Huono päivä

Tänään ei ole ollut hyvä päivä. Ei kai aina tarvitse ollakaan. Huonoissa päivissä on vain se huono puoli, että ei muista mitään hyviä asioita olevankaan eikä näe sellaista tulevaisuutta, jolloin olisi taas onnellinen.

Vai osaako joku olla masentunut sellaisella optimistisella tavalla, että huomenna on taas kaikki paremmin? Minä en kyllä osaa. Kun mieli on maassa, jokaisessa asiassa on vain huonoja puolia. Huominen näyttäytyy vain kurjan elämän jatkona, se on se seuraava päivä, jolloin taas pitää jaksaa ja olla, vaikka mieluummin laittaisi elämänsä piippuhyllylle.

Osaan sentään hieman repiä huumoria surkeasta olostani. Tuntuu ihan surkuhupaisalta, miten monta pientä masentavaa tapahtumaa osui tähän päivään. 

Vuosi sitten kudoin sukat (klik) - tänään pyykkejä viikatessani huomasin, että sukat olivat kutistuneet aivan auttamattoman pieniksi. Roskiin menivät. Lanka oli aivan ihanaa, säästelin sitä pitkään ennen kuin laitoin sukat alulle. Sukkien ohjeen räätälöin omaan makuuni sopivaksi useammasta ohjeesta, ja jouduin jonkin verran purkamaankin, että sain sukista hyvän malliset. No, maallista.

Muutama päivä sitten kirjoittelin uudesta alulle laitetusta kutimesta (klik) - tänään jouduin huomaamaan, että olin lukenut ohjetta kädentiekavennusten kohdalta väärin ja sen seurauksena laskenut muutenkin silmukat ihan pyllylleen. Jouduin purkamaan jo päätellyn takakappaleen kädentien ensimmäiseen kavennukseen asti, siis noin kolmasosan työstä. Aurinko paistoi kauniisti, minä vaan purin kudintani ja yritin tsempata itseäni uuteen nousuun.

Jokin aika sitten kerroin lasiterassin stailauksesta (klik) - tänään huomasin, että kauniisti lasipurkkiin esille laittamani turkoosit tuikkukynttilät olivat sulaneet terassin kuumuudessa ja jähmettyneet mössöksi, jonka sisällä uivat tuikkujen kuoret. Tekisi mieleni heittää roskiin koko paketti lasipurkkeineen päivineen, mutta ehkä kuitenkin yritän pelastaa purkin vielä.

Mikään näistä eivätkä nämä yhdessä saaneet minua masentumaan, syyt olivat ihan muualla, mutta en voi olla ajattelematta, että universumi haluaa tänään oikein todella osoittaa minulle paikkani maailmassa. Kuuseen ei pidä sinun kurkotteleman, maan matonen!

Kodinhoitohuonekateus ja sen jälkiseuraukset

Tunnen loppujen lopuksi harvoin sellaista kipeää kateutta kuin lukiessani Näköisiä kulmia -blogin Hannan kirjoituksen ja katsoessani kuvat hänen perheensä vaatehuone-kodinhoitohuoneyhdistelmästä (klik). Hannan talossa kodinhoitohuone sijaitsee yläkerrassa ja näin ollen koko pyykkihuolto tapahtuu siellä.

Hannalla on ollut järki päässä talonsuunnitteluvaiheessa. En käsitä, että itse tein sen virheen, että sallin arkkitehtimme piirtää kodinhoitohuoneen (a) alakertaan ja (b) saunatilojen yhteyteen. Nyt olemme sitten siinä kurimuksessa, että likapyykkiä kuljetetaan ylhäältä alas, puhdasta pyykkiä alhaalta ylös, yläkerran huoneisiin syntyy pieniä pyykkikasoja ja vieläpä saunomis- ja peseytymisnautinto kärsii, kun pyykkirumba näkyy sauna- ja pesutiloissa.

Ei ole helppoa siirtää valmiissa talossa kodinhoitohuonetta yläkertaan - vaikka olen minä erinäisen kerran mielessäni taloa uuteen uskoon muokannut.

Se, mitä ei voi muuttaa, pitää hyväksyä. Minä hyväksyin vihdoin yläkerran pyykkikasatosiasian ja hankin sinne pyykkikorin.

