Pitsineuletta ja suhmurointia

Pidän itseäni enemmän virkkaus- kuin neulomisihmisenä. Enpä silti ihmettelisi, jos olisin elämässäni kutonut enemmän kuin virkannut. Virkkausohjeisiin suhtaudun lähtökohtaisesti optimistisesti: kyllä minä tämän ymmärrän, jos yritän. Sen sijaan neuleohjeisiin suhtautumiseni on skeptisempi: jotain tässä voi mennä vikaan.

Tällä taustalla pitää ymmärtää, että olen viime aikoina melkoisesti röyhistellyt rintaani, koska olen kutonut pitsineuletta. (Ja heti iski alemmuuskompleksi, onkohan tuo edes oikea termi...) Tarkoitan siis sellaista neuletta, mistä syntyy yhden värisellä langalla jokin kuvio, mutta ei siis monivärinen kuvioneule. Siis niin kuin pitsimäinen neule, you know?

Tehtailin syksyn aikana jo kaikenlaista - siitäpä juontaa tämä uusi itsevarmuuteni. Neuloin naapurintytölle pitsineuletuubihuivin ja -pipon, sitten äidille villasukat, joissa kulki päällä pitsineulos, ja lopuksi uskaltauduin vähän haastavamman kuvion pariin aikeenani neuloa huivi, mutta sepä pitsi selätti minut! Selvitin sen kiemurat kyllä, mutta se vaati niin ylimaallista keskittymistä, että päätin luovuttaa.

Palasin sen tuubihuivi-/pipopitsin malliin, joka on näin yksinkertainen (pitsikuvio on Novitan lehdestä, muuten huivi on oma ideoimani):

Valkoisten ruutujen kohdalla kudotaan oikealla oikein ja nurjalla nurin. Ympyrän kohdalla tehdään langankierto. Kolmioiden kohdalla neulotaan kaksi silmukkaa yhteen ja viivojen kohdalla neulotaan nurjalla oikein.

Tässä pienessä mallissa näkyy pitsineuleen nerokkuus: Yleensä aina jumalallinen symmetria vallitsee. Ja kun yhdessä kohdassa silmukat vähenevät (neulotaan yhteen), toisessa niitä lisätään (langankierrot). Niin yksinkertaisen loogista ja kaunista. Loogisesti ajatteleva, virkkaava emäntä pitää huolen, että silmukat eivät lähde holtittomasti lisääntymään tai vähenemään, vaan pysyvät ruodussa. Joskus käy niin, että on yksi silmukka liikaa tai liian vähän - silloin on tapahtunut VIRHE!!! Protestanttisen tunnollinen neuloja purkaa silloin virheen alkulähteelle, mutta joku toinen saattaa joutua kiusaukseen suhmuroida virheen piiloon tavalla tai toisella.

Luulin aina ennen kuuluvani tuohon ensimmäiseen kategoriaan, mutta tämän über-ohuen langan kanssa olen ollut itselleni anteeksiantavaisempi. Suhmuroin siis.

Luin juuri Tiede-lehdestä, miten hyvää käsityöt ja näprääminen tekevät aivoille. En tiedä tarkoitettiinko siinä ihan tätä - todennäköisesti ei - mutta minusta neuleohjeiden matemaattinen järjestelmällisyys on balsamia sielulle arjen kaaoksen keskellä.

Tällaista siitä huivineuloksesta nyt sitten tulee:



Kyseessä ei liene maailman kaunein käsityö, ja aika monta virhettä olen tehnyt, vaikka olenkin kovin yrittänyt laskea mantraani: langankierto, nosta yksi, kudo yksi, nosta nostettu silmukka kudotun yli, neulo kolme oikein, neulo kaksi silmukkaa yhteen, langankierto ja niin edelleen ja niin edelleen aina vain uusia toistoja toisensa perään.

Dropsin ohut, juuri tällaisiin pitsineuleisiin tarkoitettu Lace-lanka on anteeksiantavainen virheiden suhteen. En edes itse meinaa löytää virheitäni jälkeenpäin, vaikka yleensä olen itse itseni paras ja pahin kriitikko. Puikkojen koko on 3,5. Minulla on vanhat metalliset puikot nyt tässä työssä, ja mietin kaiken aikaa puisten ostamista. Metallisethan voi laittaa kierrätykseen, joten eihän se ole törsäilyä, jos ostaa uudet, eihän?

Huivia on valmistunut nyt reilut 50 cm, ja tarkoitukseni on kutoa 120-150 cm, jotta saan tästä kaksinkerroin kiepautettavan tuubin. Toivo elää, että tämä valmistuu viimeistään ensi jouluksi, niin saan kääräistä tämän äidille lahjapakettiin. (Äiti tietää jo mitä on tulossa.)