Äitillä on myös hauska talo järven rannalla. Kesäisin vietän äitin talossa aikaa niin paljon kuin vain omasta puutarhastani maltan olla pois. Huhtikuun alussa kävin äitin luona kyläilemässä, ja muistin taas, miten monta ihanaa huonekalua ja esinettä hänen talossaan piilotteleekaan. Talo oli aikoinaan mummolani, ja sieltä löytyy mummon ja vaarin tavaroita mutta myös perintönä saatuja tai muuten sinne kulkeutuneita suvun esineitä.
Tämän kampauspöydän muistan jo lapsuudestani. Se ja pöytään kuuluva jakkara ovat alkuperäisessä 50-luvun (?) asussa, ja erittäin hyväkuntoisia. Kukaan pöhköpää ei ole tullut maalanneeksi niitä tai tehneeksi muutakaan pyhänhäväistystä. Mikäli minulla on asiaan mitään sanomista, tätä parivaljakkoa ei koskaan myydä tai anneta pois, olen kiintynyt siihen.
Tajusin vasta, että 70-lukulainen lastenkiikkukin varmaan luokitellaan retrotavaraksi nykyään. Tämä on minun oma keinutuolini, jota en viimeisen 35 vuoden aikana juurikaan ole arvostanut, mutta nyt katson sitä ihan uusin silmin. Se on oikeastaan ihastuttava.
Mummo osasi soitella mandoliinilla jokusen kappaleen ja mummo oli mieleenpainuva tyyppi muutenkin. Muuta en mandoliinista tiedäkään, mutta olisi hauska tietää enemmän, esimerkiksi sen ikä ja alkuperä.
Tämäntyylisiä pinnatuoleja talosta löytyy monta, en edes osaa sanoa kuinka monta. Puunvärisiä taitaa olla kaksi, punaiseksi maalattuja on muutamia, ja lisäksi taitaa olla yksi tai kaksi sellaista, jossa on kahta väriä, puunvärinen istuinosa ja mustat jalat ja pinnat (vai olikohan se toisinpäin).
Pinnatuolit ovat valtavan sympaattisia, ja on harmillista, etteivät ne meille kotiin sovi, näistä nimittäin ihan kaikkia ei varmastikaan äitini tarvitse. Työtuoleja meille tarvittaisiin parikin, mutta pinnatuoli ei siihen tarkoitukseen liene se paras kuitenkaan.
Miten nättejä nuo punaiset tuolit ovatkaan tuota haaleankeltaista, mustalla saumattua tiiliseinää vasten! Voiko retrompaa näkymää enää olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö jotain mielen päälle? Sano se täällä!