Pyykkikori on niitä kodin tavaroita, joita on vaikea sietää silmissään. Siksi pyykkikorin pitää ehdottomasti olla kaunis. Ja sitä Ferm Livingin musta, metallinen Wire-kori todellakin on.

Korilla on paikkansa makuuhuoneessamme, täsmälleen sillä kohdalla, mihin niitä pyykkejä aina kertyy. Nyt edellytän koko perheeltä - mukaan lukien itseni - sellaista ryhtiliikettä, että yläkerrassa se yksi ja ainoa sallittu paikka laskea likaantunut vaate käsistään on tässä. Muita kasoja ei sallita. Sallittua on toki kiikuttaa likapyykki samantien alakertaan kodinhoitohuoneen pyykkikaappiin - mutta eihän sitä kukaan tee, en minäkään.

Hyvin toimii varsinaisessa tehtävässäänkiin, ei pelkästään olemalla kaunis! Ehkä Hannan kodinhoitohuoneonni on nyt astetta helpompi kestää.

Louis Poulsen siirtyi ruokailutilaan

Kirjoittelin jo miljoona vuotta sitten (klik) aikomuksestani siirtää työhuoneen Louis Poulsen -kattovalaisin ruokailutilaan. Nyt se on sitten siirretty, ja pidän tästä uudesta, astetta rauhallisemmasta ruokailutilanäkymästä todella paljon.

Entinen valaisin näkyy tässä kevään korvilla tehdyssä postauksessa. Ihan kivalta sekin näytti. Iiih, nyt sitä on melkein ikävä.

Sain entisen ruokailutilan valaisimen myydyksi, ja vieläpä ihan mukavaan hintaan. En pidä käytetyillä tavaroilla kovia hintoja, koska mielestäni oleellista on, että tavara liikkuu. Silti kirpaisee, jos on maksanut jostakin esineestä omaisuuden eikä sille löydy ostajaa järjelliseen hintaan. Onneksi ihmiset ovat hintatietoisia ja osaavat mukavasti googlailla kaikenlaista tietoa esiin, joten on helppo vakuuttaa heidät alkuperäisen tuotteen korkeastakin hinnasta.

Keittiön entinen valaisin oli Markslöjdin Amarant-sarjan valaisin, ja alkuperäinen ostohinta on varmaankin ollut parinsadan euron luokkaa. Tosin ostimme taloon aikoinaan kerralla paljon valaisimia, joten oletettavasti saimme tuolloin paljousalennusta eli ihan täyttä hintaa emme ehkä Amarantista maksaneet. Sain lampusta Facebookin kirpputorin kautta 75€.

Mitä olette mieltä, teinkö hyvät kaupat? Itse pidän nyrkkisääntönä, että noin kolmannes uuden hinnasta on kohtuullinen korvaus hyväkuntoisesta käytetystä, ja tässä tapauksessa sain vähän enemmän kuin kolmanneksen.

Keittiöön on nyt laskeutunut kuin pieni aurinko pöydän päälle! Meillä kahviteltiin sukulaisporukalla sunnuntaina poikani syntymäpäivän kunniaksi, ja koska omakin syntymäpäiväni sattuu syyskuulle, saan usein poikani syntymäpäivänä lahjoja ja kukkia. Se on ihan hauskaa, koska omia synttäreitä ei näillä lukemilla enää juuri kehtaa juhlia - paitsi täysiä vuosikymmeniä, kuten viime vuonna.

Ja leikkokukat ovat juuri sitä, mitä synttäripäivänä eniten toivon. Toinen vakiolempparilahja on luonnollisestikin kuohuviini ja sampanja. Ja kummatkin kuihtuvat/kuluvat pois, joten nurkkiin ei kasaannu yhtään ylimääräistä rompetta.

Palatakseni kierrätysaiheeseen - kotona olisi taas paljon kaikenlaista, mikä pitäisi saada kiertoon. Tykkään pitää kirppispöytää, ja nyt viime aikoina olen ihan mukavasti saanut tavaran liikkumaan myös Facebookin palstojen kautta (hyviä ovat ainakin Oulun kirppispalsta ja Muksujen merkkituotekirppari) ja Tori.fissä. Olen havainnut, että se mikä ei mene Torissa, menee Facebookissa ja päinvastoin. Tilpehöörit kauppaan sitten itsepalvelukirppiksellä, joista suosikkini Oulussa on tähän asti ollut Paljekirppis.

