käyttää lahjakassitarkoitukseen. Lahjansaaja ei ehkä huomaa eroa, mutta maailmaa on taas pelastettu piirun verran.

torstai 29. tammikuuta 2015

Aamiainen rouvaseurassa

Meidän tien naisilla on tapana kokoontua toisinaan arkisin aamu- tai iltapäiväkahveille. Olen itse päässyt osallistumaan kahvitteluihin työni vuoksi melko harvoin, joten kun hyvä päivä löytyi, kutsuin heidät vuorostani meille. Mukava välillä osoittaa vieraanvaraisuutta eikä pelkästään ammentaa toisten vieraanvaraisuudesta.



En ole mikään supertehokas emäntä, vaan tarvitsen rauhaa ja aikaa valmisteluihin. Heräsin seitsemältä touhuamaan ja kello kymmeneltä kaikki olikin kahvinkeittoa ja teen haudutusta vaille valmista. Inhoan sitä, kun vieraiden ollessa jo talossa huomaan, että osa tarvittavista astioista on vielä astianpesukoneessa ja kahvipannukin pesemättä. Nyt ehdin näpsäistä pari valokuvaakin ennen ensimmäistä ovikellon rimpautusta.


Tarjoilujen suhteen en lähtenyt merta edemmäs kalaan. Tähän mennessä rakkaat rouvaystäväni jo tietävät, että minä en juurikaan leivo, joten itsetehtyjä sämpylöitä tai pullia tai muuta sellaista luksusta on turha meillä odottaa. "Stockmannin äidit" hoitavat nämä asiat paljon paremmin kuin minä.

Tarjolla oli raakapakastettuina paistettuja croissantteja kera erilaisten täytteiden, tuoretta ananasta ja mansikoita sekä aleksanterinleivoksia suupaloiksi leikattuna.


Parituntinen vierähti aamiaispöydässä, ja olisin halunnut pitää ystävät meillä rupattelemassa vaikka koko päivän, mutta kaikkien piti kiirehtää askareilleen, joku koulun penkille, toinen opettajaa tapaamaan ja kolmas töihin.

Minusta on hauskaa miettiä sosiaalisten tilanteiden jälkeen, mistä loppujen lopuksi puhuttiin. Aikoinaan nelikymppissynttäreilläni olin askarrellut kaikkiin pöytiin vihkoset, joissa oli kysymyksia, muun muassa: "Mistä illan aikana juteltiin?"

Tänä aamuna juttelimme sekä vakavista että keveistä asioista:

- kasvavia lapsia vaanivista vaaroista, alkoholista, huumeista, sydänsuruista
- tyytymättömyydestämme Oulun kaupungin kykyyn hoitaa teiden auraaminen
- saamistamme palautteista lasten koulunkäyntiin liittyen, lastemme luonteiden eroista
- hiihtämisestä
- naapuruston erilaisista kasvatusfilosofioista ja niiden yhteentörmäyksistä
- meidän ruokailutilan sisustusratkaisuista, erityisesti hirvestä seinällä
- terveydestä ja työssä jaksamisesta

Aamu oli erittäin virkistävä. Yritän joka päivä muistaa syitä kiitollisuuteen - tänään olin kiitollinen ystävistä.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Turkoosit pallukat pihapensaassa

Vuoden alku on näemmä todellakin inspiroinut minut saattamaan päätökseen muinaisuudessa alulle laitettuja käsitöitä.

Jäin pohdiskelemaan tänään, että tällainen verkkainen tahti taitaa sopia minulle hyvin. Luova prosessini tuntuisi toimivan niin, että ensin saan idean, jota saatan kypsytellä mielessäni pitkäänkin ennen kuin edes hankin sen toteuttamiseksi tarvittavia materiaaleja. Sitten kun materiaalit ovat hyppysissä, saattaa kulua pitkäkin aika työn aloittamiseen. Jossakin välissä on joka tapauksessa innostuneen, kuumeisen toiminnan tila. Se herkenee viimeistään silloin, kun työ pitäisi viimeistellä, langat päätellä, kappaleita höyrytellä, osia koota. Sitten joskus - viikkojen, kuukausien, vuosien päästä - tulee inspiraation kakkosaalto, jonka voimalla saan työn valmiiksi.

Eilen kokosin valmiiksi helminauhan, jonka osat ovat odottaneet käsityöpussukassa joitakin kuukausia.


Isot helmet - tai pitäisikö sanoa pallot - ovat muovisia, pari senttiä halkaisijaltaan. Virkkasin niille Snurresta ostetusta ihanasta pellavalangasta päällykset viime kesänä. Instagramiin taisin tuolloin jakaa kuviakin.

Yhdistin virkattuihin palloihin painavahkoja, antiikkisen näköiseksi käsiteltyjä metallihelmiä sekä litteitä metallirondelleja, joita on kyllä kuvasta vaikea erottaa, vähän liian pieniä olivat tähän työhön ehkä.


Helmet pujotin hamppunyöriin, jota oli kyllä hieman haastavaa saada houkutelluksi pikkuruisten rondellien rei'istä läpi. Jouduin käyttämään nyörin paksuuden vuoksi melko paksua neulaa, ja yllättäen joissakin rondelleissa reikä oli tuolle neulalle liian pieni.


Pallojen päällyksien virkkaaminen oli tosi hauskaa puuhaa, voisin tehdä noita liukuhihnatyönä vaikka kuinka paljon. Tämä on taas tällaista miniatyyrivääntämistä, jolle minä aina lämpenen. Tuo pallomuoto yhdistettynä virkkuupintaan, mikä syntyy ohuella langalla, on minusta suloinen yhdistelmä.

Korusta tuli kyllä melko raskas, ne muovipallukat ovat yllättävän painavia. Jos teen vielä jotain samantapaista, käytän kyllä puuhelmiä, jotka ovat keveämpiä - tosin myös kalliimpia, veikkaan ma. Muovihelmet oli aikoinaan ostettu Tiimarista eivätkä maksaneet paljon mitään.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hirvi seinällä

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Näin keraamisen hirvenpääteoksen oululaisen KairaHouse-sisustusliikkeen seinällä ja tiesin heti, että juuri tämä meidän kodista puuttuu, ja puute täytyy hetimiten saada korjatuksi.


Kyseessä on oululaisen keraamikon Silja Mustaparran veistos. Katso lisää tuotteita Silmukeramiikan sivuilta.


Minusta hirviveistos on yhtäaikaa herkkä ja ronski, söpö ja rouhea. Totinen ja humoristinen. Näin heti sieluni silmin veistoksen kiinnitettynä takkamme takaseinään, jota vasten ruokapöytämme on.


Perheen miesväki ei ollut samaa mieltä, vaan pyöritteli silmiään ja painoi päänsä, kun näki hirven ensi kertaa. Nyt se äiti on seonnut lopullisesti. Ja takkaan ei mitään reikiä sitten porata.

Eikä porattukaan. Nakutin omin töppökätösin taulukoukun takkaan (ja juu, tiedän, kun se joskus pitää irrottaa, se vie mennessään palasen takan rappausta, mutta jokaiselle päivälle riittää oma murheensa), ja siinäpä hirvi nyt totisen humoristisena väijyy perheen ruokailua.


Minä katselen sitä rakastuneesti usein.