Tuntuu kuin piha ja talo olisivat tällä hetkellä jossakin välitilassa, jossa ne vaivihkaa nautiskelevat vielä hämmästyttävänkin lämpimistä auringonsäteistä, mutta samalla tiedostavat, että kylmät tulevat päälle hetkenä minä hyvänsä.
Ehkä tämä tunnelma heijastelee vain omaa ajatustapaani, jossa elo-syyskuu on haikeaa aikaa, koska kesä loppuu ja arjen stressaavat tekijät muistuvat taas mieleen. Toisaalta pidän syksyä myös innostavana: silloin aloitetaan uusia harrastuksia, käydään töissä kehityskeskusteluja, jännitetään lapsen uuden kouluvuoden alkua, kerätään puutarhasta satoa.
Mutta kuvittelenko vain vai onko auringonvalo erisävyistä ja sen tulokulma eri kuin vaikkapa kuukausi sitten?
Jokin jännä kylmä sävy noissa kuvissa on, vaikka päivä olikin ihan kaunis. Kuvat on otettu viikonloppuna - tänään voikin sanoa, että on virallisesti syksyn ensimmäinen päivä.
Minusta ulkona näyttää tänään heti kylmemmältä kuin eilen, etätyöläisenä tyydyn arvioimaan säätä turvallisesti talon sisältä vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!