Olen huomannut, että Ouluun on avattu uusia kirpputoreja. Näistä olisi kiva kuulla kokemuksia. Tosin, olenkohan liian jämähtänyt enää vaihtamaan, kun olen kerran Paljekirppiksen tavoille oppinut.

Nyt puikoilla: silkkiliivi

Olen ollut ihan mahdottoman kurinalaisena, ja saanut edistetyksi monia keskeneräisiä käsitöitäni - lukuunottamatta niitä, joiden ohje on kadonnut. (Mitä sellaisessa tilanteessa tehdään? Heitetäänkö koko hieno työ menemään, vai säilytetäänkö arvoitukseksi muuttunutta tekelettä hamaan tulevaisuuteen?)

Nythän on kuitenkin niin, että rajansa ihmisen kurinalaisuudellakin. Pistin alulle uuden työn.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei ole ihan täysin uusi työ, koska nämä langat ovat minulla olleet odottamassa sen juuri oikean ohjeen löytymistä. Sitä kauppaa, josta nämä langat on ostettu, ei ole enää edes olemassa.

Olen ostanut langat sitä varten, että neulon niistä itselleni liivin, siis sen tyyppisen, mitä voi pitää valkoisen kauluspaidan kanssa. Tässä eräänä päivänä kahlasin läpi satoja Dropsin ohjekirjastosta löytyviä ohjeita ja löysin vihdoin mieleiseni.

Minähän en kertakaikkiaan osaa tehdä mitään käsityötä ihan suoraan ohjeesta, vaan alan säveltää jo ohjetta ensimmäistä kertaa silmäillessäni. Tässä tapauksessa silmukkamäärä piti räätälöidä langan mukaan, ja yrityksen ja erehdyksen kautta hakea kohdalleen. Aion myös tehdä liivin takakappaleesta sileän ja etuosan yksiosaisena ilman nappeja toisin kuin ohjeessa.

Saapa nähdä miten onnistun.

Lanka on joka tapauksessa ihanaa. Se on BC Garnin Tussah Tweed (klik), jolla on aivan mahtava värikartta. Minun lankani väri on suklaanruskea kera oranssien täplien ja jos oikein tarkkaan katsoo, langassa on myös sinisenmustia täpliä. Materiaali on 100% silkkiä.

Käsin kudottaessa tuo ei ole helpoin mahdollinen lanka. Pienet nypyt langassa hieman hankaavat vastaan, joten lanka ei solju puikolla ihan niin vaivattomattomasti kuin vaikkapa perusvillalanka.

Kaikkea ei voi saada.

Käytännöllistä ruuanlaitto-designia

Tässä eräänä päivänä olin suunnitellut laittavani ruuaksi gulassia, ja kurkistelin kattilakaappiin sopivan padan löytääkseni, ja hämmästyksekseni löysin sieltä tämän kaunottaren:

Saimme Timo Sarpanevan suunnitteleman Iittalan padan joululahjaksi mieheni äidiltä, mutta sen verran harvoin meillä nähtävästi pataruokia laitetaan, että pataa ei ole käytetty kertaakaan, ja olin unohtanut sen olemassaolon.

Sangen ihanaa tehdä design-löytöjä omien kaappiensa perältä. Ei muuta kuin samantien käyttöön ja tuottamaan lisäarvoa perheen ruuanlaittoprosessiin!

Ruuanlaittokokemus nousi padan löytymisen myötä aivan uudelle tasolle. Toistan itseäni, sanon jotain tämäntapaista jokaisessa postauksessani: hämmästyttävää, miten suurta mielihyvää kauniit esineet voivat tuoda. Arjen harmautta on niin paljon helpompi kestää, kun ympärillä on kauneutta.

Sarpanevan padassa oikein tiivistyy se totuus, että hyvä design on myös käytännöllistä. Pohdin keitellessäni, miten selviydyn hommasta polttamatta kuumenevassa valuraudassa näppejäni.

Tämän padan kanssa se ei kuitenkaan ole ongelma, koska puinen kahva on aina sopivan lämpöinen käteen, ja padan siirtely sen avulla on paljon kätevämpää kuin padan nostelu pohjasta käsin patakintailla.

