Tekemisen hetki ja prosessi - mutta valmista ei tule

Mikä on kun ei mikään käsityöproggis tule valmiiksi!?!? Joka ikinen päivä minulla on käsissä jokin homma värkättävänä, mutta valmista vaan ei synny.

No ihan oikeasti tiedän mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että olen addiktoitunut tekemisen hetkeen ja prosessiin sen sijaan, että tekisin käsitöitä päämäärätietoisesti. Tästä syystä valitsen helpohkoja mutta pitkäpiimäisiä ikuisuusprojekteja, joista paraatiesimerkki on se huopapallomatto. Se matto ei käytännössä eikä varmaan teoriassakaan tule ikinä valmiiksi. Huoh.

Nyt kuitenkin toivoisin, että saisin valmiiksi ikuisuusprojektivauvanpeiton, koska sukuun on tullut uusi vauva, serkku meidän pojalle.

Työ on kyllä hyvin alulla.

 
Viimeisimpien laskujen mukaan vauvanpeittopalasia on vähän yli 20. Tarvitsen 35.

Olen jo käyttänyt kaiken keltaisen ja kaiken liukuvärjätyn langan. Sinistä ja vihreää löytyy vielä eli niitä tulee peittoon pakostikin eniten. Villalappujen taaksen ompelen peiton vuorikankaaksi jonkun pehmeän kankaan. Vauvat ansaitsevat niin pehmeän aloituksen elämään kuin vain mahdollista.

 

Tekisi mieleni jo päästä kokoamaan. Vähän olen jo kokeillut kokoamista, mutta tulin siihen tulokseen, että laput kannattaa ensin höyrytellä, minkä jälkeen niitä on helpompi käsitellä.

Että eipä sitten muuta kuin kutimet käteen ja telkkarin eteen istumaan. Heippa!

Vihaisia lintuja ja Ligne Roset'ta pojan huoneessa

Olen ihaillut ihailemasta päästyänikin blogikotien siistejä lastenhuoneita. Monessa kodissa sisustustyyli kulkee johdonmukaisesti läpi talon eivätkä lastenhuoneet tee poikkeusta.

Meillä on vähän toisin. En kyllä kaihda värejä muissakaan huoneissa, mutta poikani huone on vahvojen värien ilotulitusta eikä tätä nyt kovin minimalistiseksi voi määritellä millään mittarilla mitattuna. Täällä hallitsevat nimittäin vihaiset linnut!

Tein huoneessa aivan harkitusti pahan sisustusmokan ja yhdistin kahta hyvin erilaista kuosia tekstiileissä, ja syynä oli se, etten kertakaikkiaan osannut päättää kumpaa valitsisin. Ihan aloittelijamoka siis! Toisaalta ajatus olikin tuoda tilaan vahvoja perusvärejä, punaista, sinistä ja vihreää.

Nyt jälkikäteen voi jossitella, että tyylikkäämpi kokonaisuus olisi tullut, jos verhoiksi olisi valinnut jotain mustavalkoista - ruutua, raitaa, muuta geometrista kuviota - joka olisi rimmannut mukavasti tuon puna-valko-mustan Angry Birds -kankaan kanssa, josta päiväpeitto on tehty.

Tekstiilejä on sillä tavalla yritetty synkronoida keskenään, että sekä päiväpeitto että verhot teetettiin samanlaisilla ruudullisilla ja yksivärisillä mustilla kanttauksilla. Verhoissa on vuorina pimentävä kangas. Kankaat on Eurokankaasta ja ompelutyöt on myös teetetty Eurokankaassa. Suosittelen ainakin Oulun Eurokankaan ompelupalvelua, olen teettänyt siellä ompelutöitä jo pariin otteeseen ja olen ollut todella tyytyväinen.

