70-lukulainen Tenavapaino pääsee oikeuksiinsa

Syyskuu on meidän perheessä syntymäpäivien aikaa. Se tarkoittaa kaikenlaista mukavaa puuhastelua, sipinää ja supinaa. Perinteisesti askartelemme kutsukortit poikani syntymäpäiville - ja siis tosiaankin askarteleMME, yhdessä, minä ja poikani.

Meillä on ollut leppäkerttuteemaa ja jalkapalloteemaa. Tällä kertaa teeman valinta oli yksiselitteisen helppoa sillä synttärikemut pidettiin Megazonessa. Sen mukaan siis myös teema.

Mieheni kirjoitti ja printtasi tekstiosuudet ja Megazone-peliaiheisen kuvan tavalliselle valkoisella tulostuspaperille. Korttipohja valikoitui niin, että tarjosin pojalle violettia kartonkia, joka oli toisaalta tarpeeksi suuri useamman kortin tekemiseen ja toisaalta vähän laatikossa nuhjaantunut. Kortti kohderyhmän mukaan: esiteini-ikäisille pojankoltiaisille meneviin kutsukortteihin ei kannata uhrata niitä kaikkein kauneimpia helmiäiskartonkeja.

Violetti nuhjaantunut kelpasi.

Sitten käyteltiin taas ahkerasti paperileikkuria. Ja tässä vinkkini pojankoltiaisten äideille: pojan saa mukaan askarteluun kunhan toimi on tarpeeksi teknistä, ja lapsi pääsee käyttelemään vempeleitä. Korttiaskartelussahan vempeleitä riittää, voi käyttää leikkureita, vasaraa, niittejä, printteriä.

(Tähän kohtaan olisi sopinut ihanasti kuva pojastani istumassa lattialla ja leikkaamassa paperinpalaa, mutta hän kielsi kuvan julkaisun. Ei ollut kuulema hyvä kuva. Äidin silmissä aina näyttää söpöltä.)

Tämänkertaisen synttärikortin juju ja hauskuus oli kirjasinleimasimissa. Kuka muistaa nämä?

70-80-luvulla varmaan kaikki lapset kuuluivat Tenavakerhoon, joka tuotti tasaisin väliajoin pahvilaatikollisen tavaraa postin kautta kotiin. Mukana oli kaikenlaista opettavaista ja kehittävää, kuten kirjoja, pelejä, askarteluvälineitä, mitähän muuta? Siitä on sen verran aikaa, etten kertakaikkiaan muista.

Kaikkein paras Tenavakerhon tuote oli Tenavapaino, eli siis kirjainleimasinten sarja. Minulla on tämä ihanuus tallella, tosin uusi leimasinväri on pitänyt ostaa, vanha on kuivunut vuosikymmenten saatossa.

Tenavapainon leimasimilla painoimme siis vihreälle paperille sanan "kutsu".

Kummatkin paperit, itse asian sisältävä sekä kutsuotsikkotekstin sisältävä paperisuikale liimattiin kartongille. Vihreä paperisuikale liimattiin rennosti vinoon ja viimeisteltiin leikkaamalla korttipohjan muotoon. Lopuksi synttärisankari allekirjoitti kutsut omakätisesti.

 

Äärimmäisen yksinkertainen, ja tarkoituksella vähän rouhea design, mutta silti omatekemä kortti. Ylenmääräisen hifistelyn voi säästää niihin projekteihin, joita ei tehdä lapsen kanssa.

Näitä kutsuja ei laitettu kirjekuoriin, vaan ne jaettiin sellaisenaan. Yhtä kutsuttua ei tavoitettu kortinojentamisetäisyyden päässä, vaan kutsuttiin tekstiviestitse - minkä seurauksena meillekin jäi näitä yksi muistoksi. Korttiaskartelussa usein kurjaa on se, että itselle ei jää mitään. Siksi onkin niin mukavaa valokuvata tekeleensä ja laittaa ne blogiin muistoksi.