Hetken ajan pääni yläpuolella leijui kysymysmerkki padan kannen kanssa operoimisesta, ja yritinkin nostaa kantta patakintaan kanssa, ja totesin sen mahdottomaksi. Fiksuna tyttönä tajusin, että tässä on oltava jokin juju, ja niin olikin - tadaa, puinen kahva on juuri sopiva ja erittäin kätevä väline kannen nosteluun, näppejä polttamatta. (Heti kun olin tämän tajunnut, muistiini hiipi, että olen tämän asian joskus ennenkin jostain huomioinut.)

Sisäpuolelta pata on emaloitu, ja emalipinta on huomattavasti käytännöllisempi kuin valurautapinta. Minun gulassini ei palanut pohjaan eikä tarttunut reunoihin.

Ja tuliko gulassista hyvää? No tulihan siitä, aivan mahtihyvää! Tein sen Valion reseptisivuilta löytyneen ohjeen mukaan (klik). Tähän gulassiversioon tulee smetanaa ja chili-tuorejuustoa. Minä jätin smetanan pois, jotta sain vähän keveämmän version, mutta myös tuorejuuston kanssa liemeen tuli ihanan pehmeä maku. Tämä resepti pitää muistaa jatkossakin.

Virkkausraamattu marketista

Poimin markettireissulla ostoskärryyn lehtihyllystä englanninkielisen virkkauslehden, jonka nimi on vaatimattomasti Pro Guide to Crochet.

Mietin ylimielisesti, että miten niin "pro", kyllähän virkkaushommat handlataan, mutta tämä pläjäys on todellakin aika edistynyttä virkkausta. Ja kyseessä ei ole mikään ihan tavallinen lehti; tuon olisi hyvin voinut toimittaa ihan kunnon kirjaksi, sen verran tuhtia tavaraa se on.

Lehdestä ei löydy juurikaan perusvirkkausohjeita, vaan siinä johdatetaan virkkauksen harrastajaa monenlaisten erikoistekniikoiden saloihin. Ensin opetetaan tekniikka kuvatutorialin avulla, sitten on tekniikkaan sopiva malli.

En tiedä kaikkien noiden tekniikoiden suomalaisia nimiä, mutta tarjolla on ohjeita erilaisten pintastruktuurien virkkaamiseen, esimerkiksi nyppyjä tai palmikoita, ohjeita siitä, miten erivärisiä lankoja voi yhdistellä työssä, irlantilaista virkkausta, tunisialaista virkkausta, ohjeita virkkuutyön kirjomiseen ja niin edelleen.

Aivan valtaisa tietopaketti kera seikkaperäisten kuvallisten ohjeiden. Tosin sanallisten ohjeiden seuraaminen onkin haastavaa, minulla kun ei ole englanninkielinen termistö oikein hallussa.

Mukana on osio "tekstuurikirjasto", jossa on kuva ja ohje todella monelle erilaiselle virkkausrakenteelle.

Ihastuin tähän virkkaustekniikkaan, jonka nimi on broomstick lace - mikä lienee suomeksi - ja tuohon teekupinlämmittimeen.

Toinen hauska ohje, johon voisi kätevästi käyttää kaikki langanloput, on tämä omenanmuotoinen pikkuinen kukkaro kera vetoketjun. Etsiskelen jatkuvasti pieniä käsityöprojekteja, joita voisi alkaa liukuhihnatehtailemaan erilaisia varainkeruita ajatellen. Sekä lapsen koulun että yhdistysten varainkeruuta auttaa, kun on jotain pientä myytävää, mitä voi lahjoittaa tai itse myydä koulun/yhdistyksen hyväksi. Omppukukkaro voisi olla sellainen.

En muista, olenko blogissa vielä tästä asiasta saarnannut, mutta pidän siitä, kun käsityöoppaissa ja -kursseilla ei pelkästään opeteta toistamaan asiaa ohjeen mukaan, vaan opastetaan myös omien mallien luomiseen ja ihan vapaamuotoiseen "säveltämiseen". Tämä lehti ansioituu sillä saralla.

Mukana on "ohje" siitä kuinka erillisinä virkattuja paloja voi luovasti yhdistää, ja sana ohje on lainausmerkeissä siksi, että tarkkaa ohjetta ei oikeasti anneta, vaan kerrotaan periaatteet siitä kuinka pääsee alkuun. Loppu tapahtuu sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Lehdessä oli muitakin omaan luovuuteen kannustavia juttuja.

