Kerroin aiemmin, miten koville otti heittää rakkaita papereita menemään, ja teinkin sitten pienoisen sääntölievennyksen, ja lupasin itselleni yhden kansiollisen "muistopapereita". Oli ihan pakko hakea jo kertaalleen paperinkeräykseen tuomittujen paperienkin pinosta jokunen nippu takaisin, kun tuntui etten kertakaikkiaan pääse menetyksestä yli.
Sen sijaan työhuoneen Muurame-lipaston päällys vaati lähinnä vain sinniä, kuten täällä Oulussa sanotaan, siis sitä, että jatkoin epämääräisten käsityöaloitusten ja paperipinojen sorttaamista kyllästymiseen asti. Ja sitten vielä vähän.
Nyt tasolle pystyy oikeasti laskemaan tavaroita käsistään. Tämä on huima saavutus.
Ostin huoneeseen myös maton, Kodin Ykkösen Anno-sarjaa, ja huone tuntuu nyt myös huomattavasti kodikkaammalta. Olin viivytellyt maton ostoa, koska mielestäni työhuone on hankalan mallinen maton kannalta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että voin ihan hyvin ostaa tuollaisen pienen, sievän ja halvan maton, vaikka se ei ikuisuuksia tuolla huoneessa olisikaan. Varmasti sille löytyy käyttöä muualta, jos täällä siihen kyllästyn.
Mustalla muovitarjottimella on vielä muutama juttu, joille en kertakaikkiaan keksi järkevää paikkaa. Jos haluatte tietää, niin siinä on postimerkkien vuosilajitelmia, joita olen aikoinaan saanut mummoltani lahjaksi, ja kokoelma Hampuri-aiheisia kortteja. En kumpiakaan roskiinkaan viitsisi heittää, ja Hampuri-korttikokoelmalla on suuri muistoarvo, koska asuin Hampurissa vuoden.
Haluaisikohan joku ostaa postimerkkilajitelmia?
Nämä pahvilaatikot löysin myös Kodin Ykkösestä, paitsi tuon ylimmän, joka on itse päällystämäni mikäliepahvilaatikko. Vain alimmainen on täynnä tavaraa, nekin muistoesineitä. Olen laittanut todella paljon kaikenlaista esineistöä kirpputorille, mutta muutamista en pysty luopumaan. Nyt yritän koota muistoesineet yhteen paikkaan, jotta näkisin paljonko tällaista tavaraa meillä on, ja jotta saisin määrän pidettyä aisoissa.
Aikakauslehtiä lähti myös aivan valtavat määrät. Olin ilahtunut kun naapurinrouva oikein halusi maksaakin puutarhalehtien vuosikerroista, mutta suurin osa lehdistä meni paperinkeräykseen. Tarkoitus oli viedä niitä kirjastoonkin, mutta puhti loppui kesken, oli vain helpompaa kipata koko lasti kierrätykseen. Nyt yritän pitää sen periaatteen, että paria vuotta vanhempia lehtiä en säilytä. Niitä ei kertakaikkiaan koskaan tule luetuksi uudelleen.
Työhuoneen seinällä ei tähän asti ole ollut mitään. Olen uniikkien taideteosten ystävä - minulle taulu on yhtä kuin maalaus tai vähintäänkin grafiikantyö, joskus harvoin valokuva. Printtijulisteet kuuluivat teini-ikään, tai niillä voi somistaa varastoja tai työpaikan sermejä.
Nyt kuitenkin teippasin rohkeasti seinälle pari kaunista korttia. Tällä tavalla ronskisti teipillä seinään läntättyinä kortit eivät näytä feikkitauluilta, vaan juuri siltä mitä ne ovatkin: seinälle teipattuja kortteja. Ihan kiva kollaasi, johon silmäni osuvat lähes päivittäin.
Ja kirjahyllyn avohyllyt ovat niin houkuttelevan näköisiä, kun kaikki on järjestyksessä! Ihmeellistä, miten sanakirjatkin menivät kirpputorilla kaupaksi, vaikka kuvittelin, että ei kai nykyään kukaan ihan perussanakirjoja paperisina käytä. Sen sijaan vanhat ja edelleen hyviksi havaitut, yksikieliset Dudenit ja Collinsit, sekä äidiltä ja tädeiltä perityt ihanat vanhat sanakirjat ja latinan kieliopit säilytin itselläni.
Työhuone ei edelleenkään tullut valmiiksi. En tällä kertaa siivonnut muuta kuin tasot ja kirjahyllyt. Kaappeja ja laatikoita vielä riittää, mutta tämä on aikaavievä projekti. Annan itselleni aikaa - muuten vaarana on kyllästyminen ja uupuminen.
Nyt on hyvä aika odottaa uutta inspiraation aaltoa. Kyllä se sieltä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!