Toinen päätyseinä on maalattu kirkkaan limenvihreäksi. Pojan työpöytä ei kestä kuvausta, tavaraa on niin paljon. Erityisesti ärsyttää elektroniikan ja sen myötä johtojen määrä. 11-vuotiaalla on käytössään iMac, iPad sekä läppäri, niihin lisukkeena vielä parit erilaiset kuulokkeet, hiiret ja kaiuttimet, laturit... Näistä johtuen johtohässäkkä pöydän alla ja ympäristössä on infernaalinen. Pistokkeet seinässä eivät nuoren miehen käyttöön riitä, joten pitää olla vielä jatkojohtokin.

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä elektroniikan säilytyksestä ja sen integroimisesta sisustukseen. Olen nyt jo vähän tehnyt yhteen kaappiin tilaa epämääräiselle elektroniikkatilpehöörille, kuten latureille, hiirille ja kuulokkeille. Silti johtoa ja härpäkettä on näkyvillä päivästä toiseen ihan liikaa.

Miten vaikkapa tabletit ja puhelimet voisi säilyttää muuten kuin lojumassa pöydällä?

Pojan sänky on Ligne Roset'n Travel Studio -malliston sänky, jonka laatikosta avautuu varasänkymekanismi. Laatikon saa myös ihan tavallisena säilytyslaatikkona, ja olenkin jälkeenpäin harmitellut varasängyn tilaamista. Sille ei nimittäin juurikaan ole käyttöä, koska yökyläläiset on helpompi laittaa nukkumaan sängyksi avautuvaan nojatuoliin, jollainen pojan huoneesta myös löytyy.

Ligne Roset on yksi elämäni suurimpia oivalluksia, suorastaan palvon kyseistä merkkiä. Sitä saa Suomesta huonosti. Minä tiedän vain Skannon myyvän sitä, ja Skannosta pojan sänkykin on tilattu. Asia ei sinänsä ole ongelma, koska Skanno toimittaa koko Suomeen.

Tykkään tästä Travel Studio -sängystä edelleen aivan tosi paljon enkä varmasti koskaan halua luopua siitä osana kotimme sisustusta. Sänky on muhkean oloinen ja jämerä, mutta helposti liikuteltava, koska siinä on pyörät alla. Kalusteena se on Jensenien ohella laadukkainta mitä meidän talosta löytyy.

Jännityksellä odotan, kuinka kauan tämä Angry Birds -teema vielä saa armon esiteini-ikäisen pojan huoneessa. Oletan, että jokin kaunis päivä saan kuulla, että "heivaa jo äiti nämä linnut täältä jorpakkoon".

Koti kolmelle -blogin Anne kirjoitti juuri jokunen päivä sitten lastenhuoneen päivityksestä, ja siitä miten lasten kasvaessa tilan toiminnot muuttuvat ja tavarat vaihtuvat. Meillä tapahtuu juuri sitä samaa: suurin osa leluista on jo myyty kirpputorilla tai lahjoitettu eteenpäin, ja tällä hetkellä olennaista on miettiä erilaisten harrastusvälineiden, esimerkiksi juuri noiden tietokonehärpäkkeiden, säilytys.

Liitutaulunkin funktio on muuttunut, ennen sinne piirreltiin jotain hassuja juttuja, nyt sieltä löytyy esimerkiksi meillä vierailleiden tyttöjen "seinäkirjoituksia" :-)

70-lukulainen Tenavapaino pääsee oikeuksiinsa

Syyskuu on meidän perheessä syntymäpäivien aikaa. Se tarkoittaa kaikenlaista mukavaa puuhastelua, sipinää ja supinaa. Perinteisesti askartelemme kutsukortit poikani syntymäpäiville - ja siis tosiaankin askarteleMME, yhdessä, minä ja poikani.

Meillä on ollut leppäkerttuteemaa ja jalkapalloteemaa. Tällä kertaa teeman valinta oli yksiselitteisen helppoa sillä synttärikemut pidettiin Megazonessa. Sen mukaan siis myös teema.