Nyt kyllä sormet syyhyäisivät päästä kokeilemaan näitä juttuja. Täytyy tunnustaa, että ihan niin pro en ole, että kaikki nuo tekniikat minulta luonnistuisivat onkoonpa miten hyvät ohjeet tahansa. Voisin maltillisesti aloittaa siitä omppukukkarosta, se ei voi olla kovin vaikea.

Vielä(kö) ehtii stailata terassia

Meidän lasitettu terassimme on ollut aina sangen epästailattu. Hankimme polyrottinkiset kalusteet aikoinaan hetkellisen mielijohteen seurauksena heti kun terassi oli valmistunut, koska halusimme sen nopeasti käyttöön. Sen jälkeen olen "stailannut" lähinnä kasveja varten, lasiterassi nimittäin rakennettiin pääsääntöisesti kasvihuonekäyttöä varten. Kuluneena kesänäkin siellä kasvoi tomaatteja (heikosti) ja perunoita (menestys toistaiseksi arvoitus).

Viikonloppuna hankin vihdoin syysiltoja varten vähän piristystä terassin ilmeeseen oululaisesta Decora-sistustusliikkeestä: kolme Designers Guildin tyynyä ja kuparisen tarjottimen.

Värimaailmaa olin pohtinut pitkään. Halusin jotain iloisen väristä, turkoosi ja oranssi oli pyörinyt mielessäni, mutta Decoran myyjä kaivoi minulle tuon vihreä-sini-turkoosiraitaisen tyynyn esille ja sepä olikin siinä. Kaksi pikkutyynyä sointuivat kauniisti isompaan, joten setti oli loppujen lopuksi helposti valittu.

Designers Guildin tyynynpäälliset sisältävät aina tyynyn, mikä tässä tapauksessa olikin mukavaa, koska minulta ei olisikaan riittänyt tyynyjä talon sisältä. Itse asiassa nykyisistäkin sohvatyynyistä muutama kaipaisi uusimista.

Kuparisen tarjottimen päälle rakensin pienen, lähinnä terassilla tarvittavista hyötytarvikkeista koostuvan asetelman. Kynttilöitä on terassilla pakko olla hämärinä iltoina, ne tuovat ihan oikeasti valoa, eivät pelkästään tunnelmaa. Pienessä posliinirasiassa on tulitikkulaatikko. Ja lasinalusia suosin lasisen pöytälevyn päällä - mutta eihän niitä kukaan koskaan muista käyttää!

Samana iltana terassilla jo istuttiinkin iloisessa seurassa kera naapuruston rouvien. Kukaan tuskin huomasi stailaustani - kiinnostus kohdistui heti lähdössä ihan muihin asioihin. Poks vaan!

PS. Ihmettelettekö, missä ne tomaatit ja perunat ovat? Ne jäivät näissä kuvissa selkäni takana olevaan terassinosaan.

Elina Luukanen olohuoneen senkin päällä

Jatkan vielä taideaiheesta. Sanoin edellisessä postauksessa, että pidän enemmän vahvojen värien öljyväritöistä kuin taidegrafiikasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten ollenkaan pitäisi grafiikasta. Meillä muutama grafiikkavedos löytyy paraatipaikalta olohuoneen senkin päältä.

Grafiikan aatelia minulle edustaa Elina Luukanen, jonka yhden työn olen ostanut Taidekeskus Salmelasta. Kuvassa on tyhjä, hylätyn näköinen huoneisto, jossa kattovalaisin on hunnutettu pölyltä suojaan ja seinällä roikkuu ainoastaan kaksi potrettia, miehestä ja naisesta. Onko heille tullut ero ja asunto on laitettu myyntiin? Vai ovatko he kuolleet, kuolinpesä tyhjennetty, odottamassa uusia asukkaita?

Luukasen työt ovat juuri tällaisia, kysymyksiä herättäviä. Vakiokuvastoa ovat enemmän tai vähemmän tyhjät huoneet ja portaikot. Usein kuvassa on avoin ovi, josta näkyy toiseen huoneeseen tai tuoli tai pari, tyhjänä odottamassa istujaa.

