sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Puutarha-arvostelu: Alenius

Tässä tulee puutarha-arvostelusarjani kolmas ja tällä erää viimeinen osa. Mahdollisia lisäosia sarjaani tulisi vielä Yrjänäisen puutarhasta, Välivainion puutarhasta, Oulujoen taimistosta ja Särkän perennataimistosta, mutta katsotaan riittääkö viitseliäisyyteni niihin enää.

Oulun Hietasaaressa sijaitseva Alenius on minulle kesäisin vähän kuin oman puutarhani jatke. Ramppaan siellä jatkuvasti. Aleniukselta saisi periaatteessa ihan kaiken. Jos siis olet laiskahko puutarhuri etkä erityisesti halua kierrellä kaikkia puutarhoja (niin kuin eräät), suuntaa Aleniukselle ja selviät kertarysäyksellä kaikista hankinnoistasi olipa listallasi kesäkukkia, perennoita, siemeniä, puutarhahanskoja, kasvualustoja, lannotteita, puita, ruukkuja, puutarhan sisustustavaraa tai leikkokukkia. Joitakin työkalujakin löytyy.

Edelliset arvostelut kirvoittivat Facebook-sivullani kommentteja puutarhojen palvelutasosta, johon en ole arvosteluissani kiinnittänyt huomiota. Aleniuksen suhteen oma kokemukseni on, että palvelu pelaa. Rauhassa saa katsella, jos haluaa, mutta apua löytyy säkkien kärräämiseen autolle ja nostoavuksi. Henkilökunta ei pelkää tarttua työhön. Ja jos esität vähän kinkkisemmän kysymyksen, vastausta etsitään jopa hakuteoksista. Tuntuu, että täällä todella rakastetaan kasveja - mikä lämmittää meikäläisen sydäntä.


Sanoin, että Aleniukselta saa kaiken, ja se pitääkin paikkansa, mutta kesäkukkien suhteen en ole koskaan saanut kaikkea hankintalistallani olevaa täältä. Tänä kesänä ostin vaaleanpunaisia, kerrottuja riippapetunioita, jotka ovat yksi kesäkukkasuosikkini. Jo kahtena kesänä olen ostanut myös bougainvillean eli ihmeköynnöksen, enkäpä muualla yhtä suuria ja komeita bougainvilleoita ole nähnytkään. Siinä on muuten aivan loistokasvi, tykkään siitä valtavasti.

Aleniuksen merkittävä ominaispiirre taimitarhojen joukossa on, että se on oikeastaan myös sisustuskauppa. Monenlaista puutarhojen, viherhuoneiden ja terassien sisustuksessa tarvittavaa kampetta löytyy: ruukkuja, koukkuja, ruukkutelineitä, koriste-esineitä.


Ruukuissa on mistä valita. Väitän, että Aleniuksella on Oulun monipuolisin ruukkuvalikoima, ei pelkästään puutarhojen kategoriassa vaan mukaan lukien stockmannit, kodinykköset, bauhausit sun muut.


Myös minun moderniin, mutta iloisenväriseen makuuni löytyy ruukkuja. Ihan melkein en pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa tällaista pinkkiä tai turkoosia, mutta vastustin sitten kuitenkin.


Toinen ihastuttava piirre Aleniuksessa on suuri perenna-, pensas- ja puuvalikoima. Ja tässä on se syy, miksi minä pyhiinvaellan Hietasaareen kesäisin useita kertoja. Siististi lajiteltuja ja pääsääntöisesti hyvin kuvattuja ja hinnoiteltuja perennoja on kiva tutkailla pidemmänkin aikaa. Ja yleensä aina jokin kasvi haluaa meille mukaan.


Aleniusta suosittelen aina lämpimästi kaikille. Perennavalikoima on toki pienempi kuin maankuulussa Särkän perennataimistossa, mutta aika monet haluamani kasvit olen loppujen lopuksi täältä löytänyt. Tänä vuonna löytyi jopa himoitsemaani hevosenkakkakompostia säkeissä. Huippupaikka.

4 kommenttia:

  1. Minä olen ostanut suurimman osan perennoista ym. Aleniukselta. Erittäin hyvä paikka ja käyn siellä joka kesä. Olemme rakentaneet, joten piha piti tehdä alusta alkaen. Puutarhasuunnitelma auttoi paljon, koska kokemusta puutarhanhoidosta ei ollut. Vuosien saatossa olen alkanut tykkäämään pihan hoidosta, se on mukavaa vastapainoa toimistotyölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma minulla - en aikoinaan ollut yhtää puutarhaihminen, mutta talon myötä innostus heräsi. Ja toden totta, se on jotain ihan muuta kuin tietokoneen näppäimistön hakkaaminen :-)

      Poista
  2. Samaa mieltä - Aleniuksella vierailut kuuluvat kesään :) Tänään viimeksi kotiutin sieltä edullisen pionin. Nähtäväksi jää minä kesänä se ilostuttaa minua kukilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa vaikka jo ensi kesänä. Minä olen ollut poikkeuksellisen onnekas pionien kanssa, joten en oikein enää edes usko, että ne olisivat jotenkin kranttuja kukkimaan. Olen niin onnellinen kun tänään näin ekaa kertaa naapurista tulleen pionin valtavan ihanan kukan: ulkoa vaaleanpunainen, sisältä valkoinen. Pionit ovat lemppareitani, niistä ei voi saada kyllikseen!

      Poista

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!