maanantai 10. helmikuuta 2014

Muutama viikko lomaan - nyt alkaa hypetys

Lomamme alkuun on enää vajaa kolme viikkoa - nyt saa varmaan alkaa jo hehkuttaa tulevaa, ja pistää hieman isomman odotusvaihteen päälle. Yritän välttää ylenmääräistä lomaodotusta silloin kun aikaa on vielä useita viikkoja, en esimerkiksi surffaile juurikaan kohteen sivuilla tai buukkaile retkiä etukäteen. Säästän hypetyksen ihan viimetippaan, ja vältän näin kärsimättömyyden tunteen, jota inhoan.

Loskan keskellä tuntuu siltä, että pari fiiliskuvaa hotellimme sivulta tekevät hyvää ja irrottavat arjesta.

Lomakohteemme on Thaimaan Phuket, ja siellä Tri Trang beach, joka on meille uusi tuttavuus. Aiemmin olemme lomailleet kertaalleen pohjoisemmassa osassa Phukettia, rantaa en nyt muista nimeltä.

Hotellista löytyy esittelyn mukaan kolme uima-allasaluetta. Uimafasiliteetit on aina tärkeitä, koska perinteisesti meidän perhe viettää p a l j o n aikaa auringossa ja vedessä pulikoimassa yhdessä ja erikseen.




Varasimme huoneen, josta on näköala uima-altaalle.


Jos hotellihuoneessamme näyttää siltä kuin alla olevissa kuvissa, täytyy olla tyytyväinen - ei yltiöpäistä luksusta niin kuin aikoinaan Dubain lomalla, mutta siistiä ja modernia.




Thaimaassa kannattaa käyttää palveluja. Yksi elämäni ihanimpia kokemuksia olivat hieronnat ja jalkahoidot hiekkarannalla pienen katoksen alla, iloisten thai-naisten puheenkalkatusta ja naurua kuunnellen. Näitä hetkiä toivon tällekin lomalle. Myös lapsille on tarjolla hierontoja. Pelihullu poikani valittelee toisinaan niskaansa, taidan laittaa hänetkin hierojalle tällä kertaa.


Hotellillamme on oma suojaisa hiekkaranta, ja yleinen Tri Trang beach on kävelymatkan päässä, kertoo kohdeopas. Myös kaupat ja huvitukset ovat melko lähellä, mutta eivät kuitenkaan ihan hotellin kulmalla, mikä on hyvä asia. Letkeää perhelomaa tässä kuitenkin tavoitellaan, bailausreissut ovat asia erikseen...


Kuvat hotellista, ja todellinen hotellikokemus eivät välttämättä täysin kohtaa. Tässä vaiheessa voin kuitenkin uskoa ja kuvitella, että meidän lomasta tulee juuri niin ihana kuin kuvat antavat ymmärtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!