Tulee tunne, että on päässyt kurkistamaan jonkun kotiin juuri sillä hetkellä kun asukkaat ovat poissa. Toisaalta minulla on usein myös vahva tunne siitä, että tila on jotenkin hylätty, sieltä on lähdetty pois, ehkä iäksi. Vaikka huoneissa on kalusteita, ne tuntuvat autioilta. Ihmisiä ei ole, kaikki näyttää luonnottoman siistiltä.

Pidän Luukasen töistä ehkä siksikin, että niissä on kuvattu asuntoja ja muuta rakennettua ympäristöä ja arkkitehtuuria, tämä on minulle läheinen ja luontainen aihepiiri. Luontokuvat sen sijaan koen usein vieraannuttavina. Hämmästyttävää oikeastaan, että näin tiivis tunnelma syntyy hyvin yksinkertaisista aineksista. Sehän on vain portaikko!

Taidetta kotiin: Tero Laaksonen

Tajusin, etten ole blogissa kirjoittanut vielä ollenkaan suhteestani taiteeseen ja taiteen merkityksestä kodin sisustuksessa. Olen nimittäin erittäin kiinnostunut tuomaan kotiini taidetta ja luomaan sen avulla erilaisia tunnelmia huoneisiin.

Seuraan puolella silmällä gallerioiden tarjontaa, mutta innostun hyvin harvoin mistään siinä määrin, että olisin valmis sijoittamaan. Taidekeskus Salmela Mäntyharjussa on kesän vakiokohteeni, ja sieltä olen toistaiseksi ainoat kaksi taidehankintaani tehnytkin.

Salmela ei koskaan petä, ei tänäkään kesänä. Parasta antia olivat tänä vuonna Salmelan päärakennuksen ensimmäiseen huoneeseen ripustetut Tero Laaksosen (s. 1953) työt.

Pidän öljy- ja akryylimaalauksista, vähemmän akvarelleista tai taidegrafiikasta. Öljyväritöissä on värien kontrasti usein suurempi, ja minähän olen tiettävästi vahvojen värien suosija. Laaksosen töissä on erittäin hienostunut värimaailma, ja näistä tauluista on helppo tykätä.

Jos ajattelee taidetta sisustuksellisena elementtinä, näitä töitä on helppo tuoda osaksi kodin sisustusta. Taide voi kodissa toki olla myös huutomerkin asemassa, ja liiallinen värisointu näyttää tylsältä, mutta silti ajattelen, että taideteoksen on edes jollain tavalla solahdettava ympäristöönsä.

Laaksosen töissä toistuu antiikin Kreikan ja Rooman kuvasto, esimerkiksi maljamuoto löytyy töistä uudelleen ja uudelleen. Se onkin todella kaunis. Pidän myös noista kulmikkaista sinisistä viivoista - niistä tulee välittömästi mieleen antiikin ajan olympialaiset, saviruukkujen koristelut ja mosaiikit. Kirkkaan taivaansinisen ja "ihonvärin" yhdistelmä toimii loistavasti, se on niin kaunis, että selkärangassa tuntuu.

Sain selville, että Laaksosen aiemmat työt ovat olleet hyvin Kiina-henkisiä, posliinilautasten muotoja ja koristeluja, silkkiviuhkoja ja sen sellaista. Nyt lähimenneisyydessä mies on oleillut ilmeisesti enemmän Ateenan seutuvilla.

Teosten nimetkin ovat sellaisia kuin Panthera & Bugatti tai Justicia tai La Sala di Rossa.

Laaksosen öljyvärityöt ovat hinnaltaan kohtuullisia sillä tavalla, että ihan tavallisiin yksityiskoteihinkin sellaisen voi hankkia. Pienimmät työt (ehkä noin 20 x 30 cm) maksavat vähän yli tuhat euroa, suurimmat jo toki yli 10 000 €. Harvaan kotiin mahtuu montaa todella suurta teosta, ja siksi ajattelen, että jos todella haluaa, voi tuon kymppitonnin kerran elämässään säästää ja sijoittaa taiteeseen.

Laaksonen on tuottanut myös grafiikkaa, hyvä valikoima on myynnissä esimerkiksi Helsingissä Galleria Brondassa. Brondan Laaksonen-kokoelman löydät täältä. Grafiikan vedokset ovat luonnollisesti huomattavasti edullisempia (keskimäärin 700€), mutta vastaavasti värit ovat laimeampia. Jos minä investoisin Laaksoseen, ostaisin kyllä öljyvärityön.

