torstai 15. tammikuuta 2015

Käyttömukavuutta olohuoneeseen

Vihdoinkin oli sen verran päivänvaloa ja sopivasti aikaa, että sain ikuistetuksi meidän olohuoneen nykytilan. Olen kertakaikkisen tyytyväinen viime vuoden loppupuolella tehtyihin hankintoihin ja päätökseen kiepsauttaa rahit ikkunoiden alta takan eteen.



Olen sinnikkäästi hakenut olohuoneeseen "luksushotellityyliksi" kutsumaani tunnelmaa.

Kokolattiamatto ei epäkäytännöllisyytensä vuoksi houkuttele, mutta tarkoitus oli aikaansaada kokolattiamattomainen vaikutelma todella isolla matolla, joka on itse asiassa kokolattiamattomateriaalista teetetty. Matto on Jab-merkkinen ja oululaisen Spazio-sisustusliikkeen kautta tilattu.

Lisäksi olen sisäistänyt kanadalaisen sisustusgurun Sarah Richardsonin matto-ohjeen, jonka mukaan matto ei saa olla kuin postimerkki keskellä lattiaa, vaan niin iso, että vähintään sohvan etujalat ulottuvat matolle. Rikoin kyllä tuota etujalkasääntöä, mutta maton koko on mitattu niin, että se täyttää kokonaan tilan sohvan etureunasta takan edessä olevaan metallilevyyn asti, ja leveyssuunnassa kriteerinä oli, että kirjastohuoneen oven pitää mahtua avautumaan.

Rakastan tuota mattoa! Se on niin kaunis ja pehmeä ja eläväinen.

Toinen pitkään harkinnassa ollut olohuoneen elementti on lasipöytä, tarkemmin sanottuna kaksi lasipöytää, joista toinen muodostaa sillan toisen yli. Lasipöydät on tilattu helsinkiläisestä Baltasar-liikkeestä, ja palaan pöytään vielä omassa postauksessaan. Nyt voin jo sanoa, että olen myös tuohon hankintaan vilpittömän tyytyväinen, ja voin suositella Baltasaria lämpimästi. Parempaa asiakaspalvelua en muista vähään aikaan saaneeni.


Pöydän tulon myötä oli luontevaa siirtää ikkunan edessä olleet rahit toiseen kohtaan. Olen pitkään miettinyt, miten olohuoneen istumajärjestyksen parhaiten rakentaisi, koska takan eteen tuntuisi hassulta laittaa mitään selkänojallista tuolia tai sohvaa. Senkin idean taisin saada jostain Sarah Richardsonin ohjelmasta, että tällaisissa tilanteissa oiva ratkaisu on divaanimainen istuin tai penkki. Kaksi rahia yhdessä on melkein niin kuin divaani, ja nyt on sohvalta esteetön näkymä takkaan ja silti istumatilaa pöydän molemmin puolin.

Tässä Auringonpaistetta olohuoneessa -postauksessa olohuone näkyy aikaisemmassa asussaan - parannus on mielestäni huima erityisesti olohuoneen käyttömukavuuden suhteen. Nyt on istuinpaikat suuremmalle ihmismäärälle, ja lisäksi käytännöllisyyttä tuo pöytäpinta, jolle laskea lasi tai kahvikuppi. Aikaisemmin ei syömisten ja juomisten tuominen olohuoneen puolelle ollut oikein kätevää.


Tällä hetkellä olohuone ei ikäänkuin kaipaa enää yhtään mitään. Sohvatyynyjen päälliset vaihtuvat tiheään, ja pitkät raskaat verhot ehdottomasti kuuluisivat hotellityyliin, mutta toistaiseksi en aio vaivata millään sellaisella päätäni - nautiskelen vain näkymistä.



2 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää. Olen jo aika kyllästynyt useissa blogeissa näkyvään musta-valkoisuuteen. Kauankohan muoti-ilmiö vielä kestää? Kiitoksia mattovinkistä. Oliko kovinkin kallis neliöhinnaltaan kyseinen matto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Minunkaan juttu ei se musta-valkoisuus ole, ja sen kyllä huomaa :-) Meidän talossa on kaikissa huoneissa käytetty iloisesti värejä.

      Neliöhinta oli jotain 130-140 euron luokkaa.

      Poista

Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!