No ihan oikeasti tiedän mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että olen addiktoitunut tekemisen hetkeen ja prosessiin sen sijaan, että tekisin käsitöitä päämäärätietoisesti. Tästä syystä valitsen helpohkoja mutta pitkäpiimäisiä ikuisuusprojekteja, joista paraatiesimerkki on se huopapallomatto. Se matto ei käytännössä eikä varmaan teoriassakaan tule ikinä valmiiksi. Huoh.
Nyt kuitenkin toivoisin, että saisin valmiiksi ikuisuusprojektivauvanpeiton, koska sukuun on tullut uusi vauva, serkku meidän pojalle.
Työ on kyllä hyvin alulla.
Viimeisimpien laskujen mukaan vauvanpeittopalasia on vähän yli 20. Tarvitsen 35.
Olen jo käyttänyt kaiken keltaisen ja kaiken liukuvärjätyn langan. Sinistä ja vihreää löytyy vielä eli niitä tulee peittoon pakostikin eniten. Villalappujen taaksen ompelen peiton vuorikankaaksi jonkun pehmeän kankaan. Vauvat ansaitsevat niin pehmeän aloituksen elämään kuin vain mahdollista.
Tekisi mieleni jo päästä kokoamaan. Vähän olen jo kokeillut kokoamista, mutta tulin siihen tulokseen, että laput kannattaa ensin höyrytellä, minkä jälkeen niitä on helpompi käsitellä.
Että eipä sitten muuta kuin kutimet käteen ja telkkarin eteen istumaan. Heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!