(Kuva lainattu luvalla Galleria Brondan sivuilta.)

Nyt jäi kyllä vaivaamaan kysymys, miten hyvin Laaksonen myi Taidekeskus Salmelassa. Menivätköhän esimerkiksi nuo sinisävyiset neliönmuotoiset taulut kaikki kaupaksi. Minä kyllä ehdin tykästyä niihin aivan todella.

PS. Brondaa kannattaa seurata. Esimerkiksi joulukuussa avautuu ennakkotiedon mukaan lempitaiteilijani Riikka Soinisen näyttely! Ja muutkin tämän syksyn näyttelyt vaikuttivat lupaavilta.

Työhuoneinspiraatiota etsimässä

Minä teen pääsääntöisesti kotoa käsin töitä. Tämä tarkoittaa, että istuskelen päivät pääksytysten oman kodin työhuoneessa - samassa paikassa missä tätäkin kirjoitan. Olen tyytyväinen etätyömahdollisuuteen, ja pidän siitä, että saan työpäivinäkin oleskella kotona.

Samalla kuvaan tulee tietysti halu muokata työhuonetta sellaiseksi tilaksi, että siellä on kaikin puolin hyvä tehdä töitä. Huomaan innostuvani aina kun sisustuslehdissä stailataan työtiloja ja blogeissa kuvataan bloggarin työpistettä tai tehdään siihen muutoksia. (Tähän olisi kiva laittaa se linkki juuri hiljattain näkemästäni työpistemuutoksesta, mutta kun en muista missä blogissa se oli...)

Huomasin, että olin myös asuntomessuilla kuvannut yllättävän paljonkin juuri työtiloja. Seuraavassa arkistoistani löytyneet kuvat sekä omia huomioitani hyvästä työhuoneesta.

Kevyesti yläaulan nurkkauksessa

Kuvassa työpiste on sijoitettu talon yläaulan yhteyteen. En itse suosi ajatusta, että työtila on jonkun toisen tilan nurkassa (varsinkaan makuuhuoneessa!), mutta ymmärrän, ettei kaikilla ole tarvetta erilliseen työhuoneeseen. Minulla on.

Muuhun tilaan sijoitettu työpiste luo helposti rauhattoman vaikutelman, varsinkin jos on paljon avohyllyjä. Tässä aulaan sijoitetussa työpisteessa on metreittäin avohyllyä. Hyllyille oli asuntomessuja varten nätisti aseteltu kaikenlaista kaunista - silti häiritsevän liikaa kampetta minun makuuni - mutta kuvitelkaa nuo hyllyt kuorrutettuna erivärisillä mapeilla ja paperipinoilla. Mielestäni kaunis stailaus, mutta ei toimi käytännössä. Sellaista työpistettä ei olekaan, missä ei jonkinlaista sälää pyöri ympäriinsä. Sälät pitää saada laatikoihin tai kaapin ovien taakse piiloon.

Pitkä pukkijalkainen pöytä on kyllä kiva. Minäkin haaveilen isommasta pöydästä.

Nuoren miehen koulupöytä

Minun työhuoneesta puuttuu seinäkello! Mutta haluanko oikeastaan edes sellaista? Tuijottaisinko sitä aina puhelinpalavereissa istuessani, minuutteja laskien?

On kiva kun työpöydän ääressä istuessa näkymä ei ole seinää vasten. Minun työpöytäni on Muuramen L-muotoinen taso, jonka ääressä istuessa katseen suunta on huoneen ovelle, ikkuna jää selän taakse. Minulle tämä järjestely on kaikkein ihanteellisin, koska minusta epämiellyttävintä on se, että työtilan sisääntulo jää selän taakse.

Industrial-tyyliä kaksikolle

Tämä työpöytäjärjestely lastenhuoneessa oli minusta todella hauska ja onnistunut. Kahdesta vastakkain asetetusta työpöydästä muodostuu yhdessä jalkalamppujen kanssa muhkea saareke. Lastenhuoneisiin on yleensä pakko sisällyttää paljon toimintoja: ne ovat melkein aina yhdistettyjä makuuhuoneita, työpisteitä ja oleskelutiloja.

