Jostain on kuitenkin aloitettava, ja ilolla toki sen teen, koska uusi talomme Espoossa on mielestäni kaunis ja kaikin puolin ihana. Se on oikeastaan unelmien täyttymys, koska niin paljon olisi asioita, jotka olisin Oulun talossa halunnut muuttaa, ja jotka nyt ovat kuin ihmeen kaupalla korjaantuneet Espoon kodin oston myötä.
Rakastan talon arkkitehtuuria sellaisenaan. Välillä tuntuu, etten halua yhtään tavaraa pilaamaan talon omia puhtaita linjoja ja koskemattomia pintoja. Koska muutenkin sisustustyylimme (mieheni vielä enemmän kuin minun) kulkee kohti erittäin pelkistettyä ilmaisua, nyt vielä enemmän tuntuu olevan tarve laittaa esille vain muutama kaunis tavara, pitää kaapitkin järjestyksessä ja siivota elämästämme kaikki roina.
Huutaako portaikko tauluja seinille? Pitäisikö ikkunalaudalla olla viherkasvi tai kaksi? Minusta on hyvä näin.
Rakastan tätä näkymää - portaiden kaiteiden rytmiä, puupintojen ja seinien maalivärin harmoniaa, ja jopa sitä, ettemme oikein ole saaneet päätetyksi kuinka tuo kiintokalusteenomainen syvennys sisustetaan. Tällä hetkellä keskityn vain siihen, ettei se kerää romua. Muuton vihreä kulho kyllä toimittaa joskus alakertaan menossa olevan tavaran välisäilytyspisteen virkaa. 
Keskikerroksesta on käynti sekä etu- että takaterassille. Tässä etuterassin ovi, ja sen edessä Chilewichin matto. On hämmästyttävää, miten sopeutuvaisesti Oulun kodin tavarat ovat löytäneet paikkansa. Kaikki vieraamme ovat kysyneet, mitä kalustehankintoja olemme tehneet uuteen kotiin, ja vastaus on: ei mitään.
Nyt on siis niinkin merkittävä osio talosta kuin ylempi portaikko ja terassinovi kuvattu. Toivo elää, että seuraavalla kerralla pääsen jo vaikkapa eteiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!