Tanja pohdiskelee slow lifea

Minulla näyttäisi olevan suuri tarve saavuttaa tunne paremmasta elämänhallinnasta. Olen nyt sellaisella tripillä, että hidas elämä, downshifting ja minimalismi kiinnostavat. Ihan viime päivinä olen lukenut monta hyvää kirjoitusta aiheesta, ja huomannut, että esimerkiksi blogeja hitaasta elämästä tai minimalismista on olemassa paljon. Ajatuksia herättävää luettavaa olivat esimerkiksi Kirsi Pihan kolumni luovuttamisesta ja tämä Hidasta elämää -sivuston artikkeli ja Minimalismin ilo -blogin kirjoitus asumisneliöistä.

On kuitenkin vaikeaa löytää se oikea tapa lähteä muuttamaan omaa elämää. En pidä fanaattisuudesta tässä(kään) asiassa, minua ärsyttää esimerkiksi tavaroiden laskeminen ja ylpistely sillä miten vähän vaatteita omasta kaapista löytyy. Minulle ei myöskään sovi esimerkiksi minimalismiin usein liittyvä askeettinen elämäntapa - haluan, että minun elämäni on yltäkylläistä, runsasta, nautinnollista ja täyteläistä. Minusta ei koskaan tule raakaruokaa syövää, metsässä samoilua harrastavaa, tyhjässä huoneessa joogaavaa ihmistä, joka karsii tavaroistaan vedenkeittimen ja käyttää aina samaa käsilaukkua. Nou vei.

Olen kirjoittanut tavaroiden karsinnasta ja järjestelemisestä tässä blogissa muutamaan otteeseen - tsekkaa vaikka oikean reunan aihepilven kautta kirjoitukset joissa on tunniste "tavaroiden karsinta" tai "järjesteleminen". Näiden järjestelemisoperaatioiden aluellepaneva voima on ollut estetiikan kaipuu.

Luulenkin, että minun minimalismitrippini lähtee liikkeelle nimenomaan kauneudenkaipuusta. Kauneus on yhteensopivia värejä, taitavasti muotoiltuja esineitä, harmoonisia kokonaisuuksia olipa kyse omasta asusta, kodin kalustuksesta tai hajuvesikokoelmasta kylpyhuoneessa, mutta myös avaruutta, valoa ja siisteyttä.

Toinen ajatussuuntani liittyy ajankäyttöön. Kun sanon, että haluan elämäni olevan runsasta ja täyteläistä, se ei tarkoita, että haluaisin valtavasti menoa ja meininkiä, vaan ennemminkin merkityksellisiä hetkiä, laatuaikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, tunteen siitä, että teen elämälläni jotakin hyödyllistä ja että olen henkisesti tasapainossa.

Siksi suhtaudun kaikenlaisiin aika- ja energiasyöppöihin erittäin nuivasti nykyään. Haluan minimoida ajan, joka kuluu asioihin, mistä en pidä tai jotka kuormittavat. Haluan tehdä asioita keskittyen ja rauhassa.

Elämään kuuluvat kuitenkin velvollisuudet, vaikka karsisikin elämästään turhan ja tyhjäpäisen touhuamisen. Olen luopunut esimerkiksi leipomisesta, ja ruuanlaiton suhteen rima on meillä nykyään todella alhaalla. Syömme noin puolet aterioistamme ravintoloissa tai haemme take-awaytä. Haluan käyttää mahdollisimman vähän aikaa elämästäni keittiössä.

Siivouksen olen ulkoistanut eli itse en pyyhi pölyjä, siivoa vessoja enkä imuroi käytännöllisesti katsoen koskaan. Pyykkihuolto ja keittiön siistinä pitäminen ovat ihan mukavia hommia, ja niitä pyrin tekemään kaikessa rauhassa, en nopeasti ja tehokkaasti. Tänä keväänä en ole tuntenut halua kasvattaa tomaatintaimia tai mitään muutakaan, joten jokakeväisestä kylvö- ja taimikasvatusrumbasta olen luopunut.

En siis koe kotitöitä ja privaattielämääni liittyviä velvollisuuksia kovin kuormittavina. Minulla on myös jo sen verran iso lapsi, että edes lastenhoidolliset tehtävät eivät juurikaan kuormita. Alkaa tuntua, että olen saamapuolella lapseni kanssa. Toki ajoittain on surua ja huolta - voiko sitä välttää poikavillikon äitinä, ei mitenkään!

Työelämä ja siihen liittyvä ajankäyttö on edelleen suurensuuri kysymysmerkki - siinä ei tasapainoa tunnu löytyvän. Kyllähän minä nautin työstäni, joten minua ei haittaa, että työhön kuluu paljon aikaa. Toisaalta haaveilen työtehtävästä, jossa vastuu ei olisi niin raskas kantaa ja joka ei vaatisi niin suuria vapaa-ajan uhrauksia.

En pysty vetämään aiheesta loppupäätelmiä - tämä on pitkä matka. Varmalta tuntuu se, että jatkan pyrkimystä kohti kauneutta ja järjestystä, tasapainoa ja rauhallisuutta. Työelämään liittyvä kipuilunikin saattaa ratketa jollain yllättävällä tavalla, joten sekään ei paina minua epätoivoon.