En muista miten tuossa huoneessa oli järjestetty tavaroiden säilytys. Koulupöytien laatikostoilla ei vielä pitkälle pääse. Kouluikäisellä lapsella on monenlaista kampetta, mikä taistelee tilasta pöytätasolla ja hyllyillä: koulukirjat, kirjoitustarvikkeet, tietokone ynnä muut tietotekniset härpäkkeet ja niiden laturit ja oheislaitteet. Itse mietin jatkuvasti ratkaisuja poikani huoneen säilytykseen, ja työpöytä on suurin ongelma.

Paras ase sekasortoa vastaan on se, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Minua helpotti esimerkiksi, kun järjestin pojan lelukaappiin (jossa vähenevässä määrin on enää leluja) pussukan, jonne työnnän johdot, laturit, kuulokkeet ynnä muut sellaiset aina kun niitä lojuu ympäriinsä. Pikkuhiljaa myös nuori mies itse on oppinut, missä näiden paikka on - ei niin että hän niitä itse sinne siivoaisi, mutta osaapahan edes etsiä oikeasta paikasta.

Raikas värimaailma 

Tässä kuvassa olen kuvannut lähinnä mattoa - en tosin muista minkämerkkinen matto tuo on.

Minusta tuossa huoneessa on aivan ihastuttava värimaailma: raikas ja samalla lämmin.

Säilytystiloja on työpöydän läheisyydessä mukavasti laatikoissa sekä korkeassa kaapissa siististi oven takana. On kätevää, kun säilytystiloihin yltää suoraan pöydän äärestä, esimerkiksi tuohon korkeaan kaappiin saa vaikkapa mappeja ja paperitelineitä ja kynäpurkkeja katseilta piiloon, ja näin pöytäpinta pysyy siistinä ja tilaa jää työskentelylle.

Vihreä työkeidas

Hehhee, tässäkin kuvassa olen varsinaisesti kuvannut mattoa - enkä tästäkään tiedä mikä matto tuo on. Kaiken kaikkiaan huone on minun makuuni aivan liian romanttinen eikä minun tyylisilmää suoranaisesti hivele tuon maton ja tapetin yhdistelmä.

Mutta huoneessa on sitä jotakin ja monet elementit ovat kauniita. Vertaa tämän postauksen ensimmäiseen kuvaan, siis siihen aulatyöpisteeseen. Tyyli on tyystin erilainen vaikka huoneesta löytyy hyvin samantyyppisiä huonekaluja: tuoli, pukkijalkainen, iso valkoinen pöytä, kuparinen pöytävalaisin.

Minimalistista toimivuutta

Jätin parhaan viimeiseksi. Huone ei ole ihan viimeistelty sisustuksen elementtien osalta ja siksi syntyy tyhjä vaikutelma, mutta perusasiat ovat kunnossa. Työtuoli saa mielellään olla pehmustettu, en ole aiemmissa kuvissa näkyvien kevyiden ja kovien tuolien ystävä kun valitaan työtuolia. Toisaalta vältän viimeiseen asti myös niitä täysin sieluttomia, teknisiä vimpuloita sisältäviä toimistotuolihärpäkkeitäkin.

Työhuoneessa pitää olla kunnon kirjahylly - kuvan hyllykköön lisäisin kyllä muutaman oven tai laatikon niin että kaikki tavarat eivät ole näkyvillä ja yleisilme olisi rauhallisempi.

Tämän huoneen tekstiileistä en erityisemmin tykkää. Mutta jos verhon jättäisi pois ja maton vaihtaisi tuohon ylhäällä olleeseen vihreään, tämä olisi työhuone juuri minun makuuni.

No mitäs minun oma työhuoneeni sitten kaipaisi? Ja sainko näistä kuvista jotain inspiraatiota? Ainakin muistui mieleen se, että tarvitsen todellakin työtuolin, jotta voin vapauttaa ruokailutilasta lainatun tuolin takaisin alakertaan. Toinen työhuoneen korkeista kaapeista on kipeästi siivouksen ja inventaarion tarpeessa - luulen, että sieltä vapautuisi tilaa joidenkin nyt esillä olevien tavaroiden säilytykseen.

Niin ja se seinäkello - kyllä vai ei?