Raanu tuli taloon

Enpä olisi kuuna kullan valkeana nuorempana uskonut, että kelpuuttaisin omaan kotiini mummon vanhan raanun. Mutta niin nyt vain kävi, että päässäni herne osui toiseen ja tuotti sellaisen ajatuksen, että yksi entisestä mummolastani löytyvistä raanuista voisi näyttää kivalta meidän ruokailutilan seinällä.

Tuumasta toimeen.

Suvussa on harrastettu tai ainakin kovasti arvostettu tällaisia itse kudottuja tekstiilejä. Muistan isotätini luota kangaspuut, ja voipa olla niin, että tämäkin raanu on isotätini tekemä. Joka tapauksessa se koristi vuosikymmenien ajan mummolan seinää, ja kuvio on minulle kovin tuttu ja rakas. Tuntuu aivan ihanalta, että se on nyt meidän seinällä.

En olisi tähän tietenkään ryhtynyt, jos ei olisi tätä kotoisuustrendiä, ja uutta kiinnostusta erityisesti vanhoja tekstiilitöitä kohtaan.

Kotona onkin nyt käyty keskustelua, ja käydään varmasti vielä monen vieraan kanssa, miten tällainen perinnekäsityö sopii moderniin sisustukseen. Mieheni suhtautuu raanuun äärimmäisen skeptisesti kun taas äitini puki sanoiksi minun ajatukseni siitä, miten sisustuksessa pitääkin olla vähän kontrasteja, ja että modernista ja perinteisestä syntyy hauska yhdisteltä.

Ainakin värimaailmansa puolesta raanu sopii meidän ruokailutilaan aivan täydellisesti.

Järjestelin tänään alakerrassa muutenkin kaikenlaista pientä, ja nyt siellä tuntuu ja näyttää ihan uudelta. Superedullista ja superekologista sisustamista: tuo mummolasta vanhoja tavaroita, siirrä entisten paikkaa ja heitä muutama romu roskikseen!