Mieheni kirjoitti ja printtasi tekstiosuudet ja Megazone-peliaiheisen kuvan tavalliselle valkoisella tulostuspaperille. Korttipohja valikoitui niin, että tarjosin pojalle violettia kartonkia, joka oli toisaalta tarpeeksi suuri useamman kortin tekemiseen ja toisaalta vähän laatikossa nuhjaantunut. Kortti kohderyhmän mukaan: esiteini-ikäisille pojankoltiaisille meneviin kutsukortteihin ei kannata uhrata niitä kaikkein kauneimpia helmiäiskartonkeja.

Violetti nuhjaantunut kelpasi.

Sitten käyteltiin taas ahkerasti paperileikkuria. Ja tässä vinkkini pojankoltiaisten äideille: pojan saa mukaan askarteluun kunhan toimi on tarpeeksi teknistä, ja lapsi pääsee käyttelemään vempeleitä. Korttiaskartelussahan vempeleitä riittää, voi käyttää leikkureita, vasaraa, niittejä, printteriä.

(Tähän kohtaan olisi sopinut ihanasti kuva pojastani istumassa lattialla ja leikkaamassa paperinpalaa, mutta hän kielsi kuvan julkaisun. Ei ollut kuulema hyvä kuva. Äidin silmissä aina näyttää söpöltä.)

Tämänkertaisen synttärikortin juju ja hauskuus oli kirjasinleimasimissa. Kuka muistaa nämä?

70-80-luvulla varmaan kaikki lapset kuuluivat Tenavakerhoon, joka tuotti tasaisin väliajoin pahvilaatikollisen tavaraa postin kautta kotiin. Mukana oli kaikenlaista opettavaista ja kehittävää, kuten kirjoja, pelejä, askarteluvälineitä, mitähän muuta? Siitä on sen verran aikaa, etten kertakaikkiaan muista.

Kaikkein paras Tenavakerhon tuote oli Tenavapaino, eli siis kirjainleimasinten sarja. Minulla on tämä ihanuus tallella, tosin uusi leimasinväri on pitänyt ostaa, vanha on kuivunut vuosikymmenten saatossa.

Tenavapainon leimasimilla painoimme siis vihreälle paperille sanan "kutsu".

Kummatkin paperit, itse asian sisältävä sekä kutsuotsikkotekstin sisältävä paperisuikale liimattiin kartongille. Vihreä paperisuikale liimattiin rennosti vinoon ja viimeisteltiin leikkaamalla korttipohjan muotoon. Lopuksi synttärisankari allekirjoitti kutsut omakätisesti.

 

Äärimmäisen yksinkertainen, ja tarkoituksella vähän rouhea design, mutta silti omatekemä kortti. Ylenmääräisen hifistelyn voi säästää niihin projekteihin, joita ei tehdä lapsen kanssa.

Näitä kutsuja ei laitettu kirjekuoriin, vaan ne jaettiin sellaisenaan. Yhtä kutsuttua ei tavoitettu kortinojentamisetäisyyden päässä, vaan kutsuttiin tekstiviestitse - minkä seurauksena meillekin jäi näitä yksi muistoksi. Korttiaskartelussa usein kurjaa on se, että itselle ei jää mitään. Siksi onkin niin mukavaa valokuvata tekeleensä ja laittaa ne blogiin muistoksi.

Koululaisen kilpavarustelu

Kesä lähenee loppuaan, mutta syksyn alkuun mahtuu myös mukavia asioita. Pääsee nimittäin kilpavarustamaan koululaista.

Viidesluokkalainen ei enää halunnut reppua. Ostettiin sangen muodikas olkalaukku.

 

 



Lapsi ei itse tajunnut hävetä hassua penaaliaan, niinpä me häpesimme hänen puolestaan ja pakotimme valitsemaan uuden. Ostettiin myös kyniä, niitä lapsukaisemme tuhoaa ja kadottaa jatkuvasti, joten niitä kannattaa aina ostaa kun asia juolahtaa mieleen.

 

 

 

Ostettiin vielä vihko ja postikansio, joissa on asennetta. Voi vaikka opettajan eteen läväyttää tuon "iTalk uListen" -kansion.

Tavarat reppuun ja voilá - koulu voi alkaa!